Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

B2: Konjakki, viltti ja muistot enää lämmittävät II

Vatsassa on tavallista enemmän toimintaa,
mitähän eilen syömäni purkkiruoka sisälsi.
Ilmoja on pidellyt, ei muuta, vaikka siltä tuntuukin.
Lähikaupan oranssi mainoslehtinen on painettu
samasta paperista kuin ei-vastauskuoret.
Postimyyntiluetteloissa verhojen värikuviot
näyttävät aina nätimmiltä kuin kotona.
Liikayrittämättömyys palkitaan,
altaassa ui kuningasvonkale.

Havahdun unesta ja olohuoneen sohvalta.
Toivottavasti en puhu unissani – mielessä elää
ajatuksia jotka olen päättänyt unohtaa.
Nyt maistuisi muutama lasi kunnon konjakkia,
vaikka näillä pillerimäärillä tulkitsisivat itsemurhaksi.
Nostan puisen seinäkellon naulasta ja avaimen
sen patterikolosta, avaan tammisen lipaston ylälaatikon
ja nostan sieltä simpukankuorilla koristellun lippaan.
Mustavalkoisessa kuvassa komea nuorimies
istuu lautamökin kuistilla, ilmeestä päätellen vasta-aurinkoon.
Kuka uskoisi että nainen lippaan sisäkannessa
on presidentin salarakas.

Onko tänään lauantai ja lottoarvonta.
Samalla kupongilla olemme veikanneet
kuudetta kymmenettä vuotta.
Tai yhdellä rivillä olemme harventaneet,
lapun hinta silti moninkertaistunut.
Kerran osui kuudesti, lisänumeroa tuskin.
Tilasimme saman tien taksin ja siihen kuskin.
Matka oli järjetön mutta kiihkeä eikä
edes jäämereltä puhaltanut tuuli viilentänyt meitä.

Jälkikäteen ei harmita mikään,
paitsi Lompolon karpaloginin hinta.
Jos ei nuorena kerää muistoja niin mitä
vanhana vaalia kun ei saa mieleensä laulua,
jota keinutuolin narina muistuttaa.

Ei meistä ole tekemään mitään,
pukeminen käy työstä - elän täysillä enää muistoissa.
Olen kuin pihan suuri lehmus, juuret tukevasti
maaperässä ja kädet kurkottamassa kohti taivasta,
mutta kunpa voisin vanhentua yhtä arvokkaasti.
Kun rakensimme tämän talon,
olimme samanmittaiset, nyt valvon puuskaöisin,
kun oksat raapivat yläkerran ikkunaa.
Ei sitä elämältä odota enää mitään - tai no -
jos saisi täyttää vielä pyöreitä vuosia,
Mustan Pelikaanin loppuun.
Keinuttelen päivät, odotan lapsia ja niiden lapsia.
Ei ne enää käy. En tunne enää mitään,
kun nostan perunan kiehuvasta vedestä.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Keijo Kuuttio

Annetut kommentit

Niinpä, mikä on arvokasta vanhuutta? Ehkä se, että tallustelee kepin kanssa pihamaalla, tai potkupyörällä huristelee ja ilmoja tutkailee, kun niitä mokomia tunnetusti enempi niin kuin pitelee. Itselläni ei ole juurikaan enää muuta kuin vetelee ja pitelee, vaikka on sanottu, että "Älä velä siitä mälänneestä köylenpäästä, se on velessä mälätetty. Jeps!

Lisää tällaista tekstiä aukeaan! 5p
Sama lopputoive kuin Valdella.

5p.
5p, nämä ovat jotenkin tajuttavampia kuin edelliset tekstisi, joskaan en varmuuden vuoksi ala liikaa analysoida :D
Todella loistavaa tekstiä. Tarkkanäköistä ja inhimillistä. 5.pistettä.
Tosielämää, ei tunnu yhtään ikävältä. Huoli terveydestä näyttäisi olevan listan kärjessä. Yksi kaveri kertoi, että hänen isäänsä kiinnostaa enää peräsuolen toiminta. Ei tuntuisi kovin lohdulliselta, mutta tämä! Muistot ainakin elävät! Opetus: kannattaa huolehtia siitä, että on paljon muistelemista sitten vanhana. Mutta entä jos dementia iskee? Tämä vanhus tuntuu olevan ihan järjissään. Lohdullista. :)
Ootko lukenu Maila Pylkkösen kokoelmaa "Arvo - vanhaäiti puhuu runonsa"? Sen tyyli on vähän samanlainen, tosin omasi ovat humoristisempia ja astetta enemmän pakinamaisia.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.23 (13 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty