Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Finlandia-voittaja

"Ota aivosi ja nouse. Mene kirjoituskoneen luo, laita aivot näppäimille ja anna palaa. Olet kirjoittanut Finlandia-voittajan. Rahasta ei ole pulaa, kustantaja Tammi, ja fanikerho netissä. Avaa pääsi, ja päästä aivot valumaan raittiiseen ilmaan. Kirjailijan keho vaatii perslihaksia ja aivot raitista ilmaa ja liikuntaa."

Pyörittelen päässäni raskaita lauseita. Olen vaativa ihminen, ja tarvitsen elinkeinoni jostain.

"Finlandia-voittajat eivät kärsi tyhjän paperin sydroomasta, ei se ole oikean kirjailijan vaiva. Niin luullaan, mutta kyllä monet myös luulevat, että Suomi on Skandinaviassa. Oikea kirjailija ottaa ympärillään tapahtuvat, hienot ja kiehtovat ja jokapäiväiset asiat, kieputtaa ne yhteen ja tekee niistä taidetta. Mutta entä jos ei ole hienoja, kiehtovia eikä jokapäiväisiä asioita?  Entä jos kirjailijan elämä on tarkoituksetonta, eristytynyttä ja jumiutunutta?"

Menen nettiin, www.tapaniblomqvist.fi. Fanclub odottaa. Luen, kuinka nuoriso hehkuttaa uutta romaaniani. Löytävät kuulemma angstiseen elämäänsä jotain kaunista. Kehuvat minua hienoksi ihmiseksi, haluavat mielipiteeni ajankohtaisiin asioihin, haluavat halauksen ja huomiota. Mitäköhän tapahtuisi, jos kertoisin heille ettei elämässäni ole saatana mitään. Wilma-87 voi luulla minun tietävän yhtään mistään yhtään mitään. TheBookWorm90 voi inspiroitua masentuneesta maailmankuvastani, mutta he tässä ovat eläviä ihmisiä. Wilma jaksaa lähteä kirjastoon ja baariin illalla. TheBookWormin90:n maailmassa on ihastuksia ja treffejä ja pussailua puistossa. Ja mikä minä muka olen? Myöhäistä keski-ikää elävä kirjailija, jota luullaan fiksuksi jonkun vitun Finlandia-palkinnon takia. Kaljuuntuva, pöhöttynyt, tylsämielinen, ahtaan kerrostaloasuntonsa vanki Ullanlinnassa, jossa naapurit kurkkivat sunnuntaiaamuisin ohikulkevia koiranulkoiluttajia ja pitävät peruukkeja päässään. Tapani Blomqvist, vuoden kirjailija, Tapani Blomqvist, sukujuuriltaan suomalaisten kulttuurivaikuttajien tapaan svenskatalande bättrefolk ei puhu sanaakaan ruotsia. Tapani Blomqvist, Finlandia-voittajuudensa vanki, Tapani Blomqvist, Helsingin yksinäisin mies.

A-studiosta soitettiin. Haluavat haastattelun, ehkä vähän kurkistusta seuraavaan kirjaan. Teki mieli sanoa, että seuraavaa kirjaa ei ole, ei ole, ei tule, maailma ei saa koskaan tietää olisiko Tapani Blomqvist saanut toisenkin Finlandian.

Jääkaapissa ei ole kuin valo paitsi että oikeat kirjailijat eivät käytä noin kuluneita ilmaisuja. Halusin itkeä. Jääkaapissa ei ole kuin valo.
Voitetaanko sellaisella Finlandia-palkinto, mitä? Lähdin kauppaan, Ullanlinnan valintataloon, puhtaseen ja räikeään kauppaan, ostamaan ruokaa, ajatuksia, tapahtumia harmaaseen elämääni. Kotimatkalla Tapani Blomqvist päättä kokeilla jotain uutta. Kirjailija menee pubiin.

Pubi näyttää oudolta, jokin on muuttunut. En ole ollut pubissa yksin, vaan aina äänekkäässä taiteilijaporukassa, jonka jäsenet luulevat olevansa älykköjä, kulttuuri-ihmisiä. Pubin katto on korkea kuin kirkossa. Olen tullut sosiaalisen elämän temppeliin. En tiedä miksi. Istun kulmapöytään tuoppini kanssa. Katselen ympärilleni. Kaikki pöydät ovat täysiä, täynnä remuavia porukoita, mutta minä olen säälittävä turha läski, joka valitsi ajan tulla baariin yksin itkemään ja valittamaan: lauantai-ilta.

"Voiko tähän istua?" korvani nappaavat jostain lauseen. Miten ihmeessä, eihän täällä ole tyhjiä pöytiä…
"Voiko tähän istua?"
"Voiko Tähän Istua?!"
Säikähdän, ääni tulee niin läheltä. Nainen puhuukin minulle. Blondi nainen, keski-ikäinen, jakussa ja hameessa.
"Voi..." vastaan epävarmana., melkein kuiskaten.
"Täällä ei ole muualla tilaa" nainen jatkaa ystävällisesti, ja laskee tuoppinsa pöydälle.

Vittu se mikään syy on, muija haluaa vain jonkun nimmarin ja voi kertoa ylihuomenna töissä kunnallisessa hammashoitolassa että istui Finlandia-voittajan vieressä toissapäivänä. Jatkan takaseinän tuijottamista.
Nainen katsoo minua tutkivasti.
"Näytät jotenkin tutulta...Ootko sä joku kansanedustaja? Ootko ollu lehdessä?"

Sivistymätön akka, ei Finlandia-voittajaa tunnista.

"En mä missään oo ollu" sanon hetken mielijohteesta.
"Ai. Sori."
"..Ei se mitään"

Olemme hiljaa. Kuuntelen pubin melua ja tyhjennän tuoppiani. Olen jo nousemassa, kun akka kysyy:
"No kuka sä sit oot? Miks sä oot täällä?"
"Emmätiiä"
"Mä oon Sirkka."
"Johannes" hetken mielijohde ottaa taas vallan.
"Moi."

En jaksa jatkaa tätä rasittavaa kaurismäkeläistä angstia. Nousen ja lähden. Kävelen lumisateessa kotiin kauppakassini kanssa. Menen kirjoituskoneen luo ja alan kirjoittaa. Tekstiä tullee. Soitan A-studioon.

Novelli.
-Satu Sipilä

Annetut kommentit

En muista, milloin olisin ruvennut spontaanisti nauramaan kesken novellin täällä Aukealla. Tuo kohta, katkeruudessaan surkea ja hillittömän hauska samaan aikaan: "Jääkaapissa ei ole kuin valo paitsi että oikeat kirjailijat eivät käytä noin kuluneita ilmaisuja. Halusin itkeä. Jääkaapissa ei ole kuin valo." Niin onnistuneesti suoraan ytimeen ja samaan aikaan monimerkityksellinen, tuo viimeinen lause on kuin kaleidoskooppi. Aivan mahtava kohta! Hehkuttelen sillä vieläkin. Pilkun sinne voisi heittää kyllä sekaan ("valo, paitsi että").

Tämä on niin hieno, että ei ole tosikaan. Juonellisesti tässä on todella oivalluksia ja elämän tuntua, aivan kuin olisit yhdistänyt suoraan oikean ihmisen ajatusmaailmaan ja ottanut suoraan sieltä. Kieliopillisesti ja rakenteellisesti tämä hakee vielä muotoaan ja sisältää aika paljonkin typoja varsinkin keskivaiheilla, eli uudelleenkirjoittamista ja hiomista tämä on kyllä vailla, mutta mielestäni tämä on sen kaiken työn arvoinen. Uudelleenkirjoittaminen korjannee myös kömpelöitä lauserakenteita, joita tässä on myös.

Esimerkiksi tuo alku ei toimi ollenkaan. Siitä ei saa selvää, mitä nuo lainausmerkeissä olevat kohdat ovat, ja muutenkin tarina lähtee käyntiin pikkuhiljaa vasta kappaleesta "Menen nettiin". Ehkä lainauksien alle voisi laittaa lehden (tms. median) ja kirjoittajan nimen, ja sijoittaa lainaukset perusteellisemman kerronnan sekaan.

Sitten tuo sukunimi: sellaista ei ole olemassa. Koko Suomessa. Ainuttakaan. (Ks. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu.) Nimi on yllättävän oleellinen yksityiskohta, kun realistisuutta kuitenkin haetaan. Jääkaappikohdassa, joka muuten on tarinan paras kohta, aikamuoto hyppää hetkeksi vahingossa imperfektiin. Nuorison mielipiteet nettisivulla eivät kuulosta uskottavilta, ne ovat liian korkealentoisia ja professorimaisia. (Se, mikä on oikeasti mahdollista ja mikä on uskottavaa tarinassa, ovat kaksi eri asiaa. Todellisuus on joskus epäuskottavampaa kuin fiktiossa voi käyttää.)

Rakenteellisesti novellia voidaan ajatella esimerkiksi Freytabin mallin mukaan, jota käytetään alunperin kuvaamaan juonen kaarta draamassa, mutta pätee ihan hyvin proosaankin. Lisäksi lukijan alitajuiset odotukset tarinalle usein noudattelevat samaa kaavaa, onhan se meille tuttu niin monesta eri yhteydestä: kirjoista, elokuvista, lauluista, melkein mistä vain. Varmaan kivikauden nuotiotarinat noudattelivat jo samoja piirteitä. :) Kaikki tarinat eivät tietenkään sitä toteuta, ja sen rikkominen voi olla tehokeinokin, mutta sitä kannattaa harkita. Tämä noudattelee sitä kuitenkin jo nyt löyhästi.

Freytabin mallissa tarinan alussa on esittely (henkilö, tilanne) eli ekspositio. Eli päähenkilö on kirjailija, hän on Finlandia-voittaja eikä osaa olla mitään muuta. Seuraavaksi paljastetaan konflikti, eli ongelma tai asia jota tarinassa ratkaistaan. Se voi olla esimerkiksi jokin pyrkimys, mitä päähenkilö haluaa tai tarvitsee, tai mistä pitäisi päästä eroon. Tässä tapauksessa luultavasti kirjailijan angsti, masennus, toivottomuus, kirjoittamisen ja samalla epäonnistumisen pelko. Konfliktin paljastuttua siirrytään kehittelyvaiheeseen, jossa kerrotaan lisää, juoni etenee, henkilöhahmot syvenevät. Tätä kutsutaan komplikaatioksi. Kun tarinaa on kehitelty riittävästi, seuraa kriisi. Se voisi tässä tarinassa olla vaikka sortumiskohta, jossa kirjailija myöntää säälittävyytensä. Vrt. "Jääkaapissa ei ole kuin valo." Kriisissä kirjailija lähtee kauppaan hakemaan ruokaa ja ikään kuin etsimään elämää, ja päätyy sinne minne melkein kaikki yksinäiset: baariin. Seuraa käännekohta (periphetia), jossa hänen pöytäänsä tulee nainen, ja vertauskuvallisesti tarjoaa hänelle elämää, mahdollisuutta yhteyteen toiseen ihmiseen. Käännekohdasta siirrytään loppuratkaisuun: kirjailija kääntyy pois ihmisestä ja palaa huoneeseensa, kirjoittamaan. Hän on ratkaissut ongelmansa, vaikkei ehkä lopullisesti, mutta se on tarinan kannalta epäolennaista. Tarina loppuu.

Jos ajattelee novellia tästä mallista käsin, huomaa, että rakenne on jäänyt vielä melko epäselväksi. Esim. juuri esittelyvaihe on hiukan sekava. Alku on vähän niin kuin hyvä mainoslause: sen luettuaan lukija kiinnostuu, haluaa tietää lisää. Huono alku tappaa mielenkiinnon, ja kirjoittaja ei enää saa toista mahdollisuutta korjata asiaa, koska lukija löi jo kannet kiinni. Ensimmäinen lause on kriittisin vaihe, joten kannattaa aloittaa jollakin joka herättää kiinnostuksen ja saa lukijan kysymään: "Mitä? Mistä on kysymys?"

Tässä on paljon hienoja yksityiskohtia; tuon jääkaappikohdan lisäksi esimerkiksi lopun kaurismäkeläinen angsti (vau!), ja tuo loppulause, juuri nappiin. Niitä ei kannata muuttaa. Muita nappilauseita esim.
"Pyörittelen päässäni raskaita lauseita."
"haluavat mielipiteeni ajankohtaisiin asioihin, haluavat halauksen ja huomiota"
"ahtaan kerrostalo-asuntonsa (kerrostaloasuntonsa) vanki Ullanlinnassa, jossa naapurit kurkkivat sunnuntai-aamuisin (sunnuntaiaamuisin) ohikulkevia koiranulkoiluttajia"
"sukujuuriltaan kulttuurivaikuttajien tapaan svenskatalande bättrefolk ei puhu sanaakaan ruotsia"
"Teki mieli sanoa, että seuraavaa kirjaa ei ole, ei ole, ei tule"
"Pubin katto on ko(r)kea kuin kirkossa. Olen tullut sosiaalisen elämän temppeliin."

Tämä on raakaversio, mutta erittäin hyvä sellainen. Tässä on ainekset todella hienoon novelliin, ja toivon, että viitsit jatkaa puurtamista tämän parissa vielä. Olisi kiva lukea tästä valmis tarina. Esimerkiksi kansien välistä. ;)

Oho, palautteeni oli melkein yhtä pitkä kuin tarina. Pahoittelen. :D

Minä luin tämän, vaikka ei olisi ollut edes aikaa, mutta onneksi luin, ja voin sanoa, että tämä on tarkkanäköinen ja ihan mahdottoman hyvä kurkistus yhden ihmisen, joka sattuu olemaan toisten kunnioittama ja korkeimmin Suomessa kirjallisella alueella palkittu ihminen, joka on sielunsa pohjalla vain ja ainoastaan ihminen, siinä kuin muutkin ihmiset. Hän vain sattuu olemaan taitava ilmaisemaan ajatuksiaan kirjallisesti ja hyvää onnea ja sattumaa täynnä oleva elämänsä on ollut myötätuulessa, näin voi sanoa, mutta mitä on mainen kunnia? Juuri sitä. Se voi olla ja usein varmaan onkin juuri tätä, eli ainakin kuviteltua ihanuutta, jota toiset kadehtivat ja kuitenkin haluaisivat paistatella päivää sen valossa.

Tämä on minusta mustaa huumoria ja sellaisenaan niin ilahduttavaa ja oikeaan osunutta, että yhdyn tuohon Minnan innostukseen vain sillä erotuksella, että en edes yrittänyt etsiä tästä mitään epäkohtia. Vain ja ainoastaan nautin ja nautin ja vieläkin naurattaa hyvästä mielestä, kun ajattelen tätä. Olen aivan otettu, ja virkistyneenä alan tavoitella Nobelia, vähempään en tyydy :), sillä tiedän toki, ettei sillä ole suurta merkitystä, mihin pyrkii. Kaikkein parasta on pelkkä pyrkiminen!

Ja Sinä, Satu Sipilä, olet onnistunut! Mikä pyrkimisesi lieneekään ollut, olet onnistunut!
Saat täydet pisteet tästä jutustasi. Se on parasta, millä täällä Aukeassa voi toisen kirjoittajan palkita!

tulee alemmuuskompleksi kun näin lyhyen palautteen antaa, mutta sanottakoon silti, että hyvä ja uskottava tarina. Juuri tuo uskottavuus on usein ongelmana tällaisissa, se miten kirjoittaa päähenkilön sielunmaailman ja päähenkilön joka on kuvitteellinen ja joka on toista sukupuolta sekä jossakin tietyssä (tunnetussa) ammatissa...
niija loppu on hyvä
Hyvä, joskin kyllä ehkä vähän sutaistun oloinen teksti. Jonkinlaista yksiulotteisuutta myös löytää, tai ainakin niin, ettei päähenkilö yllätä millään tavalla. Minusta tämän tarinan olisi voinut kertoa jotenkin kiintoisamminkin. Olen kuitenkin pääasiassa samaa mieltä Venlan kanssa.
Minusta tämä jää kyllä liian perinteiseksi. Tässä on niinkuin mies ja hänen omaegonsa,baari ja hänen egottomuutensa. Koska molemmat jäävät tyhjiksi jää vain kaupallinen ego.
Proosahan tämä on tottavie.
Kiitos kaikista palautteista. Minnan arvioinnin jäljiltä kävin tekstin kimppuun ja parantelin siltä osin mistä olen samaa mieltä, joka tässä yhteydessä käsittää 90% Minnan ehdotuksista.
Voi hyvät hyssykät sentään, minähän olen kirjoittanut väärin. Tarkistin nyt vasta, mitä olenkaan sanonut ja huomasin, että olen kirjoittanut "Freytabin malli". Sehän on siis Freytagin malli. Anteeksi. Olisitte nyt korjanneet, joku.

Voihan sitä tietysti ajatella niinkin, että kun puhuu tarpeeksi läpiä päähänsä, tuleepa tuuletusta ajatuksille. :D

Tämä on aivan loistava. 5p.
Kaikki taitaa olla jo sanottu tai sitten olen sanaton, jokatapauksessa häkellyttävän hyvä.
haha kiitos. tämä oli yksinkertaisesti todella hyvä.
Teknisesti erinomainen pakinan ja novellin välimaastossa taiteileva suoritus, jossa paljon hyviä yksityiskohtia, paljonpuhuva dialogi, lopetus jää siististi avoimeksi ja pidän myös sarkastisesta aloituksesta: kaikkea ei tarvitse tehdä oppikirjojen mukaan. Minna jo ansiokkaasti kävi tätä läpi, joten en puutu tekstiin niiltä osin. Ainoaksi miinukseksi jää tuo fan-clubin epäuskottavuus.

Kaiken pitäisi siis olla jotakuinkin kohdillaan. Mutta kun mietin Jonin ja Asserin kommentteja, alkaa jotain paljastua. Täysin yksiulotteinen ei päähenkilö ole, mutta ei hänelle kirjoittaja paljoa suo. Mikä siis on motiivi? Pidän mustasta huumorista ja toivon mukaan siihen on pyritty. Minua ei kuitenkaan naurata. Tuntuu siltä, että tässä halutaan alleviivaamalla todistaa kirjailijan (joka laajenee ikään kuin edustamaan koko ammattikuntaansa) olevan ylimielinen, itsesäälissä rypevä mulkku. Sellainen ei voi olla kaunokirjallisuuden lähtökohta. Se on propagandaa. Jos se on tarkoitus, tekstissä ei liene paljoa korjattavaa. Jos taas ei, melko pienillä muutoksilla siitä pääsisi. Pakinassa voi toki piruilla, mutta siinäkin se tehdään hienovaraisesti.

Yleisesti ottaen pidin. Olisin kuitenkin kaivannut jotain lisää muuten niin hyvin perinteiseen henkilöön ja aiheeseen. Tuli kovasti mieleen Salaman alter ego Salminen, mutta säyseämpänä versiona.
Harvoin luen novelleja (täällä en juuri koskaan), enkä oikeen niitä monestikaan ymmärräkään. Tämä tuntui kuitenkin jouhevalta ja mukavalta tekstiltä, tätä oli kiva lukea. Tässä oli todella paljon herkkukohtia, jotka pitivät vahvassa otteessaan. Kiitos ja kumarrus. 5p.
Oo, kiehtova kertomus. Melkeenpä niin että kyllä täytyy antaa 5p.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (17 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty