Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/valokuvaus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

41-50 / 100

Teppo Moisio

Kuvaustehtävän tarkoitus on totuttaa kuvaamaan tuntemattomia ihmisiä ja astua rohkeasti oman mukavuuskynnyksen yli. Julkaisen kuvat sarjana, josta näkyy kehittyminen sarjan edetessä - niin visuaaliset helmet kuin tekniset huditkin. Osa kuvista on tämän seurauksena parempia kuin toiset. Jos takertuu viilaamaan yksityiskohtia, ei koskaan saa kokonaisuutta kasaan.


Tällä kertaa kymmenen kuvan sarjan teemana on Berliini. Kaikki kuvat on otettu reilun vuorokauden kuluessa Berliinin kaduilta.


Olen blogissani kehottanut suomalaisia rohkaistumaan mukaan projektiin ja kertonut enemmän taustalla olevista ajatuksista. Kuvapalvelu Flickrissa on puolestaan kansainvälinen ryhmä kuvaamassa samaa tehtävää eri puolilla maailmaa. Kuvaustehtävälle on perustettu oma kotisivukin, 100strangers. com.


Tämä kuvasarja on julkaistu aiemmin sekä blogissani että Flickrissä, josta kuvat löytyvät täysikokoisina. Aukeassa olen julkaissut aiemmin kuvasarjan osat 1-10 , 11-20 , 21-30 ja 31-40.

#41/100 Pram ja Pramina
#42/100 Isam
#43/100 Mark, Jenny, Leines ja Jorg
#44/100 Nicholas ja Roberta
#45/100 Anna ja Sara
#46/100 Max
#47/100 Alwin (ja Silvia)
#48/100 Herbert ja Hella
#49/100 Ploons
#50/100 Silvia


Yhteenvetosivulle


Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty