Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Viimeisimmät keskustelut

Kantava idea

[10:07 3.8.2008] S.V.
Miten onnistuisi löytämään sen punaisen langan, joka kiemurtelisi koko kirjan paksuudelta?
Tahtoisi kirjoittaa kirjan, siis julkaista, vaikka omakustanteena, mutta huomaan vakavaksi ongelmakseni katkokävelymieleni, joka ei kanna tai anna tekstiä kuin muutaman A-nelosen verran. Sitten tyrehdyn. Toisaalta olen miettinyt myös vanhojen verkkojulkaisujeni painattamista, tai jopa aluksi kustantajille tarjoamista, onko ajatus valtaisan arveluttava?

Vinkkejä? Vinkkelis vonkkelis.


[13:51 3.8.2008] M.A.
Kyllä niitä kannattaa kustantajalle ensimmäiseksi tarjota. Monissa runokirjoissa on eri teemoja ja sarjoja samojen kansien sisällä. Vaikket saisi heti sopimusta, saatat saada paljon arvokkaita vinkkejä jatkotyöstämiseen.

Minä uskon, että sinulla on mahdollisuuksia, Sami. Kannattaa lähettää. Ja moneen paikkaan samalla kertaa.


[15:16 3.8.2008] S.T.
Minulla se lähti loistavasta kokoelman nimestä, jonka keksi hovikriitikkoni sir Jii. Nimen alle sopivista runoista muotoutui sitten melkein itsestään se itse lihaksisto.

Kun kasaat, yritä ihmeessä hioa niin valmiiksi kuin mahdollista. Kyllä esim. runokirja kestää useamman teeman kerralla, silloin tosin kannattaa koostaa sisältö sarjoiksi niin se pysyy paremmin koossa.

Mieti, mitkä teemat ovat Juuri Sinulle helppoja tai tarpeeksi kiinnostavia ja kirjoita niistä. Mun eka kirja valitsi syntyä uskonnon ja uskontokuvaston, luvattoman seksin ja proosarunohtavuuden ympärille veriarvopohjalta, tokan kirjoittelemisen aikaan juttelin hitosti pulsujen kanssa ja kärvistelin syömisongelmissa - eivätkä nämä teemat sulkeneet toisiaan pois, koska niillä on ollut yhteinen nimittäjä juuri kokoelman nimenä. Jokainen runo otti paikkansa kokonaisuudessa kun mietin, sopivatko millään tavalla nimen yhteyteen. Ylimääräiset heivasin pois ja odotin, että teemojen ympärille tuli lisää tekstejä.

Ehdottomasti kustantajille ekana. Jos julkaiset omakustanteena niin ikävän todennäköisesti se jää huomiotta vaikka olisi kuinka hyvä kirja. Omakustanteesta toki saa juuri sellaisen kuin haluaa, mutta sitä on myös itse markkinoitava ja se käy äkkiä sekä hermoille että voimille.

Kuka Juuri Sinä olet? Mitä Juuri Sinun on ominaista, tyypillistä, hyvä kirjoittaa? Kirjoita siitä. Ja ole rohkea - teemat valikoituvat kyllä itsestään eikä aina tarvitse edes tietää mitä tekee, siis työstövaiheessa. Mitä enemmän sulla on matskua, josta valita niin sen tiiviimmän kokonaisuuden saat. Mulle toimi hyvin se, että aloin kirjoittaa tietyn nimen ympärille. Voisiko se lähteä sinulla siitä tai jostain tietystä teemasta? Siihen voi toki ympätä vanhoja tekstejä sekaan, ei tarvitse kaikkea aivan alusta asti keksiä. :)

Rohkeutta! Odotan jo tohkeissani kirjaasi!


[15:36 3.8.2008] A.N.
Vaikka tämä saattaakin kuulostaa perin omahyväiseltä, väitän olevani ehkä paras henkilö vastaamaan kysymykseesi tai ainakin aukean top kympissä tässä asiassa.

Mutta kun kerron syyn, ymmärrät varmaan hyvinkin ja kaikki muutkin ymmärtävät, miksi kehuin itseäni kritiikittömästi kommentin alussa:

En todellakaan tiedä.

Siis vastausta kysymykseesi.

Kärsin itse aivan samasta ja samantasoisesta ongelmasta kuin sinä, joskaan omakustanteeseen minulla ei ole taloudellisia resursseja. Tekisin sen heti, jos olisi ja lätkisin vain runoja peräkkäin piittaamatta lainkaan punaisista- tai muunkaan värisistä langoista.

Ainoa vaihtoehto on kuitenkin jonkun muun kustantama teos. Olen jo suorittanut toimenpiteitäkin asian suhteen, pientä valoakin on näytetty, mutta ei se niin yksinkertaista ole. Kyse on jostain muustakin kuin siitä, miten muut suhtautuvat. Minna toi vastauksessaan esiin asian pintapuolen. Minusta kuitenkin kysymyksesi varsinaisesti ei koske muiden näyttämää valoa, vaan kirjoittajan omaa, sisäistä valoa. Sen täytyy olla ehdottomasti kunnossa ja kirkas, eikä asialla ole mitään tekemistä kirjoittajan tai tekstin tason kanssa, vaan kyse on ainoastaan kokonaisuuden ja kirjoittajan itsensä välisestä suhteesta ja se ilmeisesti yhtä hukassa niin kysyjällä, kuin minulla vastaajallakin :) Tiedän tai ehkä paremminkin luulen tietäväni täsmälleen, mistä puhut ja tässä asiassa luulo riittää :D Nimenomaan luulot omista kyvyistä tulisi säilyä koko ajan vahvoina ja rikkumattomina, niin sitten menee läpi harmaan kiven. Runsaudenpula on loputon kaaos, joka vain ruokkii ja ruokkii itse itseään ja josta sunnuntaikirjoittajalla ei ole harmaanpunaista aavistusta. Siksi kannattaisikin yrittää julkaisua jo siinä vaiheessa, kun luulo menee vielä taidon edelle. Sinulla, Sami ei enää mene, koska olet tehnyt liian kauan ja nähnyt liian paljon ja ymmärrät mistä on kyse ja siksi olet ongelmissa. Minullakaan ei luulo ylitä taitoa. Se ei ole kohdallani viesti siitä, että olisin mitenkään erityisen taitava, voin olla lähes nollakin [joka ei oikeastaan edes kuulu tähän, enkä halua, että kukaan sitä tässä alkaa ruotia, jos sellaiseen on tarvetta, menkään kommentoimaan runojani], en vain yksinkertaisesti osaa koota kaoottisesta tuotannostani sellaista yhtä kokonaisuutta, että voisin itse rehellisesti seistä sen takana. Eivätkä kustantamotkaan niin paljon auta, että ne tekisivät tuon perustyön kirjoittajan puolesta. Juicen kokoelmat kuulemma kasasi joku muu, mutta Juice oli kyllä sitä ennen osoittanut levyjen kanssa, että hallitsee myös kokonaisuudet. Viestini on lohduton, mutta ehkäpä juuri lohduttomuudessa lepää se suurin lohtu. Niinkuin Lari-Kyöstin runossa "itkevä huilu", jossa huilu alkoi soida siinä vaiheessa kun tympääntyminen omaan paikallaan soutamiseen ja huopaamiseen alkoi olla niin suurta, että huilu lensi maahan! Suuri osa tunnustetuista nykykirjoittajista on ns. onnellisten tähtien kirjoittajia, mutta kaikkein parhaat taideteokset syntyvät kumminkin niin käsittämättömän suuresta luomisen tuskasta, että se alkaa olla vähän pelottavaakin. Esimerkiksi Aleksis Kivi taisi joutua uhraamaan henkensä Seitsemän veljeksen takia, jos nyt hieman kärjistetään asioiden kulkua. Niin pitkälle tuskin kannattaa mennä, ehkä keinoja on olemassa muitakin kuin sairastuminen ja muuttuminen myyttiseksi hahmoksi. Myyttisenä hahmona oleminen ei nimittäin ole yhtään kivaa myyttisen hahmon itsensä kannalta, muut kyllä sitä repivät joka suuntaan minkä ehtivät ja jaksavat. En minä tiedä, onko oikeasti näin, arvelen vain, luin teininä paljon myyttisten hahmojen elämänkertoja ja myöhemminkin niihin on aika ajoin tullut törmättyä.

Mutta kyllä minäkin uskon, että sinulla mahdollisuuksia on ja uskon, että löydät ne nimenomaan itse ja se miten kaikki muuten sujuu, on täysin muista tekijöistä riippuvaa. Kustannussopimuksen saaminen ei ole sama asia kuin se, onko teos loistava vai tavallisen hyvä. Ja jokainenhan haluaa ainakin alussa tehdä loistavan teoksen, vaikkei siitä yleensä tulekaan sitä. Myöhemmin sitten monet runoilevat vain mainetta ylläpitääkseen ja ehkä jotkut "taapermannit" karkkirahankin toivossa. Vaikka mistä minä mitään tiedän, kun en ole julkaissut, palatakseni kommenttini punaiseen lankaan eli tässä sentään sellainen on, jos missään muualla ei olekaan :D

Lopuksi tietysti se ohje: Ala kirjoittaa kirjaa määrätietoisesti, välittämättä siitä, ilmentääkö se yhtään sitä, mitä haluat.. Todennäköisesti ei ilmennä, todennäköisesti tympäännyt siihen koko ajan ja joka päivä. Todennäköisesti kukaan muu ei käytä samaa metodia, en edes minä, vaikka siihen neuvonkin ja olen ajatellut tehdä itsekin niin. Todennäköisesti tympäännyn itsekin ja tiedän, että tympäännyn, koska olen yrittänyt enemmän kuin kerran, ehkä karkeasti arvioiden n. 100 kertaa. Siis sataa erilaista vaihtoehtoa.. Että semmoisissa suurusluokissa tässä liikutaan :D Ja nykyään jo aukeaankin kirjoittaminen alkaa olla yhä tuskallisempaa.. Yritä siinä nyt sitten jotain kokoelmaa, jossa puhutaan jo ihan eri mittakaavan jutuista.. Olen miettinyt, että ehkä minulla ei ole mitään sanottavaa :D Tai jos on, niin se ei kohtaa ollenkaan sitä, mikä mielestäni on sanottavaa. Minusta sinulla on sanottavaa ja niin varmaan monen muunkin mielestä, mutta ehkä koet alitajuisesti, että sinulla ei ole? :O

Ehkäpä sinun pitäisi yrittää kirjoittaa kirja, jossa ei ole juonta? Itse ainakin uskon omalla kohdallani, että se on ainoa toimiva tapa, vaikka uskoni tämän asian suhteen onkin viime aikoina horjunut tosi pahasti... Se on muuttunut enempi haaveeksi: Kirjoittaa kirja, jossa ei ole mitään juonta, mutta silti kaikki pitäisivät siitä ja se pitäisi ihan jokaisen ostaa ihan joka kotiin. Samalla tulisi näytettyä kaikille punaisen langan peräänkuuluttajille, mistä "kukko kusee". Kirjoittaisi pelkästään siitä himosta, että haluaa itseään julki, eikä valehtelisi itselleen eikä muille, että on mukamas jotain sanottavaa tai syvempää filosofiaa takana :D Minä ainakaan mikään viisas ole, kaikki jutut on jo keksitty aikapäiviä sitten. Siksi en juuri jaksa lukea romaanejakaan, varsinkaan uutuusromaaneja, vaan viihdyn mieluummin täällä aukeassa, jossa näkyy kauniilla tavalla se kiehtova keskeneräisyys ja matkalla olo, joka tekee taiteesta todella taidetta. Vaikka tämäkin on nyt täysi tuhanteen kertaan kuultu klisee, mitä nyt tässä lässytän. Ei tosin näin suoraan koskaan aiemmin aukeassa, vaikka itse sanonkin!

Kantava idea on siis se, että kantavaa ideaa ei ole.


[15:49 3.8.2008] S.T.
Nisonen tossa tokaisi:
"Lopuksi tietysti se ohje: Ala kirjoittaa kirjaa määrätietoisesti, välittämättä siitä, ilmentääkö se yhtään sitä, mitä haluat.. Todennäköisesti ei ilmennä, todennäköisesti tympäännyt siihen koko ajan ja joka päivä."

Määrätietoisesti ja välittämättä intuitiosta?

Olen eri mieltä tuosta, että "kantava idea on siis se, että kantavaa ideaa ei ole", sillä ihminen kirjoittaa väistämättä jostakin lähtökohdasta, joka toimii tuollaisena kantavana ideana, halusi sitä tahi ei. Jos kirjoittaakin lähinnä ihan mitä sattuu, kun tekstit lyö nippuun niin väkisinkin löytyy jokin yhteneväisyys. Ihminen saattaa vielä toimia niinkin, että kirjoittaa itseltään salassa ikänsä tasan yhdestä ainoasta asiasta, tässä: (toisinaan salaa) kantavasta ideasta.

Ehkä Nisonen tuollaisena loputtoman sanottavan lähteenä tahtoisikin kirjoittaa juonettoman kirjan, mutta minä en uskaltaisi lähteä sellaiseen. Ihan vain syystä siitä että pyrin antamaan jotakin selkeää. Punainen lanka ja se, että sen olemassaolon tiedostaa, hyväksyy ja muistaa helpottaa hirveästi tekstin markkinointia, kirjoitusprosessia ja hiomista. Olkoon pointtina sitten lyyrisyys, juonellinen oveluus tai vaikka vain tyyli, sen käsittely ja sisäistäminen helpottuvat huomattavasti jos ne on mahdollista jotenkin hoksata. Inhoan tekstejä, jotka laittavat minut jatkuvasti arpomaan jotain kukonkusemissuuntia - että onko tämä runo, kauppalista vai sairaskertomus.

Siinä missä Nisonen väittää, ettei kantavaa ideaa ole ja se on se kantava idea, minä vanhana romantikkona muistutan siitä, että lukijaystävällisyyteen pyrkiminen on sallittua, jopa suotavaa. Ja siksi jätän rutinani tällä kertaa tähän, että joku ehkä jaksaa tämän lukeakin. ;)


[16:09 3.8.2008] A.N.
"kun tekstit lyö nippuun niin väkisinkin löytyy jokin yhteneväisyys"

Niin löytyy, totta kai, mutta sen luo lukija, eikä tekijä. Sama pätee minusta niin täällä aukeassa kuin ns. "oikeasti" julkaistussakin kirjallisuudessa. En voisi ikinä kuvitella olevani mitenkään lukijaa "viisaampi". Kirjoittaminen on "palveluammatti", vaikkei siitä saisi senttiäkään. Se voi olla myös terapiaa, mutta kun puhutaan taiteesta, terapeuttisuus tekijälle itselleen on täysin toissijainen asia, sivutuote. Ja ehkä paras terapia lienee siinä se, kun näkee oman valmiin. Niinkuin missä tahansa työssä.

Kyllä minäkin voisin uskoa selkeyteen, mutta kun en ole sitä havainnut korkeataiteessa enää vuosiin. Ainakaan samassa paketissa sen kanssa, että luodaan uutta. Sitten on jotain Teemu Mäkiä, jotka on kyllä selkeitä, mutta vähän siinä rajoilla, että aiheuttaako yleisölle jo liikaakin pahaa oloa. No, se on tietysti yhteiskunnallinen kannanotto ja ehkä se on koko taiteen idea ja sanoutumalla irti siitä kerron samalla, etten edes ole taiteilija, vaan puhtaasti b-luokan "viihdyttäjä", siis täällä aukeankin kontekstissa. Mitään luuloja ei edelleenkään ole.

Minulla on kolme syytä kirjoittaa:

a) pakkomielle, että se on asia, mitä osaan tehdä paremmin kuin monia muita asioita => pitää toteuttaa kykyjään tai elämä menee ohi

b) saada härskisti itseään esille, mutta ei se esiintyminen sinänsä ole mikään itseisarvo, vaan ainoastaan välinearvo sille, että huomaa tehneensä jotain eli tämä palautuu tavallaan kohtaan a

c) se, että sivutuotteena teksteistäni joku viihtyy.. ettei olisi niin kamalan itsekäs, koska jos on aina ja kaikessa totaalisen itsekäs, on lopulta niin yksin, että se alkaa olla kuolettavan tylsää, eikä kuolettava tylsyys ole hyvä asia.. loppujen lopuksi onkin periaatteellisella tasolla sama, onko se "viihtyjä" aukeassa vai muualla, eli ainoa syy saada julki olisi nähdä oma "kehitys", ei laajemman massan viihdytys.. aukea riittää viihdytyskentäksi.. ja ehkä tääkin alkaa olla jo liikaa

Eli minusta juonettomuuden ajatukseni (lue: minä itse, juonettomuus, jota olen toteuttanut jo pidemmän aikaa aukeassakin) ei ole mitenkään ristiriidassa lukijaystävällisyyden kanssa, päinvastoin.. Ja minä en inhoa minkäänlaisia tekstejä vaan rakastan kaikkea kaunokirjallisuutta tai suhtaudun siihen vähintään hyväksyvästi. En tosin jaksa lukea likimainkaan kaikkea... Ja minun tekstejäni saa inhota toki, koska samalla kasvattaa todennäköisyyttä, että joku toisin ajatteleva niistä pitää :)

Mitä intuitioon tulee, se nyt on läsnä koko ajan, määrätietoisuus vain lisää alitajunnan voimaa loppupelissä. Inspiraatio on vain vereen, hikeen ja kyyneleisiin verrattava työkalu, ei taiteen kantava voima.

Mutta asioista saa olla eri mieltä ja ehkä onkin syytä jättää kenttä hetkeksi jollekin, joka on kolmatta ja todennäköisesti viisainta mieltä :D


[16:42 3.8.2008] S.V.
Kiitoksia mielenkiintoisista ajatuksistanne sekä kannustuksistanne!

Usein pohdin, että itselleni riittää pöytälaatikko ja Aukea, että jokin muukin kybermeren rysäpaikka. Mutta tuo julkaisemisen halu pulpahtaa aika ajoin pintaan. Ryppynaamaisena kiikkutuolin keikuttajana saatan katua, jos en edes vakavasti koettele unelmaa. Ainakin siksi voisin alkaa kehittämään ajatusta julkaisemisesta, pidemmälle.

Nuorena jullina luulin paljon ja kirjoitin vain vähän. Piti tulla kirjailijaksi mutta itse kirjoittaminen meinasi unohtua. Haave läkähdytti ja koetti tappaa harrastuksen, koomaan se veikin muutamiksi vuosiksi. Nyt en kai luule liikoja, kuten Antti totesikin. En myöskään pelkää epäonnistumista, en niin kovin, elämä ei ole enää yhden laihan kynän varassa, yksistään.

tai, jospa pelkään että epäonnistuminen tappaa kirjoittamisen harrasteena lopullisesti..? No, on aikoja jolloin oikein toivon että pääsisin pakkomielteestäni irti:D


[23:02 3.8.2008] P.P.
No eiköhän ihan oikeissa kirjoissa lisätä vaan lihaa tarinan ympärille niin se pitenee kirjaksi. Perusjuonihan tai teema voi olla hyvin yksinkertainen.


[23:38 5.9.2008] H.E.
Olen yrittänyt kirjoittaa kirjoja, olen yrittänyt sitä monesti. Viimeistään viidenkymmenen sivun jälkeen on aina tyssännyt. Tai siis tyssäsi ennen viime marraskuuta. Silloin kirjoitin ihan oikean kirjan, jossa on alku, keskikohta ja loppu, tästä kaikesta kiitos NaNoWriMolle, sisäänrakennetulle kilpailuvietille ja itsekritiikin hemmettiin heivaamiselle. NaNoWriMo on siis kansainvälinen kirjoitustapahtuma, jossa on tarkoitus kirjoittaa täysimittainen romaani kuukaudessa. Jos pääsee yli 50 000 sanan määräaikaan mennessä, on voittaja. Enimmäkseen itensä voittaja, sillä mitään paremmuussijoja tai muita palkintoja ei jaeta. Pääasia on, että se toimii kannustimena ja vaientaa liiallisen itsekritiikin.

Elikkäs, neuvoni on, että kehität jonkin idean pääpiirteissään. Sen ei tarvitse olla mikään ylihieno idea eikä mikään valmiiksi kehitelty juonitiivistelmä. Kunhan on vain jonkinlainen mielikuva siitä, mitä aikoo kirjoittaa. Ja mieluiten mieluinen mielikuva, sellainen, jonka kirjoittamisesta luulisi pitävänsä ja joka ei tunnu liian vaivalloiselta toteuttaa. Sitten vain kirjaudutaan NaNoon ja kirjoitetaan pikkupakon alla niin paljon kuin sielu ikinä sietää. Älä mieti liikaa, vaan anna tarinan viedä. Kirjoita paljo matskua, kirjoita punainen lanka sen enempiä miettimättä ja tiettyyn muotoon pakottamatta. Sitten, kun sinulla on paljon matskua, on hyvä lähteä karsimaan ja muokkaamaan. Pääasia on vain keksiä itselleen tarpeeksi vetävä aihe ja hommata jostain itselleen se kirjoittamisen pikkupakko.

Paul mainitsi perusrungon lihottamisen. Tavallaan tämä on tekniikka on sitä ja tavallaan se on sitä, että annetaan perusrungon viedä sinua, minne se haluaa. Ja toisaalta tämä on myös lihottamisen vastakohta, koska ainakin minusta on helpompaa lähteä muokkaamaan ylenmääräisestä materiaalista tiiviimpää kuin kasvattaa alenmääräisestä laajempaa. Tiivistämisessä ja karsimisessa kun raskain työ, eli itse kirjoittaminen, on jo tehty. Mutta ei voi kirjoittaa ja karsia samanaikaisesti, se tappaa koko innon. Ainakin minulla niin käy.

Tämä neuvo on tietysti lähinnä proosallisen kirjan kirjoittamiseen pätevä. Runokirjoissa minusta tuo Susannan esittelemä metodi tietyn aiheen tai teeman tai otsikon valitsemisesta ja sen alle sopivien runojen valkkaamisesta ja täytekappaleiden keksimisestä toimii. En ole tietenkään sellaista koskaan koostanut, en täysimittaista, mutta aukea-kokoelmani kyllä teen sillä metodilla. :D


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty