Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

Kadulla

Ohikiitävän hetken tuo ihminen luulee olevansa yksin. Hän katselee sumun katuvaloon luomaa keilaa. Kadut ovat hämärtyneet ja hiljentyneet odottamaan kosteutta, joka piirtäisi niihin kiillon. Muotoilisi katuihin kristallikarpaloita, ja syleilisi kiviä hellävaroen. Näyteikkunoissa palavat himmeät valot opastavat ihmiset koteihinsa. Ilta soittaa haikean laulun. Pimeys verhoaa tuon ihmisen harsoonsa ja odottaa. Pian se nukkuisi. Rauhallista unta. Katukissa naukaisee ja katselee kaukaa miestä. Mies ei tee elettäkään, sillä hän ei haluaisi jäädä yksin. Kissa on päättänyt olla toista mieltä ja kävelee pois. Kukaan ei enää liiku kadulla. Mies saattaa kuulla oman hengityksensä rauhallisen äänen, ja nähdä höyryn nousevan iholtaan. Höyrypilvi leikittelee miehen ympärillä vain hetken ja katoaa sitten viileään kuiskaukseen.

Kuu tuijottaa haikeana ja hiljaa. Sen alakuloiset kasvot heijastavat kelmeää valoaan. Mies käärii sanomalehden riekaleita suojakseen pohjoista tuulenvirettä vastaan. Hän istuu hiljaa eikä valita. Luonto itse on hänen ainoa seuralaisensa.

Vesi alkaa valua taivaalta hiljaa kohisten. Katulamppujen valo heijastuu märästä kadusta ja mies kykenee näkemään kadun päähän. Siellä tumma hahmo seisoo, kuin se olisi maalattu maalattujen talojen sekaan, hievahtamatta. Vesi pyyhkii kadun pintaa ja muodostaa lammikoita. Mies peittää kasvonsa käsillään, muttei itke. Mieli tekisi, mutta ei, se ei ole hänen tehtävänsä. Hänen vaatteensa kastuvat, ja otsalta valuu vettä, mutta mies ei liikahda eikä nosta päätään. Mies istuu kauan. Kun hän nostaa katseensa kadun päähän on hahmo poissa. Jälleen yksin.

Kaipaus nostaa päätään. Kunpa mies omistaisi palasen purjekangasta, josta hän valmistaisi itselleen sateensuojan. Kuka tahansa olisi kiitollinen sellaisesta, mutta mies tietää sen olevan vain haave, joka olisi mahdotonta tehdä todeksi. Mies ei kaipaa asuntoa tai edes kattoa päänsä päälle. Vain palasen purjekangasta.

Kaukaa kuuluu kirkonkellojen kuminaa, ja mies tajuaa, ettei ole enää yksin. Hänellä on ystävä. Ystävä, joka ymmärtää, ja jolla on sama odotus kuin hänellä; uuden päivän odotus. Hänen kumppaninsa on pimeys, pelkonsa on kylmyys, ja hänen ystävänsä on nämä kumpikin yhdessä. Yö on hänen ystävänsä.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Ismo Toivonen

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty