Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Hän soitti puhelinluettelot läpi jo viime vuonna

Paul kulkee rappukäytävässä hiljaa ja kun naapurin ovi käy, pysähtyy hän kokonaan. Vasta kun ulko-oven narina paljastaa rappukäytävän taas turvallisen autioksi, Paul jatkaa matkaansa. Päästyään ylimpään kerrokseen Paul avaa ullakon painavan rautaoven ja astuu varastokoppien täyttämään sokkeloiseen verkostoon. Perimmäisessä nurkassa Paul käyttää pientä mustapäistä avainta ohueen lautaoveen ja astuu matalaan huoneeseen.

Sisällä alkeellisessa mutta kodikkaassa asunnossaan Paul ensimmäiseksi riisuu kenkänsä ja laittaa jalkaansa kolmet villasukat. Ostoksensa hän laskee tuuletusparvekkeen oven vieressä olevalle pehmustetulle pöydälle hitaasti yksitellen. Tiskipöydällä Paul kaataa kannusta vettä lasiin, juo, tarkistaa herätyskellonsa, sammuttaa valot, kömpii peittojen alle sänkyyn ja sulkee silmänsä. Pian ilman täyttää kevyt pihinä.

Herätyskellon vaimea piipitys täyttää kostean ilman ja Paul sulkee kellon nopeasti. Hän nousee ylös ja ryhtyy töihin hiljaa ja ripeästi. Paul kasaa tarvikkeensa tuuletusparvekkeelle kyhäämälleen pöydälle. Valona hänellä on otsalamppu, joka on himmennetty sinisellä värikalvolla. Kolme yötä Paul uurastaa työssä. Naapurit luulevat ullakolle pesiytyneen puluja. Paul nauraa taas naapureilleen salaa.

Vihdoin radiolähetin on valmis. Viestin naputtamiseen menee vain hetki. Paul istuu kolme yötä parvekkeella pienessä retkituolissa kääriytyneenä mummon vanhoihin peittoihin odottamassa vastausta viestiin. Vastausta ei kuitenkaan kuulu.

Seuraavana iltana Paul sulkee kaikki ovet takanaan hiljaa ja huolellisesti ja katsoo matkalla koko ajan maahan. Juuri kun lähiöpubin ikkunassa loistava neonvalokyltti ’Iloinen Rebekka’ tulee mäenpäällä näkyviin, tarraa Paul vaistomaisesti lähimpään lyhtypylvääseen, koska tielle on ilmestynyt epäilyttävän näköisiä pyöreitä kiviä. Varpaillaan, katse naulittuna jalkoihinsa Paul selviytyy tahraiselle lasiovelle asti, jonka takaa vastaan pöllähtää vanhat tutut; matala puheensorina ja tunkkainen ilma.

Paul istuu vakiopaikalleen baaritiskin päähän pidellen vakaissa käsissään pientä kolmostuoppia ja seuraten sormillaan sen huurtuneeseen pintaan syntyviä pisaroita. Pian Paulin viereen saapuu yksi niistä harvoista ihmisistä, joita Paul kutsuu ystävikseen. Harri taputtaa Paulia selkään. ”Miten menee kaveri?” hän kysyy.

Paul huokaa ja silmissä häilyy jälleennäkemisen ilo. ”Minä sain lähettimen valmiiksi, mutta mitään vastausta ei tullut” hän sanoo. ”Et kai sinä oikeasti kuvitellut tavoittavasi Jumalaa radiolähettimellä?” naurahtaa Harri ja lyö Paulia uudestaan selkään niin että hieman Karjalan olutta läikkyy Paulin käsille. ”Sinä olet kyllä järjetön epeli, sinut nähdessä tulee aina olo, että itsellä on asiat mallillaan, vaikka akka ei ole päästänyt viereen pitkään aikaan” sanoo Harri ja hymyilee vinosti Paulin ohi muille baaritiskillä vuoroaan odottaville. Paul nuolee vaivihkaa olutta sormistaan ja hymyilee ”Kiitos tuesta” hän sanoo onnellisena ja hörppää tuopista kulauksen kadonnutta isänmaata. ”Eipä kestä ystävä kallis”, sanoo Harri ja menee päätään puistellen takaisin pöytäänsä istumaan.

Seuraavina viikkoina Paul rakentaa erivärisillä linsseillä varustettuja silmälaseja. On sinisiä,  punaisia ja keltaisia linssejä, sateenkaaren väreissä loistavia linssejä, ihan mustia linssejä, ja sellaisia, joissa on sydämen kuvia sekä pingviinejä.  Paul rakentaa ja elää lähinnä öisin, jotteivät naapurit huomaisi häntä. Rapussa ja pihalla kulkiessaan Paul käyttää Postin takkia ja kirjelaukkua eikä koskaan puhu kenellekään.

Maaliskuussa Paul ostaa marketista sanelukoneen, sellaisen jossa nauhan pyörimistä voi katsella läpinäkyvän luukun läpi. Paul nauhoittaa kukkia, puita, hiljaisia huoneita, hengitystä, askeleita, autojen ääntä, puheensorinaa, rautakaupan ovea, rappukäytävää, rautakaupan myyjää lukemassa lehteä, sähkötolppia, lintuja, televisiota, alakerran naapurin iltapuuhia, oluen vaahtoamista, omaa kuorsaustaan ja polkupyörän pumppua. Yhdestäkään nauhasta Paul ei kuule Jumalan ääntä.

Joka keskiviikko sekä lauantai Paul käy ’Iloisessa Rebekassa’ juomassa 0,33 litraa Karjala -merkkistä kolmosolutta. Viikko viikon jälkeen Paulin askel pubista kotiin on raskaampi ja hän potkii edessään olevia kiviä pois tieltään aggressiivisemmin. Jumalan etsiminen ei tunnu tuottavan tulosta.

Kotona Paulilla on seinällään lista, jossa lukee kaikki ideat Jumalantavoittamiseen. Listassa on erilaisia värejä ja viivoja ideoiden perässä, joskus pieniä kommentteja sekä suoritetun kokeen kesto. Paul istuu 1½ metriä korkean Listan edessä hievahtamatta koko seuraavan päivän ja uskaltaa liikkua vasta kun ulkona on pimeää. Silloin hän  tekee otsalampun valossa Listaan uuden merkinnän. Paulista alkaa tuntua, että Jumala sulkee oven hänen nenänsä edestä yhä uudelleen ja uudelleen ja hän kuulee mielessään raskaan ulko-oven paukahduksen.

”Isä, älä mene!”, oma ääni kaikuu korvissa. Liian ison yöpaidan helmat kietoutuvat takertuvasti jalkojen ympärille. Kurotan kättä kohti ovenkahvaa. Metallinen kahva tuntuu ikuiselta esteeltä. Alkaa tulla kylmä. Naama on kyynelistä märkä ja selässä tuntee hien juoksevan. Rintaa polttaa tyhjä tuska, eikä kukaan ole varmasti koskaan ole ollut näin yksin. Sormenpäihin sattuu ja huomaan, että joku on raapinut ulko-oven naarmuille. Tyhjyys turruttaa. Kävelen omaan huoneeseen, käperryn peiton alle ja päätän olla enää koskaan puhumatta kenellekään. Isä repi palan rintaani mukaansa, eikä avohaavan tykytys lakkaa. ”Me olemme yhtä, eikä toinen voi elää ilman toista” kaikuu isän ääni pääni sisällä.

Paul huomaa puristavansa kädessään lyijytäytekynää ja ikkunan läpi hän näkee taivaanrannan vaalenevan. Paul ravistaa päätään ja haukottelee ääneti. Hän yrittää unohtaa vähenevän yön ja keskittää ajatuksiaan seuraavaan operaatioon. ”Yhteys Jumalaan on nyt vain luotava jotenkin”, Paul mutisee hiljaa, laskee lyijykynän kädestään ja tarttuu puhelinluetteloon muistamatta, että hän soitti puhelinluettelot läpi jo viime vuonna.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Veera Aitolehti

Annetut kommentit

En muista, milloin olisin lukenut täällä näin pitkiä tekstejä ahmien ja ajatellen. Olen todella hämmästynyt tällaisen hengenpalon edessä. 5p

Jumalani
anna viisaus,
suusta kevätrastaan.

Anna suru,
harmaan pajulinnun
anna soida
peipon helkkeen riemun.

Lämmölä ystäväsi Valde!


Tähän mennessä huonoin teksti. Tai huonoin ja huonoin, 4p tulee, mutta näistä kolmesta kuitenkin se. Jotenkin Paul pisti silmään, esiintyessään niin monesti. Ei se kyllä Paulikaan voi olla, ja "hän" ei käy, mutta silti jotenkin. Tästä tulee mieleen Jarkko Martikaisen novellit. Sinällään vakavaa aihetta sivutaan humoristisin keinoin.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.14 (7 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty