Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Seppo ja Ansku

Seppo on innoissaan. Tänään hänen pitkäaikainen kirjeenvaihtoystävänsä, Ansku, tulee vihdoin tapaamaan häntä. Kirjeitä on vaihdettu jo muutaman vuoden ajan.

”Nii, kolome vuotta nimittäenj tulloo tänä syksynä”, sanoo Seppo koiralleen, Penille, ja antaa mehevän hirven reisiluun koiran syötäväksi.

Seppo katselee ympärilleen pientä, haja-asutusalueella olevaa taloaan, ja tuntee olevansa hyvin ylpeä. Ajatella, että äiti-muori vielä sai hirret noin puhtaiksi sen hirven tappamisen jälkeen. Jos ei tietäisi, että hirvi tulla tupsahti tupaan ja Seppo ampui ja paloitteli sen siihen paikkaan, niin ei voisi kuvitellakaan että tuvassa olisi veritekoa tehty.

”No, ohanj sillä kokemustaij siivoomisestaij, täättihä se juutas nimittäenj kevvään korvalla kaheksankytäviisj. Melekone tervaskanto sekkii onj”, tuumaa Seppo samalla kun vetää ylleen kauhtuneen takin. Takki on ollut muodikas, ehkä 30 vuotta ja 50 kiloa sitten.

Seppo kävelee autolleen puhisten ja kiroten mielessään takinkutistumisen äitinsä syyksi. Hän puhisten ja naama punoittaen survoutuu punaisen Lada 1200:sen ratin taakse. Housutkin tuntuvat olleen samassa kutistuskoneessa takin kassa. Nappi puristaa ja kenkiä jalkaan laittaessa jostain kohtaa housujen sauma tuntui antavan periksi, mutta Seppo ei nähnyt missään reikää, joten se oli varmaan Peni, joka piereskeli tuvassa herkkuluutaan syödessään. Ja vastahan hän hankki tämän puvun ukkinsa hautajaisiin, vuonna 1975.

Hän kääntää avainta virtalukossa ja Seppo kokee olevansa jumalten suosiossa, koska normaalisti tätä hänen helmeään saa käynnistää ainakin viisi kertaa ennen kuin mitään tapahtuu.

Seppo kurvailee Anskua vastaan linja-autoasemalle. Ansku tulee Helsingistä käymään Kiuruvedellä Sepon kotitilalla. Tai Espoostahan Ansku on, mutta Sepolle se on yksi ja sama asia.

Kuvankin Ansku oli lähettänyt. ”Kommee o nimittäenj ku possu pienenä”, kehui Seppo Anskua äidilleen. Mielessään Seppoa pelotti, että jos Anskulla onkin paljolti meikkiä. ”Äetmuorj ee nimittäenj tykkee mualatuista naesista. Ja minustakkii naene onj kaaneimmillaanj saanan jäläkeen, nahkahii punottaa ku porsaalla” puhelee Seppo itsekseen.

Seppo on tunnollinen kuljettaja ja ajaa 80 kilometriä tunnissa alueella varmuuden vuoksi 60 kilometriä tunnissa, ettei tule sakkoja. Kirkolle on matkaa vielä kymmenen kilometriä ja kauhukseen Seppo huomaa olevansa myöhässä jo nyt. Vihdoin Sepon päästyä linja-autoasemalle hän on myöhässä puoli tuntia.

Ansku odottaa Seppoa tulevaksi. Hän on vilkuillut kelloaan vähän väliä. 15 minuuttia, 20 minuuttia, puoli tuntia.. Seppoa ei näy ei kuulu. Ansku alkaa tuskastua vähitellen. ”Miks helvetissä mun pitikään luvata tää tapaaminen!”, hän raivoaa ystävättärelleen matkapuhelimessaan. ” Kato päälle se Seppo ei kuitenkaa tuu ja mä oon täällä lehmänpaskan hajuisessa landeläävässä jumissa koko viikonlopun. Ja me oltais voitu mennä Eedeniin rentoutumaan ja ottaa savikylpyjä! Mun iho voi jo nyt huonosti täällä!”, Ansku tuskailee ystävälleen.

Samassa Ansku näkee, kuinka punainen Lada 1200 kurvaa linja-autoaseman pihaan. Hän on tunnistavinaan kuljettajan Sepoksi, tosin Seppo on joko pyöristynyt valtavasti kuukaudessa tai sitten hänen lähettämä kuva on museovanha. Ansku jähmettyy niille sijoilleen. ”Mun pitää mennä, se Seppo varmaan tuli.” Ansku sanoo järkyttyneenä ystävälleen. Ja jatkaa ” tästä taitaa tulla aika pitkä viikonloppu. Jamppa on ku olis ollut syväjäädytettynä 70 – luvulta lähtien tähän päivään saakka!” parahtaa Ansku lopulta ja lopettaa puhelun. Ja pakottaa itsensä hymyilemään sievästi.

Seppo nousee autosta ja tuskanhiki valuu jo nyt otsaa ja selkää pitkin. ”Pittii antoo senj äetmuorinj viijä pesulaanj koko juuttaan puku. Oes vuan ite pessy, ni ee oes nimittäenj kitistynä näen kaaheesti. Ja ee oesj männä rahhoo ihan hurjuuteenj”, hän manaa itsekseen.

Seppo kuitenkin koettaa hymyillä niin kauniisti kuin vain voi, puutteellisella hammaskalustollaan. Anskun hymy alkaa jähmettyä hetki hetkeltä enemmän.

”No päevee, out tullunna”, sanoo Seppo Anskulle.

”Hei vaan, odottelinkin jo sinua tulevaksi puoli tuntia sitten. Luulin jo ettet tulekaan”, sanoo Ansku.

”Ja het alakaa mäkätys”, tuumii Seppo hiljaa mielessään ja avaa takakontin. ”Sinne voet heittee kapsäkkisj”, sanoo Seppo Anskulle ja kääntyy mennäkseen autoon.

Anskun silmät nauliintuvat Sepon takapuoleen. Sieltä vilkuttavat iloisesti vaalean siniset kalsarit, ja Ansku haukkoo henkeään, kalsarit nimittäin eivät ole joko tänä aamuna vaihdetut tai sitten mies kärsii todella pahoista vatsavaivoista.

Nieleskellen Ansku pinnistää huomionsa ja voimansa nostamaan matkalaukkunsa auton takakonttiin ja siirtyy varoen istumaan kuljettajan viereen autoon. Silmät hakevat koko ajan alitajunteisesti merkkejä jostain vielä pahemmasta.

Seppo myhäilee itsekseen tyytyväisenä, ”iha tyytyväene pittää olla tuoho kottaraeseenj. Onj nimittäenj hyvä paekkanen naekkonen. Nuamasa suap vuan het hinkuttoo mäntysuovalla jahka tuppaanj piästäänj. Ja tehä ruokoo. Tässä nimittäenj alakaap näläkä tulemmaanj.”

Sen sijaan Seppo sanoo ääneen: ” Toevottavastij matkas mänj jootusaan. Arvelinj vuan jotta jos ee sulla ou mittää sitä vastaanj ni kateltasj jottae nähtävvyyksijä enistäänj.”

Sen enempiä vastauksia odottamatta Seppo kurvaa torin laidalle ja esittelee pronssipatsasta, jossa on kaksi vasikkaa. ”Tuo nimittäenj onnii kaanista kahtomista ku kaksj vasikkoo piäsöö laetumeenj. Tämänj tekeleenj nimi onnii kirmoovat vasikat.”, Seppo selventää Anskulle. Anskua ei nyt voisi vähempää kiinnostaa pronssivasikat kirmaamassa. Hänen jalkansa ovat tulessa, seitsemän cm:n korot eivät olleet niin järkevä vaihtoehto tälle matkalle.. ”Ja perillä vielä piti tuota turjaketta venata puoli tuntia”, Ansku ajattelee ja tuntee kuinka päänsärky hiipii takaraivolta ohimolle.

Seppo on suunnitellut kaiken valmiiksi. ” Kyllähänj tuommosta emäntee ilikiisj näätellä kylillä. Jos tuo vuan näkköö miten kaanis Kiuruveinj haatuumua nimittäenj onj ja näkköö että meijän suvussa rahhoo piisoo. Ainai nimittäenj sen haatakivenj ku näkköö ni viimestäänj sillo tuo vötky tajjuu että naemakaappa oes oekee vaehtoehto”, hän myhäilee samalla kun ajelee kohti hautausmaata.

Anskua alkaa hirvittää, että mitä tämä tarkoittaa. Hän näkee hautausmaan lähestyvän ja Seppo vielä pysäyttää auton. Ansku katsoo silmät suurina, kuinka Seppo nousee autosta, kalsarit edelleen vilkkuen, ja viittoo häntäkin nousemaan. Ansku nousee varovaisesti ja katselee ympärilleen hämillään. Seppo viittoo seuraamaan itseään. Mies harppookin rivakoin askelin pitkin pääkäytävää. Anskulla on vaikeuksia pysyä perässä korkokengillään, jotka ovat jo hiertäneet varpaat ja kantapäät verille torikierroksella.

Seppo ei edes katso peräänsä pysyykö Ansku mukana vai ei.

Yhtäkkiä Seppo pysähtyy ihmeellisen rautahökötyksen eteen. Ansku saapuu hetken päästä Sepon viereen ja koettaa saada hengityksensä tasaantumaan. Hän katsoo vuorotellen miestä ja vuorotellen ilmeisestikin hautapaikkaa, ja ajatukset risteilevät kuin torpedo päässä.

” Eekö ookkii kommmee haata?”, kysyy Seppo vihdoin.

”O-onhan se”, sanoo Ansku hämillään, vieläkään tietämättä mistä on kyse.

”Tässä niätse makkoo meijän suku. Eekö ookkii nimittäenj kommee sukuhaata meijän suvulla? Niätsie että rahhoo piisoo nimittäenj tässä suvussa, ee kaekki sua tuommosta haatoo”, kysyy Seppo rohkaistuneena.

Ansku ei ymmärrä tämän kaiken tarkoitusta, mutta kuitenkin haluaa olla kohtelias ” No todellakin, on se hieno. Ja varmaan on ollut kallis”, hän sanoo Sepolle.

”Miltees se tuntus nähä oma nimesä tuossa meijän sukuhaavvassa? Se onnii nimittäenj semmonen juttu, että kelle tahhaansa sitä kunnijoo ee anneta”, Seppo saa vihdoin sanottua asiansa.

Ansku hätkähtää ja vetää henkeä rajusti. Oma nimi sukuhaudassa? Meinaako tuo puoliapina tappaa minut tähän paikkaan? Ajatukset alkavat laukata villisti Anskun päässä, hän näkee jo kirveen kohoavan mielessään. Sillä siunaaman sekunnilla Ansku ottaa ja lähtee juoksemaan lujaa. Lujempaa kuin olisi koskaan kuvitellut voivansa juosta. Hän näkee poliisin seisovan etäämpänä. Ansku juoksi poliisin luokse kuin häntä ajaisi sotajoukot takaa.

”Apua!!! Tuo saatanan apina tuolla meinaa tarjota mulle paikkaa nummiaravasta!”

Poliisi katsoo Anskua kuin tällä olisi kolme päätä. ” Siis mittee neiti sannoo?”, kysyy konstaapeli Pakkanen hämillään. Hän ei tajua mitä tuo nainen juuri hänelle sanoi.

Ansku roikkuu jo poliisin rinnuksissa täydessä paniikissa. ”Siis tuo jamppa meinaa lahdata mut tähän paikkaa, vittu, etkö sä suomee ymmärrä?!”, huutaa Ansku.

Konstaapeli Pakkanen siirtää verkalleen katseensa Anskusta Seppoon ja takaisin Anskuun. Seppo seisoo hölmistyneenä sukuhaudallaan ja Pakkanen tuntee kuinka nainen riuhtoo häntä rinnuksista. Hän ei alkuunkaan käsitä, mitä tuo outo ja selvästikin vieraspaikkakuntalainen nainen hänelle selvittää.

”Neiti taetaa olla joko humalassa tae sitte ootta ottana huumehia. Ee tuo meijän Seppo tekis pahhoo ies hyttyselle, suati immeisille”, konstaapeli Pakkanen sanoo pidellen Anskua käsivarsista.

”Humalassa? Huumeita? Hullujahan tässä kylässä kaikki on! Mä en juo, en polta, saati että käyttäisin huumeita!”, Ansku parahtaa ja alkaa nyyhkyttää.

”Pakkanen keskukseen. Laettakkees pojat maija tulemmaan tänne haatuumualle. Tiällä on yks ulukopaekkakuntalaenenj naenen. Väettää että Kemiläesen Seppo uhkois henkee. Jospa annettaan väsynneen matkalaesen vähä huokasta siellä Hotellin puolella”, konstaapeli Pakkanen sanoo radioonsa.

” Kymppi - neljä, keskus kuittaa”, kuuluu vastaus.

Maija saapuu paikalle, Ansku ohjataan kyytiin ja viedään putkaan. Seppo jää hölmistyneenä katsomaan loittonevan poliisiauton perään.

”Kuule Seppo, ehkä se ollii vuanj hyväks ettet kerinnä kottiis viijä tuota naesta, tiijä mikä sarjamurhooja se loppuusa on”, sanoo konstaapeli Pakkanen ja taputtaa isällisesti murheellista Seppoa selkään.

”Niin, kaet se ollii hyvä että tuo tulj ilimi nyt eekä vasta kotpuolessa”, sanoo Seppo ja jatkaa ”ee nuihi piäkaapunnin vötkyin nimittäenj taeja olla mittää luottamista. Huumeihin kanssa pelloovat kaeket päevät. Siäli vuan, korreehan tuo ol nimittäinj katella”, sanoo Seppo ja survoutuu Ladaansa ja lähtee ajamaan kotiinsa, Penin luo.

Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ


Tekijä: Sari Pitkänen

-Kirjallisuuden teema

Annetut kommentit

Kadonnutta maalaisromantiikkaa.
:D kiitos!
Juuri sitä mitä haluttiinkin eli kevyttä kesälukemista. Tällaista voisi lukea ajankuluksi, vaikka murteen kohdalla piti vähän jo vaivata aivonystyröitä :D
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 3.75 (4 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty