Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Lizard Play

Korkokenkien ontto kaiku kiirii pitkin Tokion laitakaupungin kapeita katuja. Naisen punaiset hiukset hehkuvat liikkeiden sisäänkäyntien yllä roikkuvien paperilyhtyjen valossa. Pari juopunutta työmyyrää viheltää hänen peräänsä, mutta hän ei välitä. Sokean suutarin liikkeen jälkeen hän kääntyy vasemmalle, hämärälle kujalle ja kohti halpaa majataloa.
    Asuntoni oveen koputetaan. Hän on tullut tapaamaan minua. Avaan oven. Vahva parfyymin tuoksu löyhähtää kasvoilleni ennen kuin katseeni osuu naisen tummiin silmiin, veistokselliseen lantion kaareen, ja lopulta siroihin sääriin. Mankassani Morrissey ulvoo turhautuneesta rakkaudesta. Muistan taukoamattoman Tonavan ja tapaamisen tammikuun pakkasessa ikuisuus sitten. Nyt Kohtalo, tai Piru, on ajanut meidät yhteen maapallon toisella laidalla. Tätä voisi jo pitää merkkinä tai enteenä, jos uskoisi sellaisiin. Päässäni vain pyörii vaivaksi asti vanhan TV-sarjan "You Bet Your Life" nimi. Yritän huuhtoa sen pois viskillä ja tarjoan samalla hänellekin. Hän ei halua. Hänen hymyilevä katseensa vaeltaa nopeasti pitkin surkeaa loukkoani. Kauhtuneen sohvan luona hän suoristaa hamettaan, istuutuu, ristii jalkansa ja katsahtaa minun leikkisä hymy pehmeillä huulillaan. Kuinka minun tekisikään mieleni vastata hänet odottavaan katseeseensa, heittäytyä noiden jumalaisten säärien eteen ja antaa hänelle kaikki itsestäni. Hymähdän huvittuneena, alistuneena ajatuksilleni ja kumoan loput viskit kurkkuuni. Poimin eteisen lattialta takkini ja poistun asunnostani. Nainen jää yksin tyhjään asuntoon. Mistä löytäisin tähän aikaan jonkin humaltuneen seurueen, jonka kanssa kadota?

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle

Tulinpahan kokeilleeksi, mutta en vieläkään tiedä, mitä sanoa. Otsikon kappale "Lizard Play" muuten löytyy Van Der Graafin levyltä The Quiet Zone/The Pleasure Dome.

Sanallinen listani: Punainen, Tokio, suutari, Lizard Play, You Bet Your Life, hame, Morrissey, tammikuu, Tonava.

Tekijä: Janne Silvendoinen

-Kirjallisuuden teema

Annetut kommentit

Rohkeasti ulkomailta oleva hetki, vahvasti omaperäinen.
Minulle tämä on äärimmäisen etäinen, mutta en nyt sanoisi että huono ja koska Van Der Graaf on progea, vaikkei mikään suosikkini, niin annetaan 4p
Jee! Sain proge-pisteen.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 3 (6 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty