Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Unohdukset

Tänään aivan yllättäen
tunsin sormiesi kasvavan
menneisyydestä sormieni lomaan
ja hengityksesi toi hiuksiini
sateen aavistuksen

käännyin katsomaan kasvojasi
mutta väliimme olikin kasvanut vuoristo
kätesi kuiva oksankarahka
riippui vaiteliaana olkapäälläni

kun lapsuuden tyhjyyttä humisevat metsät
on jo sytytetty palamaan
tuli seuraa kannoilla ja
pakottaa jatkamaan

ja sinä istut siinä metsässä
jonka polulle ei ole helppo astua
ja heilutat sumun yllä oksaa
kun oma kätesi ei kykene muistamaan

Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Aino Auranen

Annetut kommentit

Alussa hieno vastakkainasettelu toimii ja pistää lukijan pohtimaan. Lopussa olet kertonut tarinan hyvin vertauskuvallisesti ja kauniisti, mikä todellakin toimii. Kolmannen säkeistön riimi lienee tahaton, joten en oikein osaa päättää, pidänkö siitä vai enkö: se tuo tähän vähän korniutta, mutta yleisilmeeltään runo on loistava. 5p
Hieno runo ja tarina. Tässä on metsän tuoksu ja pysähtynyt kevyenraskas tunnelma, hiljaisuus, jossa soi sanoja. Kaunis ja maalauksellinen runo. Minullekin pisti tosin silmään tuo tahaton riimi.
kiitos paljon teille.
Juu, riimi tosiaankin on tahaton ja huomasin sen vasta kun olin jo lisännyt runon.
tämä on jopa hieman eroottinen tai ainakin tunnelma on hyvin käsin kosketeltava, ehkä ripaus "tavanomaisuutta" estää antamasta enemmän kuin 4p
Runo on sisällöltään hiukan epätasainen mielestäni.Loistavia kohtia, ja sitten keskinkertaisia. Kokonaisuus kuitenkin yhtenäinen ja eheä. 4.pistettä.
minusta tuo riimi tuolla välissä vetää tän hienosti yhteen, se värittää tuota viimeistäkin omastaan, jotenkin. hyvä runo. metsä tuntuu luontevalta, yksinkertaista ja kaunista. vahvat visiot jne.

Kaksi ekaa kappaletta koskettavia, mutta kaipaisin sulta rohkeampaa otetta aiheisiisi. Tämä on ihan tasaisen vahvaa, mutta ei erityisesti iske pidemmän päälle. Hyvä runo kliseisyyksistä huolimatta.
mistä kliseistä? :)
esimerkiksi humisevat metsät, mikä on sateen aavistus?
tässä runossa metsät humisevat tyhjyyttä, eivät turhanpäiten.
sateen aavistus on pienenpieni kosteus ennen sadetta, luulisi että sen pystyt tulkitsemaan :)
mutta kiitos kritiikistä, aina on hyvä muistaa ettei kaikkia kirjoitustyylini miellytä.
toki, mutta mitä paljon kuulee käytettävän, se on klisee - eiks. ainakin musta humiseva metsä on vähä liian paljo käytetty mutta en sit tiä ehkä se on ihan jees kummiskii
Ehjä kokonaisuus ja toimiva runo. Kuitenkin jotakin jää puuttumaan siitä että olisin täysin myyty. Mielelläni luin alusta loppuun, mutta raikkautta kaipaisin lisää. Nelkkku :)
Mahottoman kaunista.
Ensimmäisellä lukemalla ensimmäinen säkeistö tuntui jotenkin omituiselta kaikkine kasvavine sormineen, mutta kun oli lukenut koko runon, ja sitten vielä uudestaan, ensimmäinen säkeistö olikin äkkiä merkityksellinen ja tuntui hyvältä. Toinen säkeistö täydensi ensimmäisen säkeistön tekemää vaikutusta kunniakkaasti muuntautumalla melkein irvokkaaksi ja pelottavaksi näyksi, täydelliseksi vastakohdaksi ensimmäisen säkeistön yllättävälle, mutta positiiviseksi katsottavalle tunnelmalle. Siitä runo jatkuu eräänlaisena kasvutarinana, jossa lapsuuden loppumisen ja aikuisuuden alkamisen välimaastoa kuvataan metsäksi, joka on toisaalta vaarallinen, toisaalta houkutteleva. Runosinä, joka edustaa ilmeisesti jo kauemmin "metsässä" asustanutta, antaa merkkejä ja toimii välittäjänä helpottaen tuttuudellaan runominän tuntemaa pelkoa.
Minusta tämä on hyvä runo.
Oikein kaunis, koreita sanoja, hyvin runollista. 4p.
Tykkään kovasti. Ihana vertauskuva, tykkään hengestä. Tunnelma ei tosin ole ihan yhtä mukava, vaikuttava kylläkin. Enkä tarkoita että runojen pitäisi olla mukavia. Jotenkin tässä on toiveikkuuttakin lomassa. Ja kauneutta. Neljä pointsia, koska ei kuitenkaan iskenyt minuun ihan lopullisesti. En tiedä mistä johtuu. Jäi vähän laimeaksi. Ehkä vähän liikaa sanoja.
Jumankeuta mitä tekstiä. Aina joku jaksaa jauhaa jostain kliseistä. Eihän maailmassa loppujenlopuksi ole kuin rajallinen määrä sanoja ja rajallinen määrä aiheita joista tehdä taidetta. Taito onkin siinä että osaa koskettaa jollain uudella tavalla ja tämä kosketti.
Toinen säkeistö on kaamean ihana. Olisin toivonut tähän kuitenkin sitä intoa, joka syntyy kun tallotaan oksia riks raks. Onko tuo oksanheiluttelija tässä jotenkin pakenija samalla tavalla kuin tuo palavaa metsää pakeneva, eli kummatkin olisivat syyllisiä? Kyseessä on kuitenkin jokin vanha asia... mieleeni tulee esimerkiksi isä, joka on jättänyt lapsensa, eli ei välttämättä mikään typerä perinteisen palavan rakkauden asia. Tai kuin tässä paettaisiin itseä... muutos on ollut niin vahva, ja voi olla, että silti sekä lapsuus että tämä hetki ovat kummatkin tyhjyydensumuisia...
Hieno! Tykkään siitä, miten tämän runon kielikuvat synnyttävät mieleen runsaita, visuaalisia välähdyksiä.
Ja siitä, kuinka hyvin tutut ainekset onnistuvat kuitenkin antamaan lukijalleen jotakin uutta. 4p.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (19 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty