Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Vihreätukkainen tyttö

Vihreätukkainen tyttö istui kalliolla ja katseli kaihoisasti taivaalle. Pumpulipilvet lipuivat hitaasti auringossa eikä olisi voinut millään uskoa, että elettiin jo lokakuun loppua. Vihreätukkainen tyttö oli mietteliäs kuten aina, mutta päivien lyhetessä hän tuntui vajoavan yhä syvemmälle ajatuksiinsa.

Koulun pihalla oli vilkasta. Lauma lapsia pelasi jalkapalloa kiivain tuntein, ja vähän väliä välituntivalvojan oli puututtava kahinoihin, joita pelaajien välille tuli. Kumma, etteivät vieläkään ole oppineen pelisääntöjä, niin yksinkertaisia kuin jalkapallon säännöt olivatkin, ajattelin itsekseni. Samalla laskeskelin kauniisti kimaltavia kiviä, joita olin löytänyt pihalta. Yhtäkkiä vihreätukkainen tyttö, joka ei koskaan puhunut kenellekään, seisoi vieressäni. Katsahdin kyykystäni ylöspäin ja hänen hiuksensa hohtivat auringossa. Säikähdin ja putosin takamukselleni asfaltille. Vihreätukkainen tyttö kyykistyi ja hänen kasvonsa tulivat aivan kasvojeni lähelle. Hetken tuijotettuamme toisiamme hän sanoi pitävänsä eniten kivestäni, jossa oli kullan sävyä. Sitten hän nousi ylös ja kääntyi lähteäkseen, mutta tokaisi vielä olkansa yli, että heidän suuret minänsä eivät halua totella sääntöjä.

Ihmettelin vihreätukkaista tyttöä. En ollut ollenkaan varma, että puhuiko hän minulle oikeasti. Kuulinko minä hänen äänensä vai kuvittelinko vain. Vai kuulinko hänen ajatuksensa ja hän minun, sillä miten hän muuten olisi osannut vastata ihmetykseeni jalkapallosäännöistä. Erikoinen tyttö, ajattelin, todella erikoinen. Silti hänessä oli mielestäni jotakin hyvin kiehtovaa. Seuraavan tunnin alussa hiippailin käytävän naulakolla ja tipautin vaivihkaa kullansävyisen kiven vihreätukkaisen tytön takin taskuun.

Kului päiviä ja viikkoja, ja vihdoin alkoi sataa lunta. Vihreätukkainen tyttö oli pelottavan kaukana syvissä mietteissään eikä hän näyttänyt kuulevan tai näkevän mitään, mitä ympärillä tapahtui. Opettaja yritti välillä hänelle puhua, mutta tyttö ei vastannut mitään. Jotkut lapset pilkkasivat häntä ruohopääksi tai yrittivät saada hänet suuttumaan tönimällä tai viemällä hänen kirjavan kaulaliinansa, mutta tyttö ei reagoinut siihenkään. Eikä hän koskaan kiittänyt minua kullansävyisestä kivestä, jonka olin hänen taskuunsa tiputtanut, eikä hän puhunut tai ajatellut minulle toista kertaa.

Eräänä päivänä vihreätukkainen tyttö ei tullut kouluun eikä häntä enää sen koommin näkynyt. Opettaja ei puhunut hänestä eivätkä muut lapset kyselleet hänestä. Ajattelin senkin olevan hyvin kummallista, ettei kukaan ollut kiinnostunut vihreätukkaisen tytön kohtalosta. Minä en koskaan unohtanut häntä. En koskaan. Mietin häntä joka päivä ja näin hänestä usein unta. Taisin todella pitää hänestä ja olin harmissani siitä, etten yrittänyt tutustua häneen paremmin.

Eräänä pumpulipilvisenä kevätpäivänä koulusta palattuani keittiön pöydällä oli kirje, jossa luki minun nimeni. En ollut koskaan ennen saanut kirjettä keneltäkään. Kirjeen lähettäjää ei kuoressa mainittu. Istahdin pöydän ääreen ja avasin kuoren. Sen sisällä oli valokuva. Valokuvassa oli vihreätukkainen tyttö. Hän istui puussa toisen vihreätukkaisen lapsen kanssa vihreän hohtavassa valossa ja hänellä oli kullansävyinen kiveni kädessään. Ja hän hymyili. Sydämeni pomppasi, hän hymyili!


-Katriina Uski

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty