Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Profiiliteokset

Peripeli - Luku 1

Romaanin ensimmäisessä lauseessa päähenkilö saa oivallisen pystysyötön ja harhauttaa alimman pakin. Hän ei ole paitsiossa ja jatkaa juoksuaan. Maalivahti syöksyy vastaan. Päähenkilö kohtaa maalivahdin täydessä juoksussa, livauttaa pallon tämän käden alta, hyppää yli ja saa pallo jälleen itselleen. Aivan maaliviivalla hän pysähtyy ja katsoo taakseen.
        Maalivahti makaa maassa kauhun jäykistämänä. Kauempana puolustajat ovat luopuneet toivosta ja vaihtaneet juoksunsa löntystelyksi. Kukaan ei enää tavoittele palloa. Kaikki tietävät, että se on jo maalissa. Yleisö hurraa raivoissaan, mutta sekunneisssa huuto vaimenee. Aavemaisen hiljaisuuden vallassa koko stadion pidättelee henkeään.
        Miksi hän yhä seisoo pysähtyneenä maaliviivalla pallo jalkansa alla?
        Mikä röyhkeys. Mikä itsevarmuus. Tämä on sentään mestareiden liigan finaali, ja näin hän pilkkaa vastustajaansa. Peli on lisäajalla. Tuo olisi ratkaiseva maali.
        Vieläkään ei maalivahti nouse enempää kuin kyynerpäidensä varaan. Hän ei mitenkään usko ehtivänsä. Hän on kuin metsästäjä, joka savannilla muutaman metrin etäisyydeltä tuijottaa silmästä silmään leijonaa. Mitä ihmeen julma leikki tämä on? Miksi se ei jo jaa tappavaa iskua!? Maalivahti tuijottaa hievahtamatta palloon kuin se olisi armottoman pedon avonainen kita.
Kenties jo kymmenen sekuntia on tarinan päähenkilö seissyt maaliviivalla painaen palloa jalkansa alle. Kukaan ei yritä riistää sitä häneltä ja kello tikittää. Jo kaksi luvatusta kolmesta lisäminuutista on käytetty. Miettiikö tuomari jo keltaista korttia pelin halventamisesta?
        Pallo on kuin panttivanki, jonka otsalla pidettiin ladattua asetta. Välimatkana lähimpään puolustajaan ja maalivahtiin noin viisi metriä.
        Tarinan sankari oli jo osoittanut ylivertaisuutensa. Mitä hän vielä odotti? Hänen joukkuetoverinsa ja valmentajansa olivat jo lähellä sydänkohtausta. Jopa hänen suurimmat faninsa alkoivat ajatella, että liika oli liikaa. Tämä vitsi meni jo mauttomaksi.
        Yleisö alkaa buuata. Kuka tahansa olisi vastaavassa tilanteessa laukaissut refleksinomaisesti, miettimättä hetkeäkään. Hän pidätteli nautintoa kuin rakastaja, joka halusi tyydyttää kumppaninsa. Hän oli jalkapallon jumala. Tämä ei kuitenkaan ollut leikki josta partneri osasi nauttia. Buuaus vain yltyi.
Yleisö buuasi nyt niin rajusti, että se kuulosti jo murhaavalta. Koskaan heitä ei oltu näin loukattu.
        Mylvi yltyi jo niin niin korviahuumaavaksi, että vastustajan maalivahti tahtoi tehdä siitä lopun. Hän nousi ja syöksyi kohti palloa.
Mutta silloin tapahtui jotain mitä kukaan ei olisi arvannut. Päähenkilömme nosti pallon maasta ja ojensi sen maalivahdille. Sitten hän käveli ulos kentältä ja ulos stadionilta.
        Maalia ei koskaan syntynyt. Hän sai kortin pelin halventamisesta. Hänet olisi varmaankin tapettu, jos väkijoukko olisi koskaan saanut hänet käsiinsä.
        Peli jatkui, eikä ole kiinnostavaa miten se päättyi. Kyse oli vain mestareiden liigan finaalista, kuvitteellisesta sellaisesta.
        Media luonnollisesti spekuloi tapahtuneella paljon enemmän kuin itse pelin lopputuloksella. Kaikki tiesivät kuka oli moraalinen voittaja. Peli oli käytännössä jo ratkennut. Samaan aikaan voittaja oli mitä suurin petturi.
        Kenet hän oli pettänyt? Minkä hän oli pettänyt - tai pikemminkin, mitä hän oli rikkonut?
        Hän ei ollut niinkään särkenyt yhtä tiettyä peliä kuin koko pelin. Nyt siitä oli kokonaisuudessaan kadonnut maku. Hän oli loukannut sääntöjä niin pahasti, että jokin koneiston sisällä oli kenties iäksi vioittunut.
        Kukaan hetkeä todistanut ei kyennyt kuvittelemaan, että joku saattoi sillä tavalla olla systeemin yläpuolella. He eivät kyenneet kuvittelemaan sellaista ratkaisua ja silti ajatus pyöri heidän mielessään liiankin paljon.
        Jotkut puhuivat jo Jeesuksen toisesta tulemisesta. Vain Kristus itse kykenisi vastaavaan ihmeeseen. Eikä näyttänytkin siltä että hän käveli vastustajiensa läpi kuin Jeesus myrskyävän meren yllä? Vain Jumalan poika saattaisi sillä tavoin ylenkatsoa Mestareiden liigan finaalia.
        Kaikki tahtoivat tietää mitä tuo mielivaltainen ele merkitsi. Oliko se kaikkien aikojen suurimman pelaajan ylimielisyyttä? Tahtoiko hän osoittaa, että hän hallitsi pelin tapahtumia niin hyvin, että se jo kyllästytti häntä?
Oliko hän tehnyt jo ensimmäisellä puoliajalla kaksi maalia? Eikö hattutemppu finaalissa olisi ollut hieno kruunu hänen uralleen?
        Filosofit oli kerrankin päästetty studioon useammissakin maissa. Maali ei ollut mitään verrattuna siihen mitä kieltäytyminen saa aikaan. Eräs mediatutkija selitti, että pienellä eleellä hän herätti koko maailman huomion. Se oli ilmiselvää, ja sentään hänen joukkueensa oli jo melkein voittanut. Kuka sen ottelun lopulta edes voitti?
Mikään ei ole urheilussa varmaa. Ei ennen kuin tulos on taulussa.
"Häntä ei näkynyt myöskään voitonjuhlissa.”
”Onko hän siis täysin kadonnut maan päältä? Tietääkö edes hänen perheensä missä hän on?”
        Tähän kohtaan lienee hyvä lopettaa.
        Eikö hän ole jo miljonääri? Hänen omaisuutensa tekee jo nyt hänestä kaikista riippumattoman. Ei hänen tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään.
        Kenties hän on vetäytynyt Intiaan ja tavannut siellä kaikki maan suurimmat henkiset opettajat. Hän on keskustellut monista asioista selättänyt heidän kaikki viisaudessa.
        Eihän kyse voinut olla vähäisemmästä kuin valaistumisesta.
        ”Monet kerrat koin kuinka yleisö kuohui. Silloin koin valaistumisen. Kaikki massojen kuohu aiheutui pienestä pallosta jota minä hallitsin. Sen sisällä oli tyhjyys tai paineilmaa. Maalit olivat illuusio. Me kaikki olimme sitoutuneet yhteiseen harhaan.”
        Me emme tiedä mitä hän sanoisi, jos hän olisi nyt tässä.
        Missä me olemme, studiossa vaiko kenties romaanissa? Miten voi romaani jatkua, jos sen päähenkilö on kadoksissa, eikä vastaa?
        Emmehän me tähän voi lopettaa.


Luku 2:
”Peripeli on elämämme perimmäinen kehikko. Peripelin ulkopuolella ei ole mitään. Uskonto on pelipeli. Siinä on selkeät säännöt, joita noudattamalla voi kerätä syntiä tai saavuttaa taivaspaikan. Jos ihminen tempautuu uskontoon, se määrää hänen maailmansa rajat. Sille, joka uskoo raamattuun, sen opetuksen ulkopuolella on vain tyhjyys.
Työ on useimpien peripeli, kuten jalkapallo minulle. Jos lakkasin pelaamasta, aloin ahdistua, tyhjyys valtasi minut.
Tyhjyys on havahtumista todellisuuteen. Me pelkäämme todellisuutta, sillä se voi mullistaa koko maailmamme. Peripelin päämäärä tai säännöt on helppo kumota ulkopuolelta, mutta ihmiset, jotka ovat tempautuneet siihen, eivät kuuntele. He kauhistuvat niitä, jotka julkeavat kiistää heidän koko elämänsä perustan.
Jalkapallo on vain täyteen pumpattu nahkapala. Kun pallo menee maaliin, ei tapahdu mitään – mikään ei muutu. Silti koko maailma peripelin sisällä vavahtaa innosta. Jos ihmiselle ei tapahdu erityistä kriisiä tai havahtumista, hän saattaa uhrata peripelille koko elämänsä. Ja silti todellisuus jatkuvasti muistuttaa peripelin harhaluonnosta.
Todellisuus sotkeutuu meidän leikkeihimme hirmumyrskyinä ja nilkan nyrjähdyksinä. Kun emme voikaan pelata kuten ennen, meidän täytyy kohdata todellisuus.
Ne, jotka näennäisesti ovat valveilla, elävät peripelissä. Se vain on tylsempi ja vähemmän mainostettu kuin jalkapallo. Tieteellinen, uskonnoista eronnut ihminenkin on yhtä lailla peripelin vanki. Yksi ammatti, yksi tutkimusala, yksi kanava sanelee hänen seuraavan liikkeensä. Hän ei pysähdy kohtaamaan tyhjyyttä ellei ole pakko.
Kun tyhjyyden läpi kulkee, pääsee avarampaan maailmaan. Mutta koska useimmiten vain ne, jotka kokevat menetyksiä, heräävät peripelistä, herääminen on helppo tulkita luovuttamiseksi ja pelkuruudeksi. Siksi kaikista buddhista vain sitä, joka oli syntynyt ruhtinaaksi haluttiin kuunnella.

Me kieltäydymme peleistä, jos olemme häviöllä. Eroamme töistä, jos emme viihdy siellä. Heitämme lusikan nurkkaan vasta, kun lautanen on tyhjä.
Jos pärjäämme ja meitä ylistetään, sosiaalinen paine estää meitä luovuttamasta. Me emme tahdo herätä suloisesta unesta. Kukaan hallitsija ei ole vapaaehtoisesti luopunut arvostaan ja ryhtynyt kerjäläiseksi. Sellainen ei juolahda ihmisen mieleenkään. Sitä paitsi koditon kuningas murskataan.



Peripeli - kilvoittelu

On luonnotonta lopettaa kesken hyvä romaani tai mehevä patonki. On luonnotonta lähteä pokeripöydästä, kun on voittoputki päällä. Peli jatkuu niin kauan kuin päämäärä näyttää mahdolliselta. Vain häviäjät kysyvät: miksi?
Uskonnon kulmakivi on toivo. Kun toivo pelastuksesta katoaa, ateismi tulee mahdolliseksi. Tai, jos on oppinut kysymään luonnottoman kysymyksen: miksi?

Joka kerta, kun kyseenalaistaa pelin, maailma muuttuu mutkikkaammaksi. Pelaaja halltsee palloa, valmentaja koko joukkuetta, omistaja huolehtii areenasta, katsojista, mainoksista ja toisinaan koko lajin kilpailukyvystä. Pelin aikana pelaaja näkee vain viheriön tapahtumat. Pelialue on peripeli – sen ulkopuolella ei ole mitään. Jos pelaaja ottaa mukaansa ylimääräisiä ajatuksia, hän epäonnistuu. On tärkeää keskittyä peripeliin.
Kun loppuvihellys päättää ottelun, pelaajat palaavat tähän todellisuuteen. Mutta maailma jossa elämme on vain hieman laajempi peripeli. Se koostuu työstä ja rahasta, ystävistä ja rakkaudesta – kuolemastakin.
Eräs filosofian tulkinta on, että se on häviäjien harrastus. Se, joka valitaan aina viimeisenä kysyy mitä mieltä tässä kaikessa on? Miksi pallo pitää saada maaliin, kun siitä ei seuraa mitään. Pallon voi vain ottaa pois verkosta ja peli jatkuu – ikuisesti. Vaikka kuinka potkisi, koskaan ei jalkapallo tule valmiiksi.
Sosiologi tai psykologi on astunut syrjään ymmärtääkseen. Peli valikoi poikia – tytöt tykkäävät voittajista ja niin parhaat saavat enemmän lapsia. Laji kehittyy.
Mutta filosofi kysyy edelleen: ”miksi lajin pitäisi sitten kehittyä – mitä sillä lopulta saavutetaan? Lajit kilpailevat elintilasta ja yksilöt lisääntyvät vain jotta potkupeli voisi jatkua. Peli vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

Kilvoittelun etiikka

Ainoa päämäärä on voitto. Jos voitto saavutetaan luopumalla yrityksestä, se on silti voiton tavoittelua - vaikka kilpailu kohdistukaan muihin. Uskonto on pyrkimys selvittää pelin perimmäiset säännöt. Kiista koskee sitä, mitä Jumala tahtoo meiltä. Jumala palkitsee oikeasta uskosta, mutta mihin muuhun se voi perustua kuin oikeaan arvaukseen.
Jokainen uskonto on peli. Siinä asetetaan määräärä sekä luvalliset keinot, joilla sitä tulee tavoitella. Me kasvamme pelaajiksi – pelissä pärjääminen on kaikki kaikessa. Uskonto voi kieltää kaiken hauskan – yhtä hyvin hauskuus voi olla uskonnon päämäärä. Se peli, jota ihmiset pelaavat on heidän todellinen uskontonsa. Arjen peli on sellainen, jossa ei huomioida kuolemaa – sitä varten on toinen uskonto. Sitä tavallisesti kutsutaan varsinaiseksi uskonnoksi, vaikka se ei vaikuttaisi heidän toimiinsa.
Me vajoamme patonkiin tai elokuvaan niin, että siitä tulee peripeli, uskonto. Kun peripeli häiriintyy, sitä kutsutaan valaistumiseksi tai heräämiseksi.

Valaistumisen kokenut ihminen kysyy: miksi? Miksi on siirtymistä suurempaan näkökulmaan.
Miksi pitää syödä? Miksi pitää nukkua? Pitääkö ihan varmasti?

Pelko ja kärsimys pyörittävät peripeliä, ne pitävät yllä illuusiota pelin tärkeydestä. Peli täyttää mielen reunoja myöten. Se istuu mieleen ja tulee mieleksi.

Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Juho Nieminen

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty