Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Kuolleita runoja

Niko Nuutinen

Ei ole vielä aamu, mutta hän tietää ettei sitä voi välttää. Värit muuttuvat, tuoksutkin. Ja on ajatus menneisyydestä, jolloin odotus oli samanlaista pakoa. Aamua ei voi kohdata, jos on unohtanut pukea, jos on heittänyt ylleen vain aavistuksen poissaolosta, toisessa ajassa. Lopulta vain ikkunat vaihtuvat, muu pysyy samana. Maailmalle täytyisi ilmoittaa ettei ole enää velkaa, syyllinen on astunut alas. Hyvästit eräälle yölle, hyvästit eräälle kaupungille. Hän putoaa kunnes saapuu tarpeeksi lähelle tuntematonta, sitten pysähtyy ja jää siihen. Aistit veressä. Valitsee helpon huoneen, ei sisusta sitä mitenkään, antaa muiden päättää. Sitten löytää itsensä, hieman myöhemmin, kaivamasta hautaa silmille. Näkökyky on ensimmäinen uhri. Loputon ei ymmärrä vastaväitteitä. Pinnan alla sanat uivat kohti pohjaa. Tai vain uppoavat, kuinka vain. Tänään hänelle käy kaikki. Vaihtoehdot ovat haavoja. Suunnat seuraavat ihmistä, mutta ovat liian hämäriä, eivät anna itseään kenellekään, hymyilevät ja jatkavat matkaa, itsessään. Tätä tyytyväisempien sormet olisi jo amputoitu. Kaikki lääkärit vihaavat veitsiä, niiden hajua, eritteiden muistoa.

Missä varjot
Mitä on olemassa
Nimetön
Kun ei ole enää mitään muuta
Mutta naapurit muistavat
Olet jättänyt itsesi yksin
Tänään hän katseli
Varjot kuin linnut
Helpompaa näin

Yhteenvetosivulle


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty