Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Viimeisimmät keskustelut

Kliseet osana runoutta

[21:54 11.10.2007] M.S.
Ystävät,

Haluaisin keskustella kaikista kaikkeimmasta, ajatustemme palavasta pensaasta. Siitä, joka saa meidät vihaan, mutta toisaalta saa meidät jatkamaan lukemista seuraavalle riville.

Kyse on ilmiöstä nimeltä klisee.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Klisee

Niitä on kaikkialla.

Mutta mitä ne ovat?

Kuinka monta kertaa alkuperäinen lause pitää toistaa, jotta se on klisee?

Miten kliseitä voisi välttää, vai onko niiden välttäminen edes tarpeellista?

Onko maapallon ulkopuolella elämää, vai onko kyseessä pelkkä klisee? Entä mitä siitä seuraa?

Auttakaa.




[00:26 13.10.2007] A.N.
Ei klishee ole mielestäni lause, eikä sanakaan. Se on käsite ja ajatus. Vertaillen esimerkiksi kovin yleistettävää yhdyssanaa, teiniangstia.
Kun yhdistämme - kauniisti,tietenkin - juustohöylän, veren ja laihuuden ihannoinnin, sitä paranisi kutsua klisheemäiseksi.

Se seurauksena olet yleensä sitten ihan paska taiteilija, joka kirjoittaa samoista asioista kuin sadat muutkin, ja aihe on mukamas loppuunkäsitelty.
Väittäisin, että klisheitä on olemassa, mutta ne saa olla, kunhan jäsentelee klisheensä hyvin. Maailmassa on ilmeisesti liikaa ihmisiä, jotta emme enää pystyisi olla saamatta mistään enää uudenlaista ja klisheetöntä toistoa.


[13:59 13.10.2007] V.G.
Minulle ei mikään ole klisee. Kaikilla sanoilla ja teoilla, vähäisilläkin, on merkityksensä.

Klisee on asia, joka syntyy ihmisen päässä, hänen kokemuksestaan. Ja on kokemuksia, jotka voivat tässä mielessä syntyä yhtä aikaa kokonaisen ihmisjoukon mielessä. Esimerkki musiikista. Jos on joutunut tarpeeksi monta kertaa kuuntelemaan "Für Elise" (Beethovenin pianokappale), varsinkin sen alun, jota pitemmälle useat yrittäjät eivät soitossaan pääsekään, voi se alkaa tuntua kliseeltä, jota se ei suinkaan kuitenkaan ole. Jos kykenee kuuntelemaan ko. kappaleen avoimin mielin, huomaa sen kauneuden.

Sama sanojen kanssa. Ihmisestä itsestään riippuu, miten hän sanat tulkitsee. Joissakin yhteyksissä ihminen voi kyllästyä johonkin sanaan jossain määrätyssä yhteydessä ja hän syyttää oman kyllästymisensä takia jotain sanaa kliseeksi. Jos hän sen sijaan haluaisi kokea sanan sen alkuperäisessä merkityksessä, pysähtyisi sitä miettimään, kas kummaa,hän saattaisi "nähdä" sanan ja sen merkityksen, aivan kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa, tuoreena ja vallan ihmeellisenä. Vähän sama ilmiö kuin pikkulapsella, joka pysähtyy ihmettelemään muurahaista, jota aikuinen ei edes huomaa.

Ei sanoja pidä pelätä. Minusta on joskus naurettavaa, kun ihminen, sen sijaan, että käyttäisi ymmärrettävää ja hyväksyttyä sanaa tekstissään, koettaa muuntaa sitä mitä merkillisempään muotoon vain sen takia, ettei se tuntuisi kenestäkään kliseeltä. Näin tehdessään hän saattaa hämärtää koko asian, jos hänellä edes mitään asiaa onkaan. Ehkä hän kirjoittaa vain yllättääkseen lukijan keksimiskyvyllään. Ja mitä siitä seuraa? - Aivan turhaa ja hämärää, käsittämätöntä mössöä!

Olin tässä matkalla. Matkaeväänä oli 21 Nobel-runoilijaa. Merkille pantavaa oli, että en törmännyt yhteen ainoaan merkityksettömään runoon. (Kaikkia en tosin ennättänyt lukea). Sen sijaan törmäsin moneen kirkkaaseen ja hämmästyttävän yksinkertaiseen ilmaisuun, joista tuli hyvä mieli.

Haluaisin kuulla, mitkä sanat tai ilmaisut ovat jonkun mielestä kliseitä. Itse en ole vielä semmoisiin törmännyt ainakaan tekstissä, joka on kirjoitettu rehellisesti ja aidosti.

Toinen "matkaeväs", joka oli mukana, ja jota ennätin silmäillä, oli Yön Häntäluu - Maailmanrunouden antologia. Siihen oli koottu runoja eri puolilta maapalloa, eräänlaista Iterunoutta.

Lainaan tähän eskimon kirjoittaman runon:

"Minä olen tullut vanhaksi,
olen elänyt paljon,
monet asiat olen ymmärtänyt,
mutta neljää arvoitusta en ole ratkaissut.
Hayayaya.

Auringon alkuperää,
kuun luontoa,
naisen mieltä,
ja sitä miksi ihmisissä on niin paljon täitä.
Hayayaya."

Enkä malta olla siteeraamatta zulun (Afrikasta) kirjoittamaa runoa Maanpako:

"Meidän elämämme
raunioituvat lehtien sekaan.
Mätänimme kuin kurpitsat
mutaisella niityllä."

Ja jo Lascaux'n kivikautisten maalausten peittämästä luolanseinämästä oli löytynyt runo:

"Suojasään Kuu
Kevät Lohen Nousun Kuu
Poikimisen Kuu
Sulkasadon Kuu
Kiimaisen Puhvelin Kuu
Pähkinän Kuu
Ensimmäisen Hedelmän Kuu"

Kliseistä?


[15:00 13.10.2007] A.N.
Olen Venlan kanssa aika lailla samaa mieltä.
Heh, helppoa kun sen joku viisaampi selkeästi tuli tänne kirjoittamaan!


[09:59 14.10.2007] V.A.
Kyllä tokkiisa lisseetä soap olla ihan mahameärältä. Jos lisseet jättää poekkeen, niin runo on, kun entisen suutarin joolukuus, oksaton. Ee kaet sitä nyt pelekkee seevästä kukkaan millonkaan kehtoo lukkee.

Moloskis, ja hyvvee päevee teelle ja meelle. Sitä kirvesvartta en voe antoo, kun tarvihen sillon, kun stun olemaan mehtätöessä.


[10:06 14.10.2007] Minna Tuukkanen
Mikään sana tai lause ei sinällään ole kliseinen, vaan tapa, jolla niitä käytetään. Tietyt, usein käytetyt ilmaukset tietyssä, usein näiden sanojen kanssa käytetyssä kehyksessä ovat siis kliseisiä.


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty