Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Profiiliteokset

Yhdestoista vuosi VII

Luku 26. Harkinta-aika

Tapailin Teijaa kesän edetessä loppupuolelle. Juhliminen oli useimmin
teemana. Opin tuntemaan hänet paremmin ja huomasin ettei kaikki hänelläkään ollut
hyvin. Hän oli helposti masentuva ja toisaalta melkein liiankin innostuva alkoholin
nauttimisen jälkeen. Minulle se sopi, koska oma elämäni oli samanlaista. Useimpina arkiiltoina
saatoin juoda puolikkaan tai kokonaisen viinipullon nukkuakseni hyvin. Elämätapani
alkoi vaikuttamaan kuntooni ja mielenterveyteeni. En löytänyt keskustelukumppania omien
ongelmieni selvittämiseen. Edelleen kyllä kuuntelin muiden ongelmia ja elämän tuomien
kolhujen oireita. Omat murheet hukkuivat lasiin. Teija tuli toimeen hyvin lasten kanssa ja
omat lapseni hän tapasi pariin kertaan. Toisella kerralla menimme piknikille Seurasaareen.
Matka oli rentouttava ja rauhallinen kokemus mielelle. Viikonlopun viettäminen ilman
alkoholia tai juhlintaa oli miellyttävää. Seuraavalla viikolla jatkui tuttu juhlinta kuitenkin
uudelleen. Menimme perjantaina Teijan mökille saunomaan ja rentoutumaan. Reissu
muistutti paljon antiikin ajan roomalaista kylpylälomaa. Joimme ja nautimme runsaasti,
kunnes sammuimme aamuyöstä. Jouduin odottamaan seuraavaan iltapäivään asti, ennen
kuin uskalsin mennä auton rattiin. Olin hyvin masentunut ja sanoin Teijalle, että halusin
olla itsekseni. Hän ihmetteli käytöstäni ja oli harmissaan. En kuitenkaan pystynyt olemaan
illalla kotona vajoamassa masennuksen syövereihin, vaan halusin lähteä ulos. Halusin
mennä laulamaan karaokea, jonka olin vasta oppinut hallitsemaan. Ainakin joidenkin
kappaleiden kohdalla. Sain Mariannen kiinni ja suostuttelemaan Suvin katsomaan lapsia ja
lähtemään kanssani. Halusin kertoa hänelle huonoista tuntemuksista ja odottavani
Tallinnan matkaa hänen kanssaan. Hän ei ollut matkasta puhunut mitään ja olin jo
vaikutelmassa, ettei hän enää sinne halunnutkaan lähteä. Paikka oli pieni pub, jossa ei
mitään pitkää jonoa ollut laulamaan. Alkuillassa varsinkin humalan tuoman rohkeuden taso
oli vielä niin alhainen ettei monikaan käynyt laulamassa. Itse pääsin Mariannea
odotellessa laulamaan muutamankin kappaleen. Olin omasta mielestäni kohtuullinen
laulaja ja sainkin joidenkin kädet taputtamaan itselleni. Mietin kumpaa arvostettiin
enemmän, laulamista vai poistumistani. Mariannekin saapui paikalle ja halasin häntä.
”Minulla on melkein ollut sinua ikävä, tai ainakin olen ajatellut sinua.” , sanoin hänelle.
”Minulla ei kylläkään ole ollut sinua ikävä, mutta onhan se kiva lähteä ulos.” , Marianne
sanoi omaan, ei niin miellyttävään, tapaansa.
”Onko sinulla kaikki hyvin, olet ainakin saanut aurinkoa kasvoillesi.” , sanoin.
”No onhan tuo aurinko paistanut niin, että ihmehän se olisi, jos ei se tarttuisi. Oletko sinä
käynyt jo laulamassa?”, hän kysyi.
”Joo, pääsin jo laulamaan, mutta on minulla siellä vielä yksi kappale sisällä.”
”Sehän on sitten kiva kuulla miten sinä laulat, ehditkö sinä hakemaan minulle siiderin
tuosta baarista?” , Marianne pyysi.
”Joo kyllä minä voin hakea.” sanoin ja kuulin kun hänen puhelin soi.
”Jakke kuule, minun täytyy ottaa tämä, minä menen tuonne ulos puhumaan.”
”Okei, mutta minä laulan kohta, tule sitten kuuntelemaan.”
Hain juomaa lisää ja odottelin omaa vuoroani. Mariannea ei näkynyt missään. Hän oli vielä
ulkona puhelimessa. En ehtinyt mennä sanomaan hänelle, että tulisi sisälle kun oma
vuoroni tuli. Harmitti paljon kun hän ei kuunnellut lauluani. Mietin oliko hän lähtenyt jo pois
kokonaan, kunnes hän tuli sisälle.
”Sorry kun kesti. En tainnut ehtiä sinun laulua kuuntelemaan.”
”No etpä ehtinyt. Oliko se niin tärkeää, ettei sitä myöhemmin olisi voinut jutella.” , kysyin.
”No oli se. Se oli yksi kaveri, joka pyyteli ulos.”
”Niin, eikö sitä vaan olisi voinut pyytää soittaa uudelleen myöhemmin?”
”Se ei luovuttanut niin helpolla. Tivasi ja tivasi vaan. Ja olihan minustakin kiva jutella sen
kanssa.”
”No kuka se sitten on, vaiko ei voi kertoa, taas kuitenkin joku naimisissa oleva salarakas.”
”Ei kun ihan vapaa. Yksi rakennusmies, reissuhommissa täällä. Minä näin sen viimeksi
kun olin ulkona.”
”Jaahas, ja nyt on rakkautta sitten ilmassa.”
”Voihan sitä ollakin, onhan sinullakin niitä ihastuksia. Vai mikä tilanne tänään on?”
”Eipä niin hyväkään. Harmittaa tämä elämä oikeastaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä ja tulee
välillä kovia masennuksen puuskia.” , sanoin.
”Ai jaa.”
”Voihan se johtua tästä juomisestakin, kun ei ulkona viitsi selvin päinkään olla.”
”Tai sitten sinä vain ajattelet liikaa. Ehkä sinun pitäisi olla viikonloppuisin enemmän sinun
lastesi kanssa.” , Marianne ohjeisti.
Otimme vielä parit ja menimme toiseen ravintolaan. Marianne vaikutti välillä olevan pahalla
päällä. Ehkä häntä kadutti ettei tehnytkään treffejä uuden kaverinsa kanssa.
Juovuimme illan edetessä liikaa ja pian päästelimme höyryjä ulos ja haukuimme
toisiamme. Toivotin hänelle parempaa iltaa ja pahoittelin, että pilasin hänen mahdolliset
treffit. Lähdin kotiin harmistuneena ja vihaisena. Hän huuteli perääni, että Tallinnan
matkan voi perua.
Soitin seuraavana päivänä Teijalle ja kysyin haluaako hän lähteä Tallinnaan. Hän ilahtui ja
sanoi lähtevänsä mielellään, vaikkakin oli vain viikon varoitusaika. Matka alkoi huuruisesti
jo laivalla eikä selviämistä ehtinyt tapahtumaan reissun edetessäkään. Hotellihuone oli iso
ja viihtyisä. Iltapäivällä soi puhelin ja katsoin, että Marianne soittaa. En vastannut siihen
heti, vaan sanoin Teijalle, että menen käytävään soittamaan exälle. Hän toivotti onnea.
”Marianne, soitit äsken.”
”Joo, ajattelin vaan, että voisitkohan sinä katsoa illalla lapsia, minulla tuli meno siihen?”
”En minä voi, etkö sinä voi kysyä tytöiltä.”
”En aina viitsi niiltä kysyä, kun jo nyt katsovat niin paljon.” , hän sanoi.
”Etkö voisi sitten viettää lasten kanssa aikaasi, pakkoko sinun on koko ajan mennä?”
”Paraskin puhumaan, menethän sinäkin.”
”Kyllä se on poikkeus että menisin omalla lastenhoito viikonloppuna. Ja sinä sen tiedät, ei
minulla ole lastenkaitsijoitakaan sitä varten. Eikö sinulla ole huono omatunto edes siitä.”
”Älä sinä minulle ala tuollaista puhumaan! Missä sinä nyt sitten olet kun et voi lapsia
katsoa illalla?” , hän kysyi.
”Missä sinä luulet että olen? Täällä Tallinnassa, mihin sinä et halunnut lähteä.”
”Mitä helvettiä, sinä et sitten perunut sitä? Ja lähdit yksin sinne.”
”Kyllä lähdin.” , sanoin.
”Olet sinä sitten ikävä.”
”Vai niin, kun en voi nyt katsoa sinun puolesta lapsia?”
”Niin.”
”Ja sinä Marianne olet itsekäs paska.” , sanoin ja iskin luurin kiinni.
Mietin käytävän sohvalla Mariannea. Olin niin vihainen, että silmistä valui vesi. Tunsin
tuskaa eniten siitä ettei lapset saa äitiä ja isää yhteen. Minkäänlaista rakastumisen
tunnetta ei ole tulossa. Minkäänlaista anteeksi antamisen tunnetta ei tule löytymään.
Ainoat tunteet ovat olleet viha, katkeruus, himo, kaipaus. Niistä ei kummoista suhdetta
pysty rakentamaan kahden ihmisen välille. Tunsin ahdistuksen lisääntyvän kun ajattelin
kohta selitteleväni Teijalle tuntojani. Voisinkohan vain olla sanomatta. Ottaisin paukun ja
vaan naisin murheet unohduksiin. En halua ajatella mitään. Vittu, kun pääsisi jo kotiin.

Luku 27. Harkinta-aika

Kesän muuttumisen syksyksi huomaa öiden kylmetessä ja mielen valtasi
kesän lämmön menettämisen pelko. Lopullisen avioeron saamiseksi piti vielä allekirjoittaa
toisen kerran vaade tuomion saamiseksi. Olin tätä siirtänyt eteenpäin, mutta se on tehtävä
ennen vuoden täyttymistä ensimmäisen vaiheen jälkeen. Olin ottanut kaksi päivää
sairaslomaa flunssan vuoksi, mutta oikea syy oli masennus. Eron lopullisuus on edessä ja
sen jälkeen unohdan Mariannen ihmisenä ja hän on vain lasteni äiti jatkossa. Jätin paperit
lojumaan keittiön pöydälle odottamaan oikeaa hetkeä. Muistelin kaikkia yhteisiä hetkiä ja
keskusteluita välillämme, miettien teenkö oikean valinnan. Tajusin kuitenkin että olin tehnyt
valinnan jo aikoja sitten. Valinta ei ollut missään vaiheessa osoittautunut vääräksi, enkä
siis ymmärtänyt, miksi se on edelleen vaikeaa, tehdä siitä lopullinen. Valinnan lopullisuus
toisi tietysti uuden asian eteeni, elämän olisi jatkuttava eteenpäin ja olisi otettava vastuu
elämisen tasosta. Hyvän elämän valitseminen ja huonon elämän pois jättäminen. Jos ikinä
haluaisin uuden elämänkumppanin jatkamaan loppuelämää kanssani, minun olisi
muututtava vastuulliseksi ja luotettavaksi mieheksi. Sisimmässä tunsin sen olevan
vaikeaa, eikä varmasti helppoa kenenkään tutustua minuun, puhumattakaan jonkun
rakastuvan. Vieläpä risaan ja epäonnistuneeseen entiseen aviomieheen. Muistelin
elämääni pitkälle taaksepäin ja muistin Reijan. Hän oli minun naisystävä todella kauan
sitten. Olin kaksikymmentäyksi vuotta vanha ja hän kolmekymmentäkuusi. Olin naiivi
tunteissani ja näin vain hänet ja kaipuun parisuhteeseen. Hän oli eronnut yhden lapsen
yksinhuoltaja ja näki minut kuitenkin miehenä ja ystävänä, vähäisestä
elämänkokemuksestani huolimatta.
Hän opetti minulle naisista paljon, opasti minua rakastelemaan naista, ja arvostamaan
naista. Hänen lähimmäisenrakkaus kosketti minua läpi oman elämäni.
Muistan tapaamisemme edelleen hyvin entisen kotikaupungin ravintolassa, johon menin
entisen luokkakaverini Jussin kanssa.
”Jakke, mitä sinä luulet, laulaako Kirka jotain niitä iskelmiä pelkästään? Minä lähden
varmasti menemään, jos se jotain hengailuja vetelee.” , Jussi sanoi.
”Eihän niissä mitään vikaa ole, sekin oli ihan hyvä kappale se, Soitin vain taas kun sua
kaipaan, tulee mieleeni se Kipa, tyttö jonka kanssa seurustelin vähän aikaa. Soiteltiin
toisillemme aika paljon.” , sanoin.
”Jakke helvetti, sinusta on tullut vähän lälly kun olet päässyt naisten makuun. Sinun pitäisi
ottaa vähän rennommin eikä kelata niitä misuja koko aikaa.”
”Jos minulla on käynyt tuuri parin likan kanssa, niin en minä nyt mikään pehmoilija silti ole.
Täytyy nyt nuorena saada naiskokemuksia, voihan se olla ettei enää vanhana patuna
kelpaa edes kellekään.”
”Joo, joo. Kellokin on vasta puoli kymmenen, Kirka tulee tietysti vasta puolilta öin
esiintymään. Täällä maksaa kaljakin vaikka mitä, saakeli, kaikki rahat menee ja varmasti ei
laula yhtään kunnon rokki kappaletta.” , Jussi oli huolissaan.
”Älä nyt länkytä siinä koko ajan. Minä voin yhden kaljan tarjota, sain hyvin kerättyä rahaa
siellä leirintäalueella valvojana. Sanoinko minä sinulle siitä Hollolan likasta, miltä sain
juhannuksena, kannatti olla töissä ja selvin päin?”
”Joo sanoit, sinähän voit kirjoittaa siitä Kirkalle jonkun iskelmälaulun, kun tykkäät siitä
kertoa. Vaikka että, muistin vain, sen kertoa moneen kertaan, kun kerrankin sain, susta nyt
jaksan jankuttaa, kavereille kertoaaa.” , Jussi hyräili.
”Ole hiljaa nyt, tuokin nainen katsoo tänne ja nauraa meille, nyt naama näkkärille.” , yritin
vaientaa Jussia.
”No mene juttelee sen kanssa, sehän voisi olla sinun äitisi. On tuonut tänne evääksi
piirakkaa ja haluaa ruokkia sinut. Minä lähden kuselle.”
Katsoin naista tarkempaa ja hymyilin takaisin. Näytti olevan aikuinen nainen, noin
kolmevitonen ehkä. Menin esittäytymään.
”Hei, olet tullut sitten Kirkaa katsomaan, onko sinulla sen levyjä?” , kysyin häneltä.
”Ei ole, radiosta olen sitä paljon kyllä kuullut. Teillä näytti olevan hauskaa äsken kaverisi
kanssa.”
”Joo, se haluaisi Kirkan laulavan jotain heviä. Sain sen tännekin raahattua mukaani vain
kun sanoin, että kävin sitä katsomassa viime vuonna ja se lauloi vanhempia
rokkikappaleita.”
”Minä kyllä tykkään suomenkielisestä musiikista. Ja rauhallisemmista. Ja tanssimisesta.”
”Kyllä kyllä. Ei sinun tarvitse vihjailla, senkun vaan pyydät tanssimaan.” , sanoin nauraen.
”No se on miesten haku, etkö sinä näe, että tuolla lukee nyt miesten haku.” hän sanoi.
”Hups, saisinko sitten luvan neitoseni?” , pyysin ja mentiin tanssimaan.
En ollut tässä tanssiravintolassa käynyt kuin kerran aikaisemmin, kun juhlin
ylioppilaslakkia. En muista nähneeni noita miesten haku ja naisten haku valoja. En
oikeastaan muista paljoakaan nähneeni sinä iltana.
Tanssimme ja juttelimme sivummalla jonkin aikaa, kunnes menin takaisin Jussin luokse.
”Jakke, mitä sinä meinaat, sehän on sinua vanhempi?”
”Mutta huomaa, että hän on kaunis ja mukava. Ei se ikä mitään merkitse.” , sanoin.
”Ei kai sitten. Mitä nuo tytöt tänne kurkkii?”
”Ne on minun työkavereita sieltä leirintäalueelta, vinkkaan ne tänne.”
Tanssittiin ja juhlittiin nelistään ja sain nimmarinkin Kirkalta. Toinen työkaveri haki sen
minulle, koska itse en uskaltanut. Istuimme baarissa, josta näin vaatenaulakkoon. Reija tuli
hakemaan takkiaan naulakosta ja lähti menemään portaat alas.
”Jussi, minun pitää lähteä nyt, kiitti kun viitsit tulla tänne, onneksi Kirka lauloi edes
muutaman englannin kielisen rokki kappaleen, olisin muuten saanut tästä kuulla
jälkeenpäin. Ja tytöt, kiitti seurasta.”
”Taidankin tietää mihin sinä lähdet, onnea nyt sitten.” , Jussi toivotti.
”Ai mitä, onko Jakella synttärit, hei paljon onnea!” , tytöt toivottivat.
”Joo kiitti, moi!”
Kiirehdin ottamaan narikasta takkini ja ryntäsin ulos. Näin kauempana Reijan selän
kääntyvän risteyksestä kulman taakse. Juoksin hänet kiinni nopeasti.
”Reija, unohdin kiittää sinua tanssista ja seurasta, kiitos.”
”Jakke, sinä säikytit minut, luulin että joku hiippari juoksi minun perääni.”
”No kiitti vaan, vai hiippari. Kuule, voinko minä saattaa sinut kotiin, ettei oikeat hiipparit
ahdistele sinua?”
”No se on ainakin kolme kilometriä ja meinasin kävellä, sinulla tulisi aika matka kävellä.”
”Tiedätkö Reija, että minusta tuntuu, että olen nähnyt sinut siellä, missä minä asun,
Eskonmäellä, voisiko se olla niin?” , kysyin.
”Joo, niin asunkin. Asutko sinäkin siellä?”
”Jeps, minä asun kotona vielä. Ihan kuin olisin nähnyt sinut kävelevän siellä kaupasta
semmoisen tytön kanssa, taisi olla teini-ikäinen.”
”Joo, Tiia, minun tytär, hän on nyt isällään käymässä.”
Juteltiin kaikenlaista matkalla Reijalle, hänen entisestä elämästään, tyttärestä, minun
suunnitelmista opiskelun suhteen. Otin hänen kädestä kiinni kävellessämme. Tiesin
ikäeromme ja ajattelin, ettei hän ainakaan kotiinsa minua pyydä. Seisoimme hänen ulkoovensa
takana. Suutelin häntä ja hän suuteli takaisin.
”Haluatko Jakke tulla sisälle?” , hän kysyi.
”Kyllä minä haluan.”
”Teen sinulle voileivän ja käyn suihkussa nopeasti.”
Söin voileivän ja katselin minkälainen koti hänellä on. Hänellä oli rivitalo kaksio saunalla.
Sisustus näytti selkeältä, ei mitään naismaisen romanttista, mutta silti kaunista. Kuulin
hänen tulevan suihkusta ja menevän makuuhuoneeseen. Menin katsoman häntä perässä.
Hän istui sängyllä päällään valkoisena hohtavat pikkuhousut ja rintaliivit.
”Jakke, minusta tuntuu että sinun pitäisi lähteä kotiin.” . hän sanoi vaimeasti.
”Miksi sinusta siltä tuntuu?”
”En tiedä, sinä tunnut tosi mukavalta kaverilta. Meillä on kylläkin aika iso ikäero ja minulle
tulee huono omatunto huomenna.”
Istuin hänen viereensä ja suutelin. Painoin hänet selälleen ja hyväilin häntä. Kiihotuin jo
pelkästään hänen alusvaatteista, valkoista pitsiä. Hänen tuoksunsa tuntui huumavalta.
Hän vastasi hyväilyihini ja rakastelimme kiihkeästi. Rakastelin nuoruuden voimalla häntä.
Tästä yöstä alkoi meidän ystävyys, joka kesti seurusteluna vajaat kolme vuotta. Mutta
yhteyttä pidimme senkin jälkeen kun olin jo muuttanut toiselle paikkakunnalle töiden
perässä. Olin viimeisen kerran nähnyt hänet, kun olin jo naimisissa Mariannen kanssa. Nyt
tarvitsin häntä neuvomaan ja tukemaan minua.

Luku 28. Avioero

Katsoin Reijaa hänen astuessa sisälle kotiini. Hän näytti aivan samalta kuin
ennenkin, totta kai vuosien tuomat pari juonnetta oli kasvoissa, mutta hän oli edelleen
hoikka ja kaunis. Halasin häntä pitkään ja pussailin poskelle. Tuntui hyvälle nähdä hänet.
”Vai näin sinulle Jakke pääsi käymään. Muistan kun kävit piipahtamassa minun luona, niin
sinä silloin juttelit jotain sellaista, ettet ollut kaikkeen tyytyväinen. Muistatko?”
”Kyllä, hämärästi. Oletin silloin kun lapset olivat vuoden, vai kaksiko ne oli, joo taisivat olla
silloin jo kaksi ja puoli, että kaikki ongelmat ovat väliaikaisia ja tilanne paranee. Mutta
paskan marjat, ei ne parantuneet. Olisit voinut sanoa silloin jo minulle, että eroa.”
”Sinä et taida muistaa sitä, mutta minä sanoin, ettei huonossa liitossa ole terveellistä elää,
sinä puhuit silloin niin kauniisti lapsista ja velvollisuuksista, joten en halunnut kannustaa
sinua sen enempää avioeroon.”
Istuimme ja juttelimme elämän tuomista suruista ja iloista. Oli hyvä kerrata joskus
elämänlankaa taaksepäin, ennen kuin sitä kiskoo taas eteenpäin.
”Muistatko Reija minun mummin, sehän ei kauhean harmissaan ollut meidän seurustelusta
silloin, hän sanoi minulle, että saahan sitä pariskunnalla ikäeroa olla. Mummilla ja ukillakin
oli ikäeroa aika monta vuotta, mutta sehän olikin hyväksyttyä, että mies on vanhempi.
Minä luulen, että aina sitä ollaan ihmeissään, jos nainen onkin vanhempi.”
”No sinun äitisi oli ainakin ihan kauhuissaan meidän ikäerosta. Mutta olihan se selvä, ei
olisi tullut lapsenlapsia sinulta.”
”Mummihan oli kertonut minun äidille, että Reijahan olisi hyvä hänen pojalleen Jounille,
kun me olimme eronneet. Jounihan oli sinua vuoden vanhempi. Sehän olisikin ollut
vaivaannuttavaa, jos sinä olisit minun enon kanssa mennyt yhteen. Eipä mummi vissiin
ajatellut, että tunteetkin voisi ratkaista, taisi olla järjestettyjen liittojen puolella.”
”No Jakke, eikö tuo sinun liittosi ollut kuin jonkinlainen järjestetty liitto, Mariannehan halusi
hedelmöityshoitoon, että saisi tehtyä sinulle ne lapset, et sinä hänen kanssaan olisi ollut
muuten kuin ehkä pari vuotta. Korkeintaan kolme.”
”Niin, en sitä ajatellut silloin niin. Olin vain innoissani piikittämässä Mariannen kankkua ja
odotin lapsia todella kiihkeästi.”
”Mutta tajuatko sinä edes nyt, että sinua on vedätetty, ja sinä myös maksat siitä sekä
henkisesti että rahallisesti. Itse kun erosin, niin mitään en halunnut exältä, hän kyllä halusi
maksaa, mutta ylpeyttä minulla oli niin paljon, että lapseni hoidan itse.”
”Ainahan sitä on ollut huonoja ihmisiä, minulle vain nyt kävi näin, ja tästä minun on
päästävä yli.” , sanoin.
”Muistatko sen naisen mikä sinulla oli ennen Mariannea?” , Reija kysyi.
”Joo, muistan, Tuijan, miten niin?”
”Sinä kerroit silloin ettet sinä voinut hyvin, sinä ryyppäsit ja juhlit aika paljon. Etkö sinä ollut
joka toinen viikonloppu laivalla sekoilemassa, sehän oli tarjoilija siellä.”
”Joo, mutta alussa sekin meni ihan hyvin, en tiedä mitä tapahtui, minulta hävisi oma tahto
jonnekin.”
”Niin, ja ajattele liittoa Mariannen kanssa, missä sinun oma tahto oli, saitko sinä elämästä
muokattua sellaista kuin itse halusit, et saanut!”
”Olen ajatellut itsestäni, että olen mukautuva ihminen, ja minusta se on tuntunut hyvältä
piirteeltä ihmisessä.” , sanoin.
”Se onkin Jakke hyvä piirre, niin kauan kunnes joku älyää käyttää sitä hyväksi. Pian sinä
pokkuroit kaikkien edessä tyydyttäen muiden haluja ja toiveita. Eikö sinulle kukaan ole
sanonut, miten tärkeää sinun oma sisin sinulle on? Hoidat ensin itsesi kuntoon ja sitten
katsot kuinka sinä jaksat hoitaa muita ihmisiä.”
”Ei kukaan ole sitä tuolla tavalla esittänyt. Tai onhan, yksi Piia on sanonut noin, hän oli
kiinnostunut minun hyvinvoinnista.”
”Yksi on sanonut, oletko sinä jutellut monen ihmisen kanssa?”
”Olen minä kai aika monen kanssa asiasta jutellut. En nyt muista.”
”Eikö sinun erosta ala kohta olemaan vuosi mennyt, puhelimessa kerroit, että se lopullinen
päätös henkisesti puuttuu. Mitä sinä sillä tarkoitit?” , Reija kysyi.
”Olen harkinta-aikana miettinyt sitä teenkö minä virhettä erotessani, ja halusin pitää sen
paluun entiseen avoimena asiana. En ole päättänyt sitä, nyt vasta tajuan että sen asian
päättämättä jättäminen on estänyt minua näkemästä menneisyyttä oikeassa valossa.”
”Se on totta. Mitä sitten jos hyväksyt sen nyt heti?”
Hain eropaperit eteeni ja allekirjoitin sen. Tunsin palan silti nousevan kurkkuuni. Katsoin
Reijaa silmiin ja yritin pidätellä suruani ja hymyilin hänelle.
”Tämä sai olla viimeinen eropaperi minun elämässäni. Tiedän ja tunnen itseni, että en
varmasti tule olemaan yksin loppuelämääni, mutta sen pitää olla silloin lopullista.”
”Jakke, sinun pitää muistaa oma tahto ja ettei sinulla saa olla kiire mihinkään.”
”Olen pitänytkin oman pääni, etten ole seurustelusuhteisiin ruvennut, vaikka olen
tutustunut muutamaankin.”
”Sinun pitää olla poissa ravintoloista ja tehdä jotain muuta. Sinä olet kuitenkin sellainen,
että haluat seksiä ja kun tapaat naisen, niin taas sinua viedään.”
”En minä aina halua seksiä, enhän minä nytkään ajattele seksiä.”
”No ehkä minä olisin halunnut, mutta olisin sitten sinulle huonona esimerkkinä.” , Reija
sanoi.
”En minä nyt silleen sitä tarkoittanut etten olisi sinua halunnut, sinä nyt tarkoituksella yritit
ymmärtää väärin. Olen ehkä seksin kyllästämä ja arvostan nyt sinun kanssa jotakin
muuta.”
”Ymmärrän ihan hyvin sinua Jakke.”
Jatkoimme juttelua sängyssäkin, hän tuntui hyvältä vieressäni ja varoin yllyttämästä itseäni
tai häntä seksiin. Nukahdimme sylikkäin ja sain nukuttua levollisesti vihdoinkin.

Luku 29. Vapaa

Syksy oli pitkällä ja olin vihdoinkin henkisesti päässyt Mariannesta yli. Tai
oikeastaan voisi sanoa, että olin päässyt avioerosta yli. Myös ajatus, ettei lapsilla ollut
enää mahdollisuutta vanhempiensa yhteiseloon, oli saanut mielessäni hyväksynnän. En
kokenut enää niin suurta itseinhoa erosta ja opin hyväksymään elämäni sellaisenaan.
Kaipasin kumppania itselleni, rakastettavaa ihmistä, jolle haluaisin tarjota itseäni. Tiesin
sisimmässä saavani tilaisuuden jossain vaiheessa. Pitäisi vain odotella rauhassa. Marja
soitti ja pyysi käymään ulkona. En ollutkaan nähnyt häntä pitkään aikaan ja sovittiin
tapaaminen pubissa.
”Sinua on kiva nähdä Marja, miten sinulla menee?
”Menee nykyään paremmin, harmitti kun et halunnut aloittaa seurustelua, mutta olen jo
siitä päässyt yli.” , Marja sanoi.
”Tuskin minussa mitään menetit, olisin aiheuttanut sinulle vaan sydänsuruja. Ja niitä sinä
et silloin kaivannut. Eikä niitä kukaan ole ansainnut milloinkaan.”
”Jakke, halusin nähdä sinua paristakin syystä. Luulen, että haluaisin aloittaa yhden kaverin
kanssa seurustelun.”
”Hei, etkö sinä aloittanut tapailua jo jonkun kanssa.” . kysyin.
”Ei siitä tullut mitään. Mutta nyt olen tavannut yhden kundin, se on kyllä minua muutaman
vuoden nuorempi, mutta ei se haittaa. Se vaikuttaa kivalta. Ollaan nähty jo joitain viikkoja.
Mitä sinä luulet, jatkanko seurustelua? Minun tekisi mieli muuttaa hänen kanssaan jo
asumaan yhteen.” , Marja kertoi tohkeissaan.
Muistin hänen innokkuuden löytää kaveri elämässään tukemaan ja auttamaan lasten
kasvatusta ja arkipäiväisissä asioissa. Olin ilahtunut hänen puolestaan.
”Sehän kuulostaa hyvältä. Kyllä minä uskon että osaat erottaa miehestä, mikä se on. Miten
sinun lapset tuntee asiasta?”
”Ne tulee yllättävän hyvin toimeen. Eli saanko minä sinulta siunauksen?”
”Kuule Marja, ei sinun todellakaan minun hyväksyntää tarvitse kysyä.”
”Mutta kun minä haluan kysyä.”
”Niin, että voisit sitten suhteen epäonnistuttua syyttää siitä minua vai?” , kysyin nauraen.
”Joo, totta kai.”
”Ole hyvä Marja, olet siunattu ja jatka matkaasi.” , tein hänelle ristinmerkin.
Nauroimme ja juttelimme vielä pari tuntia ja kävin yhden laulunkin laulamassa.
”Hei, muuten mikä se toinen asia oli?” , kysyin ennen kuin lähdimme pubista.
”Olen kesäteatterissa näyttelemässä ja syksyn viimeinen esitys on tulossa, saat liput sinne
jos tahdot?”
”Totta kai tahdon.”
”Eli sinulle ja sinun lapsille, haluatko ottaa jonkun mukaasi sinne?”
”Täytyy miettiä, varataan yksi ylimääräinen, jos saan sinne jonkun mukaan. Kiitos paljon
sinulle ja elä hyvää elämää.” sanoin ja lähdimme kotiin.
Ajattelin viedä sinne Kaijan, halusin kysellä kuulumiset ja tarkistaa onko hänen onnistunut
vähentää juomista. Esitys oli jo seuraavana viikonloppuna ja Kaija lähti mielellään sinne
mukaan. Lapsetkin olivat esityksestä innoissaan. Myös Marjan nuoremmat tyttäret olivat
esityksessä mukana. Väliajalla sovimme Kaijan kanssa, että hän piipahtaa kyläilemään
lastensa kanssa. Juttelisimme viimeiset kuulumiset rauhassa. Illalla he tulivat käymään.
”Olen yrittänyt elellä rauhallisesti, enkä koheltaa niin paljon.” , Kaija kertoi.
”No oletko sinä tavannut ketään ja olisiko pientä kipinää syntynyt.” , kysyin.
”En ole aloittanut seurustelua, jos sitä tarkoitit. Tavannut olen kaikenlaisia kavereita. Mutta
ei nyt kiinnosta.”
”Mikä sinut on saanut hiljentämään juhlimista, vai oletko hiljentänyt?”
”No, ainakin yksi porttikielto laittoi miettimään, tappelin yhden kaverin kanssa ravintolassa
ja ne heitti minut ulos.”
”Taisit olla sitten juovuksissa enemmänkin.”
”Kai sitten olin. Ja onhan tuo exäkin jatkanut uhkailuja lastenvalvojilla ja huostaanotoilla,
olen niistäkin sanomisista saanut tarpeekseni.”
”Kyllä sinä varmaan käsität, että huolissaan se vaan on. Uskon, että kaikki haluaa sinulla
menevän hyvin. Sinun pitää vaan pysyä tiukkana ettei tule liikaa repsahduksia.”
”Kyllä, kyllä. Ei tule.”
Olin onnellinen hänen puolestaan. En tietenkään uskonut ettei repsahduksia tulisi, mutta
pääasia on etteivät lapset kärsisi mistään sellaisista asioista. Olin itsekin saanut
vähennettyä juomistani ja ulkona käymistä, mutten tietenkään sitä halunnut kokonaan
lopettaa. Netin kautta sovitut treffit halusin lopettaa, koska huomasin, ettei sitä kautta tule
kuitenkaan sopivaa ihmistä vastaani. Ainoa paikka, jossa tapasin mahdollisesti mukavia ja
ihastuttavia naisia olisi ravintolat. Pitäisi olla vaan hieman tarkempi eikä lähteä kaikkien
matkaan.
Olin jo käynyt niin paljon ulkona, että tunnistin kasvoilta useimmat. Uusien kasvojen
kanssa saattoi vaihtaa muutaman sanan, jos siihen tuli tilaisuus. Olin oppinut lukemaan
ihmistä, mitä hän halusi ja miksi hän oli ulkona. Se teki ulkona käymisestä joskus tylsää,
järkeä oli tullut päähän eikä tehnyt mieli lähteä koheltamaan ja tutkimaan jokaisen
tapaamansa naisen kotia ja sisustusta. Toivoin tapaavani oikean minulle. En tietenkään
ajatellut sen tarkemmin, kuka olisi minulle oikea tai minkälainen ihminen olisi luotu minulle.
Mutta toivoin kuitenkin.

Luku 30. Vapaa

Kävelin keskustaan päin ja harmittelin mielessäni viileää ilmaa. Olihan jo
marraskuun loppu, kohta alkaisi virallisesti talvi. Muistelin mennyttä vuotta ja ihmettelin,
että olin mielenterveydellisesti kohtuullisessa kunnossa. Elämisen rytmi oli pikkuhiljaa
rauhoittumassa ja avioeron olin hyväksynyt ja en enää kaivannut takaisin kylmään liittoon.
Uskoni hyvään parisuhteeseen oli saanut kylläkin sellaisen kolauksen, mitä piti miettiä
jatkossakin tarkkaan. Mariannen kanssa keskustelut olivat vaikeita, koska hän piti minua
edelleen oman elämänsä rikkojana. Hän ei vieläkään pystynyt sanomaan, että hänessä
olisi ollut mitään vikaa. Olin yhä enemmän myös huolissani hänen lasten kasvatuksesta,
Minna ja Suvi katsoivat todella usein pienempiä ja joka toinen viikonloppu he olivat
minulla. Olin todella pahoillani asiasta, mutta siihen en voinut vaikuttaa mitenkään. Muistin
edelleen hänen uhkailut lastenvalvojalle ilmoittelusta, jos yritän saada lapsiani itselleni.
Nämä asiat minun piti vain hyväksyä ja jatkaa elämääni. Kävin pubissa istumassa ja
juttelemassa sellaisten kanssa, joihin olin tutustunut vuoden aikana. Päätin tänään käydä
myös tanssiravintolassa katsomassa onko siellä tuttuja. Kyllähän sielläkin oli jo paljon
ihmisiä, joihin olin tutustunut pelkästään ravintolassa. Ystävällisiä ihmisiä, jotka tervehtivät,
jos jossain muuallakin tulevat vastaan. Katselin heitä mielessäni taas arvioiden, mikä on
kenenkin kohtalo ja millaisessa elämäntilanteessa kukin elää. Silloin näin Piian tulevan
ravintolaan. Hän näytti samalta ihastuttavalta itseltään. Seurasin hänen kävelyään ja
mietin huomaisiko hän minut. Katseemme kohtasivat yhtaikaa ja lähdimme kävelemään
toisiamme kohti. Halasimme ja katselimme hetken silmiin, kuin nähdäksemme onko
mikään muuttunut. Minä näin hänen katseessaan edelleen lämpöä ja kiinnostusta minua
kohtaan. Hän hymyili ja veti minut sivummalle juttelemaan.
”Tuntuu hyvältä nähdä sinut Jakke. Olet jotenkin erilainen kuin viimeksi. Onko jotain
tapahtunut?” , hän kysyi.
”Mitään ei ole tapahtunut ja kuitenkin kaikkea on tapahtunut. Mitään minun
suhtautumisessa sinuun ei ole tapahtunut. Edelleenkin olen sinuun ihastunut. Ja nyt se
mitä on tapahtunut, on se että olen valmis jatkamaan elämistä. Siis kohti tasapainoista
elämistä.” , yritin kuvailla tuntojani.
”No olihan sekavasti sanottu. Oletko sinä päässyt erostasi jo yli?” , hän kysyi.
”Joo, nyt voin sanoa, että olen päässyt yli siitä. Mutta hakusessa on nyt tasapainoinen
elämä. Tuntuu, että olen juhlinut sumussa ja usvassa liian pitkään. Haluaisin jo rauhoittua,
mutta pelkään, että se ei ole helppoa. En myöskään luota naisiin tällä hetkellä. Kaipaisin
sitä luottamuksen tunnetta takaisin.” , selitin.
”Tuskin se ihan heti tapahtuu.” , Piia sanoi.
”Ehkä ei. Sinähän voisit minua siinä auttaa, voisitko?”
”Tietysti. Katsotaan mitä voidaan tehdä.”
”Kirjoitin kesällä sen lopullisen eropaperin ja kyllä tuntui helpottavalta ja vapauttavalta
unohtaa avioero taakse.” , sanoin.
”Se on vain yksi vaihe siinä parantumisessa. Sinulla on vielä matkaa jäljellä. Katkeruus,
anteeksianto, menneisyyden hyväksyminen, toisiin luottaminen uudelleen. Onhan siinä
vielä paljon asioita edessä.”
Keskustelimme koko illan tapahtuneista asioista ja kuuntelin hänenkin kuulumiset.
”Onhan noita miesystäviä joitain ollut. Osa ihan ystäviä, osa jotain muuta. Kai olen
näpeillenikin saanut, mutta onneksi minulla on niin hyviä ystäviä, jotka tukevat ja auttavat
mammaa mäessä.” , hän sanoi.
”Se on hienoa, jos sinulla on tosi ystäviä.”
”Kyllä, ja onhan minulla sukulaisetkin aina tukemassa. Minun exä sai sairaskohtauksen ja
kuoli. Se oli iso menetys lapsilleni ja muillekin hänet tunteneille. Sitä on surtu myös
yhdessä. Se muistuttaa elämän rajallisuudesta. Ihmisten pitäisi pitää huolta läheisistään ja
tukea apua tarvitsevia.” , Piia sanoi.
Kävimme hakemassa siiderit baaritiskiltä. Huomasin vastapäisen miehen hymyilevän
Piialle. Tunsin todella pitkästä aikaan mustasukkaisuuden tunteen. Se tuntui todella
upealta tuntea sellainen tunne, sitä ei kaipaa normaaliin elämään, mutta nyt se tuntui
lohdulliselta.
”Tarvitseeko minun olla huolissani sinusta, ettei joku vie sinut minulta?” , kysyin.
”Ei tarvitse, saat tietysti olla jos haluat, mutta ei tarvitse.”
”Haluaisitko Piia lähteä minun kanssa kotiin?” , ehdotin.
”Kyllä haluan, lähdetäänkö vaikka heti?”
Kävelimme yhdessä kotiin. Paljoa ei juteltu, eikä jutteluun tuntunut olevan tarvettakaan.
Yhdessä käveleminen, käsi kädessä, se tuntui hyvältä. Katseiden vaihtaminen ja hiusten
silittely. Hellät halaukset ja pienet suukot. Kaikki hellyydenosoitukset antoivat minulle
luottamusta ja kiitollisuuden tunnetta. Olin varma siitä, että olin selviytynyt voittajana
koettelemuksesta, jonka uskoin olevan takana.
Heräsin aamulla Piian vieressä hänen katsellessa minuun.
”En halunnut herättää sinua. Katselin vain kun nukuit, koska sinulla oli niin levollinen ilme
kasvoillasi.” , hän sanoi.
”Huomenta, tämähän tuntuu hyvältä herätä sinun viereltä.” , sanoin.
”Huomenta Jakke. Lupaan herätä jatkossakin, aina vierelläsi.”

Loppu.

Avioliitto, harkinta-aika, avioero.
-Jari P. Tapola

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty