Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Upanisadit 3

Juho Nieminen

- Tiedät kai kuinka Jumala loi ihmisen, hän sanoi.
- En. Kuinka voisin tietää? En minä ollut siellä.
- Mutta minäpä olin! huusi Zorbas silmät säteillen.
- Anna kuulua sitten! sanoin.
Puoliksi hurmioissaan, puoliksi leikillään Zorbas alkoi kehitellä tarinaa ihmisen luomisesta.
- Kuule siis isäntä! Jumala heräsi eräänä aamuna hyvin murheellisena. "Mikä Jumala minä olenkaan, kun minulla ei ole
edes ihmisiä, jotka sytyttäisivät uhrisavuja minulle ja vannoisivat minun nimeeni, jotta saisin aikani
kulumaan. Olen kyllästynyt elämään ypöyksin kuin mikäkin vanha tarhapöllö. Huh!
(Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas)

* * *
Upanisadeja lukiessa kohtaa monia tarinoita, joiden alkuperän voi hyvin olettaa olevan jotakuinkin
edellä kuvatun kantainen. Ne ovat syntyneet ajattelun rohkeudesta, huumorista ja näkökulmien vapaasta
liikkumavarasta. Upanisadien monet kirjoittajat huimapäisesti varioivat annettuja teemoja ja esittävät
nerokkaita kysymyksiä, joita nykyäänkin lapsi saattaisi kysyä (vaikka aikamme aikuiset tuskin kehtaisivat).
Se ei tietenkään tarkoita, että 3000 vuotta sitten eläneet intialaiset olisivat olleet lapsekkaita tai naiveja,
pikemminkin heiltä tuntui täysin puuttuvan tietty alkukantainen korkeampien voimien pelko,
jonka nykyään voidaan nähdä koukuttavan jopa rikkaita ja koulutettuja ihmisiä pienisieluiseen pöydällä alla
käpertelyyn ja mielikuvituksen nitistävään kuuliaisuuteen.

Upanisadien kirjoittajilla on huimapäistä julkeutta asettua kuninkaiden, devojen - tai jopa itse Jumalan ja Kosmoksen,
Brahmanin näkökulmaan ja laatia huvinäytelmiä, joissa he Zorbaksen tavoin hyödyntävät kaiken karnevaalikujeiden arsenaalinsa,
tuntematta häpeää mielenjuolahduksistaan ja kantamatta huolta oman tomumajansa hauraasta olemassaolosta.
(Totisesti, näiden tarinoiden kirjoittajia ei lapsena liene peloteltu Helvetillä,
valvontakameroiden virkaa toimittavilla tontuilla tai KGB:n Siperian-sensuurilla...)

Upanisadien voi ajatella edustavan ihmiskunnan varhaisinta gonzoa, sillä jatkuvasti niissä
vedotaan omaan kokemukseen ennen auktoriteetteja ja käännetään nurin viralliset asetelmat.
Näissä tarinoissa nähdään, kuinka korkea syntyperä, valta tai hienot oppiarvot
eivät ole tae viisaudesta. Tärkeämpää on omakohtainen etsintä ja henkilökohtaiseen kokemukseen
perustuvat oivallukset. Vallanpitäjät ja oppineet, papit ja suuret valloittajat esitetään
erehtyväisinä - mutta siltikin kaiken tietämättömyytensä keskellä nöyrinä ja tiedonjanoisina,
pohjimmiltaan hyveellisyyttä rakastavina.

Jos täytyisi nimetä yksi seikka, mikä erottaa Upanisadit esimerkiksi Raamatusta tai muista ihmiskunnan
pyhistä kirjoituksista, niin se, ettei näistä tarinoista varsinaisesti löydy pahoja ihmisiä. Kaikkia osapuolia,
jopa demoneja, ymmärretään ja väärintekijät tunnustavat toimineensa erehdyksessä.
Upanisadien kirjoittajia tuntuu ohjanneen isällinen armeliaisuus, joka perustuu syvään psykologiseen ymmärrykseen.
Vaikka mielellään ajattelisimme, että varhaisella Intian kultakaudella
ihmiskunta oli vielä lapsenkengissään, tuntuu minusta aina Upanisadeja lukiessani,
että kaikesta tieteellisestä tietotaidostani huolimatta olen vain 2000-luvun räkänokkaisen yhteiskunnan
isokokoinen lapsi, joka kurkotellen ja ihmeissään katsoo kohti puhujaa, joka on hänen rinnallaan
henkinen jättiläinen, ihmeellisesti aikuisuuden tavoittanut ihminen.

AITAREYA Upanisad 1-2
Aitareya, luku 3
Aitareya, luku 4
Aitareya, luku 5
KAUSITAKI Upanisad 1A
Kausitaki, osa 1B
KauU, osa 2A
KauU 2B: Jälkipolvi
KauU 2C: Aikuisuuden seremonia

Yhteenvetosivulle


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty