Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Herra Plume

Eräänä päivänä herra Plume päätti matkustaa todellisuuteen.
     Ensimmäiseksi hän tarkasteli omaa elämäänsä ja hyväksyi omat vikansa. Hän myönsi, etteivät hänen lapsuudenunelmansa olleet toteutuneet � oikeastaan hänen elämänsä ei ollut lainkaan sellainen kuin hän oli toivonut. Mutta hän hyväksyi sen kaiken tyynesti, sillä olihan hän nyt matkalla todellisuuteen.

Seuraavaksi hän kohdisti huomionsa sellaisiin muistoihin, jotka hän oli tukahduttanut tai joita hän oli vääristellyt. Hän päätti, ettei enää katselisi tekojaan parhaassa valossa.
     Herra Plume myönsi epäonnistuneensa parisuhteissaan. Kauniiden hetkien muistaminen palautti elävänä hänen mieleensä myös kaiken hänen kokemansa tuskan... mutta nyt hän salli särjetyn sydämensä tulla ehjäksi, ja vaikka se teki kipeää, hän antautui rakkauden tunteelle ilman järjen pidätteitä. Herra Plume kohtasi myös lapsuudentraumansa ja tunnusti pelkonsa.
     Hän myönsi rakastuneensa etupäässä sellaisiin naisiin, joiden kanssa oli aavistanut voivansa käsitellä omia ongelmiaan. Eräskin tyttö oli vain muistuttanut hänen ensimmäistä lapsuudenihastustaan, joka aikoinaan oli hänet torjunut. Hän oli oikeastaan käyttäytynyt todella kusipäisesti, nyt kun tapahtumia tarkasteli vähän lähempää todellisuutta.
     Tunnustaessaan tämän herra Plume päästi pienen itkuntapaisen. Aluksi hän vain nyyhkytti pelokkaasti, mutta lopuksi helpotuksen lämpimät kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Tänään hän luopuisi elämäänsä kannattelevista valheista.

Herra Plume katsoi peiliin ja havaitsi näyttävänsä paljon ikäistään vanhemmalta. Myös hänen vyötärönsä oli hieman pullistunut. Hän hyväksyi kaiken tämän kuten myös sen, että jonakin päivänä hän tulisi kuolemaan.
     Hän hyväksyi sen, että hän oli pelkkää fiktiota, eikä se yhtään häirinnyt häntä. Hän tiesi, ettei todella omistanut mitään niistä esineistä, joita oli hänen asunnossaan. Edes hänen asuntonsa ei voinut kuulua hänelle. Kaikki omistussuhteet perustuivat vain ihmisten tottumuksiin ja mukavuudenhaluun. Milloin tahansa voisi kuka tahansa lakata kunnioittamasta sellaisia sopimuksia.
     Herra Plume näki kuinka hänen ympärillään seinät hiljaa rapistuivat. Sade ja tuuli kuluttivat kattoa ja jonakin päivänä koko talosta olisi jäljellä vain muutama kivi. Herra Plume alkoi viihtyä todellisuudessa.
     Hänen käsissään setelit muuttuivat pelkäksi paperiksi. Hän ei enää ollut minkään maan kansalainen. Hän päätti ettei enää tykkäisi oluesta vain sen vuoksi, että keskieurooppalaisen miehen kuului tykätä oluesta. Nyt hän oli vain hän ilman mitään leimoja.

Herra Plume hyväksyi, ettei itse asiassa ollut mitään herra Plumea. Oli vain sellainen yleinen ajatus, jonka myös hän oli hyväksynyt. Itse asiassa ei ollut mitään häntä. Ajatusten takana ei ollut ketään, joka ajatteli. Kukaan ei omistanut hänen tunteitaan. Ne vain tulivat ja menivät, osana maailmankaikkeutta.
     Illan tultua herra Ei-kukaan oli käsitellyt oman kulttuurinsa ennakkoluulot ja kaikki oman persoonansa puutteet. Hän oli oikeastaan jo aika kyllästynyt todellisuuteen. Nukkumaan mennessään hän päätti, että seuraavan päivänä hän eläisi niin kuin kaikki muutkin ja hyväksyisi miellyttävät valheet osaksi elämäänsä.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ
Herra Plume seikkailee useissa Henry Michaux'n novelleissa. Keskeisimmät kertomukset on suomennettu kokoelmaksi nimeltään "Höyheniä".
-Juho Nieminen

Annetut kommentit

wau. ei ole aavistuksia alkuperäisestä hahmosta, mutta kovinpa upposi lujaa näinkin.
Ai, nyt tulee minun rakkaani, suloinen herra Plume! Voi että tykkään hänestä. Tiedän kaikki hänen metkunsa. Miten hänet häädetään junavaunusta, "hyvä herra, rautateitä ei ole rakennettu teitä varten!"
Mutta nythän minä näen hänet aivan uudessa valossa! "Hei, herra Plume! Tunnetko minua? Muistatko kun oltiin yhdessä ja juna ajoi vuoteemme yli? "
Ei hän mitään kuule, eikä muista. Hän on uudistunut. Hänestä on tullut ylpeä. Hän on maailmankansalainen, hän on nostanut päänsä. Mutta ehkä se on hänen salavaatteensa, ehkä hän vain yrittää näytellä tavallista.
Joka tapauksessa hieno juttu. Kirkkaat viisi pistettä!
tämä on kaunis, mutta pitemmän päälle vähän jankkaava. Jotain sadunomaista tässä myös on.
Kyllä tokkiisa vyötäröni on pullistunut siten, että olen lähes yhtä pitkä kuin paksu. Jepulis!
Tämä teos on itseoivalluksessaan pidemmällä kuin monet, jotka kuvittelevat itsensä kovinkin valaistuneeksi :)))
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.13 (8 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty