Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Kesälomalla maailmasta

Kuuma, kylmä, sataa, pölyää, liikaa hyttysiä. Aina liian kiire. Vaan entäpä jos istuisin viereesi ja hyräilisin sinulle? Antaisimme ajan virrata lävitsemme, ja sitten kun aurinko painuisi metsän taakse, olisimme jo ihan hiljaa. Voisimme viettää hetkisen toisistamme nauttien. Jättäisimme muun maailman taaksemme ja sulkisimme silmämme, täynnä onnea ja tyhjänpäiväisiä ajatuksia. Miellyttävä, kuoleman kaltainen olotila.

Kun auringon viimeiset säteet vielä viipyilevät puiden latvoissa, ympäristö vaipuu hiljaisuuteen. Hetkeen ei kuulu muuta kuin hengityksemme ääni. Ei heinäsirkkojen siritystä, ei liikenteen ääniä. Kukaan ei puhu! Voiko tällaista ollakaan? Hämärä laskeutuu pihamaalle, ja koivuhiiri-pariskunta kertoo iltasatua lapsilleen. "Ei teidän huuhkajaa tarvitse pelätä, olette nyt turvassa", sanoo isä lempeän toruvasti ja lähtee ulos ravinnon hakuun. Turvassa. Sinä, minun kanssani.

Hyttyset hyppivät ikkunalasilla ja katselemme niiden tanssia hetken. Hymyilet. Hymysi tarttuu minuun, ja muuttuu nauruksi. Kun naurat, timantit taivaalla välkkyvät naurusi tahtiin. Naurusi on kuin kristallien helinää, niin kevyttä ja vaivatonta. Suljen jälleen silmäni, mutta eteeni jää harsoinen kuva kasvoistasi, ikkunasta pimeään huoneeseen tulevan vähäisen valon piirtämä ääriviiva, joka kehystää siluettiasi.

Aika ei ole pysähtynyt, se vain odottaa tämän hetken täyttymistä. Minun puolestani saa jatkaa odottamistaan. Meillä on aikaa, koko maailmankaikkeuden aika on ulottuvillamme. Sitä ei ota kukaan meiltä pois, ei nyt. Kuuntelet jotain, ja minäkin herkistän kuuloani. Mikä mahtaa olla tuo lintu, joka jossain kaukana kuiskaa kullalleen: "tule, tule kanssani, on jo myöhä. Tule nyt." Ja hetken ajan meitä on vain yksi.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ


Tekijä: Ismo Toivonen

-Kirjallisuuden teema

Annetut kommentit

Lyyrinen kuvaus olemassa olevan pysymisen toiveista. Hienoinen menettämisen pelko tässä tuntuu. Milloinka sitä ei rakkaudessa olisi?
Loppu on tosin todettu moneen kertaan mutta otsake on mainio.
Kovin on imelää. Rakkaudesta, halusta ja kaipauksesta on niin paljon kirjoitettu ja laulettu, että kaikki tuntuu niin kliseeltä... mutta sellaistahan se on koko rakkaus ja ihon kaipuu... ehkä suurin klise koko maailmassa.
Kiitokset kommenteista! Onhan se imelä, myönnän, mutta taisi olla joku mielenhäiriö päällä kun tuon kirjoitin. ;)
Olisiko loppu parempi ilman viimeistä virkettä? Sitten tarina ei tosin päättyisi mihinkään, mutta tarvitseeko sen? Olisi yksi klise - välttämätön kliimaksi - vähemmän.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 3.75 (4 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty