Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Viimeisimmät keskustelut

Inspiraatiosta ja sen puutteesta

[21:25 8.12.2009] I.J.
Ite en oo saanu vähään aikaan yhtään mitään aikaseks kirjottamisen suhteen ja tuntuu ettei mikään vaan onnistu. Ajattelinki kysästä mistä saatte inspiraatiota ja mitä vois tehä et kirjottamisen sais taas sujumaan? Keskustelua.


[23:51 8.12.2009] J.S.
Pitäsi lopettaa työt ja alkaa juomaan.


[00:27 9.12.2009] O.H.

Julia Cameron: Tie luovuuteen

Suosittelen kaikille. Iästä, sukupuolesta, kokemuksesta, alasta tai kiinnostuksen kohteista riippumatta. Löytyy todennäköisesti lähimmästä kirjastosta.



[20:34 9.12.2009] V.J.E.M.
Minulla ei taida olla mitään hyödyllistä sanottavaa, mutta mainitsenpa vain, että itsellenihän ei inspiraatio oikein koskaan iske, mutta välillä tulee siltikin kirjoiteltua. Kirjoittaa voi ilmankin, vaikka romanttinen kuva muusien lietsoman hurmoksen valtaan heittäytyneestä taiteilijasta siinä onkin vaarassa.


[01:10 10.12.2009] A.N.
Mulla on systeemi jolla saan "inspiraation" toimimaan 2 sekunnissa ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja missä vaan. Mutta en tietenkään voi kertoa sitä, koska ei se oo idea, että toiset tekee hommat toisten puolesta, ite oon sen jutun työskentelyn kautta löytänyt. Sitä paitsi se ei oo ainoa sellainen työkalu, mulla on niitä on puolenkymmentä ja joskus pystyn kirjoittelemaan ihan ilman näitä systeemejäkin. Kun vaan alan kirjoittaa, laitella sanoja paperille. Yleensä siihen kantsii tarttua jos saa vaikka unessa tai muuten jonkun hyvän ajatuksen, yleensä siitä syntyy ihan kokonainen runo sitten. Se on hyvä luonnonmenetelmä.

Toisaalta systeemilläni ei kirjoiteta romaaneja eikä kokonaisia runokokoelmia. Ne pitää suunnitella pidemmällä tähtäyksellä jostain paloista, ne ei ees oo mitään inspiraatiojuttuja vaan nimenomaan rationaalisen työskentelyn tuloksia, useimmiten. Tosin tuo systeemikin on syntynyt treenin tuloksena eikä mistään taivaasta. Kaikki on puhtaasti kiinni siitä, miten kirjoittamista harjoittelee. Lahjakkuuden merkitys on lähinnä siinä, että jos on lapsesta jotenkin verbaalisesti lahjakas, saattaa olla innostuneempi kirjoittelemaan kuin joku toinen. Mutta vaikka se lahjakkuus ei ois synnynnäistä, niin tahdon avulla voi kuka vaan tehdä itsestään lahjakkaan. Niinhän ne sanoo, että millä alalla tahansa, mitä en ihan varmasti osaa sanoa, mutta kirjoittaminen on onneksi aivan täysin rajaton juttu, kenen tahansa lukutaitoisen omaksuttavissa.

Antaisinkin ohjeeksi, että päätät vaan, että haluat kirjoittaa ja alat kehittää tietoisesti itsellesi systeemiä. Kaikki lailliset keinot on täysin laillisia. Joskus nelisen vuotta sitten mulla oli itsellä 20 kohdan lista mikä on hyvä runo, toki sen laatimista edelsi aikamoinen selvitystyö siitä, mikä se menestyneiden runoilijoiden mielestä on. Ei mulla enää sitä listaa ole, mutta kyllä se jätti syvän vaikutuksen. Tosin nykyään ei kyse ole enää siitä mikä on hyvä runo kun enää en tiiä ees mikä on runo ylipäänsä, en osaa määritellä sitä mitenkään :D Kirjoitan vaan. Jotkut sanoo että ne on runoja ja jotkut sanoo että ei ole, mutta ehkä raja on piirretty veteen tai ilmaan tai jopa lumihankeen, joka sulaa kesäisin useimmista paikoista pois ja joskus jopa talvisin.

Tommi Liimattaa kantsii myös kuunnella, ihan sitkeästi vaan koko tuotanto ja opetella nauttimaan siitä, siitä kannattaa ehdottomasti aloittaa, koska mielestäni Liimatta lauluntekijänä on kyllä jonkinlainen alan pioneeri Suomessa, se kirjoittaa tekstejä, joissa ei oo yhtään mitään kritisoitavaa. Liimatan jälkeen alkaa kuunnella muutakin musiikkia, nimenomaan tekstejä, ihan uudella korvalla. Toki ei pelkkää Liimattaa, kyllä siinä pitää vertailevana olla mm. kevyttä viihdehömppää, uskonnollista musiikkia, poliittista musiikkia, pelkästään kirjoitettua runoutta, vakavaksi ja hienoksi ja syvälliseksi sanottua ja kehuttua musiikkia (äärimmäisen kriittisellä korvalla tajutakseen välillä, ettei se kovin kummoista olekaan), koko ajan pitää suorittaa vertailua ja heijastaa omaan elämäänsä, pitää analysoida omia elämäntilanteitaan vuosienkin takaa, kirjoittaa niitä juttuja runoiksi joita jotkut purkaa esim terapiassa, pitää kuunnella rytmiä ja sanatonta melodiaa ja ymmärtää mitä se yrittää viestiä meille, toisin sanoen verbalisoida sanaton tunne.

Mut Liimattaan vielä palatakseni, sitten kun se alkaa kaikkien 4-5 vaiheen jälkeen kuulostaa uudestaan tylsältä, mut ei siks, että siitä ei saa kiinni, vaan siks että siitä ei ees tarvii ottaa kiinni kun sen kuulee jo muutenkin, on kai siinä suhteessa valmis.

Sitten sitä alkaa löytää pikkuhiljaa kaikkea muutakin. Youtubesta kantsii kyllä kuunnella ja etenkin katsella paljon vanhaa 1900-luvun musiikkia, josta saa ihan hirveästi virikkeitä. Muutakin kuin angloamerikkalaista, joka sekin on kyllä 60-luvun osalta loistavaa.

Nyt oon todennut, että kaikista suurista tekstintekijöistä ja runonkirjoittajista Jaakko Teppo on ehkä se suurin. Se verbaalisen ilmaisun vaivattomuus ja toisaalta virheettömyys, mutta myös suora kosketus rehelliseen todellisuuteen, ei voi olla ihan pelkästä inspiraatiosta syntynyt vaan helvetinmoisen työn ja tuskan tulos.

Kannattaa myös pistää itsensä tiukoille jollain muulla elämänalueella kuin kirjoittamisessa, sekin aukaisee kanavia. Tosin siinä voi tulla sitten tukosvaiheita, jos se joku muu muodostuu hirveän tärkeäksi. Jos esim joku on työnarkomaani niin runous kyllä kärsii.

Alkoholinkäyttöön ja runouteen sen sijaan en ota kantaa. Itse en ole koskaan kirjoittanut humalan yhteydessä enkä edes krapulassa paitsi todella todella huonoa tekstiä. Ei sillä tavalla huonoa, että se olisi huonoudessaan hyvää, vaan oikeesti semmoista murheellista roskaa, josta tulee lukijallekin paha mieli ja negatiivinen myötähäpeä. Se ei vaan sovi minulle yhtään. Toisaalta en voi julistaa ehdottomasti, että se ei onnistuisi keltään, olihan esim Juice parhaimman luomisvoimansa aikaan sanojensa mukaan 5 vuotta yhtäjaksoisesti juovuksissa, ei selvää hetkeä. Tietysti fysiikan ja sosiaalisten suhteiden kannalta se ei välttämättä riskitön ratkaisu ole ja nuorilta kirjoittajilta sen oikeastaan kieltäisin, koska ensin pitäisi antaa aivojen kehittyä tappiinsa melko häiriöttömästi ja tää prosessihan jatkuu yli parikymppiseksi selvästi. Tutkimusten mukaan. Ei se Juicekaan teininä huomattavasti lätrännyt, vaikka vilkas nuori kaiketi olikin.

Cameronin kirja on kyllä hyvä. Olen sen lukenut. En jaksanut tehdä ensimmäistäkään harjoitusta (vai oliko siinä niitä, koska olen lukenut useamman vastaavan teoksen, saatan sotkea ne keskenään, olen kyllä lukenut Cameroninkin), koska en kokenut niitä yhtä jännittäviksi kuin itse kehittelemäni metodit, mutta silti sen lukeminen on hyvä.

Ja niinku Ville toteaa kirjoittamaan pitää vaan pakottaa itsensä vaikka mitään ei synny, kyllä se siitä lähtee. Kirjoittamisessa ei oo ees ylirasitusvaaraa niinku jossain urheilussa, semmoinen ajattelu on kyllä puhtaasti romanttista satua. Kirjoittaa voi aina. Tietysti raitis ilma ja liikunta + 6-8 tuntia unta yössä takaa jonkinlaisen yleisen toimintakyvyn säilymisen, jota tarvitaan kirjoittaessakin. Kirjoittaminen on siitä hauska homma, että joskus valvomisen jälkeen syntyy hassuja ajatuksia, mutta se ei pidemmän päälle ole kovin tehokas keino. Tämäkin on ihan tappiinsa testattu.

Muusista sen verran, että ne kyllä suuntaavat tekstejä varsin kapealle osastolle :D Lähinnä klassisen romanttisen runouden ja jopa iskelmäsanoitusten suuntaan. Siinä pitää olla aika kovana itselleen, jos pystyy kirjoittamaan nerokkaasti muusasta huolimatta. Eikä se nyt edes pidä paikkaansa, että jokaisessa runossa pitäisi olla joku ihminen ikäänkuin kenelle kirjoittaa. Toki se voi joskus auttaa, sitä voi kyllä käyttää hyväksi nimenomaan silloin kun homma menee siihen, että inspiraatio ei synny 2 sekunnissa tai pysy yllä, silloin sen voi hakea väkisin ajattelemalla esim jotain naista. Tosin Jouni Hynysen loistava runo runoraadissa teki tavallaan tyhjäksi sen että joku voisi enää sanoa jotain uutta sillä rintamalla. Se oli niin rehellinen, paljastusruno. Se paljasti miesrunoilijoiden syvimmät motiivit. Vaikka ei taiteellisesti kovin kaksinen ollutkaan. Mutta uskon silti, että tämä kiusallinen paljastus enempi ärsytti Nyleniä. Sitä oli vaan niin helppoa hakea tekosyyksi se ilmaisun kömpelö proosamaisuus.

En nyt oikein muuten osaa neuvoa. Tietysti yksi mahdollisuus on runollinen yhteistyö. Se on yleensä hyvin rakentavaa, 1+1 on usein 3, mutta se pitää vaan tehdä vasta sitten kun se tuntuu kummastakin osapuolesta melko hyvältä idealta, jos siinä ei ole mitään hohdokasta niin pitää vaan antaa ajan kulua, hohto kyllä syntyy.

Täällä aukeassa esim Harri Holtinkoskella ja Keijo Kuuttiolla oisi varmaan aika hyviä näkemyksiä, on nimittäin tuotteliaita kavereita. Ei voi olla inspiraatio kovin vaikea hakea. Ja Juho Nieminen myös. Tai Valde Aho. Mutta ei pidä liikaa luetella nimiä, koska sitten alkaa tulla vääryys kuvioon kun ei kaikkien nimeä sanota.

Mutta viittaan nyt tuotteliaisuudella selkeästi siihen, että kykenee tekemään esim 10-20 runon kokoelmia tänne aukeaan melko vaivattomasti. Tavallaan se laatukysymys on kokonaan toinen juttu. Tosin itse kirjoitan paljon runoja oikeastaan vain kahdesta syystä. Koska se on a) kivaa ja b) uskon, että se kehittää kirjoittajana enemmän, kun kirjoittaa vuodessa n. 500-1000 runoa tai jopa enemmän, kuin jos määrä on vaikka 50-100. Kokemuksesta sanoisin, että parisen tuhatta runoa / vuosi ei ole vielä mikään epäinhimillinen juttu. Mutta ei sitä vuositolkulla jaksa tehdä. Säveltäjä Kaj Chydenius sanoi jossain vanhassa haastattelussa, että 3 erittäinkin hyvää poliittista laulua pieraisee valmiiksi päivässä, kunhan on vain ammatillisesti hyvin motivoitunut siihen. Tarkoitti just näitä ikimuistoisia klassikoita. Pelle Miljoona teki ekan levynsä 1,5 vuorokaudessa, jos en nyt ihan väärin muista. En siis puhu äänityssessiosta joka ei tainnut kestää niinkään kauan, vaan niistä teksteistä, joita oli levyllä parikymmentä. Toki niissä saattoi olla jotain ideoita jo valmiina ennalta.

Mut niinku esim Aura Nurmi ja jotkut muutkin on allekirjoittaneelle ansiokkaasti todennut, ei kaikkea kirjoittamaansa välttämättä aina tartteis julkaista. Pitäis pystyä karsimaan. Mut toki sitten kun kirjoittaa ihan hulluna, on enempi mistä voi karsia. Entä jos ottaisitkin ihan määrällisen tavoitteen, että kuuriluonteisesti kirjoittaisit nyt ens alkuun vaikka 250 runoa jossain tietyssä ajassa, esim. 25 vuorokaudessa?

Ja vielä loppuun, että huumori ja erotiikka on aika tärkeitä. Ja intertekstuaalisuus. Joku lukiolais poitsu sano mulle 5 vuotta sitten tuolla rakkausrunot.fi sivustolla mulle kommentissaan että pitäis olla intertekstuaalinen. En muista että menikö se niin, että se kehui, että olin sitä, saattoi olla niinkin vai menikö silleen että en ollu mut se auttais mun isnpiraation puutteeseen jota ehkä runossa valittelin. Tai sit molempia. Mut sen jälkeen oon ollu 90%:sti tuotannossani ihan pakkoneuroottisen intertekstuaalinen ja kyllä se on auttanut mut ennen kaikkea se on auttanut huomaamaan myös joidenkin suurten lauluntekijöiden teksteissä aivan mielettömät määrät sellaista piilevää intertekstuaalisuutta, että otetaan ihan riimien ja sanojen tasolle lainoja vanhoilta mestareilta, vähän kuin varkain ja huomaamatta, minusta se on aivan himputin pimputin hurmavaa ja kihelmöivää. Ja kannattaa myös uhkarohkeasti lähteä sille linjalle, että uusii suomen kielen kokonaan, vaikka ajatus käytännössä onkin naaivi ja mahdoton. Mutta sillä voi tehdä kovaa jälkeä omassa henk koht tuotannossaan. Ja temppuja kannattaa opetella koska niitä voi lykätä johonkin väliin jos ei oo mitään oikeeta sanottavaa. Koska sun sanat puhuu sun puolesta silloinkin kuin itse et enää osaa! Tempuilla toki ei voi kokonaan korvata perusilmaisua, nää palindromi-äijät ja sananmuuntelijat on aika harvassa kuitenkin. Ehkä liiankin harvassa, koska se ois kuitenkin aika kiva perinne viljellä laajemminkin. Kivempi ehkä kuin esim keskinkertaisen pöytälaatikkorunouden perinne johon niin helposti sortuu kun alkaa tuskailla.

Tietysti sit ihan aikuisten lopuksi vois todeta, että kyllä se kokonaisilmaisun "inspiraatio" syntyy aika pitkälti siitä että sulla on vahva tunne että on jotain sanottavaa muille ihmisille. Jos on niinku vaikka tunne, että sua ei ymmärretä, niin alat vaan loputtomasti yrittää selittää itseäsi niin kyllä sua aletaan ymmärtää. Sit on tietysti sellaisia veemäisiä "kriitikkoja" jotka ei periaatteellisesti jotenkin diggaile tuommoisesta, että pitäis niinku olla yleisempää sanottavaa.. Mut että jos ois joku hyvin tärkeä asia, joka sua vaivaa, alat kertoa siitä.. Tai sit jos yksinkertaisesti oot ihan hukassa näiden juttujen kanssa, et tiiä että miten täällä pitäis elää, niin alat vaan kysellä sitä herkeämättä, runosta toiseen! Sitkeesti vaan, piittaamatta siitä, ettet oo eka ihminen, etkä viimeinen, etkä ees ainoa tällä hetkellä, joka niin tekee. Koska se kyselevä runous, sitä pidetään yleensä sisäisesti sivistyneenä! Kysymysmerkkejä vaan lauseiden loppuun niin siitä se hyvin pitkälti lähtee, niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Tietty sit pitää löytää se avain, se on se "tuntematon tekijä", se kahden sekunnin juttu, jota mun on ihan turhakaan kertoa, koska ei kaikkiin lukkoihin ees käy sama avain. Yleisavainta runoudessa ei ole tai jos oli niin se on nykyään järven pohjassa. Mut sinne sitä ei kannata lähteä hakemaan, on aika kylmää jo ja pohja on pimeä ja mutainen.


[08:16 10.12.2009] J.S.
Puristeletko munias sen kaks sekuntia Antti? :D


[18:36 10.12.2009] A.N.
Sieltähän se runous lähtee :D

Kuten hehkuttamani Liimattakin on todennut.

Mutta vihje oli loistava, uusi orientoitumistapa, jos alkaa nykyinen tökkiä.

Vallitseva metodini on ikävä kyllä mentaalisempi eli siten enempi sitä kukkahattutätien suosimaa diibadaaba-osastoa.

Mutta sinänsä nostit tärkeimmän jutun pöydälle, sen, miten kirjallisuuteen saisi lihallisuuden tunnun. Koska ihmisethän niitä yleensä lukee, ei henkiolennot. Se ois kyllä koko homman a ja o, se fyysisyys, kun puhutaan sit todella hyvästä runoudesta.

Tosin keskustelunavaus oli käsittääkseni sitä, että miten ylipäänsä sais sanojen salaisen puutarhan aukeemaan? Vai käsitinkö väärin?


[19:25 10.12.2009] P.P.
Muistaakseni joku kuuluisa kirjoittaja sanoi, että pitää kirjoittaa niistä asioista, joista tietää jotain. Monet oikeat kirjailijat ovat mielestäni ikäänkuin sieniä, jotka herkästi imevät kaiken kokemuksen itseensä, ja tuottavat sitä kautta tekstiä. Sanottavaa ja inspiraatiota löytyy, enemmänkin kyseessä on kirjallisen ilmaisun löytäminen ja kehittäminen.

Täällä näkee paljon sitä, että kirjoittajalla ei oikeasti ole mitään sanottavaa, ainakaan kovin hienostuneessa muodossa. Tekstin pakonomaisesta tuottamisesta tulee silloin pääasia ja lopputulos on sen mukainen.

Ps. Nisonen, kukaan ei jaksa lukea pitkiä viestejä keskusteluissa. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin ei sitä voi korvata tekstin määrällä;)


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty