Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

-

Lensi ulkona ilman sielua
keho nukkui ilmassa ja jalat raivosivat tuulessa
kädet lauloivat ilman lupaa

minä olen minä olen
mantrasi ikuisuuteen

pienet pisteet leijuivat isompina
todistellen samaa sanaa
mihinkään päätymättä

pitkin maata jalkoja kannatellen
kiipeilevät puihin tuhatjalkaa taivaassa
istuvat kukkien päällä tappamatta aikaa

auringon lapset
kuun pinnalla rukoillen
isä valo tule
näytä meille pieni taivas

suuren miehen otsasta sisään
sata enkeliä päässä
puluja pitkin sateenkaareen
ikuisesti mumisten

minä olen minä olen

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ
Renny Savolainen
-Kirjallisuuden teema

Annetut kommentit

Viimeinen työ jota kommentoin, koska omaa en kehtaa. Onnistut tässä runossasi olemaan samanaikaisesti sekä tuore, että harmillisen tavanomainen. Siitä on helppo antaa 4p, jotenkin tuntuu, että pystyisit ravistelevampaan tekstiin. Ainakin, mitä olen niitä aiempiasi lukenut. Ehkä joku muu saa tästä enempi irti tai ainakin minulla on sellainen vaistomainen aavistus. Mantra ikuisuuteen on hirveästi sanottu, mutta se ei kuitenkaan ole vielä (minun silmiini) riittävän hirveästi ollakseen jo toisella tavalla toimiva. Pienestä taivaasta taas tulee häiritsevästi mieleen Dave Lindholm. Loppu on kyllä hyvä, tuosta suuresta miehestä alkaen lähes sitä viitosen luokkaa. Ja kyllä se sitten antaa muullekin runolle enempi väriä ja "tarkoitusta"

Olisin ehkä kiinnostunut kuulemaan jonkun tulkinnan sisällöstä, itse en ala kun ei nyt edes oikein irtoa mitään
Jätin tässä muutaman väliin ajan puutteen takia. Luin ne kyllä ja ehkä palaan niitäkin myöhemmin retostelemaan, mutta tämä tässä, tämä Rennyn runo, kerta kaikkiaan pysäytti. Pakko siitä jotain sanoa, sillä tässä on jotain niin suurta, että se vapisuttaa. Ja aina, kun tulee jonkun tekstin kohdalla tällainen "tärinäolo", se tietää sitä, että jotain suurta on pienessä koossa siinä silmien edessä.

Jo ensimmäinen säkeistö lennättää taivaalle vimmalla, joka on valtava. Se saa jalat raivoamaan ja kädet laulamaan ilman kehon lupaa, sillä keho nukkuu, tietämättä mitä sen ympärillä tapahtuu. Keho nukkuu kuin avaruuden kehdossa, eikä herää, vaikka tuulet sitä rajusti keinuttavat. Avaruus on niin valtava, että sielu ei sitä tunne eikä tajua, se on kehon sisässä suojassa, se voisi repeytyä ja hajota kappaleiksi, ellei se olisi suojattu lihalla ja luulla, se on luuhäkissä, tavallaan. Runo jatkuu tästä niin voimakkaasti ja nerokkaasti, että se synnyttää ympärilleen mahtavat kehykset, poikkeaa maanpinnalla koskettamassa kukkien terälehtiä jalkojen kannatellessa tuhatjalkaa taivaassa samanaikaisesti ja sitten tuo hellyttävä kohta:

"auringon lapset
kuun pinnalla rukoillen
isä valo tule
näytä meille pieni taivas"

Sydäntäsärkevän kaunis runo pomppaa suuren miehen (Jumala-hahmon?)pään sisään, jossa sadat enkelit - pulujen muodostamaa sateenkaaren sivua pitkin laskeutuvat mumisten, minä olen minä olen. Jokaisen luodun ihmisen, eläimen, taivaankappaleen tärkein sanoma on ja pitäisi ollakin tuo taivaallisiin säveliin uppoava mumina : minä olen minä olen. Hylätty se, ja pois viskattava se, jonka pään sisästä tuo laulu on vaiennut, sillä itsensä unohtaminen, niin kauniilta kuin se tuntuukin, on samalla itsensä kieltämistä ja se on taas luonnonvoimien ja tarkoitusten vastainen teko. Jokaisella tähdellä on paikkansa. Mutta missä kuu? Kuuhulluus? Epäilen, että se on sisäänrakennettu tähän runoon, joka on taivaallisen hyvä ja avaa taivaallisia näkymiä!

Jos Renny ei ole runoilija, niin ei kukaan muukaan ole. Siitä olen varma.
PS. ja nuo pulut! Taivaallisessa yhteydessä puhutaan usein kyyhykysistä, eiköhän valkoinen kyyhky ole joku vertauskuvakin, mutta että pulu! Pulu, tulee lämmin, "kotimainen" olo. Sitä ei olisi millään odottanut, sen takia se tuntuu niin hyvältä. Ei sorruta raamatullisiin kliseisiin, jos sellaisia nyt yleensä on. Etupäässä ne ovat totuttuja vertauskuvia. Puluhan on kyyhkynen, sekin.
Minut valtaa usein Helsingissä pakko potkaista jaloissa pyöriviä puluja. Vielä en ole sitä toteuttanut. Someday, someday...
Renny, jätkä lentää kyllä jossain korkeammalla kuin useimmat. Myös minuun teki lähtemättömän vaikutuksen tuo "auringon lapset"-osuus. Femmalla paiskaan, ei voi mitään.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (7 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty