Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Taidan jäädä vielä hetkeksi

Minun ei edes pitäisi olla täällä
koko juttu on ollut vahinko
tapahtui kaikenlaista ja en tehnyt mitään
että ei tapahtuisi, ihmisiä alkoi kadota
saatoin itse olla yksi heistä, en
kiinnittänyt asiaan huomiota, pakenin
kaikkia ajatuksia, ja mitä ylipäänsä
olisi pitänyt ajatella, huomasin
vain kaupungin yllättäen olevan
täysin vieras, kaikki oli muuttunut
vasta myöhemmin joku selitti
sen olevankin toinen, että oli kulunut
vuosia ja olin vanha, että maakin
oli ehtinyt vaihtua, sanoi sen
nimenkin, en vain enää
muista
  joten annan asian olla
en välitä siitä, onhan minulla sentään
paikka jossa nukkua, joskus täällä
on lämminkin
   ja vaikka en ymmärrä mitä ihmiset
ympärilläni puhuvat, pidän sitä vain
siunauksena
   vaikka minun ei edes pitäisi
        olla täällä
   taidan jäädä
        vielä hetkeksi







Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Niko Nuutinen

Annetut kommentit

Tämä on parempi. Taitavasti rakennettu runo, johon absurdi vivahde tekee hyvän säväyksen. 4.pistettä.
"tapahtui kaikenlaista ja en tehnyt mitään /että ei tapahtuisi, ihmisiä alkoi kadota"

Surumielinen ja kaipaava, vähän eskapistinen, todellisuuspakoinen runo, joka yrittää etsiä lohtua ja löytääkin:
"onhan minulla sentään / paikka jossa nukkua, joskus täällä/ on lämminkin"
Vähäkin on arvokasta runon kuvaamassa tilanteessa. Joskus lämpö ja paikka missä nukkua riittävät pitämään kiinni todellisuudessa.

Tässä runossa on elävä, vaihtuva rytmi, joka antaa tälle maagisen luonteen.
Todella hyvä tämäkin.
Ensin tuli mieleen laitapuolen kulkijan mietteet, mutta oikeastaan kuka tahansa voisi kokea näin. Ihan mahtava kuvaus!
Tässä on minusta hienosti kuvattu se, miltä se ajan lentäminen tuntuu - ja kerran me kaikki vielä lennämme sen kyydistä: sitten kun emme enää käsitä, miksi palopäällikkö ja ylilääkäri heittelevät ulkona ikkunaamme pieniä kiviä, tai miksi juuri täytetty veroilmoituksemme kiehuu hellalla lihakeitossa :)))
tuolta on tää paikka tuntunut moneen kertaan. Hyvin kirjoitettu.
todella jännä, kuin rakentelisi jotain punaista lankaa asialleen joka on aivan kielen kärjellä. Inspiroivaa. Tekee heti mieli kirjoittaa. 5p.
jollain tapaa tuo mieleen (liekö se tunnelma?) Pentti Saarikosken runon "vesitiellä viipynyt" ensimmäisestä kokoelmasta.
Tämä on parempi kuine dellinen. Tässäkin on vaan loppua kohti mennään paljon suuremmaksi runoksi kuin alku lupaa.
"ihmisiä alkoi kadota
saatoin itse olla yksi heistä" hieno kohta heti alussa.

Pidin tosi paljon! Aivan ihana ja mukaansatempaava. Tunnelman tuloa ja sen muotoa ei tarvinnut pinnistää, se vyöryi päälle tätä lukiessa.

Aika hysteerinen. Kutkuttava lataus ja sähköisyys. Ei silti herätä yhtä suurta tarvetta lukea uudelleen ja uudelleen kuin äskeinen nukahduksesi.
Pidin edellisestä enemmän. Mutta kyllä tämäkin koskettaa.
Tämä on minulle helpompi, mutta silti edellisestä pidän enemmän. Samaistumistilaa jää mainiosti.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.3 (20 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty