Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Soiden perintö

Jos olisinkin kotona juuri nyt,
veisin äidilleni suopursuja,
hän haistaisi niitä ja hymyilisi.

Ehkä hän huomaisi lapsuutensa,
joka oli suopursuissa säilössä.
Ehkä hän vielä hakisi yhden vitsan
ja ajaisi eläimet aitojen suojaan.

Ehkä hän muistaisi karitsojensa syntymän.

Ehkä hän seuraisi
kukkien kutsua suolle silloin,
kun marjat vielä odottavat.

Jos olisinkin kaukana kotoa,
jos olisin noutamassa eksoottisempia kukkia,
jotka tuoksuvat auringolle,
olisi elämän alkuperä kuitenkin äidillä käsissään,
soiden perintö.

Jos nyt olisinkin lähdössä,
sanoisin: älä huoli,
karitsasi seisoo jo jaloillaan,
ei se helpolla kaadu,
ja jos kaatuu,
se nousee suon tuoksu villoissaan.


-Reetta Niinisalo

Annetut kommentit

Vahvoja kuvia tässä runossa, tunteet tulevat voimakkaasti myös esille. Upea runo. 5p.
Tosi kaunista! Hieno lopetus.
Maailman pitäisi pysyä entisellään, että tuntuisi kodilta. Kenelle sitten pakokaasut luovat kodin tai sitten turvesuot. Teos on varsin kokonainen ja kaikki sanat sopivat paikoilleen mainiosti. Hyvin kirjoitettu. Varmasti tarvitsee muistoja elää, että saa näin elävästi kirjoitettua.
Kiitos!
Kiitos Harri, Daisy ja Joni! Muistoja tässä toki on paljon, ja tavallaan myös tulevaisuuttakin. Kiva, että saitte tästä itsellenne jotain :)
Tosi kaunis. Tykkäsin todella paljon varsinkin runon alkupuolesta. Loppukin on hyvin kirjoitettu, mutta itse tykkäisin runosta sillä tavalla että se loppuisi tuohon karitsojen syntymään. Jotenkin vähemmillä sanoilla sanoisi enemmän. Kuitenkin 5p.
Kiitos kommenteistasi, Reetta. Tämä sinun runosi on erittäin kaunis, aistittava. Mietin, olisiko runo vielä parempi ilman viimeistä säkeistöä, mutta, hmm, kai se on makuasia... Itse en varmaan lähtisi muuttamaan mitään. :)
Niin, ja ehdottomasti vahva nelonen.
Kiitos Jessica ja Sakari. :) Jos tämä runo päättyisi karitsojen syntymään, sen sanomasta jäisi puolet pois. :) Mutta makuasia varmastikin. Viimeinen säkeistö on itselle tärkeä tai merkityksellisin, tosin se itselle tärkeä on toisinaan se kaikkein huonoin juttu.
Upea. Suo tuoksuu.
Ohhoh! Hieno, hieno ja herkkä runo. Onnistunut asettelu.
Kovin kaunista, herkkää ja kesäistä. Vahva, hieno aistittava tunnelma. 4.pistettä.
Kaunis rytmi. Minulle tulee mieleen Goethe ja toisaalta kotimaiset runoilijat vuosisadan alkupuolelta. Heidän tuotanso on minusta aivan suotta jotenkin ajautunut sivuun yleisestä huomiosta, vaikka minusta niistä voi ammentaa paljon vieläkin. Metsä on yhä tuolla ikkunassa eikä siellä ole mikään oleellinen muuttunut - ellei luonnonkatastrofia lasketa. Minä olen ainakin jo kyllästynyt jatkuvaan kaupunkirunouteen. Tämä on raikasta luettavaa - niin kuin suoilma hengittää.
Hieno on. Minusta tämä on surullinen, vaikka myös samalla jollain tavalla toiveikas, ja kaunis ehdottomasti. Vähän uteliaaksi tästä tulee, kun ei tiedä missä puhuja nyt oikeasti sitten on, mutta se on hyvä asia. Varsinkin kun lopetus ikäänkuin lohduttaa lukijaa, kertoessaan jotain todellista, että kaikesta epävarmuudesta huolimatta seisotaan omilla jaloilla ja jaksetaan vastoinkäymisiäkin. Tietysti tämä on vain minun fiiliksiä tästä, mutta siis pidän, ja viimeinen säkeistö on ehdottoman tarpeellinen.
Voisin kyllä mielelläni lukea tästä puhujasta enemmän, niin että tietäisi hieman lisää. Pitäisin siis vielä enemmän jonkun kokoelman osana, jotain lisävalotusta sitä kautta.
Kiitos kommenteistanne Mia, Aura, Jani, Harri ja Ville! :) Ville: tämän pitikin alunperin olla kokoelman osa, mutta se ikään kuin kasvoi ulos suunnitellusta ympäristöstään. En tosin tiedä olisiko tämä sama puhuja puhunut niissä toisissa, vaikka olisin ne tehnytkin. Olet siinä oikeassa, että tässä on henkilökohtaisia asioita, ja puhuja ei kerro kaikkea. :) Uteliaisuus on hyvä, kaikkea ei minusta tarvitse aina tietää.
Sori, se kielto oli jostain syystä päällä, mutta nyt pitäisi onnistua.
Tuossa alussa pienimuotoista selittelyä mikä karahtaa lukukorvaan: siirtäisin toisen kappaleen ekan rivin ensimmäisen kappaleen loppuun, niin rivin "joka oli suopursuissa säilössä" voisi poistaa, tekisi tekstiä sulavammaksi. Tällöin toinen kappale vaatisi toki myös hienosäätöä ja kenties asettelun muovaamista.
Esimerkiksi jotenkin näin:

Jos olisinkin kotona juuri nyt,
veisin äidilleni suopursuja,

hän haistaisi niitä ja hymyilisi,
ehkä hän huomaisi lapsuutensa.
Ehkä hän vielä hakisi yhden vitsan
ja ajaisi eläimet aitojen suojaan.

Ehkä hän muistaisi karitsojensa syntymän.

Ehkä hän seuraisi
kukkien kutsua suolle silloin,
kun marjat vielä odottavat.

Ps. Tämä vain ehdotuksena, pahoittelen että menin sotkemaan runoasi. :)
Ei se mitään, näen kyllä mitä ajat takaa. Onhan siinä tosiaan vähän selittelyä, se vaan tuli ulos sillä tavalla. :) Kiitos kommentista!
Iski syvälle. Kiitos.
Tosi kaunis runo.
Koskettavaa hellyyttä jota me kaikki (kai ainakin joskus) tunnemme äitejämme kohtaan. Lämmin ja uskottava. Kiitos, annan paljon pisteitä.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.05 (22 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty