Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Viimeisimmät keskustelut

Pitääkö runossa olla sisältöä ja sanomaa?

[11:49 20.9.2007] H.R.
Olen nyt lukenut hirvittävästi kaikenlaisia runoja, täällä Aukeassa ja kotona kirjaston runokirjoista.

Olen huomannut erään asian: hyvin monissa runoissa "vain" tunnelmoidaan. Runon lyyrinen minä on jossain tietyssä paikassa tuntemassa ja aistimassa niin maan perusteellisesti. Mitään muuta ei tapahdu.

Mutta entä sitten? Kun tarpeeksi monta sellaista runoa lukee, ei enää jaksa lukea toista melkein samanlaista.

Mieluummin ottaa vaikka Risto Ahdin, Kai Niemisen tai Wisława Szymborskan rukokokoelman käteensä ja lukee niitä. Tottakai niissä on myös tunnetta ja aistimista, mutta myös sanomaa, älykkyyttä ja sisältöä kaiken sen keskellä.

Myönnän, että itsekin usein sorrun vain tunteilemaan ilman mitään "lopullista totuutta" tai "suurta sanomaa". Katsokaa vaikkapa noita minun runojani.

Ehkä minun pitäisi tarkastella omiakin runojani kriittisemmin?

Mitä muut sanovat tähän mieltäni askarruttaneeseen ajatukseen noin yleensä?


[12:24 20.9.2007] H.N.
Minun "runojeni" tavoitteena on yleensä puhtaasti viihdyttää, nostaa hymy huulille. En oikein osaa pohtia tätä maailmaa niin syvällisesti, että saisin siitä mitään suuria johtopäätöksiä tai elämää suurempia otuuksia kirjoitettua.

Jokaisella runoilijalla ja kirjoittajalla on varmastikin omat tavoitteensa ja tarkoitusperänsä aloittaessaan sananikkaroinnin, toisilla ylväämmät kuin toisilla. Kaikille lienee sijansa, ainakin melkein.


[13:39 20.9.2007] J.T.
Itse kirjoitin vanhaan aukeaan runoja, täällä en niitä vielä ole julkaissut. Omasta mielestäni tunnelmallisuus on hyvä, mutta aina parempi jos tekstiin saa sanomaa ja saa lukijan ajattelemaan ja pohtimaan.


[14:12 20.9.2007] H.N.
otuuksia = ei otuksia vaan totuuksia


[22:06 20.9.2007] S.T.
Jos runon jokainen rivi on hirmu tiivistä timanttia, siihen turtuu kyllä aika äkkiä. Jos taas teksti jää tyhjäksi, yrittää vain kikkailla tai pyrkii vain olemaan söpösti aseteltua sheibea, se ei riitä minulle. Pidän runoista, joissa on jokin ajatus, mutta koko runon ei minusta tarvitse olla umpirautaa toimiakseen. Toimia kyllä, mutta se tulee kokonaisuudesta, jossa on jokin kiteytynyt asia siellä.


[22:11 20.9.2007] M.L.
kyllä tunnelmointirunoudelle ja älykkörunoudelle on molemmille oma aikansa ja paikkansa. ei esim. sydänsuruihin jaksa tai ees halua lukea yhteiskuntakriittisiä runoja, eikä kelan kyykyttämänä nyyhkistä. kukin kirjoittakoon siitä mistä haluaa ja siten, miten parhaaksi näkee, minkä saa kynästään ja päästään puristettua. blaeh.


[23:48 20.9.2007] L.A.
Usein ns. tunnelmarunoilussa - ei toki aina - on myös sisällöllisempi taso, ellei jopa useampia. Ainakin allekirjoittanut (tai, tässä tapauksessa, ylle-) änkee aina runoihinsa liikaakin tavaraa odottamaan löytäjäänsä.


[09:56 21.9.2007] J.M.
en tiedä tuosta sanomasta, mutta itse henkilökohtaisesti änkeen" runoihin " tarinaa, ja elettyä elämää.

Mutta totta että jokainen kirjoittakoon tyylillään, oli sitten maalailevaa tai suoraa tykitystä. jotenkin ajattelen että tärkeimtä että kirjoittajalla on jonkinlainen " palo " siihen tarinaqan/tekstiin jota kirjoittajaa.


[12:16 21.9.2007] M.H.
Laura-sedän kanssa samaa mieltä. Usein fiilistelyssä ja aistimisessa on enemmän sisältöä. Jos runossa tapahtuu asioita, joita ei pahemmin mietitä, voi se jotenkin jäädä pinnalliseksi.

Sama leffoissa... toimintaleffoissa nimensä mukaisesti tapahtuu kaikenlaista mutta voiko sanoa että niissä olisi jotakin syvällistä sanomaa??? Kun taas on elokuvia joissa ei oikeastaan tapahdu mitään, mutta jotka ovat todella syvällisiä ja omaavat vahvan tunnelatauksen.

Runoja ja elokuviakin voi sitten lukea ja katsella oman fiiliksen mukaan... joskus kaipaa menoa ja jännitystä ja toisinaan taas jotain muuta.


[12:51 21.9.2007] N.K.
Minusta on enemmän pelottavaa, jos runon tekijä kuvittelee tietävänsä jonkun täydellisen totuuden jota suorasanaisesti työntää lukijoilleen. Jotenkin vedän itseäni pois niistä runoista.

Ja kuten Sue&Laura sanoi tuolla, ja kenties joku muukin: fiilistely on suuri osa ainakin mun runoja, mikä ei tarkoita etteikö siellä olisi esitettynä kysymyksiä (en sano vastauksia, kysymyksiä ja ehkä kysymyksenmuotoisia vastausvaihtoehtoja tjsp).

Kun en mä ainakaan tiedä mistään hittoakaan niin miksi kirjoittaessa pitäisi tietää.
Puhun nytkin aiheen vierestä, jee.


[18:44 21.9.2007] H.R.
Sehän se onkin runoilijan taitoa, että kaiken tunnelmoinnin ja fiilistelyn keskellä on jotain syvämpää, jota ei työnnetä pakolla lukijan nenän eteen. Eihän siellä aina ole pakko olla mitään muuta kuin fiilistelyä. Joskus on tosiaan mukava upota vain tunteisiin.

Ja joskus haluaa pohtia elämää ja tämän kaiken tarkoitusta. Siihen usein tietynlaiset runot ovat hyviä apukeinoja.

Mutta tosiaan. Maailmaan mahtuu kaikenlaista runoa ja runoilijaa sekä lukijaa. Eihän sitä runoa tehdä miellyyttääkseen kaikkia lukijoita. Se on mahdotonta.

Pääasia on, että runo miellyttää itseä? Vai onko?


[21:37 22.9.2007] S.K.
Runoudessa ei ole sääntöjä, joten mitään ei pidä.

Itse kuitenkin onlen sitä mieltä että on turha kirjoittaa saati lukea mitään sellaista missä ei sanota mitään.

Sisältö ja merkityksellisyys voi kuitenkin syntyä teoksen monella tavalla, sillä käyttötarkoituksiakin on monia. Esim. iskelmälyriikan kohdalla puhutaan usein siitä kuinka tekstin on tarkoitus vain toimia ujon miehen tunteiden tulkkina. Samoin esim. maisemaruno jostain saimaan rannasta tai firenzestä voi olla lukijalle matkan korvike tai mukava muisto siitä hetkestä ja paikasta josta runo puhuu.

Joskus tekstin merkitys syntyy muualla kuin kirjoittajan päässä. Tästä esimerkkinä vaikka se 95 toitotettu dengliderin.

Mutta tosiaan, omasta mielestä on hyvä juttu jos teksti pystyy kantamaan itse itsensä ja on teoksena itsessään merkityksellinen ja mielellään myös jossain määrin informatiivinen.


[21:03 24.9.2007] A.P.
Minä ainakin yritän tuoda esille ajatuksen jostakin. Aina tämä ei kai onnistu, mutta jonkinlainen viesti on pyrkimykseni.

Jokaiselle jotakin. Jokainen johonkin — minä liputan "sanoman" puolesta.


[21:04 24.9.2007] P.V.
En lukenut kaikkia tämän viestiketjun viestejä, mutta keskustelun otsikko sai minut hymähtämään: pelkäsin että joku puolustelee täällä omia huonoja tekstejänsä esittämällä, ettei runoissa pidä olla mitään sanomaa. Tottakai hyvässä runossa on sanoma, mutta tunnelmoinnillakin sen voi sanoa. Minulle runoharrastuksen varsinainen alku murrosikäisenä johtui lähinnä kovasta kauneudennälästä, joka kaipasi kipeästi ravintoa - runot kävivät siihen paremmin kuin hyvin. En siis aliarvioisi kauneuden merkitystä itse. Kauneus voi olla myös hyvin, hyvin taidokkaasti kirjoitettua, sanataidetta, siten älyllistä, vaikkei sanomassa olisikaan suoranaista älyllistä haastetta. Jos silkkaa sisältöä hakee, tekisi mieleni tässä provosoivasti esittää, voi lukea proosaa!




[00:56 25.9.2007] M.W.
Jotenkin kyllä särähti korvaan (no siis silmään) tuossa aloitusviestissä, että runossako joko on sanomaa ja sisältöä tai sitten siinä "vain" tunnelmoidaan? Eikö tämä ole täysin absurdi ajatus ja sivuuta täysin runouden pohjimmaiset tarkoitusperät, siis ne, joista runous on alkanut? Minä en ole elänyt 10 000 tai 1000 vuotta sitten, mutta sen verran tiedän, että runoutta oli silloinkin, eikä runous erittele "sanomaa", "sisältöä" ja "tunnelmaa" omiksi lohkoikseen. Runoudella ei ole todellisuudessa koskaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä äidinkielen tunneilla koulussa opetetaan. Runoutta ei ylipäätään voi sulkea kansien väliin.

No, ehkä eksyin aiheesta, ei voi mitään, en minäkään jaa ajatuksiani asiallisiin ja asiattomiin, käytännöllisiin ja haihatteleviin, tarkoituksenmukaisiin ja merkityksettömiin, toivon ettei kukaan muukaan niin tee, vaikka 2000 -luvulla eletäänkin ja jostain syystä ihmisille on kehittynyt kummallinen pakkomielle jakaa kaikki kategorioihin, genreihin, lahkoihin ja lohkoihin. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset runoa sulkeko siihen samaan rotanloukkuun. Runo on hengitystä, ei laulua.

ps. Toivottavasti kukaan ei käsittänyt niin, että olen tässä nostamassa itseäni jollekin jalustalle, päinvastoin, yritän tässä sanoa, että runo on niin laaja asia ettei sitä voi yhteen surkeaan sivustoon/ foorumiin/ tietosanakirjaan/ kirjastoon/ elinikään / sukupolveen kokonaisuudessaan ahtaa. Se muuttuu jatkuvasti, ja sitä on monenlaista, mutta sen ydin on aina sama, ja sen ydin on se joka alunperin sai ihmisen lausumaan runoa, loitsua, manausta, kaskua, opettavaista tarinaa. Enkä myöskään suostu repimään runoa ja proosaa erilleen, ne kumpikin tulevat samasta luomisen ja kertomisen lähteestä.

Pahoittelen pitkää viestiä, mutta eikös täällä ole tarkoituskin keskustella.


[14:48 27.9.2007] N.S.
Mun kirjoitukset ovat lähinnä ajatuksia puettuna kirjaimiksi. Usein niissä on jotain sanomaa mikä on itseäni lähellä. Kuitenkin myös tunnelma on olennainen osa runoa. Jaa, en tiedä mitä sanoa.


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty