Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

Aiheena kuolema: Kasvosi hiekassa

Sinä olet rakennuksen sisällä, ja minä seison takapihalla märällä asfaltilla. Odotan räystään alla valkoisen ja suuren puuoven luona. Marraskuun ilta on sateinen ja kylmä. On jo pimeää.

Tummansininen, pitkä auto ajaa hiljaa terveyskeskuksen pihalle ja peruuttaa oven luo. Auto on uusi ja kiiltävä. Sen keulassa on pieni Suomen lippu. Autosta nousee lyhyt, pyöreäkasvoinen mies. Hän on pukeutunut tummaan pukuun. Mies kättelee minua varovasti ja sanoo ottavansa osaa.

Mies kaivaa taskustaan avaimen, avaa sillä oven, menee sisälle pimeään huoneeseen ja sytyttää valot. Huoneessa ei ole ketään odottamassa meitä. Terveyskeskuksen ruumishuone on autotallin kokoinen. Mies aukaisee auton takaluukun ja pyyhkii pois likaiset vesipisarat ylhäältä tippumasta. Autossa on puhdas, valkeakankainen ruumisarkku. Mies käy hakemassa huoneen takaosasta säädettävän metallitelineen, jossa on pyörät. Hän työntää sen auton luo. Teline on kuin sairasvuode ilman patjaa ja laitoja. Mies liu'uttaa ruumisarkun kevyesti autosta telineeseen, työntää telineen sisälle huoneeseen, sulkee auton takaluukun ja valkoisen oven.

Huoneessa on viileää. Seinät ja lattiat ovat harmaata, sileää betonia. Ikkunoita ei ole. Huoneen toisella sivulla on alttarihylly. Kukkamaljakossa on  valkoinen lilja. Sen vieressä pieni, puinen risti ja tuleton kynttilä. Mies pyytää minut avuksi nostamaan arkun telineestä lattialle. Tyhjä arkku on kevyt nostaa.

Mies pyytää minut alttaria vastapäätä olevaan syvennykseen. Seinän hyllyillä on pahvilaatikoita ja suuria muovirullia. Niiden vieressä, käsienpesualtaan yläpuolella, on kiiltävän puhdas peili ja pieni lasihylly.  Mies pyytää ottamaan lasihyllyltä olevasta laatikosta kertakäyttökäsineet. Hän ottaa parin myös itselleen. Muovipurkissa on muutama kampa. Laitan käteni nihkeisiin käsineisiin.

Huoneen takaseinällä on neljä metallista, nelikulmaista ovea. Mies aukaisee oven, joka on alhaalla vasemmalla. Hän työntää sen alle tyhjän telineen ja säätää sen korkeuden sopivaksi. Mies vetää aukosta metallisen levyn, jonka päällä sinä makaat muoviin kiedottuna.

Avaamme muovisen pakkauksen ja saamme sinut esiin, äiti. Voimakas liljan tuoksu täyttää huoneen ja tunkeutuu nenääni. Hoitajat ovat laittaneet sinun mukaasi tuoreen liljan.  Seisomme hetken hiljaa. Katselen sinua. Sinun kätesi ovat sivuillasi, silmäsi ovat kiinni ja suusi on raollaan.

Aukaisemme arkun. Revimme kankaita suojaavat muovit pois. Arkussa on peitto, tyyny, paita, sukat ja kasvojesi eteen laitettava pieni, pitsinen liina. Kaikki ovat valkeaa kangasta. Jalkopäässä, arkun ulkopuolella reunassa, on sinun nimesi kultaiseen laattaan kaiverrettuna.

Mies laskee telineen alas arkun tasolle. Nostamme sinut arkkuun. Olet painava, jäykkä ja kylmä. Mies auttaa minua laittamaan paidan päällesi. Paidassa on vain pelkkä etuosa ja pitkät, röyhelöiset hihat. Paidan liepeet painamme varovasti selkäsi alle. Mies laittaa sinulle sukat. Haen telineestä yhden isopiikkisen sinisen kamman ja kampaan hiuksesi. Ne ovat harmaat ja paksut. Hiuksesi tuntuvat sormissani samanlaisilta kuin kolme päivää sitten, kun kampasin niitä edellisen kerran.

Sinä makasit sairaalavuoteessasi silmät kiinni ja hengitit raskaasti. Istuin tuolilla vierelläsi ja silitin käsiäsi. Ihosi oli ryppyinen ja ohut. En puhunut mitään.

Minä lauloin.

Lauloin sinulle unilaulun niin kuin sinä lauloit minulle, kun olin lapsi. Pidit minua sylissäsi, äiti, kun olin pieni. Keinutit minua ja lauloit kehtolaulua yhä uudelleen, kunnes nukahdin. Kuulin sylissäsi sydämesi lyönnit ja hengityksesi.
Et hengitä enää.

Olet valmis. Hautaustoimiston mies laittaa liljan takaisin syliisi. Laitan kasvoillesi pitsisen liinan. Silmäni kastuvat.

Seisomme hetken arkun vieressä, kunnes laitamme kannen päällesi. Suljemme sen risteillä. Arkun jokaisessa kulmassa on yksi risti. Niiden päässä on ruuvit. Pyöritämme ristit kiinni ja säädämme ne oikeaan asentoon.

Mies avaa oven, aukaisee auton takaluukun ja pyyhkii jälleen likaiset pisarat pois. Hän työntää telineen auton luo ja liu'uttaa arkun auton sisälle.

Astun ulos sateeseen.

Mies sammuttaa valot ja sulkee oven. Hän lähtee ajamaan kanssasi hiljaa pois. Minä seuraan teitä omalla autollani. Kirkonkylän asfaltti kiiltää märkänä. Ajamme hyvin hiljaa huoltoaseman ja ruokakaupan ohi. Käännymme pienelle soratielle. Hautausmaan valkeat aidat hohtavat tummia ja suuria mäntyjä vasten. Metsä on pimeä. Koira haukkuu läheisessä talossa. Vesisade yltyy.

Autonne ajaa hautausmaan kylmiörakennuksen katoksen eteen. Jätän autoni parkkipaikalle. Juoksen vesisateessa portista sisään. Mies on jo hakenut sisältä metallisen telineen. Hän suorittaa jälleen saman rituaalin hitaasti ja harkitusti: ovien aukaiseminen, likaisten pisaroiden pyyhkiminen ja arkun liu'uttaminen ulos telineelle. Katos suojaa sateelta. Hän työntää sinut pieneen kylmään huoneeseen. Katossa roikkuu himmeä hehkulamppu. Seinät ja lattia ovat harmaata, rosoista betonia. Mies laskee telinettä alemmaksi, ja nostamme arkun puutelineen päälle. Arkkusi on painava. Lähdemme pois. Mies sulkee oven.

Jäät odottamaan pehmoista, multaista maata, joka saa sotkea arkkusi puhtoisen, valkean kankaan.

Sinut haudataan viikon päästä lauantaina.

Kuluu yli puoli vuotta. Saat kesällä haudallesi suuren, mustan hautakiven. Väliaikainen, valkea puuristi otetaan pois. Tulen katsomaan sinua ja maatasi. Hautasi ympärillä on korkeita, paksuja mäntyjä, jotka humisevat hiljaa. Kesätuuli saa ne vain hieman huojumaan. Suhina peittää alleen kaiken. Sinistä taivasta näkyy vähän.

Hautakivesi on edestä sileäksi hiottu, mustan kiiltävä peili, muualta hiomaton ja vaalean harmaa. Nimesi ja yksikertainen risti on kaiverrettu kiven etupuolelle. Ne hohtavat kultaisina. Hautakumpusi päällä on paksua metsämaata, josta kasvaa mustikanvarpuja ja vihreää sammalta. Kaivan kivesi eteen kuopan, otan hiekkaa pois ja täytän kuopan mullalla. Istutan siihen ison, valkeakukkaisen marketan. Taputan mullan tasaiseksi, kaadan kannusta vettä kukan päälle – ja sinun päällesi.

Seison hetken hiljaa.

Sanon sinulle näkemiin ja lähden. Kävelen polkua pitkin pois. Ajan autollani kotiin. Tämä maa, multa ja hiekka ulottuu sinun luotasi kotiini saakka. Taivaanranta kaareutuu. Laitan käteni varovasti kotipihani hiekalle ja silitän maata. Olet maassa. Käteni koskettaa sinua.

Sinä olet hiekkaa.

Julkaisen nyt Huutomerkki Ry:n tämän vuoden (2007) Muusakirjoituskilpailuun osallistuneen novellini. Tämä ei nyt ollut ihan sitä mitä tuomaristo halusi, eikä siis sijoittunut, mutta itse olen tähän kirjoitukseen silti tyytyväinen.




-Heidi Rundgren

Annetut kommentit

Kaunis teksti ja sujuvaa kerrontaa. Todenmukainen ja rauhallinen. Kyyneleet tulivat kohdassa: 'Minä lauloin'. Sivu sattui katkeamaan juuri 'Et hengitä enää.' -kohtaan, ja luulin siis aluksi, että teksti päättyy siihen. Olisi aivan hyvin voinut päättyäkin, koska tuo kohta oli mielestäni koskettavin.
Yhdyn edelliseen, laulukohta oli liikuttavin.
Kaunista tekstiä, vaikka aluksi en saanutkaan miljöistä kiinni.
Onpa vavisuttava. Konkretia tuntuu todella toimivalta. Onhan tässä toki sellainen ranskalaisviivamainen luettelointi tapahtumien kulusta, mutta mitä se haittaa? Tämän voi tuntea, yksityiskohtineen. Alun miljööstä minunkin oli vaikea saada otetta. Alku tiivistyy ja saa ryhtiä jos ensimmäisen kappaleen poistaa kokonaan. Pidän tuosta, miten vainajaa puhutellaan sinuksi läpi tekstin. Se tuo kuolemaan kosketeltavuutta. Monet sanovat, että kuolleesta huomaa sen, että kyseessä on pelkkä kuori, jonka sisällä ei enää asu ketään, mutta tässä sinuttelu toimii minusta hirmu suurena voimana.
Kiitos Kaisu, Liisa ja Susanna hyvistä ja asiantuntevista kommenteista! :)

Kerronta on erittäin yksinkertaista tarkoituksella. Halusin poistaa tekstistäni kaiken sisäisen monologin ja pohdinnan. Halusin vain kertoa mitä näkyy, kuuluu, tuntuu ja tuoksuu. Makua ei taida olla, kun mitään ei syödä tai juoda. Älyllistä pohdintaa ei ole. Ei oletuksia tai johtopäätöksiä. Ei tunteiden selvää kertomista esim. "olen hyvin surullinen".
En halunnut kertoa lukijalle sitä, mitä hänen pitäisi tuntea. Halusin, että lukijalle itselleen tapahtuminen kautta herää tunteet hänen omalla tavallaan.

Tässä tuleekin selville eri ihmisten erilaisuus. Jotkut pitävät niukemmasta tyylistä, toiset haluavat erittäin tarkkaa kerrontaa. Toiset haluavat paljon ulkokohtaista kerrontaa, toiset pitävät sisäisestä dialogista. Mutta te kolme taidatte pitää juuri tällaisesta kerronnasta?

Lopussa novelli muuttuu enemmän lyyriseen suuntaan. Alkua ehkä olisi voinut muuttaa myös lyyrisemmäksi tai aloittaa napakammin. Etenkin novellikilpailuissa taitaa olla aloitukset tosi tärkeitä (tai ainahan ne ovat).
Minusta tämä on tosi hyvä teksti. Ymmärrän, jos olet tähän tyytyväinen. Minäkin sinuna olisin. Tähän sopii vain ja ainoastaan myös minun mielestäni tyyli, jolla olet tämän kirjoittanut. Raportoiva ote. Se on oikea todellisuudessakin. Sillä jos ihminen antaa tunteilleen vallan tilanteessa, jossa hänen oman elämänsä tärkein ja ainakin useimmiten rakkain henkilönsä menee pois, häviää suureen tuntemattomaan, lakkaa yhtä äkkiä olemasta,
muuttuu muistoksi, on se niin traaginen asia, että mistään ei tulisi mitään, jos ei pakottaisi itseään pois tapahtuman äärettömän suuresta merkityksestä ja alkaisi itsensä pelastamiseksi kiinnittää huomiota rutiinitoimiin, jotka eivät ole rutiinia kenellekään muulle kuin ehkä sellaiselle , joka tekee sitä työkseen.

Melkein karusta tyylistäsi pursuaa todellinen tunne sellaisella voimalla, että jos et olisi sitä aidannut tarkkailemalla tapahtumia, hautautuisi lukija todellisen tunnevyöryn alle ja tukehtuisi, ja sinulle itsellesikin kävisi huonosti.

Tämä oli minusta hyvin koskettava ja kauniisti kirjoitettu. Ihmettelen todella, jos kirjoituksesi hyvyyttä ei ole huomioitu raadissa. Mutta henkilö, jonka osaksi tämän lukeminen on sattunut, täytyy olla ihminen, jota itseään ei kuolema ole vielä millään tavoin päässyt koskettamaan, siinä todennäköisin syy, jos hän ei ole osannut tätä arvostaa.
Hän ei ole tiennyt...

En tiedä muita tekstejä, mutta mielestäni tämän paikka olisi ehdottomasti parhaiden joukossa.

PS. Sinuna ottaisin pois novellin nimestä "Aiheena kuolema". Pelkkä Kasvot hiekassa tai Kasvosi hiekassa olisi tavattoman hyvä.
Kiitos Venla runsaasta palautteestasi! :D Ihanaa kuinka ymmärsit tämän juuri niin kuin toivoinkin. Hieno tunne kirjoittajalle: että joku ymmärtää mitä kirjoittaja tarkoitti. Vaikka sehän ei ole mikään pakko. Joskus lukija ymmärtää kirjoituksesta paljon enemmän kuin kirjoittaja koskaan. ;)

Novellin nimi on itseasiassa Kasvosi hiekassa. Tuo aiheena kuolema on eräänlainen yläosikko. Yritin poistaa sitä nyt tiedoista, mutta tuli vain tämmöinen: DB Error: syntax error. Eli ei onnistunut

Muusakirjoituskilpailuraatiin kuului neljä henkilöä, jotka valitsivat 14 työtä finaaliin. Makunsa kullakin. Ehkä tämä minun työ ei kolahtanut kaikkiin?
Luultavasti, että kisan taso oli niin hyvä, että finaaliin päässeet runot ja proosapätkät olivat tätäkin parempia.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (7 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty