Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Profiiliteokset

Yhdestoista vuosi II

Luku 5. Avioliitto

”Mitä vittua sinä olet mennyt tekemään?”
”Ja minähän en mene mihinkään puhumaan sinun ongelmista.”
Marianne kertoi minulle mielipiteensä perheneuvolan keskustelusta. Tai minun
suunnitelmasta mennä sinne yhdessä keskustelemaan. Ja jatkoi avautumistaan.
”Minä olen täysin onnellinen, sinulla tässä on ongelma. Sinä olet alkanut höpöttämään,
miksei rahat riitä ja ettet ole onnellinen. Ja mökötät, jos en jaksa illalla rakastella.”
”Ja en varmaan jaksakaan, pitäähän minun nukkua ja herätä töihin. Ei sitä vaan aina
huvita.”
”Rahat ei riitä kun kaikki maksaa. Likat on teini-iässä ja pientenkin lasten vaatteet
maksaa.”
”Ei se minun vika ole, ettei Jakke sinun rahat riitä lainan maksuun ja ruokaan. Se nyt piti
ostaa vaan iso kämppä, kun meitä on niin monta.”
”Voisithan sinä tienata enemmän, etkä alkaa kytätä miten sitä rahaa käytetään.”
Korvia alkoi kuumottamaan ja mietin, että kyllä minä olen paska, olen paska, olen tosi
paska. Haihattelen jotain onnellisuudesta ja toisen arvostamisesta pilaten muiden hyvän
elämän.
”Se aika on nyt kuitenkin sinne varattu ja minä sinne menen ainakin.” , aloitin uudelleen
asiasta keskustelun, hieman nöyrempänä.
”Onhan sinun täytynyt huomata, että meillä ei kaikki ole hyvin. Et sinä voi ummistaa silmiä
meidän parisuhdeasioista. Ei tässä nyt puhuta pelkästään nussimisesta tai siitä, miksi ne
raha-asiat vaivaa.”
”Meidän täytyy puhua myös suhteen tulevaisuudesta, mitä me yksilöinä siitä halutaan.”
”Miksi me käyttäydytään jollain tavalla ja miten me ajatellaan toisistamme!”
”Ja miksi vitussa minä olen niin kauhean vihainen ja minua rassaa sinun kylmyys minua
kohtaan!”
Huusin jo täysillä ja painuin ulos.
Kävelin ja ajattelin, että mitä minä voisin tehdä. Mariannen asenne keskustelua kohtaan oli
tyly. Toisaalta tiesin, että kyllä hän sinne terapiaan lähtee ja haluaa keskustella. Luulen,
että jo eroaminen, pelkkänä ajatuksena, olisi hänelle vastenmielistä, se olisi kuitenkin
luopumista elintasosta, rutiineista ja aviomiehestä renkinä. Minua kylmäsi kuitenkin ajatus,
ettei hän mitenkään voisi muuttua. Ei ihmisen luonnetta voi muuttaa. Ei hän ottaisi minua
kädestä kiinni ja sanoisi rakastavansa minua. Tai kysyisi minun vointia ja olisi vilpittömästi
kiinnostunut, mitä minä ajattelen ja tunnen. En vaan voinut käsittää, miksei hän osaa
näyttää tunteita. Osaahan kaikki naiset!
Muistelin aikaa alkuajoilta, kun me tapasimme, mitkä asiat painoivat vaakakupissa, kun
halusin aloittaa seurustelun. Olin samana vuonna lopettanut edellisen suhteen. En
jaksanut sitä suhdetta, koska suhteessa oli paljon sähläystä. Itse sekoilin ja tyttöystäväkin
sekoili. Seurustelussa oli viinaa ja vaarallisia tilanteita. Ja paljon kiihkeitä tunteita ja niitä
näytettiin. Kun tapasin Mariannen, hän oli rauhallinen, ei räiskyviä tunteita, ei käyttänyt
alkoholia kuin satunnaisesti. Ja aika viaton myös seksuaalisesti. Siis aikuiseksi naiseksi
kokematon seksissä.
Voisi sanoa, että se siinä viehätti, järkevä suhde, mikä voisi kasvaa välittäväksi
rakkaudeksi. Vähänpä minä tiesin.
Kävellessäni en ollut miettinyt paljonkaan minne kävelin ja huomasinkin olevani siellä päin,
missä Piia oli kertonut asuvansa. Kävelin hänen talonsa ohi ja muistelin, mistä kaikesta
olimme jutelleet.
Ajattelin, että olin nyt sitten valinnut sen kakkosvaihtoehdon.

Luku 6. Avioliitto

Olen usein aikaisemmin miettinyt mitä tai minkälaista on terapia. Niin kuin
monet muutkin, sitähän on nähnyt paljon elokuvista tai tv-sarjoista. Terapeutti kyselee ja
johdattelee kertomaan elämästään, lapsuudesta varsinkin sekä ajatuksista yleensäkin.
Istunnossa on tietynlainen jännite, tavallaan pelko, että paljastuu jotain, mikä ei olisi hyvä
asia. Paljastaisi olevansa huono ihminen tai kykenemätön joihinkin asioihin.
Pariterapia on sitten vielä kaksi kertaa pahempaa, koska siinä riisutaan kaikki
kumppaninsa edessä. Silloin siinä tulee myös luottamus koetukselle, ettei niitä herkkiä
asioita käytä väärin suhteessa, mitä yritetään korjata.
Mariannen ja minun suhteen avaaminen terapiassa oli valaiseva kokemus. Minulle se
aukeni muutaman käynnin jälkeen, mutta en siitä uskaltanut puhua hänen kanssaan.
Marianne oli tyytyväinen myös asioiden läpikäymiseen ja sai siitä jotakin hyvää voimaan
itselleen.
Terapian tarkoitus ei ollut mielestäni, että me olisimme pysyneet pelkästään yhdessä.
Terapia on tukena ihmisille, jotka eivät pysty tekemään päätöksiä yksin, päätöksiä mitkä
vaikuttavat myös muihin kuin itseensä. Se auttaa ottamaan vastuu päätöksistään. Sen
lisäksi terapia auttaa kantamaan seuraukset tekemistään päätöksistä. Tiesin, että
Mariannen tytöt loukkaantuvat, samoin kuin äitinsä, jätetyksi tulemisesta, jos eroon
päätyisin. Tiesin, että se kostetaan äidin puolesta tavalla tai toisella. Havainto, että
istunnoissa opin olevani ihminen, jolla oli erilaiset näkökannat kuin puolisolla oli jo huono
juttu. Kun siihen lisätään meidän lapsuuksista saadut elämisen eväät, meidän ei olisi
koskaan pitänyt mennä yhteen. Seurauksena ei voinut olla mitään muuta, kuin karille
karahtaminen. Totta kai oli myös vaihtoehto, että purjeet saavat uutta tuulta ja vene jatkaisi
matkaa.
”Miten sinä Jarkko suhtaudut vaimoosi Marianneen?” , terapeutti kysyi.
”Rakastan häntä ja kunnioitan hänen tekemisiään ja..”
”Niin, mutta mitä sinä ajattelet, kun teillä on vaikka riitaa jostakin asiasta?”
”Olen vihainen, ainakin siis jos riita on jollain tavalla minua loukkaava ja..”
”Joo, mitä sinä ajattelet kun olet vihainen?”
”Niin, olen vihainen, en kai ajattele, kai minä tunnen ja..”
”Hyvä Jarkko, mitä sinä tunnet?” , terapeutti kysyi jo hieman kiihkeämmin.
Nyt aloin päästä juonesta kiinni, kun mietin mitä hän yritti kysyä. Tai ainakin luulin.
”No minua vituttaa aika paljon, kun meillä ei ole seksiä, tai että minua edes huomioidaan
millään lailla tässä parisuhteessa tai joskus vaikka kunnioitettaisi!”
Ja sitten oltiin hiljaa. Minua ainakin painosti hiljaisuus, kun en tiennyt miksi oltiin hiljaa. En
uskaltanut sanoa mitään.
”Miten sinä Marianne suhtaudut mieheesi Jarkkoon?” , terapeutti kysyi, todella pitkältä
tuntuneen hiljaisuuden jälkeen.
”Rakastan häntä ja olen iloinen perheestä ja..”
”Niin mutta, mitä sinä ajattelet, jos teillä on tullut sanomista jostain asiasta?”
”No ottaa päähän tietysti, kun ei tuo voinut..”
”Mikä sinua ottaa päähän ja mitä sinä tunnet?”
”Minusta vaan tuntuu, että hän on saamaton ja voisi joskus..”
”Hyvä Marianne, miltä sinusta oikeastaan tuntuu?” , terapeutti kysyi kiihkeästi katsoen
Mariannea suoraan silmiin.
Luulen, että Mariannekin pääsi aika hyvin juonesta kiinni ja tempaisi pöydälle varatut
nenäliinat syliinsä.
”Kyllähän se suututtaa ja suorastaan vituttaa, kun hän räpättää onnellisuudestaan ja että
seksiä pitää olla ja vielä kosketella!” , Marianne huusi kimeän nyyhkytyksen saattelemana.
Hyvä juttu. Nyt peli oli avattu. Ja siltä tämä minusta alkoi tuntumaankin, peliltä. Olihan
ne oikeita asioita ja käytiin syvälläkin. Ja minä ainakin opin myös Mariannen luonteesta
enemmän, kuin olisin itse yksin saanut selville. Hänelle suhde miehen kanssa tarkoitti
hyväksikäyttämisen suhdetta, oli se siis aviomies, poikaystävä tai vain miespuolinen
ystävä. Aina piti jotain siitä suhteesta saada. Varallisuutta, matkoja, palveluksia, seksiä.
Kun myöhemmin kuulin Minnan, hänen vanhemman tytön sanovan, että miehet ovat
tarkoitettu hyväksikäytettäviksi, tiesin Mariannen olevan todella tehokas kasvattaja. Hän
saa omat elämänkatsomuksensa siirrettyä lapsilleen sujuvasti, mietin käyttikö hän siinä
huumorintajua vai katkeruutta työkaluna, mutta se toimi täydellisesti.
Ja tämä kaikki pitäisi muuttua talven aikana, näillä istunnoilla, keskusteluilla,
eheytymisellä.
Olin lievästi sanoen huolissani siitä, miten kaikki menisi, oppisinko minä hyväksymään,
etten ehkä koskaan saisi täydellistä parisuhdetta, mutta olisi lähellä sitä parisuhdetta, mitä
molemmat hakevat.
Kaikki menevät naimisiin tarkoituksena olla loppuelämä yhdessä, rakastaen toisiaan
myötämäessä ja vastamäessä. Kukaan ei varmasti suunnittele, että meillä tulee olemaan
ihana liitto, kymmenen vuotta yhdessäoloa, kodin rakentamista, ikeassa käyntejä,
lastenkasvatusta ja yhdestoista vuosi me sitten kasvetaan erilleen.
Mutta näinhän se kuulemani mukaan on mennyt. Olen jutellut monen eronneen ihmisen
kanssa, siis minun tapauksessa voisi sanoa, että liian monen, ja yhdeksän kymmenestä
kasvoi erilleen. Mitä helvettiä se edes tarkoittaa!
Eikö vain voisi tunnustaa sen tosiasian, että olimme alusta asti erilaisia. Olimme vain niin
saatanan tyhmiä, ettemme tajunneet sitä aamulla, kun heräsimme huuruisen panoyön
jäljiltä.
”Huomenta kulta, saitko sinä nukuttua hyvin?” Marianne haukotteli ja venytteli silkkisessä
yöpaidassaan nännien melkein puhkaistessa ohuen kankaan.
”Ihana rakastella sinun kanssa, sinä tunnuit tosi hyvälle ja miehekkäälle!”
”Minä voin keittää sinulle kahvit ja tehdä voikkarin.”
”Kuule rakas, mitä sinä luulet, voisitko hakea exältä minun lapset, kun se nipottaa, että
tuomiset ja hakemiset pitäisi mennä tasan?”
Kriiiiks! Tuossa olisi pitänyt minun päässä kuulua ääni kun neula hyppää levyltä.
Mutta ei kuulunut, vaan ajatus, että tulee seuraavakin kiihkeä yö, ja seuraava, hämärsi
kaiken. Olisi todellakin pitänyt tajuta, että tässä annettiin ja pyydettiin, mikään ei ole
pyyteetöntä.
Ja miksei muuten voisi mennä tasan?
Ja ei sitten mennyt meidänkään osituksessa, kun löi yhdestoista vuosi.

Luku 7. Avioliitto

”Hei Pauli, voisitko sinä katsoa minunkin lasten perään samalla, minä käyn
hoitamassa tämän puhelun, yksi asiakas on siellä ongelmissa ja kyselee neuvoa?”
”Joo totta kai, me etsitään vaikka simpukoita tai jotain.”
Olimme porukalla lähteneet reissuun lasten kanssa, Paulin ja Teean perhe ja me, Pärnun
pikku kylään pitkälle viikonloppumatkalle. Tämä tulisi jäämään viimeiseksi yhteiseksi
lomamatkaksi perheenä. Minkä jo tiesinkin. Sitä ei kukaan muu vielä tiennyt, enkä sitä
viitsinyt kellekään kertoakaan. Edellinen talvi meni terapiassa ja asioita käydessä
mielessään läpi. Moni asia selvisi ja montaa asiaa pyydettiin anteeksi. Oli hieman
enemmän ymmärtämistä ilmassa. Loppuvaikutelmaksi terapiasta molemmille jäi syytökset
omia lapsuuksiaan kohtaan ja siitä juontaneet tunnepuolen aiheuttamat konfliktit perheelämään.
Eväitä valitettavasti ei saatu siihen, miten parisuhteen voisi pelastaa ja miten
siihen pitäisi sitoutua. Ja miten molempien tunteet lähtisivät uudelleen käyntiin. Olin
lopputalvesta ja alkukesästä todella masentunut ja mietin vain, miten voisin saada elämäni
kuntoon. Minua pelotti tulevaisuus ja tiesin olevani yksin tämän kaiken kanssa. En voinut
puhua asiasta Mariannen kanssa, koska puheyhteyttä ei meidän välillä ollut, ja en
tietenkään halunnut kenenkään sukulaisen kanssa puhua, koska en vaan ollut tarpeeksi
heidän kanssaan tekemisissä, että sellaista yhteyttä olisi ollut. Vaihdoin talvella myös
työpaikkaa ja siirryin myymään laitteita, joita aikaisemmin olin enimmäkseen toimittanut
asiakkaille. Asioita oli paljon mietittävänä. Yksi kaveri oli, Ari, jonka kanssa pystyi asioista
keskustelemaan. Hän oli eronnut ja hänellä oli näistä suhde asioista tietoa enemmänkin.
Hänellä oli aika varmat mielipiteet naisia kohtaan, naiset ovat turhia ja niistä on pelkkää
harmia. Se tarkoitti minun ongelmia puitaessa avioeroa. Osasin kyllä suodattaa osan
informaatiosta, mutta hänen vakuuttavat perustelut olivat kyllä hyviä.
Paulin kanssa en vielä asiasta uskaltanut puhua, koska hän olisi sanonut Teealle ja hän
olisi kertonut Mariannelle. Asiasta oli kuitenkin kova palo puhua ja mieleeni tuli vertaistuki.
Eihän mistään löytynyt vertaistukea avioeroa suunnitteleville. Keskustelupalstoja kuitenkin
pienen tutkimisen jälkeen alkoi yllättäen löytymään. Niissä oli kaikissa yksi yhteinen
nimittäjä, katkeruus. En tuntenut sellaista tunnetta, niin en osannut heittäytyä sekaan
keskustelemaan ja ottamaan puolta puolesta tai vastaan todella kovan luokan syyttelyistä.
Lopetin eropalstojen lukemisen välillä ja pidin taukoja joka kerta, kun aloin voimaan
pahoin. Tekstit ja ihmisten tarinat olivat joskus vain liian rankkoja. Sain idean mistä löydän
eroista kokeneiden vertaistukea parhaiten. Tai eroa suunnittelevien. Netistä löytyi erilaisia
deittipalstoja. Ja siellä oli myös naimisissa olevia. Ennen tätä Pärnun reissua olin
kirjoitellut yhden Maritan kanssa. Hän oli naimisissa ja oli harkinnut avioeroa jo useamman
vuoden. Lapsia oli kolme ja mies, joka ei halunnut häntä enää seksuaalisesti. Mies oli
kuitenkin hyvä isä ja Marita oli sopeutunut elämäänsä äitihahmona. Netin kautta hän etsi
sisältöä ja tyydytystä naiseuteensa. Meillä oli välimatkaa noin puoli tuhatta kilometriä, joten
aivan heti ei tarvitse keskustella sänkyyn menemisestä, mikä aika usein on monen
keskustelijan tavoite. Marita halusi keskusteluissa puhua kaikkien arkipäiväisten asioiden
lisäksi myös seksistä. Ja hän halusi myös puhua välillä seksikkäästi ja kiihottavasti. Siis
aivan täydellistä vertaistukea!
”Hei muru, täällä on jo jollakin ollut ikävä. Ajattelin sinua kun eilen menin nukkumaan.
Miten sinulla siellä reissussa menee? Oletko sinä ehtinyt ajatella minua?”
”Kiva kuulla sinun ääntä. Reissu menee, miten sen nyt voisi olettaakin menevän. Jollakin
on jääpuikko perseessä ja se en ole minä.”
”Naiset menivät laittamaan kauneuspuotien taloudet kuntoon. Ja shoppailee vaatteita.
Sidukalla jo varmaan nyt.” , aloitin tilittämisen päivän tapahtumista, kun hän pian keskeytti
minut.
”Jakke, oletko sinä puutteessa? Kuule, minä otan aurinkoa meidän takapihalla ja voisin
tässä vähän hekumoida, jos sinulle käy..”
”Minulla on aika pienet uikkarit ja ne on jo aika kuumat, sinun ääni voisi saada ne myös
aika kosteaksi, jos sinä haluat..” , Marita kuiskaili.
”Minä tunnen kuumaa värinää minun kosteas..” , Marita huokaili kun keskeytin.
”Hei Marita, voitko sinä lopettaa, kun minä seison tässä uimarannalla vain uikkareissa ja
en haluaisi mitään hämminkiä herättää juuri nyt.”
Minun oli pakko keskeyttää hänet, ennen kuin lasten vanhemmat huolestuu puhelimessa
olevan sedän habituksesta.
”Miten Marita sinulla menee?”
”Oletko sinä harkinnut jo, että laittaisit eropaperit menemään, vai oletko edes jutellut
mitään sinun miehesi kanssa?”
”No en minä ole sitä ehtinyt ajattelemaan, minullahan on ollut niin kivaa sinun kanssa, ettei
sillä ole väliä. Ja siellähän se omassa huoneessa nukkuu.”
”Viimeksi kun aloitin juttelemaan, niin hän vastasi minulle käyttäen vain yksitavuisia
sanoja. Lasten harrastuksista ja kaupassa käymisestä olemme saaneet pisimmät
keskustelut aikaan. Ainakin pari lausetta ollaan niistä oikein turinoitu.”
”Minä olen kuule aika väsynyt siihen ukkoon. Mutta lasten takia kai täytyy vaan roikkua ja
elämänsä pilata.”
”Ethän sinä Jakke ole itsekään saanut mitään aikaiseksi. Oliko sinun lapset jotain viisi vai
täyttääkö ne kuusi. Sinullahan se olisi niiden iän puolesta hyvä erota, ne ei käy sinua siinä
iässä vihaamaan ja olisi innoissaan kahdesta kodista. Jos te siis pysytte väleissä ja
eukkosi ei pimahda.”
Mietin, miten Marianne vastaanottaisi kertomisen halustani erota. En pystynyt keksimään
mitään millainen hän olisi. Jo se, että raahasin hänet terapiaan ja kerroin etten ole
tyytyväinen suhteeseemme, pitäisi avata hänen silmät ja häikäistä hänet oivaltamaan
avioliiton tila. Mutta tiesin myös, että Marianne on hyvä kieltämään huonot asiat.
Pimahtaisiko hän, sitä en tiedä. Voihan se olla, että suuttuu kuin lapsi, jolta viedään tikkari.
Ehkä hän tilittää tytöille katkeria ajatuksia minusta tai jankuttaa meidän lapsille, kuinka iskä
jätti meidät ja on onnellinen ilman meitä. Toivottavasti lapset isompana tajuavat, että ero
parisuhteesta ei ole ero lapsista.
Avioero on huono asia. Toinen avioero on vieläkin huonompi. Varsinkin lapsille. Tai vain
lapsille.
”Marianne, mitä sinä luulet pitäisikö meidän mennä jo ukkojen luo. Jos ne alkaa väsymään
lasten kanssa?” Teea kysyi.
”Kai se ehkä pitäisi, ainakin näiden jälkeen, mutta onhan ollut kiva päivä.”
Teea katseli Mariannea pitkään ja huolestuneella ilmeellä kysyi.
”Minä olen vähän miettinyt viime aikoina ja nyt kun meillä on hetki aikaa istuskella, niin
onko teidän suhteessa kaikki hyvin?”
”Meinaan, kun se Jarkko on niin poissaolevan näköinen.”
”Ja ette te siis molemmat paljoa keskenään juttele.” Teaa jatkoi.
Marianne yritti hymyillä urheasti ja sanoi.
”No onhan sitä kaikkea sanomista ollut puolin ja toisin. Mutta me olemme käyneet
perheneuvolassa hoitamassa asiaa. Eiköhän kaikki mene parempaan päin.”
”Mutta se siitä. Arvaa Teea mitä, minä lähden käymään risteilyllä kohta. Meillä on sellainen
vähä niin kuin työristeily. Tai on siellä pari luentoa tai jotain. Mutta ajattele, ne on minusta
hauskoja aina.”
”No hienoa Marianne, sinä olet niistä tosiaankin aina tykännyt. Voisinpa minäkin tuon
Paulin kanssa lähteä, mutta se on aina töissä. Ehkä joskus.”

Luku 8. Avioliitto

”Ole nyt kunnolla ja paikallaan, että saan nämä housut sinun jalkaan, ihme
venkoilua koko ajan.” , Marianne huusi lasten pukemisen aikana naama punaisena ja jo
todella hermostuneena.
”Iskä saa pukea teidät loppuun, minä en kohta enää jaksa.”
”Jakke, joko sinä sait syötyä ja vaatteet päällesi, sinun pitää lähteä viemään lapset
päiväkotiin. Minun pitää vielä laittaa omat vaatteet kasaan, ja naama kuntoon reissua
varten!”
”Teidän laiva lähtee illalla, tuskin sinä siitä myöhästyt!” huusin takaisin. ”Ja sinä käyt
töissäkin vain kääntymässä, joten älä nyt hermoile turhaa.”
”Suvi lähtee isälleen viikonlopuksi, Minna jää kotiin, se ei mene.” , saan lisätietoa.
En voi olla kuittailematta asiasta, siitä miksi Minna ei mene isälleen, olen tietysti ilkeä kun
edes otan asian esille, mutta en ole ollut oikein hyvä ihminen ja näytän sen tällä hetkellä
liiankin helposti.
”No ei varmaan mene. Meneeköhän enää koskaan. Se ei ollut ehkäpä mikään kiva tunne
kun oma tytär uhkailee oikeudenkäynnillä, jos ei saa rahaa. Jos minulta kysytään niin ihan
turhaa välien pilaamista yhden satasen takia, olisihan tuo nyt pärjännyt muutenkin.”
Sanoin taas omia mielipiteitäni ja tiesin, että turhaan sanoin, Mariannehan asian oli
päättänyt ja hoitanut, eikä Minna.
Minna oli kiltti ja hyväntahtoinen, eikä olisi asiaa noin hoitanut, jos olisi itse saanut päättää.
”No Jakke, sinultahan ei mitään tästä asiasta kysytä, koska tämä ei sinulle kuulu millään
lailla, ja sinähän voit ajatella että se yksi satanen on nyt vaikka käytettävissä tällä
reissulla.”
”Tai jos Minna menee käymään vaikka jossain ulkona.”
Se kyllä oli turha luulo. Tyttö viihtyi hyvin kotona ja ei paljon missään käynyt. Ei oikeastaan
koskaan ollut mikään kyläluuta. Minusta se oli ihan hyvä asia, että viihtyi kotona ja oli
lastenhoitoapuna. Ei tarvinnut pelätä, että hänelle tapahtuisi mitään pahaa. Olin jo tehnyt
valmiiksi kopiot hänen kuvastakin, joiden avulla etsisimme häntä, jos hän katoaisi
kaupungilta. Se taisi olla hätävarjelun liioittelua.
”Jos sellainen ihme tapahtuu niin annan sinulle vaikka yhden satasen lisää, ihan ihmeen
tapahtumisen kunniaksi.” , vastasin Mariannelle.
”Kyllä me hyvin pärjäämme kotonakin, käyn kaupasta hakemassa mättöruokaa ja
herkutellaan.”
Sitä minä olin kyllä viime aikoina tehnyt. Painoa oli noussut hieman ja mietinkin että
syönköhän murheeseen. Ja huuhtelen kaiken viinillä alas. Olin jo päättänyt aloittaa
liikuntaharrastuksen, sählynpeluun, sitä oli kehuttu erinomaiseksi keinoksi
painonpudotukseen. Hyvää kuntoa ja parempaa vartalon ulkonäköä tarvittaisiinkin siihen
nähden, mitä olin jo mielessäni suunnitellut. Poikamiehen elämää.
Illalla lasten mentyä nukkumaan söimme tacoja ja minä maistelin hyvää viiniä, minkä
ajattelin sopivan niiden kanssa. Huomasin, että näin mausteisen ruoan kanssa menisi
mikä tahansa viini, mutta pääasia kait olikin että sain viiniä juodakseni. Minnan kanssa oli
kiva jutella niitä näitä sen opiskeluista ja tulevaisuuden haaveista. Hän ei millään olisi
luovuttanut ja mennyt omaan huoneeseen telkkaria katsomaan. Sain hänet kuitenkin
lopulta menemään nukkumaan ja aloitin oman tulevaisuuden miettimisen.
Kirjoitin kirjeen terapeutille aikeestani erota parisuhteesta. Selvitin siihen syitä ja
tuntemuksia. Olin melko varma, että Marianne ottaa häneen yhteyttä ja yrittää saada
minua mukaansa jatkamaan keskustelua. En halua sinne mennä, joten kirje selvittää asiaa
minun puoleltani.
Maanantaina aion mennä hakemaan avioeroa, laittamaan sen vireille ja siitä tulee kirje
Mariannelle. Asunnon etsiminen voisi alkaa myös seuraavalla viikolla. Ositus pitäisi saada
myös tehtyä mahdollisimman pian. Todennäköisesti Marianne haluaa pitää asunnon ja
että siihen olisi varaa, tapaamiset hän haluaa varmaankin sopia niin, että hän saa
kohtuullisen elatusmaksun. Eli ei tietenkään mitään viikko ja viikko systeemiä, mitä minä
kyllä yritän ehdottaa. Aion myös hyvittää tekoani, mistä tunnen syyllisyyttä, antamalla
hänelle suuremman osuuden osituksessa. Luultavasti 60/40 jako, tiedän aivan varmasti
sen, ettei minun lapset siitä mitään tule hyötymään, meneehän kaikki rahat elämisen
välttämättömiin asioihin, mutta Marianne varmaankin siitä ilahtuu. Tai niin ainakin luulin.
Asian ajatteleminen tuntui tuskaisen suurelta möykyltä. Nyt kun olin päätökseni kuitenkin
tehnyt, niin se ainakin toi hieman lohtua. Vakuuttelin itselleni, että kaikki suunnittelemani
asiat menevät hyvin ja olisin uuden tien alussa.

Avioliitto, harkinta-aika, avioero.

Luvut 5-8

-Jari P. Tapola

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty