Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Kukaan ei kykene kantamaan tulta repussaan ikuisuuksia

Minä olen palovamma
eikä ole parannusta.

Minä olen savuava hakekasa,
ihoni tuhka ja noki,
luuni lohkeileva maali
ja rankani kuperaksi vääntynyt pellin pala.

Silmieni takana oksat katkeilivat.
Puu pirstoutui palasiksi
kymmenvuotiaana
halkolaatikon vieressä, keittiön lattialla.

Ymmärsin
vaikkei minun olisi pitänyt.
Luovutin
koska halusin katumusta.

Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Minna-Maarit Hartonen

Annetut kommentit

Alusta tulee mieleen Tuomari Nurmion Kurjuuden kuningas, mutta puolessa välissä tämä paljastuukin eteenpäin vieväksi - ei vain luettele osuvia metaforia vaan kehittyy. Tuo "silmieni takana oksat katkeilivat" on tosi kaunis kuva. Tulee mieleen mahtava velho, joka ei vielä nuorena tiedosta voimiaan eikä siksi osaa niitä käyttää - mutta syyllisyys on silti pahasta. Ei sitä pidä potea vuosikausia, vaan hakea siitä anteeksianto ja vapautua. Muuten ei mahtavasta velhosta ole pian mitään jäljellä, eikä lahjoja voi silloin opetella käyttämään. Aika kiehtova runo.
Noita muita vasten tämä tuntuu hivenen pliisulta, lähinnä tuon tuhkan ja viimeisen kappaleen takia, ne latistavat kokemusta dramaattiseksi toteamiseksi vaikka muu runo vain kertoo ja toimii juuri siksi. Tuntuu siltä kuin olisit harkinnut jokaista riviä, niin pitääkin, tämä tuntuu valmiilta ja tarkoitetulta. Pidän halkolaatikosta ja keittiön lattiasta tuossa.
Minä pidän koko runosta, sillä tämä sisältää tragiikkaa, joka vaikuttaa ikuiselta palovammalta, joka on arpeutunut, josta halutaan luopua, jos se olisi mahdollista. Kysymyksessä on ilmeisesti lapsena saatu drauma; ne ovat niitä pahimpia, sillä ne ovat syvällä. En tiedä, onki kysymyksessä todellisuus, vai mielikuvissa luotu asia, mutta oli kumpi tahansa, runo heijastaa aitoutta ja se on todella vaikuttava.
Tyhmää tässä on se, että ei oikein tiedä mistä on kyse. Silmien takana tuo mieleen CMX:n kappaleen -> negatiivista.
drauma p.o. trauma (venla korjaa tämän typonsa surullisena tämän päivän tapahtumista).
Paul, minä ratkaisin ongelman "mistä tässä on kyse" mielikuvituksen avulla. keksin oikein raskauttavan syyn, johon olen tyytyväinen. Kirjoittaja tekee mielestäni oikein, kun antaa tilaisuuden tällaiseen kuvitteluun. :)

Jos ei lukija tästä tajua mistä on kyse, niin ei voi muuta kuin turhautua.
Pidän aloituslauseesta. Se toimisi yksinäänkin. Siis ilman "eikä ole parannusta" jatkoa. Samoin pidän lopetuksesta todella paljon. Tämä runo ei kerro, mikä oli se puu joka pirstoutui eikä ole tarkoituskaan. Jotain tärkeää ja ehkä korvaamatontakin se silti oli. Jonkin verran tässä on luettelomaisuutta, on otettu erilaisia tuleen liittyviä kielikuvia ja pantu ne yhteen. Toteutus voisi olla parempi, mutta on kohtia, jotka nokkeluudellaan (ehkä huono sana, kun tunnelma runossa ei ole lainkaan leikkisä) pelastavat paljon. Pidin siitä miten oksat katkeilivat silmiesi takana.
Hurjan vahva kuvaus, taidokaasti kerrottu. Osuvan taidokkaasti tehty.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (9 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty