Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

En halua nähdä

Niko Nuutinen

kuulun sille tielle
jota ei koskaan valittu
jolla ei koskaan oltu

sillä minä olen
kun en ole

En halua nähdä
Keskiarvo: 4.2

Annetut kommentit

Mielenkiintoinen kokoelma, jotenkin hajanaisempi kuin sinun kokoelmasi yleensä. Kiitos, että sain lukea runosi.
Jotakin tässä kokoelmassa on kovin Heideggerhenkistä (missäpä maailmassa ei olisi?)ja siitäkös minä tykkään. Tulee mieleeni Heideggerin tulkinnat Hölderlinin jokirunoudesta: runoilija sanansaattajana ihmisten ja jumalten välillä, ei kunnolla jumalana eikä kunnolla ihmisenäkään, taiteilijan olemistapana ennen muuta olemisen kärsiminen - aivan kuin linnatuomion, kun ei avattuja silmiä enää suljetuksikaan saa. Idealistista kyllä, mutta valitettavan usein myös totta.
Tasavahva kokoelma. Tuttuun tapaasi nämä olivat runoja, joissa kuuluu vahvasti oma äänesi. Kiitos!
Ilostuin, kun näin runosi, Niko, sillä siitä on pitkä aika, kun viimeksi julkaisit.
Ajattelin, että olet jättänyt Aukean, sillä varmaan jokaisella täällä olevalla on hetkiä, jolloin tuntuu, että voisi poistua, kuka mistäkin syystä; joskus turhautumisen takia, joskus kiireen ja muiden tehtävien takia, joskus pelkästään siksi, että on itsellä ns. "kuiva kausi", ei synny mitään tai - mitä sinun kohdallasi epäilin - on tunne, että haluaa keskittyä tekemiseensä yksinäisyydessä, antamatta minkään ulkoisen asian häiritä.

Aukea herättää paljon erilaisia tunteita. Joskus suututtaa, joskus ilahduttaa, joskus tuntee olevansa täällä "kotona", joskus tuntee itsensä melkein tunkeilijaksi, joka puutuu epätoivottavalla tavalla toisten tekemisiin. Tämä on elävä paikka. Täällä sattuu kaikenlaista, ihan kuin oikeassa elämässäkin.

Minua täällä pitävät ihmiset, jotka kokee myötäeläjiksi, jotka ovat suvaitsevaisia sekä itselleen että toisille. Ihmiset, jotka suhtautuvat vakavasti itseilmaisuunsa ja antavat arvon toisille ja ovat valmiita auttamaan, jos tuntevat pystyvänsä siihen. (Ne ihmiset minua harmittaa, jotka kateuden tai ymmärtämättömyyden takia katsovat oikeudekseen tappaa jonkun teoksen huitaisemalla sen kuoliaaksi kuin torakan.) No, saavathan hekin aikaan jonkinlaisia väriläikkiä! :) Mutta Eino Leinoa mukaillen olen yhä sitä mieltä, että huonoja runoja ei olekaan, "joku on vain heikompi toista".

Sinulla, Niko, ei ole varmaan enää edes mahdollisuutta "lopettaa" kirjoittamista, sillä olet kehittynyt siinä jo niin pitkälle, että sinulla on tuo kirjoittajien kaipaama "oma ääni", jota ilman sanat ovat vain surinaa itikkaparvessa. Ja jos lakkaisit kirjoittamasta, et olisi enää oma kokonainen itsesi. Kutistuisit ja kuivettuisit. Kamala juttu!

Harri H. kuvaa tätä kokoelmaasi, ja yleensä runoutta, tuossa ylempänä hyvin. Olen samaa mieltä. Parhaimmillaan kirjoittaja nousee itsensä yläpuolelle, "puhkeaa kuorestaan", toimii välittäjänä ihmisten ja jonkun näkymättömän välillä, tulkkina ja ymmärtäjänä; valona, joka saa näkyväksi senkin, mikä on näkymätöntä, sen, mitä ei yleensä huomata.

Sinut määrittelisin teostesi pohjalta kirjoittajaksi (runoilijaksi), joka on sisäänpäin kääntynyt, tulkitsee maailmaa ja ihmishengen liikahduksia oman itsen kautta, tunteiden, kokemusten ja huomioiden pohjalta. (Mikäpä olisi uskottavampaa?) Tämä on kai varsinkin runoilijoilla aika yleinen tapa, vain tyyli heidät erottaa, ja näkemykset.

Tämän kokoelman runot - mukaan lukien tuo ylimmäinen tällä sivulla - ovat selkeitä, kuin katsoisi niitä suurennuslasilla, jota hitaasti liikuttamalla, näkee myös niiden pinnan alle, rakenteisiin. Jotkut kohdat näkyvät välillä uudestaan (toistot), mutta jos ei pidä kiirettä, hahmottuu kokonaisuus lopulta yhdellä silmäyksellä selkeänä myös paljain silmin. Syntyy oivallus, joka palkitsee.

No tulipa tähän nyt juttua, mutta muuta en nyt ehdikään. Palaan kuitenkin heti, kun on tilaisuus, lukemaan nämä uudestaan ja pyrin kommentoimaan jokaista erikseen.
Olen kirjoittanut vähemmän kuin ennen, mutta kirjoittanut silti. Ainakin jotakin. En ole nyt oikein saanut runoista otetta. Muuten on vain kyse siitä, mitä pystyy sanomaan. On jokin tavoite, jolla ei ole muotoa, ja runot sitten parhaimmassa tapauksessa menevät hieman sinne päin. Mutta sitä ei ole mahdollista tietää aivan tarkasti. Yritän kirjoittaa näkymättömästä ja se voi olla mitä tahansa. En tiedä mitä haluaisin sanoa, mutta haluaisin sanoa. Se on joskus ongelma. Joskus näen miten haluaisin sanoa, mutta en saa kirjoitetuksi niin. Ja kun on nähnyt, ei voi olla tyytyväinen oikein mihinkään. Parhaimmillaan olen tyytyväinen joihinkin kohtiin, niin näissäkin. Olen kirjoittanut väärin ja olen jättänyt kirjoittamatta, siinä ehkä keskeiset syyt. Että en ole hetkeen julkaissut. En tiedä onko tilanne nyt parempi, välillä tuntuu siltä. Välillä ei. Aukea vaikuttaa kuitenkin nyt taas kiinnostavalta. Pitäisi voida sanoa kaikki, tai jättää kaikki sanomatta. Vaihtoehdot siltä väliltä ovat turhauttavia tai kestämättömiä, riippuen tilanteesta.
Olet pystynyt sanomaan paljon. Nuo ongelmat, josta puhut, ovat luonnollisia, kuuluvat asiaan. Luovuus ilmenee etsimisessä. Ja se etsiminen on loputonta. Joskus siihen väsyy, joskus se, loputtomuus, innostaa. Vuoksi ja luode. Sama asia. Kuka sanoikaan: Periksi ei anneta! Sinulla on hyvä tilanne. (minä kuulun muonitusjoukkoihin, se ei aina huvita, vaikka toisaalta on helppo unohtaa etsiminen ja odottaa toisilta valmista)
Tämä oli parhautta. älä lakkaa kirjoittamasta tänne


Jäi toistaiseksi vielä etäiseksi meikäläiselle nämä runot, mutta syytän siitä tätä olotilaani, joka on sangen levoton, mutta palaan näiden pariin vähän myöhemmin ja pisteytän sitten sen mukaan, miltä ne tuntuvat uudestaan luettuina, toisenlaisessa, rauhallisemmassa mielentilassa. Plaa plaa plaa :)
Loppua kohti uppouduin runoihisi enemmän. Jotenkin tulivat kamalan lähelle. Tai ihanan. Tai jotain siltä väliltä, vaikka kai se on niin, että kun on jonkinlainen olotila, se on helppo liittää johonkin ja löytää sama henki ties mistä. Se on omituinen tunne, kun tekstit luikertelevat pään sisään. Ajatussoppaa. Nautin kovasti kokoelmasi lukemisesta, onnistuneita tekstejä. Kiitos.
Ajatuslyriikkaa toiseuden, itsetutkiskelun, yksinäisyyden(?) ja pysähtyneisyyden maailmassa, joista viimeisin perustelee myös liikkeen puuttumisen runoissa. Toisaalta pienetkin liikahdukset kasvavat tällöin merkityksellisiksi. Tarttumapinta jää näissä hieman kapeaksi ajatuksen viedessä runoa.

Kuin rakastaja on näistä ehdottomasti onnistunein. Hieno kuva pimeän lepäämisestä iholla kantaa läpi runon ja ikkunan läheisyys viittaa tulkintaan runominän puhumisesta itselleen. Tulkinnalle avoimeksi ja tasoja lisää tuovaksi muodostuu myös tuo R21;luulet että kun olet saanut kaiken minkä ansaitsetR21;. Lempeä ja lohduton yhtaikaa.

Samoissa sfääreissä liikutaan En halua nähdä-runossa, jota kannattelee huone-seinät-ovi-asetelma. R21;En ajattele oviaR21;, hän sanoo ja kieltää niin mahdollisen umpikujan kuin liikkumisen mahdollisuudet. On hyvä ratkaisu olla kertomatta niistä enempää, sillä voi olla että ne ovat lukossa tai että ne puuttuvat kokonaan antaen kaikille mahdollisuuden tulla ja mennä. Tai ehkä oviaukotkin puuttuvat, eletään umpiossa jossa ikkunat ja peilit ovat tie toisaalle ja minuuteen. Runominä tiedostaa kuitenkin mahdollisuutensa: En kuule näihin huoneisiin. Runon loppu tuntuu turhalta pitkittelyltä. Konkretian vähäisyyden vuoksi myös toistot jäävät arveluttamaan.

R21;Joka päivä hän etsii uuttaR21; tasapainoilee todella hyvän ja lattean runon välillä. Yksinkertaisuus on valttia ja äänestää ensimmäisen vaihtoehdon puolesta. Kuluneisuus liputtaa jälkimmäistä.

Unohtaa kokonaan: jään ihmettelemään säemuotoa joka ei tuo pitkään virkkeeseen mitään uutta. Katuruno jää täysin hahmottomaksi ja on näistä huonoin.

Tyylilajista huolimatta kaipaan konkretiaa lisää. Jo hyvin pienillä asioilla - kuten sänky, kirja, ovi, ikkuna jne R11; runoon saa sitä lihallisuutta jolla lukija värittää kokemustaan ja altistuu paremmin vastaanottamaan runon henkeä. Ja henki näissä olisi jo läsnä.

Pidän siitä miten runot loppuvat ja siitä kuinka yhtenäinen tunnelma on.
Kiitoksia.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.21 (14 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty