Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Pikkulinnut poskissa

Haikara toi Eerikin ja pizzataxi vei minut kahdeksan kuukautta aiemmin sinä surullisen kuuluisana lauantai-iltana kun ensin panetti ja sitten hiukoi. Yön Kebab ajoi päin mäntyä. Kolarin syy; roska silmässä. Herätessäni koomasta äiti oli kutonut kymmenet villasukat ja käynyt uuden anopin pesuainekutsuilla. Lapasista puuttui vain peukalot.
     Pyykki pestään sitten Yhdysvaltojen johtavan suoramarkkinointiyrityksen tuotteilla, äiti sanoi avatessani ensimmäistä kertaa silmäni. Pyykkivuoreen täytyy varautua ja aine on varsin riittoisaa. Ei hajusteita, väriaineita tai luonnolle haitallisia kemikaaleja. Harsovaippojen käyttö on täysin mahdollista ja varsin suotavaa. Amerikassa se on jo trendi. Yksi pakkaus kestää oikein annosteltuna vähintäänkin kaksisataa pesua. Mainos jatkui vaikka ummistin silmäni. Minä, aivovammasta toipuva, johtoon kuseva ja putkesta syövä; tuleva isukki olin kokovartalokipsissä koko elämän suhteen.
     Jos jossittelu joskus auttoi niin tässä tapauksessa ei ainakaan. Jos en olisi saanut kummitädiltäni ylioppilaslahjaksi titaanista rannekelloa, ei tyttö olisi kysynyt aikaa. En olisi vuodattanut mahlaa tähdistä ja merirosvoista. Hän ei olisi kikattanut ja painanut päätä polviin. Enkä olisi päässyt kurkkimaan kaula-aukosta sisään. Jos en olisi valinnut varminta juomavaihtoehtoa, olisin tuskin päätynyt keskusteluun auringonlaskusta ja rantahiekasta pakaroiden välissä. Siinä tapauksessa ampiaisetkin olisi jäänyt juomatta, kirsikat syömättä, pölytys suorittamatta tai olisin vähintäänkin muistanut Kukan ja mehiläisen lompakossani. Jossittelu ei auta. Panu sanoi, ettei hameenhelma jättänyt tilaa arvoituksille, mutta kyllä se hitto vie yllätyksen järjesti. Nyt esikoiseni on nimetty saippuasarjatähden mukaan. Sen charmikkaan kenellä on lintu leuassa.
     Taju lähti sillä hetkellä kun Minnan lintu leikattiin ja vedettiin imukupilla vartalo pienen pään jatkeeksi. Yhtäkkiä vaunujen rattaat pyörähti silmissä ja loppui happi. Eletty elämä vilahti valoisana ja jäljelle jäi mustavalkoinen perhepotretti. Me istuttiin siinä rottinkituoleilla Minnan kanssa jonka toista nimeä en tiedä ja vierelläni seisoi pystytukkainen poika mirri kaulassa ja Hetkinen! Minnan vierellä seisoi lettipäinen tyttö ruutumekossaan, hymyillen ilman etuhampaita. Hapen puutteen haamurajoilla, heijastusten läpi, smurffien lomitse näin linnun syöksevän uutta poikasta. Sitä saa mitä tilaa, kahdesti.
     Parin viikon perästä saatiin pennut ulos kaapeista ja muutettiin Sepänkadulle Tupperwarepurkkiin. Elävä radio, ainainen merisää. Niin minä kuvittelin, vaan toisin kävi. Vaippojen lomaan, ruokalappujen alle ja rattaiden pinnojen väliin mahtuu jotain ihmeellisempää kuin aika-ajot; treeni isien olympialaisiin, vaikka maaliin on matkaa ja palkinto hallussa.
     Välillä tuntuu että harakka sitä huttua keittää, mutta jostain syystä aina ei. Pitsiset linnunkääreet ovat vaihtuneet suuriin, tukeviin, kohottaviin ja pitkälahkeisiin. Minnan perse on levinnyt ja makkara lepää väsyneenä vyön päällä. Tissitkin ovat astuneet alemmalle rapulle, mutta silti. Se keittelee aamuisin tukka pystyssä kaurapuuroa ja puukauha kolahtelee vaimeasti kattilan pohjaan. Sen niska tuoksuu unelle ja pyjama on pehmeää puuvillaa. Kerran siitä puukauhasta kostui silmät. Kerran siitä pakkautui veri housuissa. Kaikki tuntuu niin kokonaisvaltaiselta.
     Eerikki toi ylpeänä kotiin vesivärimaalauksen lintulaudasta ja punatulkuista. Laudalle oli liimattu oikeita olkia. Tosin oikopolun kuusenoksat olivat syöneet suurimman osan kotimatkalla. Tulos oli kaamea ja se kehystettiin kultaisilla raameilla keittiön seinälle. Venla lauloi soolon koulun joulujuhlassa. Variskin laulaa äänellään, minä tuumailin ja me valuteltiin Minnan kanssa elämänsuola syliin. Silloin tiesi rakastavansa. Kotipesässä oli hyvä olla ja meillä kaikilla linnunpoikaset poskissa.


-Krista Seppälä

Annetut kommentit

Tämä on aivan uskomattoman kaunis ja runollinen tarina. Minä en pysty edes käsittämään, miten ylipäänsä joku voi kirjoittaa näin täydellistä, virheetöntä, kaunista, tiivistä, tragikoomista, paljon rivien välissä ilmaisevaa tekstiä. Jos mistään tekstistä voi koskaan sanoa, että se on kaikin puolin, yksinkertaisesti ja yhdellä sanalla ilmaistuna täydellinen - niin se on tämä. Ei heti tule mieleen, milloin viimeksi olisin ollut näin vaikuttunut. Pahoittelen ylisanojani, jotka kuulostavat varmaankin aika korneilta, mutta en pysty nyt muuta sanomaan. Paitsi, että lähetä nyt hyvä ihminen tämä johonkin kilpailuun - ja kustantajalle. Minä ostan kirjasi heti kun se ilmestyy. Lupaan sen.
-
Joustavasti etenevä teksti, mutta sisältö jätti minut melko tyhjäksi.
Kerrassaan upea teksti! Yhdyn Minnan mielipiteeseen, että tämä kyllä hipoo jo täydellistä. Pari lukukertaa vaatii, mutta avautuu. Rakkaustarina vailla vertaa.
Vei mukaansa. En kuitenkaan vielä sanoisi täydelliseksi. Loppupuolella tuntuu että ajatus alkaa katkeilla, jokin aasinsiltakin siellä oli. Aiheeseen nähden teksti on raikas.
"tuleva isukki olin kokovartalokipsissä koko elämän suhteen." Oisko pilkku mitään?

Ihan näppärä. Hieman kiusaa tuo paljoeleinen virtuositeetti, mutta onhan tämä hyvä. Ei sitä voi kieltää.
Suuret kiitokset kaikille palautteesta. Mukava kun olette jaksaneet lukea. Oli ihana huomata, että olitte löytäneet tästä noin paljon positiivista. Vähän jänskätti tuo julkaiseminen.
Ops, pilkkuhan se sieltä puuttuu.
Sama kuin Valdella. Joskin kirjoitustyyli on turhan mukavan kyyninen ja mukana oli tietysti kaikki pakolliset "Minnan perse on levinnyt"-hassuttelut. Julkaistuna en ehkä lukisi, mutta hyvää aukeatasoa.
Mainio teksti. Itse sanoisin, että juuri kirjoitustapa, se miten tarinan kertoo luo jo itsestään sisältöä, avaa monia suuntia vaikka perusjuoni olisikin hyvin löyhä tai yksinkertainen. Kas tarinankerronta on sekä tarinaa että kerrontaa. 5 p.
mulle jäi yhdellä lukemalla epäselväksi mistä tässä kaikessa oikein oli kyse (taidanpa lukea uudemman kerran myöhemmin), mutta siitäkin huolimatta menisin melkein allekirjoittamaan tuon ensimmäisen ylistäjän sanat, turha näin hyvää tekstiä on jännittää
Ajatusvirtaa eli kohinaa, melko huonosti ja tökkivästi kirjoitettu vieläpä. 1p.
Parasta tässä on idea kuvitella, miltä maailma ja sen tapahtumat näyttävät aivovammaisen näkökulmasta. Kirjoittaja on kyllä onnistunut tehtävässä ainakin siinä mielessä, että on pystynyt kirjoittamaan hiukan omalaatuisen tapahtumasarjan. Mutta enemmän kuin kauniiksi ja runolliseksi (sitäkin se voi olla, ainakin Minna on tämän sellaiseksi kokenut) koen minä tämän hauskaksi, vähän samaan tapaan kuin dementiaa sairastavan tekoja ja puheita seuratessa ei voi olla hyväntahtoisesti nauramatta. Mutta siinä olen samaa mieltä, että kirjoittaja pääsee tässä kuvitelmassaan väläyttelemään kirjoittajan taitojaan. Mainio juttu.
Hyvin jollakin rinnakkaisella tajunnan tasolla kulkeva tarina. Hieno toteutus, joskin olisin kaivannut muutamaa selkeämpää lausetta kaiken kaahaamisen lomaan ikään kuin tasoittamaan. Herätti kuvia ja mietteitä. Mietin pitkään nelosen ja vitosen välillä, mutta kai on vitonen annettava.
ihan vaan loistava, vaati kyl sen 2 lukukertaa kun vauhti oli niin kova, mut huippu
Aivan upea teksti. Loppua kohti vain paranee ja muotoutuu lyyriseksi ilotteluironiaksi.
Paikoin kyllä niin tiiviiksi pakattu että ei meinannut rivillä pysyä, mutta kyllä kolahti.
5p
Sami ja Minna jo olennaisen sanoivatkin. Vaikka vauhti on kovaa, hyvärytminen teksti on melko hallittua ja kypsää, viimeksi mainitusta kertoo kertojan kohteitaan rakastava lämmin ja musta huumori.
Tosi hyviä lauseita ja muutenkin hyvä meininki. 5p. Aloitus lähtee lennokkaasti, vaikka ehkä sen saisi vielä sujuvammaksi, kun ei tunkisi kaikkea informaatiota samaan sykkyyn:

"Haikara toi Eerikin, ja pizzataxi vei minut sinä surullisen kuuluisana lauantai-iltana kun ensin panetti ja sitten hiukoi. Yön Kebab ajoi päin mäntyä. Kolarin syy; roska silmässä. Siitä on nyt kahdeksan kuukautta. Herätessäni koomasta..."

yms. kunhan et perä perään sano, että "sinä iltana" (epämääräinen, ja silti huomion vangitseva) ja "kahdeksan kuukautta aiemmin" (paljon täsmällisempi, mutta ei herätä samanlaista uteliaisuutta). Tulee liikaa ajan ilmauksia, kun kerralla yksikin riittäisi.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.05 (21 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty