Kevät on kääntymässä vähitellen kesäksi. Rantasipin kimakka ääntely kantaa kirkasvetisellä järvellä. Samaan aikaan maailman lehdet kirjoittelevat massiivisesta, viikkoja kestäneestä öljyvuodosta Meksikon lahdella. Kuva saa nimensä. -Lasse Pekkinen
Annetut kommentit
Hieno kuva, joka kirvoittaa monta ajatusta kesästä, järvestä ja sipistä. Ja eikös kuva, joka antaa ajatuksia ole onnistunut.
Komea kuva. Linnun asento ja kaunis tausta.
Osaapa olla upeat värit:))
Tuleekohan heijastukset rannan puista vai mistä..
Tää on kiva kun saa miettiä että mistäs nuo ihme kuviot oikein tulevat, ei kai pilvistä tai laineista kuitenkaan?
Oikein kaunis kuva, myös pitkävarvas oksalla ihmettelee järvenpinnan erikoisia kuvioita nokka ammollaan :) ;)
On kyllä oivasti valittu nimi ja hieno ristiriita, että vaikka kuva on kaunis niin toisin katsoen voi kyllä kuvitella rantasipin huutavan hädissään, kun vesikin öljyltä näyttää. Yleensä vierastan kuviin sullottuja piilomerkityksiä tai sanomaa, mutta tässä ne tuntuvat kerrankin toimivan.
Kiitoksia kaikille kommenteista.
Ajattelin vaihteeksi laittaa näytille jotain pinnan yläpuoleltakin. Itse pidin kovasti juuri kuvan heijastuksista. Petri pääsee kommentissaan asian ytimeen eli juuri tuollainen mielleyhtymä tuli heti kuvaamisen jälkeen.
Todella nätti otos. Oikean alalaidan vihreitä kaipailisin pois, mutta eipä niitä tuollaisessa nopeassa kuvaustilanteessa auta lähteä karsimaankaan ja sommittelu lienee jokseen haipakkaa touhua ennenkuin malli tuosta ampaisee liikkeelle. Tyylikäs kokonaisuus.
Kiitos kommentista Alpo. Kuten sanoit, kuvaus tilanne oli aika nopea. Muutama sekuntti ja malli oli poissa.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.