Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Helpompaa näin

Hän avaa oven, astuu sisälle, ei sytytä valoa eteiseen, ei sytytä valoa minnekään, kävelee suoraan ikkunan luo, istuu ikkunalaudalle, katsoo ulos, ei näe ensin mitään, sitten näkee, viereinen talo, melkein kaikki ikkunat pimeinä, muutamassa valo, katsoo yhtä niistä, hetken vain sillä on väliä, sitten pyyhkii sitä pois hymyllä, nousee, seisoo hetken siinä, ei ehkä tiedä minne pitäisi mennä, kävelee silti, lopulta, astuu johonkin huoneeseen, toiseen, erilaiseen, katsoo ympärilleen, kuin ei olisi koskaan ollut... riisuu paidan, heittää tuolille, riisuu housut, jättää lattialle, ajattelee elämän olevan helpompaa näin

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle

-Niko Nuutinen

Annetut kommentit

Ei lähde alussa, niin vahvaan lentoon kuin edelliset. Lopetus on taasen kerrassaan mahtava. 4.pistettä.
Oh, mikä helpotus lukijalle! Runon tekijä tässä viimeisessä runossa herää kuin horteesta, ja kaikki on jälleen hyvin. Ei tarvitse astua kuin toiseen huoneeseen, erilaiseen, jossa kaikki on kuin uutta, voi levähtää rauhassa, ja todeta: elämä on helpompaa näin.

Tätä kokoelmaa seurasi kuin sisäistä jännistysnäytelmää, tavallaan painajaista, joka esiintyi tosin kauniissa muodossa, vaikka sisälsikin uhkaa. Helpotuksesta hengähtää. Ehkä kaikki olikin unennäköä. - Minäkin näen aika usein unta, jossa olen tutussa huoneistossa, jonka ovia auon ja hämmästyn, ai, täällä on tämmöinen huone, kas, kun en ole tätä koskaan ennen huomannut! Ne ovat kai niitä unennäkijän unia.

Elämä ilman tarinaa, elämä ilman olemassaoloa toisten kannalta. Hän ei halua tulla nähdyksi. Ei halua olla sosiaalisesti olemassa. Hän näkee pimeässä juuri sen verran kuin hänen tarvitsee, jos hän aikoo elää näin: ettei määrittele mitään miksikään, eikä myöskään itse tule määritellyksi miksikään.
Onnellinen lopetus.
Elämää ja kokoelman toinen epäruno mulle.
Itse taas ajattelen ettei sellaista asiaa kuin "epäruno" ole ollenkaan olemassa.
Mä tykkäsin tosta surun tunteesta joka oli näissä kaikissa, se oli sellanen pehmeän masentunut ja aito. Kirjoittaminen oli mun mielestä huonoa, väkisin tehdyn tuntusta, pintavaa, mitään sanomatonta.
Olen helpottunut että ajattelet noin, Jari Rytö.
Mielenkiintoinen tyyli, ajattelin itsekin kokeilla tällaista.
"ajattelee elämän olevan helpompaa näin"

Loppu on taas liian selittävä. Tarvitsee lopetuksen, muttei noin selvää.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 3.75 (8 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty