Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/valokuvaus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Viimeisimmät keskustelut

Manipuloitu tai ei

Ensimmäinen sivu   Edellinen sivu  



[02:13 21.3.2008] J.M.
Jussi S:
"Muutan tarinaa vähän. Björk kertoo sanoissaan tapahtumista juuri niin kuin ne näki ja koki. Toimittajat kertovat tarinan siten, kuin heidän työnantajilleen sopii. Miksei kukaan usko Björkiä?"

Ahaa! Jopas jotakin.. Tuo oli oivasti sivallettu. Minäki hoksaan nyt jotain. :)

Tähän kohtaan yhdistäisin aiemman kysymyksesi:

Jussi S:
"Kun dokumentaristi (kuvatessaan) rajaa kuvan kolmesta eri kuvakulmasta ja valitsee niistä myöhemmin yhden esitettäväksi, millä perusteella hän tekee valinnan? Oletetaan, että kaikki ovat yhtä "hyviä". Millä kummilla perusteilla hän valitsee kolmikosta "rehellisimmän"?"

Hyvä kuvaaja, uskoisin, hallitsee oman näkökulmansa ja lähestymistapansa siten, että nuo valinnat tulevat todennäköisesti selkäytimestä kuvaushetkellä. Siitä itse ainakin päädyin ajattelemaan, että kuvaajan oma tapa katsoa asiaa ratkaisee sen, kuinka rehellinen se on katsojalle. Jos katsojan omat näkemykset yhtyvät kuvaajan näkemyksiin ja ajattelutapaan, voidaan uumoilla, että kuva on "rehellinen". Kuvaajalla ei tällöin ole mitään salaista agendaa, jota kuljettaa katsojien mieliin kuvan keinoin.

Tuo vaatii muuten jonku verran luottamusta katsojan ja kuvaajan välille. Tää on yks syy, miks aina ku katon kuvaa, koitan katsoa kuvaajan nimen ja katson kuvaa sitä kautta. Joidenki mielestä kuvaajalla ei oo väliä. He katsoo jokaisen kuvan mun mielestä ikään ku irrallaan kontekstista.

Ehkä valokuvan rehellisyys on sitä, mikä ei kuvassa ole? Se kaunis luottamus, joka vallitsee kuvaajan ja katsojan välillä? Björkin kaverit ja fanit varmasti tuntee hänen raporttinsa omimmakseen. Sillon se on melkeinpä mun mielestä dokumentarismia siinä mielessä ku minä sen tykkään nähdä - ei ihan, mutta melkein.


PS: Oot ihan oikeessa siinä, että kirjottelu ja keskustelu on omien aatosten jäsentelyä ja tiedostamattomien ristiriitojen availemista. Eikä tää keskustelu nyt sittenkään hirveen kaukasia pilviä hivo, ku pääsin vähä paremmin kärryille. Vaan onkohan tää ihan sitä, mitä Pirkitta tilas? :)


[11:57 21.3.2008] mulq
Tämä tuntuu minusta jokseenkin kummalliselta. Kenelle valokuvaaja on velkaa rehellisyytensä?
---------
Ei kenellekään, mutta kai sitä saa kuvata dokumentaarisesti jos tahtoo?

Joitakin ihmisiä kiinnostaa dokumentaariset valokuvat, ennemmin kuin manipuloidut tai lavastetut valokuvat.

----------

Onko dokumentaristisen kuvan rehellisyys siis siinä, että kuva esitetään mahdollisimman alkuperäisenä?
-----------
Ei kuvan alkuperäisyys liity sen rehellisyyteen. Dokumentaariset kuvat voi aivan hyvin vedostaa huolella ja viimeistellä.

Niihin ei kuitenkaan ole tarkoitus lisäillä olellisia sanomaa muuttavia asioita tai poistaa sellaisia. Vedostaminen tehdään silloin lähinnä visuaalisuuden takia. Ei esim. niin että muutetaan kuvan "kerrontaa".

---------

Ja vielä. Dokumentaristi pyrkii rehellisyyteen suhteessa mihin? Ymmärrän kyllä rehellisyyden puheessa, mutta en oikein valokuvassa.
---------
Nytkö pitää pohtia mitä on rehellisyys?

---------

Tarkoitatko, että dokumentaristi rehellisyydellään puolustelee väitettä "näin minä näin"? Eikö silloin dokumentaristi olisi rehellinen, vaikka olisi tehnyt kuvan pelkästään pimiössä?
-----------
Ei tämä pimiöhomma nyt liity tähän mitenkään, usko jo. Pimiössä voi manipuloida aivan samalla tavalla kuvia kuin photoshopissa.

Unohda jo filmi vs. digi

-----------

Tapauksessa 1. motocross-kuski on kuvattu krossaamassa kisassa. Tapauksessa 2. kisaaja ajaa henkensä edestä, perässään tuhat kiimaista karhua (jotka ovat juuri kuva-alan ulkopuolella).

Molemmissa tapauksissa kuvaaja voisi täysin rehellisesti esittää väitteen "näin tapahtui". Mitä ihmettä siis on rehellisyys ja mitä kohtaan, en ymmärrä.
---------
En ymmärrä miten se olisi epärehellistä kuvata asia näin rajaamalla nämä karhut pois, mutta luultavasti "dokumentaristi" kyllä todellakin rajaisi kuvaan mukaan niitä karhuja, jos tällaisen tilanteen näkisi :-D.

Epärehellistä olisi ottaa kuva tavallisesta rallista ja väittää sen liittyvän tunnettuun tapaukseen, jossa karhut ajoivat takaa motoristia.

Rehellistä on esim. näyttää katsojille yhteiskunnan epäkohtia, kuitenkaan tilannetta vääristelemättä (esim. lavastamalla tai manipuloimalla). Tämä on hyvin yleinen dokumentaristisen valokuvauksen teema.

----------

"Kun dokumentaristi (kuvatessaan) rajaa kuvan kolmesta eri kuvakulmasta ja valitsee niistä myöhemmin yhden esitettäväksi, millä perusteella hän tekee valinnan? Oletetaan, että kaikki ovat yhtä "hyviä". Millä kummilla perusteilla hän valitsee kolmikosta "rehellisimmän"?"
----------
Ei hänen tarvitse valita kaikista rehellisintä, riittää että valittu kuva ei ole epärehellinen. Ei kukaan ole väittänyt että pyritään johonkin äärimmäisimpään rehellisyyteen, kunhan nyt vaan rehellisyyteen epärehellisyyden sijasta.


Luulisi olevan jokaiselle selvä, miksi valokuvalta voi odottaa jonkinlaista suhdetta todellisuuteen. Tai ehkä tämän asian hämärtyminen on juuri sitä valokuvauksen kuolemista ;-)

Maalauksissa tai piirustuksissa voi esittää samanlaisella vaivalla (tai jopa helpommin?) mielikuvituksen tuotteita kuin todellisia tapahtumia. Valokuvalla on mahdollista tallentaa ohikiitäviä hetkiä - dokumentaristisen maalauksen tekoon menee aikaa, jolloin nopeita tilanteita on mahdoton kuvata realistisesti.

Historiaan ja taidehistoriaan, sekä valokuvauksen historiaan perehtymällä voi myös selvittää itselleen näitä asioita ja sitä, miten valokuva tai maalaustaide on koettu eri aikoina.

Valokuvaan on totuttu oletusarvoisesti luottamaan ja siksi (realistisen näköiset) valokuvat oletetaan yleisesti (mm. mediassa) lavastamattomiksi ja manipuloimattomiksi, ellei muuta mainita.


[12:17 21.3.2008] mulq
Toisin sanoen, vaikka kuvaa pidettäisiin todellisuuden suorana, kausaalisena representaationa, niin tuohon representaatioon vaikuttaa aina ja väistämättä kuvaajan tietoiset tai tiedostamattomat valinnat kuvaushetkellä. Siksi on hassua, että usko siihen, että valokuva tuottaa mekaanisen, vääristelemättömän jäljen todellisuudesta on säilynyt ja säilyy edelleen vankkana.
---------

Tarkoittavatko nämä kuvaushetkellä tehdyt valinnat sitä, että totuutta jotenkin vääristellään?

Koko totuutta on mahdoton toiselle kertoa tapahtumasta, teki sen sanoin tai kuvin.

Kukaan ei myöskään ole väittänyt, että dokumentaristinen valokuva ei olisi tekijänsä näkemys asioista ja kuten sanottu, kuvat tosiaan aina tulkitaan.

Katsoja ei oleta (eikä pidä olettaa) dokumentaristisenkaan valokuvan olevan absoluuttinen ja ainoa totuus, vaan kuvaajan näkemys ja tulkinta asiasta. Tältä kuvalta kuitenkin oletetaan sikäli rehellisyyttä, että jos kuvataan esimerkiksi köyhää perhettä, kuvan henkilöt eivät ole näyttelijöitä.

Edelleen..
http://www.katse.org/index.php?id=52


[13:57 21.3.2008] J.S.
mulq, hyvä homma että osallistut keskusteluun.

Vastasit tuossa ylempänä muutamiin kysymyksiini. Kiitos siitä. Haluaisin kysyä vähän lisää.


mulq:

"Ei kuvan alkuperäisyys liity sen rehellisyyteen. Dokumentaariset kuvat voi aivan hyvin vedostaa huolella ja viimeistellä.
Niihin ei kuitenkaan ole tarkoitus lisäillä olellisia sanomaa muuttavia asioita tai poistaa sellaisia. Vedostaminen tehdään silloin lähinnä visuaalisuuden takia. Ei esim. niin että muutetaan kuvan "kerrontaa"."


Olen taas vähän metsässä. Mitä tarkoitat kuvan sanomalla, ja miten se suhtautuu rehellisyyteen? Minä olen usein käsittänyt rehellisyyden näkökulman objektiivisuutena ja painotusten balanssina. Eli sanoman puutteena (heh, sanomattomuutena?) tai ainakin sen neutraalisuutena. Siis suhteessa sanojan mieltymyksiin ja mahdollisiin vastakkainasetteluihin, ei tietenkään suhteessa mihinkään "todellisuuteen".

Millainen kuvaan tehty muutos muuttaisi sen "kerrontaa"? Ajatellaan taas sitä motocross-kuvaa, annetaan sille vaikka nimi "Lajidokumentti" ja tyylilajiksi dokumentarismi. Miten kuvan kerrontaa muuttaisi vaikka se, että siinä oleva kuski olisi kloonattu pois? Kuvittele, ettet olisi nähnyt alkuperäistä kuvaa.

..

Tähän väliin metatason selvennys. Kun minä esitän kysymyksen, esitän tosiaan kysymyksen enkä mitään kysymykseen piiloutuvaa väitettä.

Esim. tuossa yllä en väitä, ettei kuvan sanoma muuttuisi tai että se muuttuisi. Agendani on saada sinut kirjoittamaan määritelmä eräälle kummalliselle käsitteelle "sanoma".

..

En myöskään ymmärrä, mitä tarkoitat kuvan "sanomalla", varsinkaan dokumentarismin yhteydessä. Sovellan omia kirjoituksiani noista aiemmista viesteistä.

Minä väitän, että kuvantekijä, välineestä ja tyylilajista riippumatta, tulee aina kuvan näyttäessään esittäneeksi väitteen ja kehotuksen "näin minä näin, näe sinä näin". Valokuvan ollessa kysessä katsojat tuntuvat liittävän siihen joitakin lisämääreitä (rehellisyyttä, todellisuuden kuvastamista) liittyen sen luonteeseen välineenä.

Se, että valo jättää johonkin jäljen tuntuu sokeuttavan monet täysin. Siitä huolimatta, että kameran käyttäjällä on täydellinen vapaus päättää koska ja mihin valo osuu, ja missä kulmassa. Miksi ihmeessä esim. ultraääni-äänitteillä ei ole samanlaista todistusvoimaa?

Minkä takia asiayhteydestään irroitettu sitaatti, vaikka siitä löytyisi tiukasti äänitettäessä rajattu ääninauha, ei herätä samanlaista hämmennystä?

Miten valokuvaaja voi olla rehellinen? Entä miten valokuvaaja voi olla ei-rehellinen?

Voisiko muurari muuratessaan olla rehellinen dokumentaristi? Sanotaan vaikka, että hän entisöisi jotakin historiallista rakennusta.

Minun mielestäni muurari voisi muuratessaan aivan mainiosti olla rehellinen dokumentaristi. Sitä, miten tämä asenne vaikuttaisi häen työhönsä, en osaa edes arvailla.


mulq:

"Rehellistä on esim. näyttää katsojille yhteiskunnan epäkohtia, kuitenkaan tilannetta vääristelemättä (esim. lavastamalla tai manipuloimalla). Tämä on hyvin yleinen dokumentaristisen valokuvauksen teema."


Miten näitä epäkohtia voi näyttää rehellisesti valokuvalla? Tarkoitatko, että valokuvan luonne, se, että sen syntyyn vaaditaan valon ja valonherkän materiaalin kohtaaminen, jotenkin tekee valokuvasta "sen" välineen, jolla rehellinen kuvanteko ylipäänsä voisi olla mahdollista?

Ajatellaan tilannetta, jossa tehdään lehtijuttua kuuluisan hiihtäjän yrityksestä päästä Guinnessin ennätystenkirjaan itkemällä sata vuotta. Annetaan hiihtäjälle huvin vuoksi tuulesta temmattu nimi, vaikka Mika. Jutun tekstejä elävöittämässä on kaksi "kuvittajaa", toisella on kamera ja toisella sanelukone.

Kuvitellaan kolme tapausta. Ensimmäisessä valokuvaaja kuvaa tilan, jossa Mika itkee. Äänittäjä äänittää Mikan itkua. Toisessa tapauksessa valokuvaaja kuvaa Mikan itkua ja äänittäjä kulkee tilassa dokumentoiden sen ambienssia.

Kolmannessa tapauksessa kumpikaan ei tee mitään, koska kumpaakaan ei ole olemassa. Äänittäjä ja kuvaaja ovat mielikuvitushahmoja analogiassa, jolla allekirjoittanut pyrkii tekemään valokuvauskontoa läpinäkyväksi. Sen sijaan molemmilla kuvitteellisilla hahmoilla on äärimmäisen painava ja rehellinen dokumentaarinen arvo, eikä niitä ole manipuloitu vähääkään. Hahmojen suhde todellisuuteen on vähintään yhtä vankka kuin valokuvissa nähtävillä hahmoilla.

Esitän ylläolevan väitteen täysin rehellisenä. Kaipaatko valokuvaa kertomaan sen epäkohdista?

..

Tässä vielä yksi väite.

Valokuva on (ok, pitkin hampain käytän tätä sanaa) tallennusväline muiden joukossa. Dokumentarismi on asenne, jonka voi yhtä lailla omaksua maalari, valokuvaaja ja vaikka petomaani.

Se, mikä tuntuu soveltuvan hyvin tai huonosti ja mihin, on henkilökohtainen makuasia. Se, mikä parhaiten "tuottaa todellisuutta" on äärimmäisen vaarallinen ajatuspolku, joka mahdollistaa huikeita määriä kusetusta.

Olet varmaan samaa mieltä siitä, että dokumentarismi on sopimus ja siten (kuvaajan ja katsojan) yhteinen, jaettu harha. Minkä kanssa välineellä ei ole mitään tekemistä paitsi silloin, kun sopimukseen on kirjattu lisäpykälä "kuva olis kiva".

..

Taidehistoria sun muut munanmittaukset kannattaa jättää talouspaperimyttyihin, ihan noin ohimennen mainittuna.


[15:18 21.3.2008] mulq
En jaksa selvittää sinulle jokaista käsitettä, voit itsekin opiskella niitä, internetistäkin löytyy tietoa, kirjasto on myös hyvä paikka.


Mielestäsi siis journalismi ei ole rehellistä, koska (tai jos) siinä otetaan kantaa tai esitetään näkemyksiä asioista?


Minä väitän, että kuvantekijä, välineestä ja tyylilajista riippumatta, tulee aina kuvan näyttäessään esittäneeksi väitteen ja kehotuksen "näin minä näin, näe sinä näin".
----------
Miksi kuvaaja käskisi "näe sinä näin"? Miksei vain "näin minä näin"?

Kyllä se "vika" on katsojassa jos tulkitsee kaikkea esitettyä väitteenä absoluuttisesta totuudesta. Aina pitää olla lähdekriittinen.


[15:28 21.3.2008] J.S.
mulq:

"Mielestäsi siis journalismi ei ole rehellistä, koska (tai jos) siinä otetaan kantaa tai esitetään näkemyksiä asioista?"


Minun mielestäni journalismilla on rehellisyyden kanssa yhtä vähän tekemistä kuin pyramidinrakennuksella tai paskannuksella.

Rehellisyys on jotakin, mitä ihmiset (annetulla hetkellä, annetussa tilanteessa) ovat taikka eivät ole.


mulq:

"Miksi kuvaaja käskisi "näe sinä näin"? Miksei vain "näin minä näin"?"


Kuvaaja valitsee esitettävät kuvat, yhteyden jossa ne esittää ja yleisön, jolle ne esittää. On vähän hölmöä ajatella, ettei hän niin tekisi.

Kurja juttu, jos et jaksa selvittää minulle käsitteitä. Jos keskustelu loppuu tähän, niin muista sen loppumisen syy.

Siis se, että sinä et jaksanut.


[15:34 21.3.2008] mulq
Ei hävetä.

Onnistuit ilmeisesti tehtävässäsi.


[16:00 21.3.2008] J.S.
minä:

"Kuvaaja voi tietoisesti suunnata kuvalle annettavia merkityksiä esimerkiksi kuvaelementtien valinnalla ja sijoittelulla kuvapinnalle sekä rajauksella, valotusajalla, tarkennuksella, kuvakulmalla, kuvaushetkellä... Toisin sanoen, vaikka kuvaa pidettäisiin todellisuuden suorana, kausaalisena representaationa, niin tuohon representaatioon vaikuttaa aina ja väistämättä kuvaajan tietoiset tai tiedostamattomat valinnat kuvaushetkellä. Siksi on hassua, että usko siihen, että valokuva tuottaa mekaanisen, vääristelemättömän jäljen todellisuudesta on säilynyt ja säilyy edelleen vankkana. "

Niinpä. Itse saatan olla jopa sitä mieltä, että tämän uskon kyseenalaistaminen ja sitä kautta ymmärtäminen ja tiedostaminen olisi arvokas projekti kenelle tahansa.

Tämä keskustelu on oikeastaan ollut hirvittävän hedelmällistä tuota em. agendaa silmällä pitäen. Mielestäni tämä aukea.net on ihan hyvä kanava tähän, viiveet ovat minimaaliset ja kuka tahansa voi halutessaan kirjoittaa nimimerkillä. Siis jos on epävarma itsestään, haluaa purkaa tunteitaan tai muuten vaan verhoutua mysteeriin, kuten sinä ilmeisesti :)


minä:

"Kuitenkin, vaikka valokuvan merkitys olisi lähtökohdiltaan denotatiivis-informatiivinen, kuvan tulkintaan vaikuttaa tietysti denotatiivisen sisällön lisäksi myös kulttuuriset ja henkilökohtaiset konnotaatiot."


Jees. Joskus tuo denotaatiokaan (mun piti tarkistaa tämän sanan merkitys wikipediasta, korjaa, jos käytän sitä jotenkin hassusti) ei pelitä sitten millään, vaikka kuva olisi hauki on kala -tyyppinen (denotatiivis-informatiivinen runollisesti ilmaistuna).

Törmäsin taannoin, toisen ihmisen kertomana, tällaiseen esimerkkiin. Minua kehotettiin miettimään kuvaa, jossa aasialainen liikennepoliisi tekee työtään hegityssuoja kasvoillaan. Minä näin (mielessäni) kuvassa hengityssuojan (tämä olisi denotaatio, eikö?) ja poliisin suojautumassa ilmansaasteilta (tämä olisi tulkintaa, ehkä siis konnotaatiota?).

Todellisuudessa poliisilla oli flunssa ja hän varoi pisaratartuttamasta muita ihmisiä, joten minun tulkintani oli koko tarinan ajan auttamattomasti metsässä. Hengityssuojakin oli kypärän kaltaisuuden sijasta kuonokopan kaltainen.


minä:

"Tässä voi sitten alkaa miettimään kuinka hyvin valokuva loppujen lopuksi vastaa "todellisuutta", kun jo representaation muodostumiseen vaikuttaa kuvaajan tietoiset ja tiedostamattomat valinnat, ja sen "sisällön" tulkintaan kulttuuriset konventiot ja vastaanottajan subjektiiviset konnotaatiot..."


Aivan, ja äärimmäisen hyvä asia mielestäni olisi, mikäli miettimisen arvo, vaikka tämän keskustelun seurauksena, edes vähän nostaisi sijoitustaan inhimillisessä pörssissä.


[16:39 21.3.2008] J.S.
mulq:

"En jaksa selvittää sinulle jokaista käsitettä, voit itsekin opiskella niitä, internetistäkin löytyy tietoa, kirjasto on myös hyvä paikka."


Älä turhaan hikeenny. Luin tuossa läpi aiemmat kirjoitukseni, ja olen eittämättä jättänyt niihin paljon tulkinnanvaraa. Kirjoittaessani olen moisen hahmottanut varmaankin ajatusvaraksi, kasvunvaraksi tai muuksi sellaiseksi.

Selvennystä. En missään nimessä halua hiljentää ketään, päsmäröidä tai olla esittävinäni (yleisiä, kosmisia) totuuksia. Minun on vain vaikea ymmärtää tiettyjä (ainakin aukean) valokuvakeskusteluun liittyviä käsitteitä.

Minä luen mielelläni lehtiä ja erityisen mielelläni katson niissä olevia kuvia. Valokuvakirjoja kun selailen, kuuluu ns. dokumentaristinen lähestymistapa mielilajeihini. Kun kuvaan itselleni, en oikein osaa edes rajata(!) kuvia jälkikäteen.

Kuvien arvottaminen ja valintojen perusteleminen, itselleen tai muille, vaatii vähän erilaista lähestymistä. Siis ajattelua ja tiedostamista. Jos haluan kuvata suoria ja rehellisen oloisia kuvia, teen tarvittavat asiat kyseisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Jos haluan näyttää kuvassa mahdollisimman paljon yksityiskohtia, teen kaikkeni sen eteen. Rehellisyys ja kuva eivät tässä yhtälössä kohtaa laisinkaan. Minähän valehtelen minkä kerkeän pystyäkseni tuottamaan rehellisen vaikutelman.

Voisin toki ottaa kuvan aina kun siltä tuntuu ja juuri sillä hetkellä kuin tuntuu. Hyvin usein teenkin näin. Tässäkään ei ole kyse rehellisyydestä vaan lähestymistavasta.

Vastaavasti, mikäli olisin dokumentoimassa kodittomia alkoholisteja, pitäisi minun tehdä liuta samankaltaisia päätöksiä. Vaikka rajaisin ilmaisukeinoni neutraaliin toteamiseen, hioutuisi työn sävy tiettyyn suuntaan. Toteanko lakonisesti vai kylmästi jne. Asiaa mutkistaisi entisestään mahdollinen agenda, siis vaikka haluni näyttää asioita, joita tulkitsen epäkohdiksi tietyssä ympäristössä.

Tällaisten asioiden äärellä on minun mielestäni hyvä viettää tovi jos toinenkin. Olen sitä mieltä, että keskustelun syntymiseksi ja etenemiseksi kaikkien tulisi olla samalla kartalla. Siis esimerkiksi ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa kun käyttää jotakin monella tavalla ymmärrettävissä olevaa käsitettä.


[21:43 21.3.2008] J.S.
Rupesin miettimään tuota rehellisyyttä ja manipulointia omalla kohdallani. Siis omassa kuvailussa.

Minä esim. arvostan rajaamatonta kuvaa. Tähän liittyy ainakin kaksi asiaa. Ensimmäinen on työstön helpottaminen, jos en anna itselleni mahdollisuutta työstää kuvaa jälkikäteen (vaikka rajaamalla), ei minun myöskään tarvitse vaivata päätäni sillä, olisiko jälkikäteen rajaaminen jonkin kuvan kohdalla kenties tarpeellista. Toisaalta, mikäli jään jumiin tähän ajatukseen, en tule koskaan oppimaan monia asioita kuvan tiivistämisestä.

Toinen asia on ajatus mestarilaukauksesta. Negatiivin reunat vedoksessa ikään kuin todistavat valokuvaajan taitoa. Tähänkin ihastun usein turhan helposti. Reunat eivät aina pue kuvaa, ja kuvien esittäminen reunoineen on ehkä jokin jäänne urheilu-/kilpailumaisesta ajattelusta. Että pitäisi todistella taitojaan kaikin mahdollisin keinoin. Ettei kilpaile doupattuna.

Sama varmaan pätee ajatukseen manipulaatiosta eri asiayhteyksissä. On aika outoa, että saatan hyvin mielin tummennella kuvista piiloon minua häiritseviä yksityiskohtia, mutta saman asian tekeminen esim. tietokoneella kloonaamalla tuntuu vaikealta.

Rehellisyys, tai jonkinlainen suoraselkäisyys, tuntuu avaavan minulle näitä ongelmia. Miksi minä voin mielivaltaisesti valita kohteen ja kuvatessa rajata ja sommitella miten lystään, mutta jälkikäteen vastaavien asioiden (edes hyvin pienimuotoinen) tekeminen vaikuttaa suorastaan laittomalta?

Taidan kaivata helppoutta. Jos minulla olisi jokin tapa todistaa esim. maalauksen tai sävellyksen syntyneen hetkessä ja yhdeltä istumalta, harrastaisin varmaankin maalausta tai musiikkia. Valokuvassa minulla on eräänlainen todisteiden joukko, joita voin (tai voisin jos voisin, heh) käyttää hyväksi todistellessani omaa taitoani.

Se, mitä kohtaan haluan olla rehellinen, on oma taitoni. Kerrassaan kummallista!

Jos kuvaisin jotakin ja haluaisin olla rehellinen, tiedän kyllä, millainen olo minulla olisi ja miten toimisin. Tulkitsisin edessäni tapahtuvia asioita ja yrittäisin löytää niistä jonkin merkityksellisen tarinan, jonka voisin kertoa kuvalla. Tarinan, jossa mielestäni tiivistyisi useita tarkkailemani asian olennaisimpia puolia. Minä tietäisin haluavani olla rehellinen, mutta minulla ei oikeastaan olisi keinoja valokuvata rehellisesti.

Toki voisin esittää valokuvani dokumentaristisena. Tällöin luottaisin katsojan ja oman itseni yhteisymmärrykseen. Puhuessani (tai kirjoittaessani) tunnen hallitsevan rehellisyyteni paremmin. Voin kertoa huiman määrän "faktoja" hyvin lyhyessä ajassa tai merkkimäärässä. Tällöin, jos puhun totta, olen rehellinen. Voisiko samaan tapaan olla mahdollista "valokuvata totta" ja siten olla rehellinen?

Kiinnostava asia, totta tosiaan. Vaikka valokuva ensisilmäyksellä tuntuu huimasti objektiivisemmalta kuin esim. ihmissilmä (yksittäisen ihmisen havainto) taikka kerrottu tarina, ei se kuitenkaan siltä vaikuta. Vai miten on?


[22:51 21.3.2008] J.S.
Monologi jatkuu. Voisiko se muuntua dialogiksi? mulq viittasi useaan otteeseen tällaiseen linkkiin:

http://www.katse.org/index.php?id=52

Lainaan sieltä osia.

..

"Valokuvajournalisti ei voi olla rehellinen ellei hänellä ole kuvaustilanteessa omaa henkilökohtaista lähestymistapaansa. Jos kuvaaja taas noudattaa omaa linjaansa, hän kertoo väistämättä jotakin totta kuvaamastaan todellisuudesta."

"Dokumentaarisuus on pikemminkin käytäntöjen tuottama suuntaus, joka määrittyy tavassa kuvata."

"Dokumentaristinen tyyli käy ilmi sekä tavassa kuvata ihmisiä heidän omassa ympäristöissään että dynaamisissa sommitteluissa."

"Yhteen rajaukseen on mahdutettu neljä ihmiselämää ja tuntuu kertovan kaiken olennaisen."

"Dokumentarismiin sekoittuu taidetta, sosiologiaa, historiaa ja journalismia erilaisissa ja erinäköisissä paketeissa. Yhdistävänä tekijänä voidaan nähdä se Smithin mukaankin olennaisin – henkilökohtaisen lähestymistavan tuottama rehellisyys itseään, kuvattavaansa ja yleisöä kohtaan."

..

Minusta tuntuu, että tuossa tekstissä väitetään seuraavaa.

*Kun kuvaaja noudattaa omaa linjaansa, välittää hän väistämättä jotakin, mikä on totta.

*Kun kuvaaja noudattaa omaa linjaansa, hän on rehellinen.

*Valokuvadokumentarismi on asenne, joka perustuu kuvaajan tinkimättömään linjaan ja sen tuottamaan rehellisyyteen.

En ymmärrä, mitä dokumentarismi tarkoittaa, tai oikeammin miten se eroaa esim. taiteesta. Paitsi tietenkin, kun taiteilija noudattaa omaa linjaansa, ei hän väistämättä tule tuottaneeksi mitään totta. Eikä taiteilijan tinkimättömästä linjan noudattamisesta seuraa myöskään rehellisyyttä kaikkia kohtaan.

Dokumentarismi, tuon pätkän valossa, vaikuttaa aika tyhjältä. Miksi, mulq, viittasit siihen niin useasti? Jääkö minulta nyt jotakin oleellista ymmärtämättä?

Itse käsitän dokumentarismin jokseenkin tällä tavalla. Dokumentarismi on kuvaajan asenne, jossa hän käyttää hyväkseen valokuvan indeksisyyttä väittääkseen haluamiansa asioita. Minun on vaikea nähdä, että tällainen asenne tuottaisi enemmän todellisuutta tai olisi rehellisempi kuin jokin muu (asenne kuvien tekemiseen). Vaikka taiteellinen lähtökohta, esimerkiksi.

Sen sijaan haluan uskoa dokumentaristin rehellisyyteen, mitä se ikinä tarkoittaakaan, ja hänen vilpittömään haluunsa kertoa asioita maailmasta, valokuvan keinoin.

Oikeastaan, minun mielestäni, koko sanaa "dokumentarismi" voisi vähän karttaa. Ellei sitten sopimuksella valita sille joitakin tiukkoja määreitä. Esim. "lavastus ei ole ok". Jolloin voidaan tietenkin kysyä, kuinka moni dokumentaristinen kuvaaja on pyytänyt päästä kuvaamaan kohteitaan tai pyytänyt heitä katsomaan kameraan.

Vai olenko tässä ihan hakoteillä?


[23:20 21.3.2008] m
"Dokumentarismiin sekoittuu taidetta, sosiologiaa, historiaa ja journalismia erilaisissa ja erinäköisissä paketeissa."

Johtopäätös: Dokumentarismi ei eroa taiteesta.

"Jolloin voidaan tietenkin kysyä, kuinka moni dokumentaristinen kuvaaja on pyytänyt päästä kuvaamaan kohteitaan tai pyytänyt heitä katsomaan kameraan."

Pyyntö päästä kuvaamaan tai pyyntö katsoa kameraan ei ole lavastamista, epärehellistä tai vääristelyä.

"Smith toteaa, ettei objektiivisuus ole valokuvajournalismille edes mahdollista, vaan henkilökohtaisuus on sen ehdoton edellytys."

"...Myös dokumentarismi on konteksti. Se ei pyri olemaan ainoa totuus, faktoja langettava tuomioistuin..."

Suosittelen lukemaan jutun ajatuksella mieluummin kuin poimimaan sieltä yksittäisiä lauseita.


[02:40 22.3.2008] J.S.
Lue nyt tarkkaan. Tuossa linkin (http://www.katse.org/index.php?id=52) takana olevassa tekstissä esitetään seuraavanlainen väite. Sinun pitää riisua tekstistä paljon sanahelinää löytääksesi sen, mutta siellä se on.

Mielestäni, vieläpä hyvin havainnollisesti, olennaiset osat lainaamalla, sen sinulle tekstistä esitin ja osoitin.

Tässä uusi lyhennelmä. Kun pahus vieköön vaivautuisit sulattelemaan minunkin ajatuksiani, niin voitaisiin puhua samaa kieltä ja vaihtaa mielipiteitä. Nyt kaikki energia kuluu jankkaamiseen ja koreografiaan.

Dokumentarismi on tapa kuvata (kertoa kuvin). Sen erottaa muista kuvaamisen tavoista siihen sisältyvä kuvaajan ehdoton oman linjan, oman näkemyksen (ja kertomuksen) noudattaminen. Tämä (linjan tinkimätön noudattaminen) puolestaan tuo väistämättä kertomukseen elementtejä kuvaajan kuvaamasta todellisuudesta sekä tuottaa rehellisyyttä kuvaajaa itseään, hänen kuvattavaansa sekä kuvan yleisöä kohtaan.

Minä väitän, ettei dokumentaristinen asenne ole mikään taikalaite, mikä tekisi mistään kuvasta rehellisempää tai todellisempaa, missään mittakaavassa, kuin mikään toinenkaan lähestymistapa.

Ajattele nyt tuota samaa artikkelia. Lue se ja korvaa jokainen sana "dokumentarismi" sanalla "taide". Miltä sisältö vaikuttaa?

Totta kai dokumentarismi on konteksti. Mutta jos sen väitetään olevan todellisuudesta kertomista helpottava ja rehellisyyttä lisäävä konteksti, niin hälytyskellojen tulisi soida.

Jos minä sanon sinulle, että höpönpöpö on toki uskonto, mutta sellainen uskonto, joka helpottaa sinua hahmottamaan todellisuutta ja lisää elämäsi rehellisyyttä, löytäisitkö siitä jotakin kyseenalaistamisen arvoista?

Kirjoitin tuohon väliin myös viestin vähän erilaisella otteella. Omasta kuvaamisestani. Jos sinä valokuvaat myös, niin ehkä voitaisiin siltä pohjalta vaihtaa ajatuksia.

Tässä yksi ongelmakohta keskustelussa, jota parhaillaan yritämme tahoillamme käydä.


m:

"Johtopäätös: Dokumentarismi ei eroa taiteesta."


Yritä edes ymmärtää, miksi tällaiseen johtopäätökseen päädyin. Rautalangasta.

Referoimassani tekstissä, sivumennen sanoen jonninmoisessa fani-ihmisen ylistyslaulussa, dokumentarismi (erotuksena muista valokuvan lajeista, kuten esim. taiteesta) määritellään asenteeksi, joka koostuu kuvaajan tinkimättömän omaehtoisesta näkemyksestä, sen tinkimättömästä noudattamisesta ja tätä kautta neitseellisen maagisesti syntyvästä rehellisyydestä ja kuvaajan totuuden kuvaamisesta.

Mikä perkele siinä on, kun en tuota voi allekirjoittaa? Olenkohan vaan tyhmä vai jääkö minulta jotakin ymmärtämättä?

Siis voihan taiteilijallakin olla henkilökohtainen asenne työhönsä, muttei kukaan kai kehtaa väittää, että siitä seuraisi rehellisyyttä itseään, asiaansa tai yleisöään kohtaan?

Ja tuon kuvauksen voi ulottaa koskemaan ihan mitä pahuksen asiaa tahansa. Ja toimii kuin junan vessa. Tämän takia kyselin tuon käsitteen (jota em. tyhjä kuvaus luonnehtii) tyhjyyden perään.

Tässä vielä toinen ihmeellisyys:


m:

"Pyyntö päästä kuvaamaan tai pyyntö katsoa kameraan ei ole lavastamista, epärehellistä tai vääristelyä."


Ei tietenkään. Mutta mikä on? Katsos jos ajatellaan, että dokumentaristi kertoo tarinoita omasta näkökulmastaan ja tällä tavoin tavoittaa jotakin olennaista kuvaamastaan todellisuudesta, niin. Miten kuvaus eroaa vaikka mainoskuvan tekijän työn kuvauksesta?

Mainoskuvan tekijä tavoittaa, omaa näkemystään seuraamalla, olennaisia asioita kuvaamastaan todellisuudesta, siis tavaroiden taikamaailmasta tai vaikka idyllisestä mökkeilystä. Tätä ei kutsuta dokumentaariseksi, vaikka mainoskuvan tekijä toimii täsmälleen samalla tavalla kuin dokumentaristi, sillä erotuksella, ettei hän tuo kameraa sellaisten ihmisten elämään, joissa sellainen ei muutenkin päivittäin pyöri.

Ajatellaan taas dokumentaristia, joka valitsee kohteensa, kuvaa sitä tietystä näkökulmasta ja esittää kuvat tietynlaisessa valossa. Jos hän tekisi tämän kaiken saman työn, mutta välineenään kirjoituskone, ei hänen työlleen välttämättä annettaisi omaa paikkaa kaunokirjahyllyssä. Usko valokuvan ja todellisuuden erityiseen suhteeseen nostaa rumaa päätään. Maalarit naureskelevat ja kirjailijat ovat jo muuttaneet Andromedaan.

Tämän takia esitin oman tulkintani dokumentaarisuudesta. Että se nimenomaan olisi kaikista valokuvauksen lajeista valheellisinta, sillä sen piirissä kenties suurin yksittäinen valokuvaajan ilmaisuväline on ihmisten hämääntyminen valokuvan indeksisyyden äärellä. Että siinä kuvassa se Mansikki oikeasti möllöttää.

Valitsen tällaisia ääriesimerkkejä, jotta vähempikontrastisista asioista voisi analogian keinoin etsiä samanlaisia kummallisuuksia.

..

Ja mikä perkele siinä muuten on, ettet viitsi keskustella kanssani, vaan asetut puolustamaan jotain satunnaista nettiartikkelia? Materiaalia olen koettanut (esim. tuolla ylempänä, muissa viesteissä) suoltaa muuhunkin kuin vänkäystarkoitukseen.

..

Loppukevennyksenä sitaatti.

"Tää on mun tyyli."
-peto, dokumentaristi, syksy 2007



[10:09 19.6.2008] T.T.
Valokuvaus on aina totuuden manipulointia. Jos tätä totuuden manipulaatiota manipuloidaan niin mikä se sitten on?


[15:00 19.6.2008] P.L.
Todettakoon, että aukea.net:ssä osan valokuvaajien kuvista perustuu lähes täysin sille muokkaukselle.
Tiettyjen henkilöiden kuvat on oppinut tunnistamaan samanlaisesti aiheesta ja samanlaiset käsittelystä helposti.



Ensimmäinen sivu   Edellinen sivu  

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty