| Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat | Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus |
| Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään |
![]() | Aikajärjestys | ![]() |
Katsoin kaiken kuihtuvan
kukaan ei asu täällä
nyt majoitan tätä kylmää taloa
niin kuin omistaisin sen
Kukat kasvaa kieroon
taipuvat talven tahtoon
pakkaset saapuvat taas
ne kolkuttavat ovella
Hautaan muistoja takapihalle
leikkaan menneisyyden iholta
katkeriin kuoppiin upotan haamut
ja kutsun sitä elämäksi
Edellinen työ
| Näyttelyn etusivulle Näyttelyn yhteenvetosivulle |
Seuraava työ
|
Annetut pisteet
| ||||||||||||||||
Annetut kommentit
tässä on havaittavissa jokin syvällinen sanoma, joka ei minulle punkkua nauttineena täydellisenä aukea, mutta havaitsen sen olemassaolon. asutat kylmää taloa kuin omistaisit sen, kaikki ympärillä kuihtuu, mutta elämäksi kutsut sitä, että hautaat totuuden. mielenkiintoista.
jonkinnäköinen tosiasioiden kiistäminen tekee mukavamman asua talosta, joka ei ole edes oma. onko se hyvä asia, että tekee asioita, joita mimeettinen minä runossa kutsuu elämäksi, vai onko se, mitä hän kutsuu elämäksi, valhetta, joka on vahingoksi. eli onko rehellinen elämä onnellisempaa kuin valheen varaan pukattu vai onko virhe kutsua elämäksi jotain sellaista, jolla ei ole todellisen elämän kanssa mitään tekemistä.