Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Viimeisimmät keskustelut

Jouko Turkka

Seuraava sivu  

[22:26 10.8.2008] A.N.
Mitä kukin on mieltä Jouko Turkasta? Minulle hän edustaa ainoaa elävää auktoriteettia suomalaisessa taiteessa. Tiedostin sen äsken, katsoessani Levengood Suomesta ohjelmaa, jossa Turkka oli mielestäni parempana kuin koskaan ennen. Ehkä se johtui tilanteestakin, mutta toisaalta kaikki Turkan aiempikin avautui kirkkaampana kuin koskaan ennen. Ohjelma sai aikaan minussa automaattista hymyä ja naurua, sellaista, mitä mikään tai kukaan ei ole koko kesänä tai vuonna saanut aikaan, todellista iloa vailla rahtuakaan teeskentelyä tai väkisin iloitsemista. Toisaalta tunsin myös kateutta, kateutta siitä, etten koskaan pääse niin vahvaan elämään, kuin mitä Turkka oppilaineen on joskus elänyt ja mistä hän kenties ammentaa vielä tänäkin päivänä. Ja samaan aikaan en edes haluaisi elää sellaista, mutta silti se aiheuttaa minussa kateutta ja iloa.

En pidä teatterista erityisemmin, koen sitä kohtaan moniakin negatiivisia tunteita. Ensinnäkin teatterissa on jotain hyvin raskasta, sellaista, joka vie näyttelijästä kaiken energian, sulkee pois ulkomaailman. Näyttelijä ei voi olla mitään muuta kuin näyttelijä, teatterin ulkopuolellakaan. Ainakin, jos on tosissaan. Katsojan roolia en voi edes ajatella, koska se tuntuisi samalta, kuin katsoa köyhänä rikkaiden elämää. Koen teatterin jonkinlaisena sisäänlämpiävyyden kehtona, johon en kuitenkaan halua osallistua. En halua osallistua rokkikonsertteihinkaan, mutta en koe itseäni mitenkään "huonommaksi" tuosta syystä. Sen sijaan teatterin ulkopuolelle sulkeutuminen aiheuttaa jotain kummaa "alemmuutta", ehkä masennustakin. Ristiriitaa yhtä kaikki, koska en kuitenkaan halua alkaa toteuttaa itseäni teatterissa millään tapaa. Se olisi liian suuri uhraus.

Mutta Turkka-ohjelma sai minut hetkeksi elämään, katsojan roolissa. Hänen ajatuksiensa yllättävyys ja keveys, ilo. On erikoista tuntea yhtä aikaa vapautuneisuutta, vihaa ja häpeää, joita koin kaikkia äsken katsoessani ja kuullessani Turkkaa. Tavallaan hän on jopa suurempi taiteilija minulle persoonana ja tiennäyttäjänä kuin töidensä kautta. Joiden arvon toki tunnustan. Mutta tunnustan kyllä monien muidenkin töiden arvon, siitä se ei ole kiinni. Älkööt teatteri-ihmiset käsittäkö tätä väärin, en ylenkatso teatteria. Itse asiassa pidän sitä suurempana taiteen muotona kuin kirjoittamista, joka nyt on vaan semmoista yhdessä kohdassa staattisessa asennossa nysväämistä, ilman, että koko keho elää. Tai jotain musiikkia, joka pahimmillaan on vaan saman vanhan toistoa, kyllästyttävää sinällään. Ja minulla on pelko, että teatterikin voi keskinkertaisimmillaan olla juuri sitä vanhan toistoa, muka jotain uutta ja kapinallista.

En tiedä.

Ehkä kuvataide mystisyydessään voi omalla tavallaan yltää lähelle teatteria, Palsat ja kumppanit. Runous jää aina nokkeluudeksi, sanaleikiksi. Kaikki vakavatkin runot. Runous on vain sanahelinää. Toki hyvä runo voi kuulostaa hyvältä, jos sen puhuu koko kropalla. En tiedä, kun en ole koskaan oikeastaan kuullut, minulla on vain illuusio tuosta. Rock ei sitä ole, rockissa on aina tämä narsistinen "katselkaa minua" elementti mukana, joka on loppujen lopuksi totaalisen tympeää touhua. Joskus tuntuu, että jopa urheilu on vähemmän narsistista kuin rock. No ei nyt ehkä ihan sentään.

Teatterista vielä. Smedsistä on paljon puhuttu, mutta ikävä kyllä en näe hänessä yhtään mitään Turkkaan verrattavaa. Eihän se Smedsin vika ole, parempi ohjaaja hän toki on, kuin allekirjoittanut, joka ei ole ohjannut koskaan mitään.

Ajattelin kirjoittaa nyt vähän laajemmasta aiheesta siksikin, koska emmehän me aukea halua olla pelkästään mikään harrastaja- tai harrastelijasivusto, vaan enemmän! Emme halua jäädä keskinkertaisuuteen, emme halua vaipua unohdukseen sillä aikaa kun jossain eletään.

Onhan täällä toki myös tuo toinen hyvä vakava aihe, se klassikkoaihe. Aihetta siitä, mikä on hyvä kirjailija, ei olisi pitänyt aloittaa. Kadun joka sanaa. En siksi, että olisin sanonut jotain mielestäni jälkeenpäin "väärin" tai että kysymys olisi huono, vaan koska koin keskustelun itselleni jollain tapaa "tappiolliseksi", vaikkei se kilpailu toki olekaan ja kanssani oltiin jopa samaa mieltä. Tehty mikä tehty. Nyt on tämä. Ehkä tässä käy samoin.


[01:03 11.8.2008] P.P.
"Runous on vain sanahelinää."

Nisonen on taas vaihteeksi pihalla.



[12:14 11.8.2008] J.T.
Katsoin itsekin tuon Levengood-ohjelman. Muutaman Turkan kirjan olen lukenut ja kyllähän mies niiden perusteella on suuri taiteilija ja tietää asioista paljon. Ainakin Turkan kasvojen liikkeitä oli hienoa seurata... Ja joku videopätkä, missä Turkka on oppilaidensa keskellä ja kaikki he hyppivät nuotion yli ja nauravat - siinä tuntui olevan sitä jotain, kulta-aikaa, "ennen kaikki oli paremmin".

Itselleni on käynyt vähän samoin teatterin kanssa. Mutta pikemminkin se on mennyt melkein kokonaan "ohi". Jostain syystä olen aina teatteriesitystä katsoessani kokenut (tai kuvitellut kokevani) että vaivaannun hirveästi, eikä teatterin asetelma ole uskottava. Elokuva on jotenkin paljon realistisempi taidemuoto. Tämähän on tietysti nurinkurista, koska elokuva on loistavin propagandaväline mitä kuvitella saattaa tai ainakin oli sitä 1900-luvulla.

Teatterissa on ehkä se huono puoli että näyttelijät ovat siinä näyttämöllä oikeasti, lihaa ja verta olevina. Jos ihminen päivät pitkät katselee televisiota ja Youtubea ja kuuntelee rockmusiikkia, mitä teatterin liian todellisuudenkaltaisella asetelmalla olisi siihen enää sanottavaa? Ne ihmiset ovat vähän liian lähellä, ihan kuin oikeat ihmiset. Toki tämä on vain osaltani pelkkää spekulaatiota, kun en ole edes pyrkinyt syvemmälle siihen maailmaan.

Ja mistä tuo "köyhänä rikkaiden elämää"-katsominen sitten johtuisi? Ei kai se kateutta ole?

Ehkä Turkassa on hyvää se, että hän edes yrittää olla vähän rehellinen, vaikka ei väitäkään olevansa. Eikä hän myöskään ole koskaan täysin rehellinen. Mutta en oikeasti tiedä Turkasta yhtään mitään muuta kuin suunnilleen mitä hän on itse kirjoittanut itsestään. On mukavaa jos joku aina välillä ei teeskentele, vaikka ihan vain jossain asiassa. Siitä se elämäkin kai syntyy.

Mutta jotenkin on silti sääli, että useista kulttuurihenkilöistä tulee vanhoina miehinä jonkinlaisia yksinäisiä profeettoja, joita pidetään viisaina ja kunnioitetaan, mutta joista harva kuitenkaan haluaa ottaa oppia, jostain syystä (heidän ajatuksensa on niin helppo kuitata hulluudella ja fanatismilla). Haavikko ja Linkola ovat myös tällaisia. Harvan kanssa he edes voivat käydä järkevää keskustelua, kun heidän ajatuksensa kulkevat niin omia latujaan, ettei oikein kukaan ymmärrä heitä. Levengood oli hyvä, kun hänen puhetyylinsäkin oli niin epätavallinen. Keskustelijoissa oli paljon samaa näköä.

Olen joskus ajatellut sellaista ideaa, että lainaa kirjastosta koko Seitsemän veljestä -tv-sarjasovituksen ja katsoo sen putkeen läpi yhtenä ja samana yönä. Tekee itselleen täydellisen "kisastudion" ja varaa koko yöksi kaikkea hyvää, sipsejä, limpparia, suklaata, jäätelöä. Ja pitää yrittää väkisinkin pitää silmiä koko ajan auki ja ääni tarpeeksi kovalla, mutta ei toki liian kovalla.


[23:53 11.8.2008] A.N.
Joo, sanahelinällä viittasin lähinnä siihen, että runous tarvitsee itselläni kyytipojakseen jotain tiettyä tunnetilaa tai ulkoista olosuhdetta, että se imee mukaansa, mutta "turkkalaisuus" saa itsessään aikaan sen olotilan. Se on se ero. En tarkoittanut, että runous olisi mitenkään erityisen turhaa. Voihan se ollakin, mutta sitä en nyt kumminkaan tarkoittanut. Miten voisinkaan, jos olen kirjoittanut kuluneen kalenterivuodenkin aikana jo keskimäärin "runon" / päivä [paljon vähemmän kuin parina edellisenä vuonna] saamatta siitä mitään erityistä hyötyä tai edes kokematta mitään erityistä kehityksen tai onnistumisen tunnetta? Totta kai minun täytyy tykätä runoudesta ja arvostaakin sitä. Mutta jotkut asiat tuntuu kohoavan vieläkin korkeammalle.

Se on totta, että elokuva kykenee luomaan realistisemman tuntuisen illuusion kuin teatteri. Itse koen samoin. Kenties teatteri on sitten niin pysyvästi kiinni siinä brechtiläisessä vieraannuttamisen traditiossa, että katsojan pitääkin tavallaan koko ajan kokea olevansa katsomassa vain pelkkää huijausta? Kun taas elokuvantekijöillä on keskeisempänä taiteen/maineen/hillon teko.

Tai ehkäpä se on juuri se ympäristö, kuten sanoit. Oikeita ihmisiä. Veikkaanpa, että jos teatteri-ihmiset käy katsomassa toistensa näytöksiä, niin ne kiinnittää vaan koko ajan huomiota siihen, miten nää kaverit näyttelee, eikä itse näytelmään, vaikka se olisi ennen näkemätönkin? Että siellä lavalla on aina ne kaverit, eikä mitkään roolihahmot. Vai mitä teatteri-ihmiset sanoo tähän? Olisi kiva kuulla, miten väärässä olen :) Tai onhan tuon sortin tarkkailua tietysti joka taiteessa, se kai kuuluu minkä tahansa alan harrastamiseen.

Voi se köyhä-rikas asetelma tavallaan kateuttakin olla. Tai ehkä ahneutta. Puhun nyt siis omasta puolestani. Ettei niinku riitä, että on itsellä jo olemassa jotkin omat juttunsa, vaan pitäisi vielä tunkea sinne lavallekin.. Ja sit toisaalta kuitenkaan ei tee kauheasti mieli. Kyllä sitä yksittäiseen irtiottoon kenties pystyisikin, mutta jos on pitkällä jänteellä tarkasteltuna enempi kumminkin introvertti, niin kävisihän se pidemmän päälle aika raskaaksi olla koko ajan keskellä ihmisiä. Vaikka olen kuullut, että osalle ihmisiä taas tulee siitä jopa jonkinlainen "pakkomielle", että pitää voittaa sitä kenties luontaistakin ujouttaan, tulla mahdollisimman avoimeksi joka suhteessa. Olla koko ajan esillä ja näkyvillä, pistää itsensä lakkaamatta alttiiksi ja voittamaan jännityksensä. Mut jotenkin epäilyttää, että voiko sitä ihminen ihan onnellinen ja tasapainoinen olla silloinkaan, jos tuijottelee tai paremminkin koskettelee 24/7 toisten naamoja ja muutakin ja antaa itselleen tehdä samoin. No ehkä sitten, jos se on niinku se elämän tehtävä. Ehkä se jollain voi olla.

Mutta Turkka tuskin kovinkaan introvertti, sisään päin kääntynyt persoona on... Luulen, että se kyllä nauttii joka sekunnista kosketuksessa muihin ihmisiin.. ja kenties kärsiikin ja nauttii siitäkin.

Ja rehellisyyteen pyrkiminen, se on kyllä hieno asia, jopa hienompi kuin itse rehellisyys :)

Ja Levengood tosiaan oli uskomattoman toimiva vastinpari Turkalle, se pehmeys, herkkyys ja määrätty arkuuskin, Turkan hienostunutta brutaaliutta täydentämässä. Näki, että Turkka oli rentoutunut, häntä ei pahemmin kirvellyt tilanteessa oleminen. Toisin olisi voinut olla, jos haastattelijana olisi ollut tietoisen ilkeämielisesti latautunut, Turkkaa inhoava, hänet mainitsemaasi hulluuden ja fanaattisuuden yksioikoiseen muottiin pistävä toimittaja. Sellaisiakin tilanteita muistelen hämärästi joskus nähneeni, vaikka Turkka onkin varsinkin viime vuosina ollut aika vähän julkisuudessa.

Kisastudio on kyllä varsin loistava idea, mielestäni nimenomaan siksi, että se on Turkka-henkinen. Eräs pieni yksityiskohta siitä tekee täydellisen Turkka-henkisen, se, että pitää yrittää väkisin pitää silmiä auki koko yön :D Uskoakseni tuon sukuista metodia on Turkka toteuttanut oppilaidensa kanssa aikoinaan, vaikka en nyt älyttömän tarkkaan olekaan asiaan perehtynyt.


[08:57 12.8.2008] P.P.
Turkkalaisuus on vähän niinkuin moderni väkinäisesti väännetty taide. Yritetään olla niin taiteellista että otsasuonet paukkuvat. Sittenkään ei onnistuta. Suomalainen menestystarina.


[14:38 12.8.2008] A.N.
"Turkkalaisuus on vähän niinkuin moderni väkinäisesti väännetty taide. Yritetään olla niin taiteellista että otsasuonet paukkuvat. Sittenkään ei onnistuta. Suomalainen menestystarina."

Harvinaisen turkkalainen kommentti :D


[22:56 12.8.2008] M.L.
Ajattelin kirjoittaa nyt vähän laajemmasta aiheesta siksikin, koska emmehän me aukea halua olla pelkästään mikään harrastaja- tai harrastelijasivusto, vaan enemmän! Hieno periaate.

Itse henkilökohtaisesti myös ihailen Turkkaa suuresti, niin taiteilijana kuin persoonanakin. Katsoin jonkun dokumentin jossa Turkka piti jotain opetustilaisuutta nuorille näyttelijänaluille. Turkka uhkui siinä semmoista voimaa että huhhuh.

Mutta! "Itse asiassa pidän sitä suurempana taiteen muotona kuin kirjoittamista, joka nyt on vaan semmoista yhdessä kohdassa staattisessa asennossa nysväämistä, ilman, että koko keho elää." tuota on hankala sulattaa. Tietenkin tässä puhutaan itse kirjoittamisprosessista, mutta minä näen kirjoittamisprosessin vain yhtenä osana runoutta (mainitsen nyt runouden erityisesti kun Antti siitä puhui), enkä kovinkaan tärkeänä osana, sillä se vain lähinnä "materialisoi" hengentuotoksen, tekee siitä näkyvän paperille. Tärkeää runoudessa olisi vahvasti elää kirjoittamansa, mahdollisimman voimakkaalla tavalla ja eikö tässä yleensä ole koko keho jollaintapaa mukana? Nämä tällaiset ns. sielunliikutukset inspiroivat, auttavat näkemään tiettyjä aasioita uudella tavalla ja johdattamaan näin oikean ilmaisun lähteille. Tämä nyt on oma käsitykseni ja aika romanttinen "elä se tai se on kuollutta" asenne. Mainitsin vain siksi etten todellakaan pidä runoutta pelkkänä istuskeluna vaan monenlaisien kokemisen, elämisen ja ajattelun prosessina joka paperilla viimeistellään ja hiotaan ja hiotaan.

"Runous jää aina nokkeluudeksi, sanaleikiksi." Niin no niin ehkä, mutta mitä siitä? Jos se on runouden olemus, vaikkakin en usko runouden aina jäävän nokkeluudeksi. Se kuulostaa ankealta ja mustavalkoiselta. Jos nokkeluus on asioiden oivaltavaa ja yllättävää yhdistämistä tai muuten vain raikasta järkiperäistä ajattelua niin hyvä! Taiteessa tämä on aina jollaintapaa läsnä.
Enkä pidä riittävänä perusteena teatterin suuremmuudelle sitä, että siinä keho on enemmän mukana kuin kirjoittamisaessa. Toki voi olla niinkin että Antti juoksijana arvostaa tällaista koko kehon mukanaolemista.

Smedsistä nyt en niin tiedä. Taas tällainen Artaudilainen tyyppi. Vaikkakin Turkan yksiin suuriin vaikuttajiin Artaud kuuluu, on Turkalla enemmän oma, vahva näkemys teatterista.


[14:34 13.8.2008] A.N.
Kiitos näkemyksestäsi runoudesta. Kyllä minä siihen tavallaan yhdynkin. Ehkä toin teatterin turhan kärjistyneesti silloin alustuksessa esiin. Se on itselläni vähän mieliala- ja tilannejuttukin, miten runouteen suhtaudun. Se kehollisuus siinä teatterissa juuri on se suuri juttu mielestäni, jonka takia runon on niin kovin vaikea kilpailla sen kanssa ainakaan samoin keinoin. Tavallaan kyse oli siitäkin, että olin hieman harmissanikin runouden puolesta, koska kirjoitan niitä mielelläni, nysvään nurkassa :D Että miksei runolle ole suotu lähtökohtaisesti samoja mahdollisuuksia kuin näyttämötaiteelle, miksi sen on tavallaan pakkokin kalveta, vaikka se olisi miten hienoa tahansa?

Ja voi olla sitäkin, että puhun tavallaan vain omasta puolestani, että minulla itsellä tuppaa hommat menemään kirjoittamisessa aina sinne huonoonkin nokkeluuteen, vaikka haluaisin muuta, hyvää oivallusta tai vakavaa tunnetta ja jotenkin se kehokokemus kirjoittamisessani ei ole kovinkaan vahvasti läsnä.. Mutta kun muistelen aikaa, jolloin en vielä varsinaisesti kirjoittanut ollenkaan, niin ehkä silloin kirjoittaminen jopa saattoi olla tietyllä tapaa "elävämpi" kokemus minullekin ja kai se pitäisi taas uudestaan saavuttaa. Tietysti, jos lukijat kokevat runot elävinä, vaikka kirjoittaja ei, niin mikäs siinä :) Vaikka hieman skeptinen tuon suhteen olenkin.

Ja yksi syy, miksi halusin kenties hieman tahallisenkin kärjikkäästi tuoda tuon runon puhumisen tärkeyden esiin oli se, että eräs, itse asiassa teatteri-ihminen (ei merkittävä, menneisyyden tuttavia vain), on joskus torpedoinut runonlausunnan, sanonut, ettei pidä sitä mitenkään merkittävänä. Että runot pitää lukea kirjasta. Niin kai tuo jäi alitajuntaan kaihertamaan. Vaikka tosiasiassa lienen sitä mieltä, että runot on tarkoitettu niin hiljaa yksin luettaviksi, kuin lausuttaviksi tai puhuttaviksikin. Kaikki käy ja kaikella on tarkoituksensa.

Juoksijuudesta, luulisin, että juuri se on syy, miksi kirjoitan runoja, enkä esimerkiksi laula (tai laulan kyllä, mutta en säännöllisesti enkä tavoitteellisesti ja mitä enemmän juoksen, sitä vähemmän laulan, ne ovat minulla aivan kääntäen verrannollisia keskenään) tai näyttele. Kun se vie kaiken fyysisen energian, jää vain henkinen. Jonka sitten purkaa runoihin. Ja ehkä tämän takia se runous näyttäytyykin minulle enempi staattisena puuhana, kuin mitä se todellisuudessa onkaan! Etenkin kun jossain vaiheessa "kirjoitin" juostessani runoja päässäni, mutta nyt ei oikein enää synny sitä tilaa, ei yrittämällä eikä yrittämättä.

Ja se täytyy sanoa, että tavallaan urheilijanakin olen kateellinen teatterille, koska se teatteri taas saavuttaa enempi sitä henkistä puolta. Pallopeleissä tietysti esiintyy teatterinkaltaista sosiaalisuutta, josta seuraava porras on tavallaan inhimillinen kulttuuri (lue: taide), mutta niistä olen ulkona kuin lumiukko.

Toki juokseminenkin taidetta on, mutta puhtaasti kehon taidetta, irvistys korkeintaan voi viestiä henkisestä. Paradoksi, että juoksu itse asiassa lähtee kokonaisuudessaan korvien välistä. Sydän toki on lähes tahdosta riippumaton elin, mutta jalat eivät!


[23:07 16.8.2008] Kaniini
Hmm. Ja hmm.

Olen pitkän aikaa kokenut Turkan jotenkin moraalittomana, jo ennen Eppu Salmisen opinnäytetyötä ja entisten oppilaiden avautumisia sekä ohjelmissa että kirjallisuudessa (Anna-Leena Härkönen, Ville Virtanen sekä joku tilittäjä kakkosen punaisessa langassa).

Kyse ei ole siitä, etten olisi katsonut hänen teoksiaan joskus, ja puolestani fanit saavat jatkaa niiden katsomista entiseen tapaan. Omalla kohdallani kuitenkin koen Turkan persoonallisuuden ja töiden tunnelman pahansuovaksi ja tuhoavaksi (toki myös usein huonoudessaan katsomisen arvoisia teoksia) jopa siihen pisteeseen että perstuntumalla omaan selkeän kuvan siitä, kuka ja millainen hän on.
Olen joskus etäältä kohdannut 'oikeassa elämässä' henkilöitä, joilla on vahva karisma, arvostus liikuntaa/liikunnallisuutta (ala räkä poskella) kohtaan, kyky luoda sisäpiirejä ja kyky saada suurin osa ihmisistä tekemään typeriä harkitsemattomuuksia kys. henkilön luomassa mikrokosmoksessa. Eikä siinä sen kummempaa, nuo ihmiset ovat outoja, mutta niistä pääsee halutessaan helposti eroon - tosin joskus rupeaa nolottamaan, kun huomaa itsessäänkin inhimillisiä alistumisen piirteitä väärällä hetkellä.

Mikäs siinä sitten? Ehkä vain hävettää kollektiivisella tasolla, että aikuiset ihmiset alistuvat siihen (jos puhutaan nyt esim. Turkan Teakista ja koulutusmetodeista), että he tietävät harjoittavansa henkisesti/fyysisesti itseään ja toisiaan alistavaa toimintaa osana koulutustaan. Että he pomppaavat ja antavat turpiin, kun sylkien huutava johtaja käskee. Eikä siinä mitään, että joku on kalju ja kuolaava, olkoot. Eniten pitää oikeastaan olla pettynyt hänen oppilaisiinsa. On muuten perusteltua tuoda hänen persoonansa kouluttajana ja muutenkin esiin, koska alunperin Turkka itse asteli julkisuuteen nuorten sekopäiden possen johtajana, millä hän myös lisäsi töidensä markkina-arvoa loppupeleissä. Turkkaa katsoessa ei tihrustella jotain näytelmää jonka on ohjannut hlö X tai kirjoittanut hlö X - siinä koetaan tuon suuren karismaattisen sankarin koko persoona grandiöösiydessään, taino, niin ne ainakin haluavat kuvitella. Tälläkin hetkellä Suomessa on muuten menestyneitä ohjaajia ja käsikirjoittajia, joilla ei ole tarvetta rummuttaa persoonaansa mediassa.

Taannoin ystäväni kertoi, kuinka hänen taideharjoitelmapiirissä kunnioitettu ja komea (mutta julkisuudessa tuntematon) ryhmänvetäjä rupesi rähjäämään eräälle ryhmäläiselle. Ilmeisesti kohteelle ei tullut mieleenkään kävellä pois, kaverilleni ei tullut mielenkään sanoa mitään, kenellekään ei ilmeisesti tullut mielenkään tehdä mitään muuta kuin imeä lisää taiteellisia vaikutteita ja ehkäpä mielistellä. Eli taas niitä hetkiä jolloin voi todella pettyä ihmisyyteen;) Päädyn siihen, että esim. Turkka tukijoineen on huonon kiukuttelevan käytöksen ja sen mahdollistamisen kulminoituma. Hänen tiennäyttäjäarvonsa kutistuu siihen, että vapaaehtoinen alistuminen ja lapselliset tekniikat näyttävät tietenkin& luonnollisesti eksoottisilta katsojista, jotka hätkähtävät sitä 'kuinka hän uskaltaa'. Turkan teoksissa idea ei ole niinkään juoni, näyttelijäsuoritukset tai tekstin viesti sinällään, vaan näyttelijöiden kokema nöyryytys lavalla tai valkokankaalla - jep, katsotaan nyt tuotakin tuossa tekemässä noin! Kuin menneiden aikojen sirkus, voi ilon päivä.

Myönnettäköön, että olen ajatellut kiduttaa/viihdyttää itseäni (mielellään porukalla) kokonaisella Seitsemällä veljeksellä sekä ehkäpä erittäin pahanmakuisella pullolla alkoholia. Ei teoksen niljakkuus tartu sitä pelkästään katselemalla;) Tosin tönkkö ylinäytteleminen taitaa olla tekijä, joka on tarttunut suomalaiseen teatteriin ja elokuvaan pysyvästi joko a) Saksasta b) Turkalta


[00:50 17.8.2008] A.N.
on kovin surullista, jos liikunnallisuus yhdistetään alistamiseen.. etenkin kun se ei ole sen enempää liikunnan, eikä Turkan vika.. mutta joku sitä väärinkäyttää täällä kyllä ja jotkut toiset ovat herkkiä reagoimaan niihin väärinkäytöksiin ja yleistämään ne.. uskoisin tietäväni mistä puhutaan, koska omat äärikokemukseni liikunnasta ja liikuntaihmisistä ovat vastakohtaisia kuin yö ja päivä, jopa saman lajin sisällä.. joskus jopa yksilön sisällä

ehkä turkkakin on monikasvoinen, uskon, että hän on monikasvoisempi kuin luullaan, tahdotaan ajatella.. minulle hän on hyvin laaja-alainen persoona, todellinen humanisti ja hienostunut tyyppi.. itse hän pitänee itseään yhtenä, koska hänelle se monikasvoisuus on itsestäänselvä osa persoonaa, jolla ei ole neurooseja

enkä oikein ymmärrä, mistä syntyy käsitys, että Turkka rummuttaisi itseään mediassa.. mielestäni se on väärinymmärrys kaikkein pahimmasta päästä.. mediaan joudutaan, ei päästä.. ja Turkka on aina lähtenyt menestyksestä pois.. sen sijaan 9 kymmenestä menestyjästä jää roikkumaan menestykseen, saamatta enää mitään todellista aikaan.. ovatko alun pitäenkään saaneet?

käsittääkseni "luonnottomuus" on metodi, jolla juuri saadaan ihminen (katsoja) huomaamaan jotain.. ei tämä liene ainoastaan Turkan käyttämä, eikä etenkään keksimä.. nimenomaan "tönkkö ylinäytteleminen" on se ainoa keino, jolla saadaan ihminen tajuamaan, että kyse on vain teatterista, eikä mistään elämää suuremmasta ja ehkä samalla se, että hänen omakin elämänsä on läpeensä tönkköä ylinäyttelemistä ja juuri siksihän se ärsyttääkin niin kovasti.. koska sehän se ihmistä eniten ärsyttää, kun näkee itsensä..

ehkä Turkka, oppilaansa tai kaltaisensa ovat monille ihmisille se peili?

tässä pitää mielestäni vielä ottaa esille se tekijä, että kaikkein pahinta on käsittää turkkalaisuus kiukutteluksi ja väkivallaksi, vaikka se juuri poistaa sitä.. väkivalta syntyy vain ja ainoastaan vieraantumisesta ja Turkka on kyllä vieraantumista vastaan, siinä missä Brechtkin oli, vaikka poliittisesti kumpikin oli oman aikansa lapsia ja siten eriäviä


[02:03 17.8.2008] K.K.
Itse en tiedä runoudesta, turkkalaisuudesta tai muusta yhtään mitään. Ehkä onneksi.

Ps. Luin tästäkin ketjusta ehkä neljänneksen. Olen hävytön lusmu.


[04:24 17.8.2008] O.H.
Hyvä Keijo! En minäkään tiedä, ja olen ylpeä siitä.


[12:08 17.8.2008] Kaniini
Jepjep.

- Turkka ei ole nykyisin suuresti julkisuudessa, mutta kultaisella 80-luvulla hän tietoisesti provosoi ja asetti itsensä asemaan, jossa hän pystyi markkinoimaan itseään ja persoonaansa. Hän ei 'joutunut' valokeilaan.

- Liikunta ja liikunnallisuus eivät ole sairaita ilmiöitä, Turkan harjoittamat metodit tosin olivat moraalittomia.

- Kannattaa tutustua muuhunkin kuin pehmoisiin henkilöhaastatteluihin, ja lukaista/katsoa muutama hänen kriitikkonsa kertomus kouluajoilta tai produktiokokemuksista.
Suuri humanisti voi näyttää vähän erilaiselta.

Ja kuten sanoin, itselle 'paljastukset' eivät ole tulleet yllätyksenä. Ei sillä, että haluaisin yleistää, vaan siksi että perstuntumani sanoi jotain tuosta tyypistä.

Ymmärrän hyvinkin eron väkivaltaviihteen katsomisella ja väkivallan toteuttamisella, noh, tai vaikkapa väkivaltapelien rentouttavalla vaikutuksella. Ne ovat fiktiota. Turkka menee kuitenkin fiktion tuolle puolen ja dokumentaaristi ottaa kuvaa siitä, kuinka näyttelijät matkivat häntä (näyttelytyyli jäljittelee Turkan omaa ilmaisutapaa) ja käytännössä nolaavat itsensä alistuneesti lavalla.





[16:17 17.8.2008] M.K.
Turkka on henkilö jolla ei ole moraalia pisaraakaan, sen sijaan sitäkin väkevämpi omatunto.

Herkkä kuin kyyhky ja väkevä kuin härkä.

Tässä Suomessa- lue: Suomaassa on niin vaikea olla ihminen, sillä tavalla kuin valoa loistava Ilon Päivä (Blake) antaa edellyttää.

Sitä se on, ei muuta.

On hirveää olla elävä ja täynnä voimaa täällä aaveiden joukossa.

JA sitten se, että on pakko olla rintakehää ja voimaa ja hengitystä, että voi sitten kohdata sen alistamisen ja pitää olla rinta koholla ja ryhti kunnossa kun sitä tätä, ja asuntolainat ja kansalaisluottamus...


[19:00 17.8.2008] M.H.
Minun mielipiteeni Turkasta on hyvin ristiriitainen. Toisaalta rakastan sellaisia ihmisiä jotka kykenevät provosoimaan ihmisiä niin vahvasti ja siihenhän Turkka on aina pyrkinyt, provosoimaan. Turkkaan en ole kovinkaan paljon perehtynyt, mutta siitä muistan mitä joitakin pätkiä olen joskus nähnyt, niin en pitänyt ollenkaan... en millään asteella eikä ne oikein herättänyt muita tunteita kuin yökötystä räkää kohtaan, ei oikeastaan edes myötähäpeää.

Tuli oikeastaan mieleen, että hänen ohjauksessaan on paljon samaa kuin jossain kuvataiteen nykysuuntauksissa. Eli prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Vahvat tunteet prosessin aikana taiteilijalle ei niinkään yleisölle.

Minä katsoin tuon haastatteluohjelman ja oli mielenkiintoista kuinka siinä Turkka oli avoin olematta avoin. Analysoi muita, muttei vahingoissakaan analysoinut iseään. Sellaisessa suhteessa olen aina tuntenut Turkkaa kohtaan jotain samankaltaisuutta. Levengood haastattelussa mainitsi Turkan olevan sellainen ihminen jota joko rakastetaan tai vihataan. Minäkin olen sellainen ja minä rakastan sellaisia ihmisiä... olenkin kutsunut sellaisia aurajuustoihmisiksi. Koska tunteet aurajuustoa kohtaan ovat amankaltaiset kuin noita ihmisiäkin kohtaan. Aurajuustoa joko rakastetaan tai vihataan, ja jo sen tuominen pöytään saa toiset hihkaisemaan ja toiset nyrpistämään nenäänsä. Mutta kukaan ei sano että aurajuusto on ihan jees, että syö sitä kuin leipää kun ei se oikein maistu millekään.


[20:29 17.8.2008] A.N.
"Kannattaa tutustua muuhunkin kuin pehmoisiin henkilöhaastatteluihin, ja lukaista/katsoa muutama hänen kriitikkonsa kertomus kouluajoilta tai produktiokokemuksista"

oletuksesi on ilmeisesti se, etten ole näin tehnyt? joudun valitettavasti tuottamaan pettymyksen..

jotenkin huvittavaa kun puhutaan teatterin yhteydessä liiasta nöyryytyksestä.. sitä vartenhan näyttelijän työtä tehdään, että ollaan valmiita tulemaan häpäistyksi.. se on koko homman idea.. joka tätä ei tajua, ei ole mielestäni edes mikään oikea näyttelijä... jotainhan senkin ammatin täytyy harjoittajaltaan vaatia, muutenhan se olisi ihan turhaa pelleilyä.. vapaaehtoisestihan sinne teatterikouluun haetaan, ei sinne ole ollut kenenkään pakko mennä.. ei Turkka ollut teatterikoulussa sadisti, vaan hänellä oli päämäärä, kouluttaa hyviä näyttelijöitä..

tässä maassa ja maailmassa on ollut ja on tänäkin päivänä työelämässä niin paljon ihan oikeaa sadistista vallankäyttöä ja alistamista ja ihmisen nöyryyttämistä, että kyllä tuollaiset teatterihihhuloinnit ja ylipäänsä koko taidehörhöily ovat aika marginaali-ilmiöitä ihmisen aidon kärsimyksen ja luokkaerojen aiheuttaman tuskan rinnalla, taide on pääasiassa läpeensä mätää elitismiä ja hienoperseilyä, jossa Turkka on ollut piristävä poikkeus, onhan heitä toki muitakin


[23:49 17.8.2008] P.P.
Miksi näyttelijän pitäisi häpäistä jollain tavalla itsensä? Ei se ole näyttelemistä Nisonen, kuten ei nykytaidekaan ole taidetta.


[10:22 18.8.2008] J.T.
Alkaakohan tämä nyt muistuttaa tuota "Millainen on hyvä kirjailija"-ketjua? "Millainen on hyvä näyttelijä?"

Ja miksei muka nykytaide olisi taidetta?


[12:47 18.8.2008] P.P.
Nykytaiteessa ja teatterissa on unohdettu taito ja korvataan se jollakin halpahintaisella tempulla.


[21:56 18.8.2008] H.N.
Turkan metodeista voi olla montaa mieltä - minustakin niissä oli paljon kyseenalaista - mutta edelleenkin useimmat (minusta) parhaat näyttelijät ovat Turkan koulukuntaa. Heiskanen, Vierikko, Mäkelä, Petelius (kyllä, Petelius), Kivinen, Sveholm, Tapaninen - koko Nyhjää tyhjästä -sakki & kumpp. ovat Turkan veistämiä. Jotain Joukon on siis täytynyt tehdä oikeinkin.


[22:40 18.8.2008] J.R.
Nykyäänkin Teatterikorkeessa vai mikä nyt lie laitos on ja muussakin näyttelijän koulutuksessa käytetään hyvin samoja metodeja mitä Turkka aikoinaan, ei ehkä niin räikeitä tai ainakaan niistä ei meluta niin paljon.

Näyttelijän työssä pitää pystyy vetämään mikä tahansa tunnetila uskottavasti läpi ja itte en usko että sitä moni oppii ilman pientä työntämistä.

Myönnän suoraan että en tiedä Turkasta paljon mitään, silti mun täysin tietämätön mielipide on että se vaan joutu maksamaan sen hinnan minkä Suomessa joutuu maksamaan jos on jossakin hyvä.


[22:58 18.8.2008] A.N.
Ok. Kärjistin eilen aika tavalla, oikeastaan tästä keskustelusta ja koko aukeasta riippumattomista syistä. Tai lähinnä tuo taide, en minä siihen nyt niin negatiivisesti suhtaudu ja viittasin lähinnä taideinstituutioon, en yksittäisiin taiteilijoihin. Tuskinpa olisin aukeassakaan ollut 5v, jos suhteeni taiteeseen olisi keskimäärin noin kärjistynyt ja kenties yksiulotteinenkin, kuin mitä eilen sanoin.

Mutta en kadu, en selittele, totesin vain. Ja itsensä häpäiseminen teatterissa on minusta nimenomaan sitä taitoa, eikä päälleliimattu halpa temppu. Minusta näyttelijäntyön koko ydin on siinä, että sitä tehdään omalla persoonalla, riisutaan se "häpeällisen" alasti, eikä päinvastoin pyritä pönkittämään sitä ja rakentamaan jotain kuorta, niin kuin yleensä sosiaalisessa yhteisössä monet tuppaavat tekemään. Ja se on siksi, että sitä työtä voisi tehdä uskottavasti ja kenties samalla näyttää yleisölle jotain, mikä ei muuten olisi mahdollista. Minusta juuri Petelius on mahtava esimerkki tästä, kuin myös nuo muut mainitut ja koko joukko muitakin. Toki varmasti kyse on persoonista itsestäänkin, mutta myös Turkan opeista. Ne eivät kovin paljon näy nykypolven näyttelijöillä ja se on vähän surullista. Tai ehkä enemmänkin tylsää. Voihan se siitä katsojasta olla hauskaa, joka on nykyiseen tottunut jo lapsesta saakka. Ehkä jonkun mielestä esim. Big Brotherkin on tosi älykästä ja tarpeellista viihdettä, minä en sitä vain kykene ymmärtämään, koska olen vääränlaisen kulttuurin uhri :D

Mutta se itsensä häpäisy, jutun juju onkin ehkä siinä - tai sitten ei - että oikeastaan itsensä häpäisy ei edes ole pahinta mahdollista itsensä häpäisyä, jos ollenkaan! :D Se, mitä Paul käsittääkseni tarkoittaa, taas on. Eli katsojan mielestä taiteilija häpäisee itsensä huonoudellaan, vaikka tarkoitus ei edes ollut häpäistä tai jos olikin, niin laittamatta itseään likoon. Eli esimerkiksi alastomuus teatterissa ei sinänsä ole mikään kova juttu, jos siitä puuttuu tyystin tunteet ja pyrkimys on vain vähän paljastella, kun se on niin hauskaa ja muodikasta. Eräs teatteri-ihminen joku vuosi sitten kertoi (Turkankin metodeja teatterikorkeassa kokenut), että alastomuus tuntuu olevan nykyään jokaisessa näytöksessä jonkinlainen pakollinen rituaali, mutta yleensä sillä ei oikein sitten kumminkaan todella sanota mitään. En sitten tiedä, onko se vieläkin näin, tästä on tosiaan jo 4-5v, kun kuulin tuon. Mutta voisi hyvin kuvitella, että kaikennäköiset teatteriryhmittymät menevät juuri tuohon helppoon. Mutta "turkkalaisuudessa" (jo on sana) se ei varmasti ollut niin keskeistä, joku räkä ja kuola, alkuinhimilliset elementit, olivat paljon lähempänä. Samoin hiki

Eli nykytaiteesta en nyt tässä puhu (vaikka siitäkin on toki kaikenlaisia ristiriitaisia näkemyksiä), koska alun pitäen aloin puhua Turkasta ja Turkka ei ole mielestäni uusimman teatterisukupolven edustaja. Toki Turkka on "nykytaidetta" jollain laajemmalla tasolla, jota voidaan tosiasiassa katsella vasta n. 50 vuoden päästä. Vähän niinkuin Pekka Puupäätä nyt. Pidän minä siitäkin.

Minusta Jari tiivisti aika hyvin. Toivon mukaan ne metodit säilyvät myös ajan saatossa tuoreena siellä teatterikorkeassakin. Ei minulla sinänsä ole mitään syytä epäillä ja jotenkin kumminkin uskon, että siellä tänäkin päivänä annetaan maan parasta teatteriopetusta. Mutta ettei käy niinku urheiluvalmennuksessa joskus käy, että parikymmentä vuotta vanhat loistavat ideat ovat ajan kuluessa vääristyneet ja niistä on nostettu esiin ihan toissijaisia asioita tärkeiden perusjuttujen unohtuessa. Sitten ihmetellään, kun ei kulje.


[09:04 19.8.2008] P.P.
Alastomuus ei ole näyttelemistä vaan alastomuutta.


[20:12 19.8.2008] Kaniini
Heip vaan taas!

Keskusteluun tulee osallistua siksi, ettei siitä tule liian yksipuolista. Kun kerran ajatuksia toden teolla kysellään, niin pitäähän se muukin kuin Turkan nyanssien hienouksien pohtiminen tuoda esille;)

"Suomaassa on niin vaikea olla ihminen, sillä tavalla kuin valoa loistava Ilon Päivä antaa edellyttää."

Varmasti monesta omahyväisestä näyttelijäohjaajasta tai 16-vuotiaasta teinistä tuntuu tältä.

"jotenkin huvittavaa kun puhutaan teatterin yhteydessä liiasta nöyryytyksestä.. sitä vartenhan näyttelijän työtä tehdään, että ollaan valmiita tulemaan häpäistyksi.. se on koko homman idea.. joka tätä ei tajua, ei ole mielestäni edes mikään oikea näyttelijä... jotainhan senkin ammatin täytyy harjoittajaltaan vaatia, muutenhan se olisi ihan turhaa pelleilyä.. vapaaehtoisestihan sinne teatterikouluun haetaan, ei sinne ole ollut kenenkään pakko mennä.. ei Turkka ollut teatterikoulussa sadisti, vaan hänellä oli päämäärä, kouluttaa hyviä näyttelijöitä."

Olen aivan varma, ettei Venäjän armeijan tavoite ole runtata ihmisiä, vaan kehittää ihmisyksilöitä, jotka suojelevat maataan.
Päällisin puolin katsottuna asia toimii juurikin noin onnistuneesti.Tästä tavoitteesta huolimatta Venäjän armeijan koulutusmetodit voivat olla sadistisia palvellessaan tavoitetta tuottaa Venäjän hallinnon määrittelemää hyvän sotilaan ihannetta. Voimme siis sanoa, että Venäjän armeija pyrkii tuottamaan erinomaisia sotilaita. Mutta tarkoittaako se, ettei Venäjän armeija voisi olla sadistinen?

Mitä tulee vapaaehtoisuuteen: Vaikkapa sopimuksia tehtäessä kannattaa ottaa huomioon sitova lainsäädäntö, joka rajoittaa sitä, mitä vaativa osapuoli pystyy vaatimaan oikeudessa itselleen tai oman tahtonsa mukaisesti. Noh, vaikkapa tämä kuuluisa tosielämän esimerkki miehestä, joka onnistuu suostuttelemaan vapaaehtoisen henkilön tapettavaksi ja syötäväksi. Tietenkin kyseessä on suuri typeryys suostujan puolelta, mutta yleensä suojelemalla heikomassa asemassa olevaa osapuolta pyritään siihen, ettei systemaattinen hyväksikäyttö ole mahdollista tai täysin hyväksyttyä. Ei aina toimi, mutta onhan siinä ideaali.


Ihmisellä voi olla päämääränä tehdä hyvä näyttelijä, ja vaikka lopputulos olisikin valokeilassa keimailevia osaajia, joukkoon mahtuu niitä, joille Turkan metodit eivät sopineet edes näyttelijöinä (jos unohdetaan moraaliaspekti). Heistä olisi voinut tulla hyviä näyttelijöitä jonkun muun ohjauksessa ja heistä tuli hyviä näyttelijöitä Turkasta huolimatta. Kyse ei ole sinänsä siitä, etteivät Turkasta piittaamattomat olisi halunneet antaa itsestään tai pistää itseään likoon. Eikä voi sanoa, että Petelius ja kummpanit antaisivat varauksettoman tukensa Turkalle - moni Heikin mainitsemista henkilöistä ei ole heittänyt kommentteja julkisuuteen. Sanottakoon myös, että Petelius on Heikin listasta ainoa, jota jaksan katsoa.


Lisäksi häpäisy ja itsensä likoon pistäminen ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäiseen liittyy näyttelytekniikoita, jotka lähinnä esim. keskittyvät ohjaajan oman egon pönkittämiseen (taas kerran vaikkapa tuo Turkan ilmaisutavan matkiminen). Kyse ei ole muuten ainoastaan moraalisesta paheksunnasta, vaan myös siitä, etten pidä hänen töistään, koska en koe töissä itsessään tapahtuvan mitään kapinallista tai uutta, eikä kuolan lentäminen riitä itselle juoneksi tai ihmisen perustilan paljastamiseksi. Itsensä likoon pistäminen olla sekä ohjaajilta että näyttelijöiltä..noh, vaikkapa olematta fyysinen. Turkan vastakohta ei ole herkkupeppuilu (Turkan ollessa siis optimaalinen tila). Eikä Turkan koulutusmetodien vastakohta ole laiska, helpolla päästävä löysäily (Turkan ollessa rankkuuden optimaalinen tila).

Näyttely voi näyttää ilmavan kevyeltä ja olla yltiöluontevaa, ja silti helvetin vaikeaa - sitä ei tosin näe juuri koskaan suomalaisessa teatterissa tai elokuvissa. Tummien perhosten koti- elokuva on yksi esimerkki siitä kuinka 50-ja 60-lukujen (?) Helsingin ympäristöön sijoitetut näyttelijät puhuvat nykytyyliin ja nykyaksentilla kuin Salatuista elämistä-revityt tönköt saippuasankarit. Ja jos halutaan olla 'epäluontevia', ja palvella ohjaajan tarkoitusperiä ja olla erittäin häiritseviä - sen voi tehdä taidolla ja tarkoituksella, kuten vaikkapa Manderlayssa (von Trier). Häiritsevämpää&parempaa kuin Turkka, sanoisin.
Eikä näyttelijöitäkään vahingoitettu kuvausten aikana, ainakin toivon niin. On hämmentävää, että vähemmällä riistolla (eri asia kuin vaativuus) saadaan parempia näyttelijöitä muualla maailmassa. Sama homma Venäjän armeijankin suhteen, tai riippuu mihin vertaa.


Seuraavassa katkelma ja linkki artikkeliin:

Voima

Salminen katsoo asiaa isän näkökulmasta: jos sitä itse parikymppisenä kuvittelikin kestävänsä mitä vain, 18-vuotiaan vanhempana simputukseen tuppaa suhtautumaan vakavammin. Kuinka moni Turkan ymmärtäjistä oikeasti uskoisi oman lapsensa väkivaltaisen ja manipuloivan ohjaajan hoiviin? Mutta kulttuuristarojen machoilulle riittää aina ymmärtäjiä, hän arvelee.

”Jos mä menisin Hakaniemen torille, potkisin kymmentä ekaa vastaantulijaa ja sanoisin, että tämä oli kannanotto maailman pahuutta vastaan, niin varmaan löytyisi joku sanomaan, että tämä oli ainoa oikea teko tässä tilanteessa. Niin sanottiin Turkalle, niin sanottiin Teemu Mäelle.”

Turkka on ollut kulttuurilehdistölle rakas hahmo, paholainen ja messias. Testosteronihuurussa on jotain pyhää. Kulttuuritoimittajat – jotka eivät ryhmänä varsinaisesti mieshormonia uhku – suojelevat väkivaltaista ikoniaan.

”Jostain ihmeen syystä humanistikulttuuritoimittajia vain kiehtoo väkivalta. Ne menee sekaisin, kun joku tekee jotain tosi rajua. Jos joku siinä valittaa, että multa nyt katkes tässä käsi, niin ne vastaa, että sä et vaan ymmärrä. For a bigger cause, hei.”



[23:25 19.8.2008] A.N.
Kiitos kiehtovasta artikkelista. Tuollaisia lopputöitä sun muita on tavallaan "tirkistelymielessä" hauska lukea. En nyt sitten tiedä niiden laajempaa arvoa. Minun on ihan turha sanoa mitään enempää, koska tulisin todennäköisesti väärinymmärretyksi ja keskustelu vain jauhaisi paikallaan.

Yksi asia kuitenkin pisti silmään, oikeastaan ei liity enää edes Turkkaan..

"en koe töissä itsessään tapahtuvan mitään kapinallista tai uutta"

Mikä sitten on kapinallista ja uutta mielestäsi? Täytyyhän olla jotain vertailupohjaa.

Von Trier nyt tuli rivien välistä esiin, mutta tuskinpa se kaikkea kattaa?

Ai niin, Turkan "vainoharhaisuudesta", minusta se on varsin terve ja inhimillinen reaktio sellaisessa julkisuuden paineessa ja puristuksessa, missä Turkka oli. Tavallaan hienoakin, että joku uskaltaa sanoa ääneen, miten häntä vainotaan.


[01:21 20.8.2008] P.P.
Hienoa Nisonen, että kiinnitit huomiota tuohon sivuseikkaan ja sivuutit kaiken muun. Ehkä voisi sanoa niin, että suomalaisessa näytelmätaiteessa uutta ja kapinallista voisi olla taitavan näyttelytyön esilletuominen.

Sama ongelmahan koskee mielestäni myös muitakin taiteenaloja, koska piirit on niin pienet ja visionääreillä on mahdollisuus hallita omaa pientä lokeroaan. Sitten voidaan vielä vedota lopuksi siihen, että taidetta ei ymmärretä ja ollaan julkisuuden yms. puristuksessa.


[19:42 25.8.2008] A.N.
Näinhän se on :D Ikävää sen sijaan on, että Jari olet häipännyt aukeasta, vaikka minun piti juuri alkaa kommentoida kokoelmaasi. Siinäkin olisi varmasti ollut ripaus turkkalaista "suorasukaisuutta".


[04:01 30.8.2008] V.A.
Pakkohan se on jotain tulla tänne sanomaan, kun kerrankin puhutaan teatterista.

Minä olen ehkä siten hämmentävä ihminen, ettei minulla ole mitään valmiiksi mietittyä mielipidettä turkasta tai turkkalaisuudesta. Olen välillä puolesta ja välillä vastaan, se riippuu aina, että mihin vertaa.

Kiinnitin keskustelussa huomiota ylipäänsä teatterin morkkaamiseen ja siihen, että se ihmetyttää minua. Välillä tulee olo, että ihan kuin teatteri olisi tehnyt ihmisille jotain pahaa (syönyt niiden eväät) kun se koetaan niin kovin vieraana asiana.

Minun mielestäni teatterissa hienointa ei ole se kuinka paljon se muistuttaa todellisuutta tai ei muistuta. Hienointa on se maaginen asia, joka tekee teatterissa 1+1=3 laskutoimituksen mahdolliseksi. Mielestäni hyvää teatteria on sellainen, joka puhuttelee ei järkeä, vaan suoraan tunnetta. Teatterissa asioiden ei tarvitse olla autenttisia, koska usein viitteelliset asiat menevät syvemmälle. Teatterissa asioiden ei tarvitse olla suoraviivaisia tai rautalangasta väännettyjä.

Valitettavasti aina mahtuu mukaan paljon "huonoa teatteria" joka ei mielestäni hyödynnä teatterin mahdollisuuksia millään tavalla. Totta kai on hienoa, että on tarvetta tehdä teatteria siksi, että jotkut takahikiäläiset haluavat näytellä. Silloin se ei ole teatterin tekemistä taiteen vaan prosessin vuoksi ja sitäkin tarvitaan.

Nyt on yö. Ja tekisi mieli sanoa vielä miljoona asiaa. Kuitenkin, jos satutte harhailemaan Kokkolan seudulla, tervetuloa katsomaan Kaipauksia. http://www.keskipohjanmaa.fi/gen/teatteri.asp


[10:12 30.8.2008] A.N.
"Minä olen ehkä siten hämmentävä ihminen, ettei minulla ole mitään valmiiksi mietittyä mielipidettä turkasta tai turkkalaisuudesta"

Siinä mielessä olet hieman samanlainen kuin minä. Ei minullakaan mitään vakiintunutta ahdasta Turkka-käsitystä ole, vaan se jalostuu ajan myötä ja nimenomaan ohjaajan omien tekemisien ja sanomisien perusteella. Toki otan nuo historian kätköistä kaivetut muiden tekemät havainnotkin huomioon. Toisaalta, eihän niissä ole mitään varsinaisesti uutta. Muistan kyllä hämärästi Jumalan teatterinkin, vaikka pikkupoika olinkin. Ja seitsemän veljestä nyt on jo jäänyt lähtemättömästi mieleen. Minusta tuntuu, että moni kotikatsoja odotti sitä silloin etukäteen ja kenties hieman vähemmän "taiteellista" ja enemmän viihteellistä näkemystä aiheesta. Siksikin se lienee aiheuttanut tyrmäystä.

Teatterissa yleisesti ottaen on sisäänlämpiävyyttä, jota ei voi ikävä kyllä ymmärtää, jos on ollut jo vuosia mukana kiinni siinä. Ehkä herkimpiä tuolle sisäänlämpiävyydelle ovat ne ihmiset, jotka periaatteessa voisivat olla joidenkin "ominaisuuksiensa" puolesta mukana teatterin jollain osa-alueella, mutta eivät ole. Aukeassa varmasti sellaisiakin löytyy. Ei se sinänsä "kateutta" ole, ehkä vain istumista sellaisessa paikassa katsomoa, mistä näkee asiat eri tavoin.

Ns. suurelle yleisölle teatteri on jo ajatuksensa ehkä niin kaukainen ja pelkästään esitysten tarjoajan roolissa, ettei kenelläkään ole siihen erityisesti mitään kritisoitavaa.

Mutta tämä pätee moniin muihinkin asioihin elämässä. Ei teatteri ole ainutlaatuinen siinä mielessä. Itse esimerkiksi vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni suunnistuksen parissa. Sitten lopetin sen homman aika totaalisesti (vaikka en urheilua) ja nyt katselen sitä aivan erilaisin silmin, kuin silloin. Näkyy hauskalla tavalla, miten pieni maailma se on, vaikka silloin oletusarvoisesti kuvitteli, että se on hirmu iso maailma. Ja muutenkin, siinä kiinni olevat ihmiset ovat siinä kiinni lähes kuin uskonnossa. Ihan sama ilmiö on teatterissa. Se on joillekin harrastajilleen koko elämä, vaikka ei se laajemmin sitä ole. Näkökulma supistuu.

Mutta on myös asioita, joihin ei samalla tapaa voi jäädä "kiinni" ja ne ovat paljon laajempia asioita. Esimerkiksi tämä kirjoittaminen on sellainen, tämä koskee lopulta aivan kaikkia ihmisiä. Liikunta tai urheilu laajempana käsitteenä on myös sellainen. Tai taide ylipäänsä. Taide kattaa sisälleen niin keskenään erilaisia toimijoita, että ei ole olemassa mitään taiteilijan keskivertotyyppiä. Mutta yksittäisempien asioiden, kuten teatterin, kanssa toimijoille alkaa kehittyä vuosien varrella tiettyjä keskenään samankaltaisia piirteitä, erityisesti suhteessa siihen asiaan. Ja tämä saattaa olla taiteen teon kannalta vaarallista (koska sitäkin teatteri kuitenkin on), koska taiteilijan jos kenen pitää olla silmät avoinna, ei vähimmässäkään määrin urautuva. Turkan salaisuus teatterin tekijänä on uskoakseni osittain siinä, että hän on ottanut teatteria vihaavan asenteen. Useinhan teatterintekijä sanoo rakastavansa sitä. Mutta semmoisessa tilanteessa rakkaus laimenee hyvinkin nopeasti tykkäämiseksi ja puuhasteluksi.

Minä uskon, että takahikiäläiset tekevät jopa katsojien kannalta parempaa ja aidompaa (kesä)teatteria, kuin ne, jotka tavoittelevat "jotain". Koska surullinen tosiasia on, että jonkun Turkan tasolle ei ihan noin vain pääse, vaikka haluaisi olla miten taiteilija hyvänsä. Eli harrastaja kaipaisi vielä paljon enemmän nöyryyttä kuin edes ymmärtää olevankaan. Turkan salaisuus on siinä, että hän on äärimmäisen nöyrä (!), ei nöyrä ihmiskuntaa, vaan nöyrä sitä kohtaan mitä tekee. Ei kuvittele liikoja. Silloin kun tekee. Aivan hyvin Turkan nimen kohdalla voisi olla jonkun toisen alan kuninkaan nimi, mutta ei kenen tahansa ihmisen.

Siihen, mitä on sisällöllisesti hyvä teatteri, en ota kantaa, koska se on minulle vähän liian iso pala haukattavaksi. Koska en tiedä edes tai ole selvittänyt itselleni, mitä on hyvä kirjallisuus, vaikka sitä päivittäin harrastan, niin miten nyt voisin tuommoisen tietää! Yritän toki selvittää.

Eli ei minulla ainakaan henk. koht. ole teatteria vastaan sinänsä mitään. Se ei ole syönyt eväitäni. Olisikin, mutta kun se ei ole ikävä kyllä pystynyt siihen. Minusta asiat ovat hyvin juuri silloin, kun se aiheuttaa vihaa tai rakkautta. Usein se ei vaan pysty siihen. Siinä mielessä niputtaisin kyllä takahikiäläiset ja ns. kehittyneemmät harrastajat katsojana aivan samaan kastiin. Toki, mitä enemmän ammattilaisuuteen mennään, sitä enempi taso nousee ja niin pitääkin olla. Kaikilla aloilla.

Ja Turkka ymmärtää, että ihminen on eläin, itse asiassa varsin hienostunut eläin jopa. Se on se juttu, mistä tykkään Turkan taiteessa. Minulle itselleni "taiteilijana" henkiset asiat ovat hyvin pitkälti fyysisperäisiä. En väitä, etteikö homma toimisi toisinkin päin. Mutta oikeastaan en haluaisi edes erotella.

Toisaalta olen valmis myöntämään, että Turkka-ihannointini johtuu aika pitkälti siitä ihan klassisesta jutusta, joka tuossa yläpuolellakin - liian tahallisen provosoivasti tosin, heikon testosteronitason omaavien kulttuuritoimittajien yhteydessä - mainittiin. Eli kun kokee itsensä liian "löysäksi" tyypiksi, niin totta kai sellainen alkaa ärsyttää myös ympäristössä.. Ja sitä löytää jostain Turkasta jonkin ihanneminänsä. Eli en pidä Turkan teatterista pelkästään siksi, että olen juoksija, vaan siksi, että minulla on (kilpa)juoksun harrastajaksi aika huono itsekuri ja "kovuuttakin" puuttuu. Tämän olen saanut tuhanteen kertaan lenkkipoluilla kohdata. Kyllä Turkka on ollut omalla sarallaan paljon "kovempi jätkä". Kuten aika moni muukin ihminen, jonka nimeä ei tässä mainita.

Miksi sitten pitäisi olla "kova jätkä" tai edes sinne päin? Kyse ei ole machoilusta, vaan katharsiksesta. Pitäisi pystyä olemaan myös pehmeämpi. Siinäkin olen usein aika huono. Siksi keskinkertainen teatteri saattaa ärsyttää. Se on niin latteaa. Aivan kuin minä. Ei tarpeeksi kovaa, eikä tarpeeksi pehmeää.

Väitän, että 1+1=3 siksi, koska maailmassa ylipäänsä on paljon selittämätöntä. Ei välttämättä tarvitse nousta näyttämölle tajutakseen tätä. Toisaalta mitään ei voi rakentaa "puuttuvan numeron" varaan, sitä voi ainoastaan hyödyntää oikea-aikaisesti, sitä ei voi suunnitella etukäteen. Se tekee asioista juuri niin jänniä kuin ne ovat, jos tekee.

Erottaisin draaman ja ilmaisutaidon harrastamisen "omiin tarpeisiin" siinä mielessä aika jyrkästi esittävän teatterin teosta, että ilmaisutaito tekee kyllä "terapeuttisesti" ajoittain hyvää kaikille ja parhaimmillaan se on minusta sammuttaessaan kipinän lähteä estradille. Tämän voi laajentaa muuallekin kuin näyttämötaiteeseen - joka tosin on kaikkein lähimpänä ilmaisun käsitettä, sen myönnän, lähempänä kuin pimeässä nurkassa kirjoittaminen -, vaikkapa johonkin karaokelauluun..

Eli minusta näytelmiä yleisesti ottaen pitäisi tehdä paljon vähemmän ja parempia. Eikä vähätellä myöskään alkuperäisen tarinan merkitystä, vaikka viimeiset 15 vuotta onkin tainnut olla jokin improvillitys. Mutta improvisaatio taitaa sittenkin olla enempi työkalu eikä itseisarvo, olipa se miten "kehittynyttä" tahansa. Viittaan tarinalla lähinnä siihen, että pitäisi olla joku todellinen syy, miksi juuri se dramatisoidaan näytelmäksi. Tässä minusta mennään aika usein päin mäntyä.. Eivätkä takahikiäläiset jää todellakaan yhtään huonommaksi.

Kiitos linkistä. Tuskin menen, maantieteellisistä syistä, mutta luultavasti jos asuisin Kokkolassa, menisin. Nyt on vähän sellainen fiilis. Tulisin sitten kirjoittamaan tänne mielipiteen :D


[17:36 30.8.2008] O.H.
"Silloin se ei ole teatterin tekemistä taiteen vaan prosessin vuoksi ja sitäkin tarvitaan."

Taide on prosessi.


[19:44 3.10.2008] A.N.
Nythän tämä nimimerkki kaniinin ihailema suuri moraalinvartija Salminen on tavallaan taas pinnalla, kun hänen huippusuositussa ohjelmassaan esiintynyt Olli Hokkanen on syytettynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

En ota tapaukseen mitään lopullista kantaa ennen kuin totuus selviää, mutta sen verran Hokkasta tiedän (muutenkin kuin ennätysohjelman kautta), että tässä vaiheessa todellakin uskon Hokkasen syyttömyyteen tai vähintään syyntakeettomuuteen. Mikään Glitter hän ei ole. Sen sijaan voidaan kysyä, olisiko suomen kansalainen, ihminen ja yksilö Olli Hokkanen ikinä sotkeutunut moiseen surulliseen juttuun ilman ennätysohjelman aiheuttamaa mediakohua ja julkisuustahraa? Josta seuraa vääjämättä, että pikkupojat tunnistavat, "kato, tuolla on se hölmö kolanjuoja" ja sitten alkaa seurata pahoja juttuja.. Sivuseikka ovat Hokkasen sukupuoliset taipumukset, joita tosin niitäkin epäilen normaaleiksi, vaikka aivan takuuseen en tässä vaiheessa voi mennä. Oli niitä tai ei, ne olisivat todennäköisemmin jääneet toteutumatta ilman hullua julkisuutta.

Tästä päästään varsinaiseen aiheeseen - joka ei sinänsä ole Hokkasen tapaus - eli jatkokysymykseen siitä, edustaako tuollainen ennätystehdas tai sen juontaminen jotain sellaista äärimmäisen korkean moraalin ja etiikan tasoa, johon esimerkiksi paha ja ilkeä keskiluokkaisia täysi-ikäisiä nuoria hellantelttuja "aivopessyt" pelsepuubi J.Turkka ei teatterikoulussa työskennellessään kyennyt?

Ei minulla Salmista vastaan mitään ole, jotenkin hänenkin on leipänsä tienattava ja varmasti hyvä näyttelijä ja älykäs ja hyväsydäminen kaveri muutenkin ja sinänsä ihmisenä täysin syytön Hokkasen viime aikojen toilailuihin, mutta kyse onkin lähinnä siitä rinnastuksesta, että "hyvä väitöskirja-Salminen" ja "paha demoni Turkka", jota arvon anonyymi mielestäni kommentissaan rivien välistä toi esiin, mutta joka ainakin minun silmissäni on nyt viime päivien aikana menettänyt lopunkin uskottavuutensa. Eli ihmisiä olemme kaikki, persoonia toki, Salminen, Turkka, kaniini, Hokkanen, minä ja kaikki muutkin, erilaisia, mutta tietyllä tapaa yhtä hyviä tai huonoja jokainen. Ja Turkan eduksi on todettava se, että hän tuskin lähtisi mukaan rahan ehdoilla pyörivään humpuukiohjelmaan, jossa viattomista simppeleistä perusjätkistä tehdään koko kansan pellejä kaikkien tökittäväksi. Turkan "uhrit" olivat sentään jonkinlaista yhteiskunnan eliittiä hänen hoitoonsa tullessaan... Turkka on laajassa yhteiskunnallisessa mielessä hyvin empaattinen kaveri, heikon puolella, pelkäämättä mitään, sen näkee jo jotenkin hänen olemuksestaan. Salminen on kenties hieman arempi ja sovinnaisempi, opetuslapsi siis, tuskin Juudas sentään lopputyöstään huolimatta.

Tietysti, jos haluttaisiin jotain salaliittoteoriaa viritellä, niin ehkäpä Salmisen ennätystehtailu on Turkka-trauman purkamista...

Jos joku myöhemmin keskustelua seuraamaan tullut ei ymmärrä, mistä on kyse, voin tiivistää asian seuraavaan (kärjistettyyn otettakoon se sellaisena) synopsikseen:

1. On paha, paha mies Jouko Turkka, joka pyörittää 80-luvulla teatterikorkeakoulua kerettiläisten, yksilön psyykeä vahingoittavien harhaoppien avulla.

2. Hänen opetuslastensa joukossa on hyvä mies, Eppu Salminen, jonka silmät avautuvat lopputyövaiheessa näkemään Turkan pahuuden.

3. Hyvä mies painaa pitkää päivää hyvin hyvässä, menestyksekkäässä viihdeohjelmassa Ennätystehdas, josta tulee vieläkin menestyksekkäämpi, kun sinne eksyy "ruma mies" Olli Hokkanen.

4. "Rumasta miehestä" tulee Suomen tunnetuin ihminen. Tästä syystä "ruma mies" joutuu kotikaupungissaan onnettomien sattumusten uhriksi, koska on paitsi ruma, myös hieman naiivi, kenties pohjakoulutuksestaan - ei suinkaan teatterikorkea - ja muista lähtökohdistaan johtuen.

5. Rumasta miehestä tulee rikollinen, joka menettää mm. vakituisen työpaikkansa (ei kaupallinen TV-kanava) mutta siihen on tietenkin hyvä mies ja ennen kaikkea hänen työllistäjänsä täysin syyttömiä, kenties kaiken takana onkin alunperin paha mies, joka on tehnyt hyvin paljon hallaa kaikenkarvaisten ja -karvattomien älykkö- ja sivistyskersojen mielenterveydelle kultaisella 80-luvulla!

Vai onko...?

6. Tämän tarkoituksena ei siis ole "syyttää" mitään muuta tahoa siitä, mitä ruma mies on tehnyt tai hänen väitetään tehneen, vaan kysyä, että

oliko se Jouko Turkka nyt sitten niin paha mies kumminkaan..?

:O


[01:39 4.10.2008] P.P.
Hei Antti sinun pitäisi alkaa puolustusasianajajaksi, saisit varmaan kovimmatkin rikolliset vapautettua syytteistä:D


[18:40 29.11.2008] P.N.
On äärimmäisen turhauttavaa seurata keskustelua, joka perustuu olettamuksiin, toisen käden tietoon ja panetteluun. Jotkut keskustelijoista myös avoimesti myöntävät, että he eivät juurikaan tiedä Turkasta tai hänen motiiveistaan mitään. Tämä on tietysti suoraselkäistä toimintaa. Itse pidän kernaasti sellaiset mielipiteet ominani, jotka perustuvat vaikutelmaan, luulopuheisiin tai aavistukseen.

Tässä keskustelussa esimerkiksi Jouko Turkan väkivaltaisuutta ja moraalittomuutta pidetään itsestään selvänä. Anna-Leena Härkönen ja Eppu Salminen ovat tämän kannan äänitorvia. Toisaalta lähes koko suomalaisen näyttelijäkunnan kärki vannoo Turkan metodien ja pedagogian nimeen: Kari Väänänen, Sari Mällinen, Martti Suosalo, Kai Lehtinen, Mikko Kivinen etc. Jotakin Turkka on varmasti tehnyt oikein. Voisiko kenties olla, että Härköset ja Salmiset ovat tahollaan syystä tai toisesta katkeroituneita, kenties Turkan edellytys täydellisestä heittäytymisestä ei sopinut heidän mielikuvaansa näyttelijäkoulutuksesta.

Se on varmaa, että Turkka ärsyttää. Jo pelkkä hänen ulkonäkönsä, haastava katseensa ja pidättelemätön ulosantinsa nostaa joidenkin karvat pystyyn. Jotkut hänen entisistä suojateistaankin on riitaantunut Turkan kanssa lopullisesti mm. Jari Halonen ja Kari Kontio. Varmaa on kuitenkin myös, että Turkka toiminnallaan nosti suomalaisen teatterikoulutuksen aivan uudelle tasolle. Turkan saapuminen Teatterikorkeakoulun rehtoriksi oli vimmainen uskonpuhdistus. Hänen metodinsa eivät olleet mullistavia ja ainutlaatuisia, vaan Turkka suodatti oman ajatusmaailmansa läpi mm. Stanislavskin ja Meyerholdin harjoitteita. Keskeinen lähtökohta oli heillä kaikilla fyysisyys ja omien tunnemuistumien tuominen työvälineeksi hahmon rakentamisessa. Minusta tässä nimenomaan on osin Turkan huonon maineen syy: Seitsemän veljestä ja Kiimaiset poliisit olivat pikemmin näyttelijäharjoitteita, kuin televisioon soveltuvia draamoja.

Turkan huomattava ominaisuus on myös lyömätön kirjallinen lahjakkuus. Esimerkiksi Kari Hotakainen ja Jyrki Lehtola ovat nostaneet Turkan mestarikseen kirjallisella saralla. Aiheita on aivan fantastinen kirja, samoin Selvitys oikeuskanslerille. Sellaista suoraa huutoa harvoin tapaa Suomen kirjallisuudessa.

Itse en varsinaisesti perusta hänen näytelmistään. Turkka haluaa kertoa liikaa kerralla yhdessä näytelmässä. Konkurssisirkus ja Osta pientä ihmistä ovat erittäin vaativia sekä kirjallisina teoksina, että näyttämösovituksina. Sen sijaan teatteripedagogina, yhteiskuntakriitikkona ja kirjailijana Turkka on ainutlaatuinen ilmiö tänä päivänä. Tätä faktaa ei pidä ennakkoluuloilla ja puolivillaisella vähättelyllä loata.




[19:08 29.11.2008] A.N.
En minäkään ole Jouko Turkkaa koskaan henkilökohtaisesti tavannut, miten olisinkaan. Turkan "vaikutusta" sen sijaan olen tavannut ihan henkilökohtaisestikin, mutta aika vähän nykyään sitäkin. Mestari on sen verran ikääntynyt, että on sen takia jäämässä pimentoon, mutta niin ei saa tapahtua ja siksi ehkä tämä keskustelu. Jos nyt analysoin omia perimmäisiä motiivejani aiheen aloitukseen.

Turkka oli 70-80-lukujen kova nimi. Vähän niin kuin näyttelijä Tarmo Manni oli sodanjälkeisen teatterin kova nimi. Jokainen aikakausi tarvitsee omat kovat nimensä, mutta heitä ei saa unohtaa myöhempinäkään aikoina.

Koska muuten ei versoa nykyaikaan samanlaisia mestareita.

Toisaalta, minusta on välillä hauskaa kirjoitella "olettamuksilla", koska siinä on jotain tuoreutta. On keskusteluja, joihin on hankala osallistua, koska "tietää", miten asiat oikeasti ovat, mutta sitten tulevat ne nuoret, jotka ""tietävät"" vielä "paremmin", niin "hyvin", että on pakko käyttää noita lainausmerkkejä vähän enemmänkin. Mutta tämä Turkkakeskustelu, tähän voin vapaasti vähän sotkea faktoihin omia idealistisia mielikuviani mestarista, hämäriin lapsuusmuistoihin ja myöhemmin luettuun sekoittunutta illuusiota :) Koska perusvireeni on kuitenkin myönteinen ja kunnioittava. Turkka on niin kiistaton "mestari" minulle. Mutta minusta realistis-pohjainen analyysisi oli vallan mainio.


[19:26 29.11.2008] P.N.
On jo sinällään ansiokasta aloittaa kekustelu Turkasta tämänkaltaisella foorumilla, jolla liikehtii ihmisiä, jotka painiskelevat luovuutensa ja inspiraationsa kanssa. Turkka on erilaisuuden ymmärtämisen koetinkivi, helppo halvennettavaksi ja torjuttavaksi heti, kun ymmärrys loppuu.

Ja mitä tulee vielä tuohon mainitsemaasi tulkinnalliseen keskusteluun, Turkka itse inhoaa tulkintoja, joita kokee maailman olevan täynnä. Toisaalta mitä enemmän Turkan maailmaan tutustuu, sitä selvemmäksi käy hänen halunsa vapauttaa ihmisen irrationaalinen puoli.


[21:10 29.11.2008] kaniini
Epäilen, että Nisosen Antti ja muut kumppanit odottivat jotenkin eri sävyistä keskustelua kuin mitä saivat. Tavallaan jännittävää, miten Turkan kritisoinnista lähes loukkaannutaan.

"On äärimmäisen turhauttavaa seurata keskustelua, joka perustuu olettamuksiin, toisen käden tietoon ja panetteluun. Jotkut keskustelijoista myös avoimesti myöntävät, että he eivät juurikaan tiedä Turkasta tai hänen motiiveistaan mitään. Tämä on tietysti suoraselkäistä toimintaa. Itse pidän kernaasti sellaiset mielipiteet ominani, jotka perustuvat vaikutelmaan, luulopuheisiin tai aavistukseen."

En muuten huomannut mitään faktapohjaista olettamuksessasi, että Härkönen ja Salminen ovat vain katkeroituneita.

"Se on varmaa, että Turkka ärsyttää. Jo pelkkä hänen ulkonäkönsä, haastava katseensa ja pidättelemätön ulosantinsa nostaa joidenkin karvat pystyyn."

Turkkaa arvioitaessa ärsyttävä katse lienee vähäpätöisin arviointikriteeri.

"Toisaalta lähes koko suomalaisen näyttelijäkunnan kärki vannoo Turkan metodien ja pedagogian nimeen: Kari Väänänen, Sari Mällinen, Martti Suosalo, Kai Lehtinen, Mikko Kivinen etc. Jotakin Turkka on varmasti tehnyt oikein."

Tästä voitkin sitten varmaan pistää oikein linkin heidän todistuksiinsa noudattaa turkkalaisia metodeja. Voisit varmasti myös tarkistaa, ettei Jari Haloselle ja Kari Kontiolla ollut jotain ns. moraaliristiriitaa Turkan kanssa - ovatko hekin vain 'katkeroituneita'? Onko Ville Virtanenkin vain katkeroitunut luuseri? Kaikki Turkan kriitikot ovat vain luusereita?


"mutta sitten tulevat ne nuoret, jotka 'tietävät' vielä 'paremmin', niin 'hyvin', että on pakko käyttää noita lainausmerkkejä vähän enemmänkin."

Ainakin kaniini kuuluu samaan ikäluokkaan itsesi kanssa mikäli olet välillä 25-30.

"On jo sinällään ansiokasta aloittaa keskustelu Turkasta tämänkaltaisella foorumilla, jolla liikehtii ihmisiä, jotka painiskelevat luovuutensa ja inspiraationsa kanssa. Turkka on erilaisuuden ymmärtämisen koetinkivi, helppo halvennettavaksi ja torjuttavaksi heti, kun ymmärrys loppuu."

No, tiettyjen tekojen jälkeen on yleensä hyvä lopettaa ymmärtäminen, mikäli Turkka on syyllistynyt siihen mistä Salminen ja monet muut häntä syyttävät. Tietenkin on eri asia tiedostaa tämä ja silti arvostaa hänen taidettaan. Entä jos? Entä jos hän ei olekaan kaipaamanne sankarihahmo? Tietenkin kaniinkin pitää käpertyä koloonsa ja pohtia mahdollisuutta, että Turkkaa on myös paneteltu.






[22:42 29.11.2008] P.N.
"Tavallaan jännittävää, miten Turkan kritisoinnista lähes loukkaannutaan."

Turkka itse sanoo seuraavaa: "Minulle saa kuka vaan huutaa mitä vaan. Minua saa ajaa takaa, repiä hiuksista, retuuttaa maassa ja se on vain oikein, ja kaikki tapahtuu lehtien, telkkarikansan, hyväuskoisuuden voimasta ja siunauksesta" Mitä ilmeisemmin Turkka ei kaipaa puolestaan loukkaantujia. Kaniinin mielestä mutu-tuntumalta tehtyyn Turkka-kritiikkiin vastaaminen on loukkaantumista. On tavallaan jännittävää, että hän ajattelee noin.

"En muuten huomannut mitään faktapohjaista olettamuksessasi, että Härkönen ja Salminen ovat vain katkeroituneita."

Aivan varmasti he ovat katkeroituneita. Tämän he myös myöntävät itsekin. Jos Salminen kirjoittaa vuosikymmenien jälkeen kirjan siitä miten traumaattista hänelle Turkan koulu oli, niin jos kyse ei ole katkeruudesta, niin mistä sitten? Ehkä hän tekee sovintoa menneisyytensä kanssa - julkisuudessa? Ihmeellisen paljon näyttelijät ovat kirjoittaneet kirjoja Turkasta. Tuskin pelkästään vilpittömin mielin. Kontion kirja mielestäni erinomainen, se on kriittinen Turkkaa kohtaan, mutta se ei kiellä Turkan ansioita pedagogina ja teatterivaikuttajana.

"Turkkaa arvioitaessa ärsyttävä katse lienee vähäpätöisin arviointikriteeri."

Yllättyisit, miten paljon Turkkaa arvostellaan pelkästään itsevarman, narsistiseksikin tulkittavan habituksen vuoksi.

"Tästä voitkin sitten varmaan pistää oikein linkin heidän todistuksiinsa noudattaa turkkalaisia metodeja. Voisit varmasti myös tarkistaa, ettei Jari Haloselle ja Kari Kontiolla ollut jotain ns. moraaliristiriitaa Turkan kanssa - ovatko hekin vain 'katkeroituneita'? Onko Ville Virtanenkin vain katkeroitunut luuseri? Kaikki Turkan kriitikot ovat vain luusereita?"

Mistähän hatusta Kaniini tuonkin veti, että mielestani "kaikki Turkan kriitikot ovat luusereita"? Jo edesmennyt Kontio ja Halonen olivat/ovat erinomaisen originelleja ja kiinnostavia taiteilijoita tahoillaan. Luusereita eivät missään nimessä. Turkan ja Halosen välit menivät aikoinaan poikki auktoriteettiin ja taiteellisiin erimielisyyksiin liittyvien tekijöiden vuoksi. Konkurssisirkusta Turun Kaupunginteatterille tehdessä Halonen oli jo nimeä saavuttanut ohjaaja. Turkka ei siitä huolimatta suostunut kuuntelemaan Halosen ehdotuksia näytelmän rakenteen ja juonen kuljetuksen suhteen. Siinä oli kyse pikemmin oppilaan irtiotosta opettajan vaikutuspiiristä. Perustavanlaatuinen psykologinen reaktio siis.

"No, tiettyjen tekojen jälkeen on yleensä hyvä lopettaa ymmärtäminen, mikäli Turkka on syyllistynyt siihen mistä Salminen ja monet muut häntä syyttävät. Tietenkin on eri asia tiedostaa tämä ja silti arvostaa hänen taidettaan."

On yleisesti tunnustettu tosiasia, että Turkka oli vaativa ja ankara pedagogi, jolla oli herkkä huomiokyky ihmisten heikkouksille. Joillekin nuorille näyttelijöille tämä oli liikaa, se on selvä. Kuitenkin täytyy huomioida näyttelijätyön poikkeuksellinen ominaislaatu taidelajien joukossa. Lähestymistapa näyttelemisen opettamiseen ei voi olla virkamiesmäisen etääntynyt. Siinä mennään syvälle omaan itseen ja ainahan se ei ole mukavaa. Ja joskus jää arpi. Turkan kaava on kuitenkin ollut varsin toimiva, kun katsoo tämän päivän kärkinäyttelijöitä, joista suurin osa on Turkan oppilaita. Ja Turkka opetti Teatterikoulussa vain kolme vuotta.

Moni on valmis torjumaan Turkan, kuin käskystä, velvollisuudesta melkein. Tätä minä olen kritisoinut. Suomalainen kulttuurielämä kaipaa Jouko Turkkaa - miestä, joka ei ajattele, miten tämän asian voisi esittää kohteliaammin, vaan miten tämän voisi esittää rehellisimmin; niin, että asioista tavoittaisi kielen avulla jotain olennaista. Turkka on kuitenkin kiistattomasti kiinnostavin hahmo nyky-Suomessa, jossa on selkeä mielipidevaikuttajien tyhjiö. Ja kaiken tämän taustalla kaikuu Turkan "Suomen paskaisin, ilkein ja itseironisin nauru."


[23:20 29.11.2008] kaniini
"Aivan varmasti he ovat katkeroituneita. Tämän he myös myöntävät itsekin. Jos Salminen kirjoittaa vuosikymmenien jälkeen kirjan siitä miten traumaattista hänelle Turkan koulu oli, niin jos kyse ei ole katkeruudesta, niin mistä sitten? Ehkä hän tekee sovintoa menneisyytensä kanssa - julkisuudessa?"

Yhtä vahva tulkinta on, että Turkan henkilökultin ollessa vahva jotkut henkilöt kokevat tasapainottavaksi saada ns. varjopuolen esiin. Vaikkakin vuosikymmenien jälkeen. Tästä ajasta saattaa olla vaikea samaistua, kuinka vaikeaa 80-luvun ilmastossa ei-turkkalaisen, Turkkaa myös taitelijana arvostamattoman henkilön oli olla pääkaupungin näyttelijäpiireissä. (Kyllä, kyllä: Omiin arvioihin vaikuttaa se, että henkilökohtaisesti pidän enemmän 60-70-luvun näyttelijätyöstä kuin 80-luvun suomitaiteesta - elokuvista puhutaan lähinnä. Ja 80-luvun kulttuuri vaikuttaa melko paljon kiinnostavammalta Suomen ulkopuolella kuin sisällä. Ja ne 80-90-luvun harvat suomileffat, joista pidän, on tehty täysin muiden näyttelijöiden ja ohjaajien toimesta kuin turkkalaisten. Tarpeetonta sanoa ettei se välttämättä tarkoita eläkeläisviihdettä tai muuten paskaa katsottavaa, vaikkei se ole 'turkkalaista'.) On melko *mututuntumaa*, että julkista kehua pystytään arvostamaan, mutta aikalaisten julkinen kritiikki pystytään leimaamaan katkeraksi. Minusta sivuutat heidät turhan helposti, koska et halua nähdä edes ehkä oikeutettua varjopuolta. Tahallinen kärjistys: Turkkaa tähän päivään arvostaneet oppilaat sitten ovat laumaa seuraavia julkisuudessa hypettäjiä, kun jaksavat toitottaa oppi-isän erinomaisuudesta vielä vuosikymmeniä tapahtuman jälkeen? Petri, sinä yleistät yhtä pahasti katkeruuskommentillasi ja epämääräisellä motiivien arvailuillasi kuin minä äskeiselläni. Taisto Reimaluoto on julkisesti kääntänyt kelkkansa, mutta ehkäpä hän ei ole tarpeeksi eturivin näyttelijä, jotta sana painaisi mitään. Suurin osa näyttelijöistä on hiljaa, kun toiset vuodattavat vuosikymmenen tauon jälkeen. Epäilen, ettei heillä ole ollut aiemmin uskallusta, mikä kuuluu ihmisluonteeseen. Ja sitä merkittävämpi ja keskustelunarvoisempi tekijä on, jos se vaatii näin monen vuoden rohkeuden keräämisen. En muista kenenkään entisen teakkilaisen nousseen kovin näkyvään puolustuspuheeseen.

Moni on valmis hyväksymään Turkan, kuin käskystä, velvollisuudesta melkein.



[00:03 30.11.2008] P.N.
Jos oikein ymmärsin, mitä aiemmin kirjoitin, niin totesin mielestäni, että Turkan persoona ja lähestymistapa ihmisiin on kulmikas. Tämä korostui Teatterikoulussa lähinnä sen vuoksi, että kouluun tuli opiskelemaan 20-vuotiaita, itseään täynnä olevia nuorukaisia, maailman valloitukseen valmiita. Samoin kuin AA-ryhmissä, myös näyttelijäkoulutuksessa ensimmäinen askel on suurien luulojen riisuminen ja nöyrtyminen.

Tunnustan täysin Turkan kaksijakoisuuden, enkä näe siinä ongelmaa. Hamsun oli fasisti ja nobelisti - kiistatta hyvä kirjailija, Klaus Kinski oli hysteerinen egomaanikko - kiistatta hyvä näyttelijä, Jackson Pollock oli väkivaltainen juoppo - kiistatta erinomainen kuvataiteilija. Ymmärtääkseni kukaan ei kuollut Turkan alaisuudessa, eikä kukaan ainakaan tyhmemmäksi tullut. Taidoiltaan vähän heikoimmat jaivät jalkoihin varmasti. Tämä on traagista, mutta samoja lainalaisuuksia noudatetaan yliopiston oikeustieteellisessä, bisnesmaailmassa, vankilassa, rakkaudessa ja kuolemassa.

Mitä Reimaluotoon tulee, niin kelkan kääntäminen ei ole vaikuttanut ollenkaan siihen näyttelytyyliin, jonka hän aikoinaan Turkalta omaksui. Mikäli minä yhtään näyttelemisestä ymmärrän.

"Epäilen, ettei heillä ole ollut aiemmin uskallusta, mikä kuuluu ihmisluonteeseen. Ja sitä merkittävämpi ja keskustelunarvoisempi tekijä on, jos se vaatii näin monen vuoden rohkeuden keräämisen."

Turkasta on kirjoitettu kyllä kosolti kriittisiä kirjoja. Salminen on vain yksi rengas siinä katkeamattomassa ketjussa. Esimerkiksi Kauko Kamäräinen ja Anneli Ollikainen ovat kirjoittaneet Turkasta myönteisiä kirjoja, jotka keskittyvät olennaiseen js kaikkein tärkeimpään eli Turkan ainutlaatuiseen kykyyn ohjata, tehdä tehokkaita harjoitteita ja saada paras irti näyttelijästä.

"(...) Turkan henkilökultin ollessa vahva jotkut henkilöt kokevat tasapainottavaksi saada ns. varjopuolen esiin. Vaikkakin vuosikymmenien jälkeen."

Turkan varjopuolia on vuosien saatossa siinä määrin vatvottu, että nyt olisi pikemmin puolustuspuheen vuoro. Turkkahan oli Jumalan teatterin aikana (ja sen vuoksi) Suomen vihatuin mies, vaikka ei tiennyt koko jutusta.

Suosittelen lämpimästi Anneli Ollikaisen teosta Lihat ylös! Siinä Turkka on työnsä äärellä. Sinun olisi hyvä lukea Turkasta muutakin kirjallisuutta, kuin tilityksiä siitä, miten ikävä ihminen Turkka oli.


[00:28 30.11.2008] A.N.
"Epäilen, että Nisosen Antti ja muut kumppanit odottivat jotenkin eri sävyistä keskustelua kuin mitä saivat."

Epäillä toki saa, mutta toimin aivan omana itsenäni keskustelua aloittaessa ilman rikoskumppaneita, enkä odottanut mitään :) Minulla ei ole tapana avata keskusteluja aukeassa [kommentoin muiden keskusteluja melko ahkerasti, joten tästä saattaa muodostua harhakäsitys], mutta silloin harvoin kun sen teen, pyrin valitsemaan aiheet mahdollisimman paljon itseäni kiinnostaviksi ja sellaisiksi, että niihin ei voi oikeastaan edes "odottaa" ennalta mitään.

Eli sain, mitä odotin tai sitten en, riippuu tulkinnasta. Muista en tiedä.

Vaikea minun on myöskään "loukkaantua" Jouko Turkan puolesta, eikä hän luultavasti todellakaan odota, että joku ei-kukaan loukkaantuu hänen puolestaan. Totta kai harmittaa huomata, että kaikki eivät hänen arvoaan nykyään tunnusta, vaikka Turkka on huomattavasti tuoreempi tapaus taiteen kentässä kuin 60-70-luvun sukupolvikapina-taistolaistaide. Jota en myöskään sinänsä väheksy historiallisena merkkipaaluna, mutta mutta.. Minun puolestani on kyse vain siitä, että annetaan suurelle tekijälle hänelle kuuluva arvo. Ja uskoakseni Turkan oppilaat näin tekevät, vaikka olisivat eri mieltäkin asioista. On kai se tervettäkin, että ihmiselle jossain vaiheessa herää ns. itsenäinen ajattelu.

Haluaisin kyllä mielelläni juupas-eipäs-linjasta pois, eikä kyseessä ole kohdallani todellakaan velvollisuus eli muoti. On sitä "seksikkäämpiä" ja "trendikkäämpiäkin" ihailtavia suomalaisessa taiteen kentässä kuin Jouko Turkka :D *virn*

Ja kyllähän katse kertoo paljon ihmisestä, enemmän kuin sanat.

" "mutta sitten tulevat ne nuoret, jotka 'tietävät' vielä 'paremmin', niin 'hyvin', että on pakko käyttää noita lainausmerkkejä vähän enemmänkin." "

Ööh tuota.. minä viittasin tuolla ihan eri keskusteluihin kuin tähän.. Tarkoitin, että nimenomaan tässä keskustelussa, minulla saattaa olla ripaus itselläni sitä suurta "nuorekasta" viisautta eli Turkan idealisointia mukana, en kiistä sitä laisinkaan, koska en ole ollut oppilaana 80-luvulla teatterikorkeakoulussa, enkä myöhemminkään. Että sitten on olemassa niinku jotain muita keskusteluja täällä aukeassakin, jotka pyörii sen iänikuisen teini-viisastelun välillä, "onko maailma olemassa vai eikö ole" [nytkin taitaa olla semmoinen menossa tuolla toisaalla], mutta tässä jo aihe on jotain aivan muuta eli ripauksen kypsempi.


[01:23 6.1.2009] S.K.
Kyllä Suomessa on monta elävää auktoritettia. Esim. Matti Kaleva valokuvauksen puolella... tosin joku onkin joskus sanonut että hän on valokuvauksen Jouko Turkka :D.... toisaalta taitaa olla toisinpäin, koska Kaleva on Turkkaa vanhempi. Laulunsanojen osastolla auktoriteetti oli Juice, mutta nykyään sitten Vexi jos elävistä puhutaan... ja Heikki Sao mitä ilmeisimmin pyrkii sellaiseksi.

Itse en ole mitään mieltä turkasta. Ei hän ole minulle mitenkään enempää kuin muutkaan ohjaajat/kouluttajat.

Seuraava sivu  

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty