Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Näin viikot ovat kuluneet

Aamu tuo mukanaan sumun
joka peittää ikkunamme

hämmästyneinä avaamme silmämme
ja ymmärrämme ettemme näe
mitään

liian aikaista sille


näin viikot ovat kuluneet

heräämme
vaikka on yhä melkein yö

epäilemme kaikkea ja syytämme ikkunoita

potkimme peittoja pois ja
pyörimme sinne tänne

tunnustelemme tavaroita

toistamme niiden nimiä ja
keitämme kahvia

katsomme kuinka sumu
yrittää lävistää ikkunat

selitämme uniamme toisillemme

epäonnistuen aina


näin viikot ovat kuluneet

riisumme ja puemme
kymmeniä kertoja

ennen kuin uskallamme lähteä

ennen kuin uskallamme

tunkeutua ulos

missä sumun voi yhä haistaa

kuin jonkin tunteen

jolle ei voi antaa nimeä

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Niko Nuutinen

Annetut kommentit

Runon ajatus kiehtoi minua. Runon 'minä' jäi etäiseksi. Olisi ehkä eduksi jos runon saisi luetuksi 'runo minä muodossa.
Tämä jatkaa sarjaa: miten tehdä näkyväksi näkymätöntä. Tässä on "oikeastin" sumuista, ja se kätkee näkymät. Siis lisärasite runoilijalle. Pitää tehdä näkyväksi näkymättömän takana piilevä tunne, jota ei voi sumun takia kunnolla nähdä, sen takia sille ei voi antaa nimeä.

Tässä käytetään me-muotoa. Se antaa laajemmat mahdollisuudet runolle. Ensimmäiseksi tulee mieleen ensimmäisen runon mies ja nainen, mutta voi "me" olla jotain muutakin. Se on kuitenkin epäoleellista, ketä siinä on, vai onko vain yksi. Tunne on tässäkin päähenkilö.
Minusta tämä runo kuvaa lähinnä epävarmuutta.
5p.
Nyt alkaisi tuntua siltä, ettei rakkaus ole tässä runossa todellisuuden näkemistä yhdessä samasta näkökulmasta vaan yhteistä sokeutta, joka tietysti menee ohi alkuvaiheen jälkeen.

Jos unilla on tässä kokoelmassa transsendentaalinen luonne, kuten epäilen, epäonnistuvat nekin luomaan tälle parille yhteistä kuvaa maailmasta, sillä he epäonnistuvat ymmärtämään toistensa unta. Saman aikaisesti todellisuutta verrataan uneen, josta kahvikaan ei näytä herättävän. Sumu on kuin tuo uni, joka on tietysti heidän välinen tunteensa. Yhteisen sumun hälvettyä paljastuu heidän yhä luovuttamattomasti kaksi eri näkökulmaansa.

Viittaus esineisiin ja niiden nimiin on minusta erityisen hyvä. Kielihän luo maailmaa ja ihmisen asenne ympäristöönsä on yleensä intentionaalinen, hän näkee ympärillään lähinnä välineitä. Neitseellinen uni, rakkaus alkuvaiheessaan, on vielä tämän kaiken tavoittamattomissa. Se on täynnä nimeämättömien tunteiden sekamelskaa, sumua.
Hieno tunnelma. Todella taitavasti kirjoitettu ja yhä vahva tunnelmainen runo. Pidän todella paljon. 5.pistettä.
Tuosta edellisestä en saanut oikein mitään otetta, mutta tämä!
Ihana (vaikka se huono sana runoista puhuttaessa onkin) jo ilman mitään syvempiä analyysejä, ja niitähän tästä saa revittyä, kuten yllä näyttää tapahtuneen... 5p.
Tavarat edustavat pysyvyyttä, niihin täytyy tarrautua, että on edes jotain. Sinänsä mielenkiintoista kun käytät runoissasi usein esineitä, taloja, kaupunkeja.. ja tuo "syytämme ikkunoita", se saa minut kummastelemaan. Kiinnostava ahdistuksen tunne tässä runossa, en kykene sukeltamaan riittävän syvään..
4p, tästäkin pidin, tunnelmasta
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.07 (14 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty