Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

Velka

Tässähän istun ja tuijotan pienen kotimökkini ikkunasta ulos syksyiseen, sateiseen hämärään. Sadepisarat valuvat ikkunaruuduilla kun matalalla roikkuvat harmaat, raskaat pilvet hiljalleen satavat alas. Kuuntelen seinäkellon raukeaa raksutusta samalla kun jälleen kerran tärisevin käsin kuppini tyhjennän. Ja taas osuu silmiini se saatanan kaivo. Ei ole tullut sen kaivon vettä muutamaan viikkoon juotua, sadevettä vaan räystäänalustynnyristä olen kirkkaan viinan kyytipojaksi hakenut. Kylmät väreet ravisuttelevat selkärankaani kun näitä mietin. Kun ei ajatukset anna rauhaa, ei hetkenkään rauhaa niiltä saa. Kiertävät vaan kehää minkä ehtivät, ei tunnu edes viina auttavan, vaikka antaa sentään hetkeksi unen. Rauhassa on saanut täällä olla, kaukana maalikylistä, metsän keskellä. Ei ole kukaan kaipaillut eikä perään huudellut. Eivät arvaa missä on se kadonnut paimentyttö, eivät osaa arvata. Vaan minäpä sen tiedän... Ja taas juoksevat vilun väreet selkärankaani pitkin. Kädet täristen kaadan uuden kupillisen jonka kumoan kurkkuuni yksin tein. Polttaa kurkkua... Saatana!

Ja taas hakeutuu katseeni kaivoon kuin luonnostaan. On se nyt perkele ettei saa ihminen hetkenkään rauhaa. Aina vaan hakeutuvat ajatukset siihen päivään, yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, ei sille mitään mahda. Ja tulevaan yöhön, sillä pian laskeutuu pimeys ja minä tiedän että sinä tulet. Ei auta vaikka on ovikin säpissä, ei auta ei. Joka ikinen yö olet sinä tullut, ääneti. Vain lattialankut aavistuksen narahtavat kun kalpeana astut pirttiin, vettä valuen. Ja joka ikinen kerta minä toivon että sydän pysähtyisi, päästäisi kirotun pois, vapauttaisi pelosta, kun en edes hengittää uskalla kun pirtissä olet. Mutta ei se pysähdy ja yö on pitkä, voi saatana miten se onkaan pitkä kun kärsii... Ja jotenkin minä vaan sen tiedän että tulet kunnes otat minulta pois sen minkä minä sinulta otin.

Vuosia myöhemmin miehen kuoltua, oli muuten maannut kolmatta viikkoa, löysivät piirongin laatikosta palan alushametta ja vaaleita hiuksia. Kaivoa vain eivät koskaan tutkineet.


-Petri Volanen

Annetut kommentit

Mukavan synkkä aihe. Jotenkin tuli mieleen The Ring -elokuva tuosta kaivosta ja tytöstä. Liekö sattuma vaiko oikea vaikute.

Vähän häiritsi, että tekstin tyyli tuntui heittelevän laidasta laitaan. En oikein päässyt selville, että yrittääkö se olla tyly, runollinen vai mikälie.
Ringiä en oo nähnykkää, en oo oikein elokuvaihmisiä minä. :)

Mun teksteillä taida mitään tyyliä ollakaan, ovat vaan sitä mikälie. ;)
Kun on viikon sisällä haistanut miltä unohtunut kroppa haisee, sai tämä ruokahalun katoamaan(taas). Jäin vain miettimään onko tuo loppu tarpeen, mutta kai se on. Hyvä.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty