Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

III

Olen ollut maailman vieraana,
olen nähnyt väreissä, olen tuntenut sanoja,
yhtäkkiä kuitenkin sammun omaan syliini kuin kukka,
palaan kantaisieni jälkiä
majoihin, luoliin,
puihin, meriin.

Näen, mistä olemme tulleet,
mistä on peräisin villien aikojen jäljet,
jotka kehossani joskus herättivät kaipuun
pelon, kylmyyden, vimman,

ja suljen suuni etten enää puhuisi,
painun kumaraan, etten enää ylettyisi,
suljen silmäni, etten enää näkisi,
painan sormet kämmeniini kunnes ne tarttuvat kiinni,
etten enää koskaan tekisi.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle

-Reetta Niinisalo

Annetut kommentit

Kun runojen puhuja muuten on niin itsepintaisesti kiinni omassa itsessään niin kiinnittää huomoita tämä rivi: "näen, mistä olemme tulleet". En ole ihan varma miten tulkitsisin, kulkeeko puhuja samaan suuntaan kuin kantaisät ennen vai koettaako puhuja kääntää suuntaa, ikään kuin katumuksen vallassa, katumuksen jota tuntee omista ja myös muidenkin tekemistä virheistä. Virheiden tekemiseen ja katumiseen tuo kieltorakenteita toisteleva loppu minusta viittaa. Ja virheiden täytyy olla isoja kun puhuja ei halua edes nähdä enää. Ekan säkeistön kauniit kuvat saavat runon lopussa väistyä ärsyttävän järjestelmällisen luovuttamisen edessä. 4p.
Loistava. Vahvasti saatu yhteen runoon paljon ja silti loppujen lopuski niin vähillä sanoilla. 5p.
On tässä itua, joka kasvaa, kun siemen sammuu.
Synestesia on kaiketi aika yleistä taiteellisilla ihmisillä. Hieno runo, tulee mieleen Katri Vala ja muut tulenkantajat. 5p
Taitavaa kuvausta. Tematiikka on minulle hieman sellaista, joista en runoissa yleensäkään innostu. Minä kaipaan enemmän dramatiikkaa. Rakastan suuria sanoja ja paatosta, kunhan niitäkään ei ole liiaksi. Eheää kuitenkin. Tulee jotenkin L.Onerva mieleeni. 3.pistettä.
4p, pidän enempi tästä kuin edellisestä, "sammun omaan syliini kuin kukka", mulle tulee tuosta mieleen minä itse
Runossasi ajattomuuden tuntu. Kaiken yllä on salaisuuden huntu. Kiitos tästä 5p
Gnostilaista, arkaaista melankoliaa ynnä kaipuuta toiseuteen. Erittäin hieno. 4p.
Mmhmmmhöh. Masentava ja jotenkin yllättävän kyyninen lopetus verrattuna aiempien runojen avoimuuteen ja luonnonläheisyyteen. Jos siirtäisit tämän aloitusrunoksi, niin kokonaisuus pysyisi paljon paremmin kasassa. Nyt runojen tunnelmat tuntuvat tavallaan menevän semmoista sievää alamäkeä päätyen jonkinsorttiseen apatiaan. Toki näet nämä eri tavalla kuin minä, mutta ei kai se haittaa vaikka se "todellisuus" tulisi sinne alkuunkin. Sitäpaitsi unimaailma on monella tapaa enemmän totta kuin tämä maailma.

Mut hyvä runo tämäkin on.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.14 (14 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty