Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Kaapista

Asumme kellarissa mutta kotimme muistuttaa majakkaa, sellainen pyöreä yhden huoneen tupa ja keskellä tupaa jättimäinen lasikupu, jonka sisällä suuri hehkulamppu palaa voimakkaan kirkkaasti yötä päivää. Aikuisena heräsin huomaamaan etten olekaan aivan normaali.
    He opettivat minua puhumaan selkeämmin, änkyttämättä niin kuin Aku Ankka. Painotan yhä sanoja tökkimällä sormellani ihmisten olkapäihin. Muutenkin huidon käsiäni kovasti puhekumppanieni edessä, kuin pelkäisin olevani näkymätön.
    Ihmiset eivät anna minulle töitä. Avovaimollani on samantapaisia ongelmia, hän taas ottaa kontaktia hyppimällä, jalat ristissä, kuin jatkuvassa pissahädässä ihmisten edessä kun tahtoisi sanoa sanasen. Meistä ei pidetä, siksi viihdymme yhdessä. Emme kovin usein käy ihmisten ilmoilla. Joskus harvoin seison Kampin rullaportaiden yläpäässä ja seuraan normaalien kiirettä. He ovat saaneet tavallisen kasvatuksen. Nyt he saavat tavallista palkkaa, normaalia sosiaalisuutta, keskimääräisiä nautintoja ja tylsiä etelänmatkoja.
    Vietin lapsuuteni pimeässä kaapissa, kuten avovaimonikin. Itseasiassa asuimme saman makuuhuoneen vierekkäisissä vaatekomeroissa. Vanhempamme pitivät keskenään vispiläkauppaa. Oli musiikkia, kolinaa, puheensorinaa, suukopua, uhkailua, kiroilua ja henkitorvien korinaa. Joskus kuulimme karmeaa huutoa. Isä kävi koputtelemassa kaappiemme ovia rauhoittellen, "sikaa me vaan tapettiin, ei hätää, pidämme vain pieniä kylpytakki-partyja ennen kuin poliisit saapuvat".
    Me olimme suojattu maailman pahuudelta. Kasvatimme savijalat ja me kynsimme itseämme. Me koputtelimme usein, kehitimme salakielen. Lopulta pakotin sormeni ja kaiversin väliseinään reiän, silmämme kohtasivat, rakastuimme, ennen kuin pääsimme edes ulos. Pidän yhä hänen vasenta silmäänsä kaikkein kauneimpana asiana maailmassa.
    Äitini hemmotteli minua usein lakritsilla. Sitten eräästä sosiaalitantasta tuli pelastava enkelimme, hän tutki paikkoja ja yllätyksekseen löysi kaksi likaista peikkoa vaatekaappien hämärästä. Pääsimme sijaiskotiin, jossa ei ollut yhtään sen helpompaa kasvaa. Jouduimme kouluun, meidän tuli tehdä läksyt, leikkiä, siivota ja syödä perheen kanssa yhtä aikaa pahaa ruokaa ja käydä säännöllisesti hammaslääkärissä.
    Joskus halusin kovasti lakritsia (äidin hellyyden kaipuu?), mutta kun kasvatusvanhempani sitä minulle antoivat, hämmennyin outoa makua. Vasta parin vuoden kuluttua, kun sijaiskotimme kissa teki tarpeensa olohuoneen matolle, ymmärsin mitä äitini oli minulle lakritsina uskotellut.
Kiltit kuulemma pärjää aina, kiltit ja reippaat ja silti maailmassa on hiton vaikeaa pärjätä.
Halusin olla normaali. Minä en ole mitään. En mielenvikainen, en alkoholisti, narkkari tai kehitysvammainen. Minä olen omituinen.  
    Mutta psykiatrini Perttu, vankka Alice Miller-fani, antoi taikasanan: sinä olet tunnevammainen! Siinä se. Miten vapauttava sana!
Hän hankki minulle pyörätuolin. Ja ihmiset availivat minulle ovia hyvin mielellään. Normaalit asennoituvat väistämään ja huomioimaan minua kaikin tavoin. Joskus tiputin tahalleni avaimeni kadulle vain katsoakseni kuinka ihmiset säntäävät joukolla, suorastaan kilpaillen, ojentamaan minulle avaimeni. Niin he saavat tuntea itsensä hyviksi. Normaaleja vaivaa iänikuinen syyllisyys.
Huomenna avovaimoni saa samanlaisen pyörätuolin.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Sami Vainikka

Annetut kommentit

Tämä tarina on hyvä, mutta vielä vähän hiomaton versio, luulen. Jokusen typon tuolta bongasin, mutta en tiedä aiotko jatkaa tätä tarinaa vielä, joten en tiedä kuinka hyödyllistä niitä olisi tähän ryhtyä listaamaan.

Kaipailisin tähän enemmän kerrontaa tästä avovaimosta, joka vaikuttaa olevan olennainen tarinassa, mutta jää miltei täysin pimentoon. Minusta sitä voisi laajentaa ja kertoa enemmän näiden kahden suhteen kehityksestä ja vuorovaikutuksesta, koska nämä henkilöt ovat mielenkiintoisia ja epäilen, että heidän välisensä suhde voisi olla hyvinkin kiinnostava, vähän samalla tavalla kuin ensimmäisessä jutussa jutulle terää toi päähenkilön muurahaisfarmin hoito. Minusta olisi mukavaa lukea näistä tyypeistä enemmänkin, joten jos intoudut kirjoittamaan heistä lisää, toivon, että laitat sen sitten myös tänne luettavaksi. :)
-
Itse asiassa tarina oli pidempi, mutta tein aukea-version.
No niin. Lisäsin alkuun poistamani osuuden, josta saa vähän enemmän tietoa avovaimostakin. Myös lopun viimeinen lause on myöhemmin lisätty.
Okei, no tuo selventää paljon, hyvä kun lisäsit nuo alkuperäiset osat, ja loppulause on tosiaan hyvä, hieno loppukäänne. :) Mutta Aukea-versio? :D

Tuolla muutamassa kohdassa on kappaleita, joita ei ole sisennetty eikä välissä ole tyhjää riviä. Jompikumpi kannattaisi olla. :) "hehkulamppu palaa voimakkaan kirkkaasti" --> voimakas ja kirkas tarkoittavat tässä molemmat samaa asiaa. "saman makuuhuoneen vierekkäisissä vaatekomeroissa. Vanhempamme pitivät keskenään vispiläkauppaa" --> Tämä askarruttaa minua. Molempien perheiden vanhemmat asuivat samassa makuuhuoneessa, niinkö? "Me olimme suojattu maailman pahuudelta." --> "olimme suojattu" = monikko+yksikkö. Olimme suojatut, meidät oli suojattu, olimme suojassa?

"Äitini hemmotteli minua usein lakritsilla" aloittaa kappaleen, jossa ei puhuta asiasta mitään, ennen kuin seuraavassa kappaleessa. Minusta voisi olla eheämpi, jos ne olisivat samassa kappaleessa. Tai vaikka 'Joskus halusin kovasti lakritsia, jolla äitini minua oli hemmotellut (äidin hellyyden kaipuu?), mutta kun kasvatusvanhempani sitä minulle antoivat, hämmennyin outoa makua.' Onko tuo suluissa oleva sitten välttämätön, en tiedä. Se on vähän irrallinen kertojahuomautus.

"Alice Miller-fani" --> Alice Miller -fani (yhden liitettävän sanan jälkeen ei välilyöntiä, kahden tai useamman jälkeen tulee välilyönti, esim. Alice-täti ja Alice Miller -fani).

Aikamuodot vaihtuvat mm. toiseksi viimeisessä kappaleessa kesken kappaleen. Myös silloin kun kerrotaan kokonaan eri aikatasosta (esim. lapsuus/aikuisuus), kannattaa laittaa tyhjä rivi ja uusi osa, se selkeyttää huomattavasti. Jotenkin nuo aikamuodot tuntuvat hiukan epämääräisiltä tässä tarinassa.

Oho, tulipa tiirailtua yksityiskohtia, anteeksi. Tarkoitus ei ollut riipiä tarinaasi palasiksi. Tämä on kyllä minusta keskimääräistä parempi tarina yleisesti ottaen. Nelosenhan tästä joka tapauksessa annoin. :)
-
:D Hienoa, Minna, hienoa! Kukaan ei olekaan näin tarkkaan tekstejäni tiiraillut. Joo,noissa kappaleissa ja kappalejaoissa on paljon sikin sokin, samoin näköjään yksikön ja monikon käytössä, ne ovat ihan vahinkoja. Mutta jotkut typot sun muut ovat ihan taitamattomuuttakin, myönnän. On ihan hyvä (vaikkei ehkä kivaa) saada joskus tällaistakin palautetta. Tuo esim. oli ihan uutta, että Alice Miller -fani kirjoitetaan noin. Luen kyllä ohjeistuksiasi huolellisesti, mutten ole varma muutanko näitä tekstejä, ainakaan täällä, enää. Kiitti.:)
Anytime. :) Mukavaa, jos koet ruotimisestani olevan jotakin apua(kin), eikä vain harmia. ;)
-
No jopa oli tarina! Hihittelen täällä vain itsekseni, oikein vakavat asiat saavat ihmiset aina hihittämään, olen huomioinut. Pidän omituisista roolihenkilöistäsi koska ne ovat niin kaukana todellisuudesta, että todellisuuskin on niiden avulla helpompi ottaa vastaan.


Anne tuossa yläpuolella sanoo hyvin. Epätodelliset kertomukset saavat kestämään todellisuutta paremmin. Minusta tämä on jo jotenkin hauska. Hyvin kerrottu ja... No, olen huomannut, että kommentoimiseni on yhtä tyhjän kanssa. En osaa "rakentavaa" kommentointia, sillä ihailen aina toisten kirjoittamia, mielestäni hyviä, joskus jopa erinomaisia tekstejä, ja olen oikeastaan väsynyt tuottamaan pettymyksiä kirjoittajille, jotka toivovat epäkohtien luetteloa, ja mitä pitäisi korjata yms. Minä vain yksinkertaisesti nautin lukemastani. Se ei ole oikein.

Kun oikein ponnistelin, löytyi yksi sana, josta siitäkin olen epävarma: tahalleni? Pitäisikö se olla "tahallani"?
Ui, en toivo ainoastaan epäkohtien luetteloa, oikeastaan en aina niin mieluisesti sellaisia kaipasikaan, mutta siitä huolimatta on hyvä kun joku vaivautuu niitä joskus osoittamaan. Alleviivaan siis, että ovat hyödyllisiä. Venla, sinun kommenttisi ovat aina olleet minulle tärkeitä ja kannustaneet hyvin paljon. Sinulla on näkemystä.
Ah, minä taidan olla vain kateellinen niille, jotka pystyvät auttamaan, sillä tavalla oikeasti. Niin kuin monet toivovat "kriittisesti". Itse en siihen pysty. Minulta puuttuu se varsinainen näkemys, kauniista sanoistasi huolimatta. Kiitos niistä - sanoistasi - joka tapauksessa. Ehkä olen vain jonkinlainen huumekoira, joka on koulutettu näkemään hyvää. Virheille ja mahdollisille muille "rakentaville huomioille" eivät resurssini riitä. Tuskin huomaan niitä, mahdollisia puutteita. Mutta ymmärrän kantasi.
Venla, monenlaisia kommentoijia tarvitaan. Se etteikö sinun kommenteistasi olisi ollut oikeaa apua, on kyllä väärä. Omalla kohdallani kannustus ja se hyvän löytäminen auttaa vähintään yhtä paljon kuin virheiden ja epäkohtien näyttämiset. Arvokkaintahan olisi, että kukin kirjoittaja saisi nähdä aina molemmat puolet, silloinhan kuva on paljon objektiivisempi, mikäli sellaista sanaa runojen tulkinnasta ja muusta voi käyttää.

Olet täsmälleen oikeassa!

Minna ainakin on hyvä tyyppi, hän tietää, haluaa auttaa ja tekee sen ystävällisesti ja oikealla tavalla. Luin hänen kommenttinsa. Taidanpa käydä lukemassa hänen tekstinsä, sitten pidän pientä taukoa, kokoan ajatuksiani, joita olen tuolla "yleisön osastossa" laskenut valloilleen kuin pääsiäislampaita!

Hyvää Pääsiäistä! (Unohdin ostaa mämmiä, mut sitten menin kauppaan viime tipassa, ja lähimyymälässä oli jäljellä enää yksi ainoa Chilestä tullut lämpöpalvattu karitsan koipi. Se oli kallis kuin mikä, mutta hätäpäissäni ostin sen, joten meilläkin on nyt edes pikkuisen pääsiäistä. Tosin itkettää, kun ajattelee, että sekin karitsa parka! On niin huolettomana juoksennellut emonsa perässä. Sitten se on lahdattu ja sen koivet on lähetty meren yli Suomeen, ja meidän pitäisi nyt iskeä hampaamme siihen. Pitäisikö sen luu ainakin säilyttää muistona Andien vapaista tuulista! :)

Niin kuin huomaa yllä olevasta "lepertelystä" tuossa lopussa, olen todella ollut loman tarpeessa! :) Kolme päivää tekemättä yhtään mitään, on kyllä ollut tarpeellinen lepotauko!

Mutta, sinä Sami, olet mielestäni noussut uudelle askelmalle, jota kuvastaa jonkinlainen selkiytyminen. Jopa tuo viimeinen epätodellisen todellinen teksti kertoo siitä. Tarpeesi kirjoittaa "vaikeaa" tekstiä, tuntuu helpottaneen. Se on hyvä, sillä lukija pystyy nauttimaan rentoutuneempana, kun ei tarvitse pinnistellä vaan voi luottavaisin mielin uppoutua nautiskelemaan lukemastaan (kuulemastaan). (Sama ilmiö kuin musiikkia kuunnellessa.)
Loistavan absurdi tarina, jolla pääsee pureutumaan erilaisuuteen ja ehkä huomaamaan ettei R21;surkuteltavienR21; ihmisten asiat välttämättä niin huonosti ole ja että R21;omituisuusR21; voi olla rikkautta ja henkinen voimavara. Sisäinen voima ja onni ovat avainasioita, toki tässä tarinassa siinä auttaa suhde toiseen samankaltaiseen.

Erityisen hienosti futaavat kontaktin otto jalat ristissä ja vasemman silmän kohottaminen maailman kauneimmaksi asiaksi. Olen myös havaitsevinani sarkasmia psykiatrian ammattikuntaa tai ainakin ns. terapiaa kohtaan ja se tulee varsin riemukkaasti esille.

Tuo R21;tylsätR21; etelänmatkat tuntuu alleviivaavalta, jopa puhujan mittakaavassa sillä hän tuntuu varsin tyytyväiseltä elämäänsä (?). Samoin sulkeiset lakritsan toistuessa aliarvioi lukijaa pahasti, käy ilmi muutenkin. Lakritsihuijaus on kyllä korni ja siinä rajoilla, mutta tyylilajissaan hyväksyttävissä.

Hyvässä kielenkäytössä tulee silti yllättäviä tönkköyksiä (me olimme suojattu) ja heti perään lause alkaa ilman persoonapronominia (joojoo, on verbissä) mutta jatkuu sen kanssa eli pientä huolellisuutta kaipaisin.

En tiedä miten suhtautuisin tuohon pyörätuoliin siirtymiseen, vaikka sillä kritisoitaisiinkin R21;vammanR21; näkyväksi tekemistä. Siinä tavallaan päähenkilöiden riemakkuus katoaa, mutta he eivät ole moksiskaan. Ehkä hinta on sopiva, kun saa pompottaa R21;normaalejaR21;?


PS. Suo anteeksi, etten ole "hyvä tyyppi". Olen sen verran surkimus, että keskityn itse tekstiin. Ehkä jonain päivänä osaan tehdä sen "ystävällisesti ja oikealla tavalla".
Hyvin sinä kritisoit, Kristian! Keskityt olennaiseen, tekstini saa mielestäni oikeudenmukaista käsittelyä.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.11 (9 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty