Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

I

Sidon kasvoilleni illoiksi venetsialaisen naamion,
hämärässä miehet haluavat kohottaa sitä,
mutta se on sidottu tiukkaan,

eivätkä he tiedä, ettei sen alla ole mitään, joka kuuluisi heille,
naamio on kaikki, mitä he haluavat,

sen silmänaukoista näen heidän paljastavan minut mielessään,
mutta he eivät tiedä:
minun poskillani on pesemättömät sormet ja
hiuksista valunut hiekkainen vesi.

Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Reetta Niinisalo

Annetut kommentit

Tää runo välittää ideansa tosi hyvin, annan nyt 4p, koska eihän tää maailman ensimmäinen ole tätä laatua, mutta oikeastaan tää on vähän semmoinen runo, etten haluaisi ees ajatella tätä pisteiden kautta niinkään, vaan ihan niinku sisällön kautta.
Upea. Herättää pohtimaan sisältöä, mikä on minulle harvinaista. Yleensä, jos en kerralla tajua, annan olla :).
Kivinamioin takana voi olla jopa varuillaan oleva kauris.
Todella hyvä ja paljon puhuva. Runominä on ehkä kokenut pettymyksen (pettymyksiä) ja ja haluaa säilyttää sisäisen minänsä itsellään, suojelee sitä "hämärän miehiltä", jotka koskettelevat vain hänen ulkoista habitustaan omaa etuaan tavoitellen. Viimeinen säkeistö huipentuu runon koskettavimmaksi kohdaksi: "minun poskillani on pesemättömät sormet ja /
hiuksista valunut hiekkainen vesi." Puistattaa, on niin vahva ilmaisu. Koko runo on kuin eräänlainen manifesti, tietoinen julistus koekemattomuudesta, jota on yritetty tahrata.
PS. voi tuon lopun tulkita muutenkin kuin varsinaiseksi "koskemattomuuden" (ant. virhe edellä) manifestiksi, mutta kuvittelen noiden pesemättömien sormien ja hiuksista valuneen hiekkaisen veden kuvaavan runominän omaa lapsuutta, josta jäljet ovat vielä näkyvissä.
Helkkari. Toimiva.
Ajatustasolla vierastin ensin naamarirunoutta ja sellaista mystistä romantiikkaa ja etsin epätoivoisesti kliseyksiä. Mutta en minä yhtäkään korjattavaa kohtaa löytänyt. Siksi viisi pistettä.
Kaunis ja romanttinen runo. Kiva tunnelma. 4.pistettä.
ihan mielenkiintoinen, 3p.
Venetsialaiset naamiot ovat kyllä aika jännittävän näköisiä. Yksin ne rakentavat runoon hyvin elävän miljöön (Eyes Wide Shut lienee katsottu?) Ensimmäisenä tietysti ajattelin tässä, että eivätkös miehet aina lähesty naisessa aina ulkokuorta, mutta sitten tuumailin, että eihän toiseen ihmiseen voi syventyä kuin pinnan kautta. Se mitä näemme on ensimmäinen vihje, ja aluksi ainoa, toisen persoonasta. Tästä puolestaan tuli mieleeni, että muuttamalla kuortaan, naamioitumalla, ihminen kykenee kätkemään itsensä johtamalla ulkopuolisia harhaan. Mitä kaikkea tämä tyttö tahtookaan pitää piilossa? Onhan tässä kyllä tiettyä raadollisuuttakin "naamio on kaikki, mitä he haluavat" ja hienoista vieraantuneisuutta. Mielenkiintoinen aloitus.
Hyvin kuvattu tietty ristiriita, mikä on ihmisten välillä. Kaunis myös.
Entä jos joskus haluaisi riisua naamion jonkun edessä, mutta solmut ovatkin liian tiukassa? Hyvä, vahva, loppuun asti mietitty runo, joka herättää ajatuksia ja tunteita. Se jos mikä on harvinaista nykyään.
Tämä oli minulle vähän vaikealukuinen naamareineen ja selityksineen, mutta loppu on todella toimiva ja kaunis.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.15 (20 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty