Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Tähänastiset ajat

Kun tuuli juoksee silmät vettyneinä pakoon
niin nopeasti,
etten ehdi haistaa sen tuomia tervehdyksiä
pitelen kuollutta kalaa ylpeänä käsissäni
kosken partaalla
pellavapäisenä, etuhampaattomana,
polvet ruvella, kesyttämätön polte katseessani,
joka voisi potkaista niin lujaa, niin monta maalia,
että kaikki verkot repeäisivät, kuin se ensimmäinen immenkalvo,
joka huusi mennyttä
kuten meri huutaa hukkujaansa.

Sellaisina ja tällaisina hetkinä
ei toisista voi puhua sanallakaan:
vain luonnon liikkeet ja minä
olemme yhtä
olemme totta.

Vain etanan lima nurmikolla,
jänisten kaivamat kuopat ja sisään pyrkivä hyönteinen
ovat pensseleiden myötämielinen liike,
joka maalaa menneen
ja valöörittää tulevaisuuden.

Ei veljeys katoa
vaikka sanat loppuisivat.

Ei sitä valita,
ei sitä kadoteta
vaan siihen synnytään
ja se eletään läpi
katuen ja katsoen,
vihaten ja rakastaen.

Ja sitä miettiessäni
minä ihmettelen
mihin aikaan on huuhkaja ehtinyt lehahtaa
sinä mustana henkäyksenä
sinun rintakehäsi päälle?

Onko hiekka kengissämme hiertävää
vai olemmeko me vain kasvaneet ulos luonnosta,
josta niin kauniisti aina puhumme?

Ja silti minä haluaisin ojentaa sinulle osan sitä
ikään kuin lupauksena ja muistutuksena,
että osaan minäkin vielä vähän rakastaa
ja pitää sinua, niin kuin pidetään sellaista, josta välitetään,
muttei kuten kukkaa kämmenellä.

Ei siis turhan hellästi - ei liian karheasti
vaan niin kuin sulka,
                 joka
                  tippuu
                   lintunsa
                    takista
koskaan siihen lupaa pyytämättä
minä haluaisin katsella sinua,
sinun silmiäsi
metsässä,
joka ei vastaa kuten sinne huudetaan,
mutta joka on rauhaisa sille,
jolla ei ole syntejä tunnollaan.

Niin ovat valuneet tähänastiset ajat,
kuin rapparin laasti:
kovettunut arvaamattomaksi veistokseksi,
joka ei ole vielä valmis.

Ja silti olen minä
jo sitä kiireisesti esille viemässä.

Nuori kun olen
ja siksi vähän hätäinen…


-Harri Hertell

Annetut kommentit

Aivan mieletön, hengästyttävän hieno massiivinen runo.
Tässä on tunnetta ja taitoa ja tarinaa.
Jotenkin mahtipontinen ja ... En osaa kuvata tuntojani. Pidän kovasti.

"Onko hiekka kengissämme hiertävää
vai olemmeko me vain kasvaneet ulos luonnosta,
josta niin kauniisti aina puhumme?"

Viimeistään tuon säkeistön kohdalla pysähdyin täysin ja heräsin lukemaan runoa.

Alkupuolella ehkä vähän turhan mahtipontinen makuuni. Loppu-osa runosta kuitenkin terävöityy, ollen tyylikäs ja vahva. Hienoa tekstiä parhaimmillaan. 4.pistettä.
Suht huono ja "valöörittää" on kauhea sana.
Edellisen kanssa olen tuosta sanasta samaa mieltä. Lukukokemus oli kuitenkin muuten hämmentävän upea, että joudun antamaan (vastahakoisesti) 5p.

Tässä oli jotenkin ajatus koossa pitkän matkan niin hyvin, että se on mielestäni harvinaista. Kiitos kiitos.
Vaikka runo on pitkä, punainen lanka on yhtenäinen. Pidän tästä hyvin paljon, tarjosi paljon ajateltavaa ja lukukokemus oli hyvin hieno, 5p
Harvoin tosiaan törmää näin pitkiin, mutta silti teemassaan pysyviin runoihin.
Todella hieno, 5p.
Joitain hyviä kohtia, pidin runon väkevyydestä, mutten kaikista tavoista tuoda sitä esille.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.13 (8 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty