Hengenmenot

Kukaan ei tiennyt, ettei pitkiin aikoihin
ollut mitään mahdollisuutta mennä yli
askelten, jotka vastarantaan katoavat,
kompastumatta kuoleman jalkoihin.

Varkain seurasimme kutsumusta,
jonka toivoimme luojan lahjoittavan
ennen kuin villiluonto meidät kumauttaa
tallaten alleen tuonenkeijun riveihin.

Nääntyneenä seurastamme kiitollisuus
on suljettuna rauhattomaan huoneeseen,
jossa käsivartemme kohoavat uuteen lyöntiin,
nousematta toisiamme vastustamaan.

Auringon liikkuessa pilvien takana
niin kuin maamme liput saloissa,
kauneimmillaan puolimatkassa
ne tulevat meidät tappamaan.

Rosvojen seuratessa kuka voittaa,
emme tule koskaan näkemään
kuka hengenmenoihin kutsuvaa
surukelloamme soittaa.