Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Saatanan keitos

En tiedä onko yö vai päivä. En tiedä missä olen, en tunne edes jäseniäni. Hitaasti irrotan kieleni kitalaesta vastenmielisen lemahduksen käydessä nenääni. Päässäni hakkaa niiden kuuluisien vihreiden miesten kaivostyömaa. Ovat kai kähveltäneet kätenikin, sillä nämä tässä eivät tunnu omiltani. Miljoonat pienet sähköiskut käyvät läpi vartaloni yrittäessäni siirtää jalkojani. Näiden vetelien kierremakaronienko varassa pitäisi vääntäytyä vessaan, jonka löytyminen sinänsä on jo suuri ihme. Kun vihdoin nostan pääni pöntöstä, tunnen vereni virtaavan ja elon voiman palaavan. Kuinka mahtavaa onkaan olla näin tietoinen joka solustaan. Sen hetken voi kai kuolematta kokea vain oksentaessaan tai synnyttäessään, tuon maagisen sadasosasekunnin ennen kuolemaa. Mutta minähän en kuole, elän vaikka väkisin.

Minä en etsi peiliä. En ole sellainen pintaliitoblondi, jonka mielessä ei ole muuta kuin töröhuulien asento. Minä etsin elämisen syvyyttä pullosta, jonka parantavat pisarat ovat ainoat, mitkä lopulta merkitsevät. Tietenkin voisin olla ilmankin, mutta enpä ole löytänyt mitään syytä.
En ymmärrä tällaisia asuntoja, jossa ei ole vieraille mitään tarjolla. Missä viipyy kermakahvi ja munapekoniaamiainen? Toden sanoakseni en voisi syödä suupalastakaan ilman, että suoleni protestoisivat. En muista milloin viimeksi olisin syönyt lämpimän aterian. Tässä silti porskutan, olen siis elävä esimerkki terveysintoilijoiden valheellisuudesta. Pitäisi saada muka kuituja, proteiineja ja vitamiineja, vaikka suurin osa maailman porukasta elää ilman niitä. Ja kuollaan me kaikki lopulta kuitenkin, joten onko hei paljonkaan väliä. Ei minua ainakaan läskiksi voi syyttää.

Talonväki on kai vienyt lähtiessään kaiken nesteen, kun lattialla lojuu vain tyhjiä pulloja. Kaipa löydän mukaani jotakin markkinoitavaa, jos jaksan vain penkoa. Kas, täällähän on jonkun lompsa. Ryttyisestä kympistä on pitkä ilo, kiitti Erkki. Ajokorttisikin huolin, sen voin yrittää myydä sopivassa mutkassa. Pistän taskuuni vielä nuo pari kaulaketjua ja kummilusikan. Ave jolpit, näillä laitan helposti päiväni juhlakuntoon.

                                            ***

Kävellessäni mietin, että vain hullut tekevät töitä. Oikeilla kulmilla taion helyni ehdaksi rahaksi ja jos joskus täytyy tehdä pieniä palveluksia kundeille ryyppynsä eteen, niin ei sitäkään oikeaksi työksi voi sanoa. Se on vastavuoroisuutta, kuten ennen muinoin vaihdettiin oravannahka perunoihin. En tiedä mitään niin typerää kuin huhkia siivoojana tai bussikuskina viitenä päivänä viikossa, vaikka saman rahan saa kortistosta ilman sormen liikautusta. No Kela nyt keksii kaikenlaisia verukkeita, mutta saahan ne rahat lopulta sossusta. Se on kuitenkin fakta, että Suomen maassa ei kuivin suin tarvitse kenenkään olla.

Silti tämä yhteiskunta ansaitsee kaiken vihani. Minun ihmisarvonihan on riistetty. En ole muka tarpeeksi hyvä äiti, joten lapseni on otettu huostaan. Minkä minä sille voin, että itselläni oli kurja lapsuus. Ei todellakaan tarvitse olla professori ymmärtääkseen, että tällaisen päähän potkitun ihmisen on silloin tällöin pakko saada vähän lohduketta. Sitä paitsi se on täysin paskapuhetta, että olisin laiminlyönyt lapseni hoitoa. Aina minä sille ruokaakin annoin ja vaipat vaihdoin. Lapsi raukalla oli vain tavallista herkempi iho, minkäs teit. Ja kaiken huippuna veivät huonekasvinikin, vaikkei Sativa ollut ruukussani muuta kuin sisustuksellisessa mielessä. Luulen, ettei sosiaalitantoilla  itsellään ollut puhtaita jauhoja pusseissaan. Olivat varmaan kateellisia minulle, omaan kuivaan elämäänsä katkeroituneita. Yhdessä Seiskassakin oli juttua siitä, että sossut ottavat lapsia pois vanhemmiltaan ilman riittäviä perusteita. Kyllä minä vielä jonain päivänä kostan ja haen muksuni kotiin. Ensin käyn kuitenkin Alkossa.

Mitä nuo ihmiset tuijottavat? Kai aikuinen ihminen saa kääntää sätkää missä haluaa. Kyllä ovat pikkusieluisia, ovat olevinaan jotenkin parempia. Hyvähän se on tuollaisenkin böönan sipsutella Bemariinsa. Sillä näyttää olevan joku erityinen oikeus pitää lapsensakin. Kaikki on kiinni rahasta ja siitä minkämoinen lusikka tipahtaa lapsena suuhun. Hänelle sievä kultalusikka, minulle puukauha, johon olin tukehtua. Kohtalolleen ei kukaan mitään voi, joten ei tarvitsisi olla ylimielinen ja mulkoilla, kuin olisin joku syntisäkki. Suurempia pahantekijöitähän ovat rikkaat, joilla on varaa sortaa muita. Toisaalta mitä väliä silläkään on, koska Jumala on suurinta huuhaata, mitä ihminen on ikinä keksinyt. Maailma vaan on läpeensä tukala paikka, oikea Saatanan keitos. Aah, ruskean pussin onni ja autuus!
                                                                      
                                             ***

Vaimea piipitys herättää minut. Olen letkuissa. Tähän loppuu kai vapauteni, passittavat taas jollekin kallonkutistajalle tai kaltereiden taakse. En ymmärrä miksi eivät anna minun mennä. Kuolla pois, jos aika kerran on. Sanoinhan, että maailma on Saatanan ja Erkki ilmiselvästi hänen kätyreitään. Nyysin sen helvetin kympin ja sain hampaat kurkkuuni. En vieläkään halua katsoa peiliin, mutta tiedän käyneen todella huonosti, kun sattuu niin pirusti. Tästä en taida enää selvitä, enkä kyllä edes haluaisi.

Blaa blaa blaa, ajattelen, kun sairaalan sosiaalityöntekijä paasaa elämäntavoistani. Eivätkö ne jo ymmärrä, että minulla ei ole mitään syytä yrittää. Ei näin syvästä suosta kukaan nouse, joten ihan turha on mesota. Viekää pois nuo syyttävät sormet naamani edestä! Eikö se ole jo muutenkin riittävän hakattu ja sydämeni, se on niin pieninä sirpaleina. Silmäkulmaani kirveltää suolainen pisara, vaikka kuinka yritän pitää kyynelkanavani kurissa.

Kun vihdoin astun ulos sairaalan ovesta, matalalta säteilevä aurinko sokaisee silmäni. Yhtäkkiä valomerestä sukeltaa vierelleni nainen ojentaen pienen lapsensa minulle. Hän pyytää pitämään lasta hetken, että saa talvikenkänsä nauhan solmittua. Häkeltyneenä naisen osoittamasta luottamuksesta otan syliini lapsen, joka katsoo minua suurilla silmillään ja hymyilee. Nämä silmät loistavat kuin safiirit, oudon kauniisti. Ne syöpyvät mieleeni tuoden selittämätöntä lohtua ja uskoa siihen, että maailmassa on vielä olemassa jotakin elämisen ja kokemisen arvoista. Nainen kiittää ja toivottaa hyvää joulua. En ollut aikoihin tuntenut mitään tällaista. Tai oikeastaan- tuntenut yhtään mitään.

Kun avaan kämppäni oven, huokaisen syvään. Raivaan roskia ja vaateröykkiöitä sen verran, että saan kallistettua pääni nuhruiselle tyynylle. Sulkiessani silmäni, päätän laittaa elämääni hieman järjestykseen, heti huomenna.

Seuraavana aamuna keitän itselleni kupillisen teetä. Keittiön ikkunaan on huurtunut lumihiutale-enkeli.


-Katriina Uski

Annetut kommentit

Näiden sietämättömien hyvääjoulua-toivotusten keskelle toivon sinulle siedettävää arkipäivää.
Todella vahvaa ja koskettavaa tekstiä. Loppuhuipennus on todella herkkä. Kaiken kivun ja ahdistuksen jälkeen säteilee kevinen aurinko. 5p
Upea teksti, kauniisti soljuvaa mutta kivuliasta ja hauskaakin.
Hieno teksti, kaikinpuolin vahva. Olet onnistunut hyvin näkemään ja viemään myös lukijan katsomaan sisältä käsin särkyneen ihmisen todellisuutta. Alussa oli melko runsasta adjektiivien ja kielikuvien käyttöä, joka ainakin itseäni hieman häiritsi ja vei tekstiltä terää pois, mutta ensimmäisen kappaleen jälkeen teksti pääsee hyvin vauhtiin ja muuttuu vahvemmaksi ja ytimekkäämmäksi. Lopetus on väkevä ja koskettava.
Aluksi ajattelin, etten jaksa lukea tällaista angstia. Kun tarina ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, päätin "jaksaa" ja jaksaminen todella palkittiin.

Hieno, pieni tarina! Sisälsi niin tuskaa kuin toivoakin, mutta ei mitään varmaa, sillä elämässähän mikään ei ole varmaa.
Uskottavaa tekstiä alusta loppuun. Kävin läpi monta tunnetta lukiessani. Olen iloinen, että tarina loppuu toivoon. Aivan ihana kohta tuo kädestä pitämis-hetki. Jotenkin mahtava oivallus, tarinan tähtihetki.
Kiitos kaikille mieltä lämmittävistä kommenteista.
Hyvin sinänsä kirjoitettu. Jos etsimällä etsin arvosteltavaa, niin kukaties olisin toivonut jotain vahvempaa draaman kaarta. Nyt novelli on pääosin kuvaileva, mikä ei sekään ole huono juttu. Kuvailevampaan tekstiin toivoisin vielä ilmaisullisempaa tekstiä, jolloin tapahtumat eivät vyöry liian itsestäänselvyyksinä.
Lyhyemmin sanottuna: teksti saattaa olla liian paljastava, nyt lukijan mielikuvitukselle ei jää paljoa tilaa. Tarinan kokonaisuus ja loppukuva & loppumaku, joka minulle lukijana jää, on hiven luonnosmainen, joka odottaa vielä lopullista viimeistelyä. Öö, että semmoisia.
Kiitos opettavaisesta palautteesta, Sami.
Puhuttelevaa tekstiä, minullekin tämä on aika suora, mutta toisaalta luen todella vähän proosaa ja tämmöistä tykkäisin lukea, jos kirjahyllyssä olisi. Hyviä pätkiä paljon. Viimeiset kaksi riviä ehkä jättäisin pois. Hyvä. Kiitos tästä.
Kiitos Harri. Mietin itsekin tuota loppua, mutta päätin jättää pienen ripauksen toivoa.
Hyvää tekstiä. Kohdittain itselleni tuli tunne, että minä-kertojasta huolimatta tässä puhuttiin fiktiivisestä hänestä, jonka stereotyyppistä ajatusmaailmaa vähän liikaa alleviivattiin. Suoremmalla ilmaisulla saisi varmasti karsittua selittelevyyttä. 4p
Kiitos täysin nappiin osuneesta tulkinnastasi Ossi :)
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.27 (11 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty