Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 

Turing

Sinkkikiekko, kuparikiekko, kosteaa kangasta. Luen lehdestä tärkeimmät. Tarkastan onko tuttuja kuollut. Kerran olen lukenut oman nimeni kuolinilmoituksista. Suunnittelin hautakiven, kunnes muistin olevani elossa.
Sydän lyö ykkösiä ja nollia. Tietyssä rytmissä. Välillä niin hiljaa, että unohdan olevani. Aivoista sähköimpulsseja jokaiselle raajalle ja euforiaa pitkin selkärankaa niin, että varpaan nytkähtelevät. Biomekaaninen minäkuva, ajattelen siis olen. Puheeni on valkoista kohinaa, varatuilla taajuuksilla. Ymmärtääkö kukaan, mitä haluan sanoa?
Litium, plutonium, pii. Harvoina aamuina tuulessa tuoksuu intohimo. Sellainen, että juoksen koko matkan kotiin ja kaadan naiseni vuoteeseen. Joessa virtaa kuningasvesi, joka sulattaa siltojen teräsperustat pois. Tappaa kalat uomiinsa ja myrkyttää järven. Istuin rantakalliolla kuuntelemassa kun laineet lyövät kiveen, samalla näin kun ruumiita naarattiin pois pohjasta.
Harvoina aamuina tuulessa maistuu puhdas ilma. Sellainen viileä viima, mitä voi pyöritellä keuhkoissa hetken. Lämmittää sitä ja puhaltaa pois höyrynä.
Diapam, Lyrica, Rivatril. Yläastekavereistani moni on kuollut. Oikeat kuolinilmoitukset, eikä sattumalta sama nimi. Syntyneissä harvoin oma nimi. Ei edes tarkoituksella. Ihmeen pitkälle selvittyäni on kai tapana kiittää jokaisesta aamusta. Ja illasta. Surupukuun pitäisi pukeutua, aina kun kuulee uutiset. Ei sitä tarvisi enää edes riisua.
Puhe tulee ja menee. Enimmäkseen olen hiljaa. Kuuntelen muiden kohinaa. Yritän purkaa koodia, joka tuntuu mahdottomalta ratkaista. Ymmärtää rakkautta, jota sydämesi sykkii.
Rhea, Titan, Dione. Tähtien välissä on hyvä asua. Sammuva aurinko kiiltää kirkkailla pinnoilla ja polttaa ihon rikki. Äänettömiä ääniä kaikkialla. Aaltoina pitkin tyhjyyttä. Jokainen naksahdus ja kuiskaus matkalla ajassa. Jos katsot minua valovuosien takaa, olen jo mennyt. Kuten tähdet joita katson tänään.
Kirjoitan itseäni tulevaisuuteen. Sana kerrallaan. Viimeiseen ajatukseen asti. Siinä välissä suunnittelen hautakiven. Toivottavasti nimeni kirjoitetaan lehteen vasta, kun olen mennyt. Eikä kesken työn. Ei sillanrakentajakaan saa palkaa keskeneräisestä työstä niin, että olen jumissa yhdellä mantereella.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle

-Heikki Ojanperä

Annetut kommentit

Vielä enemmän murehdin tätä asettelua kuin äsken. Tässä on silti paljon aineksia. Ehkä jopa liikaa yhteen runoon. Voisiko tätä jakaa esimerkiksi kolmeksi eri runoksi?
Tässä on hyviä kohtia, mutta vielä enemmän lörpöttelyä ja "pöhköä pohdiskelua". Lyhyet parin sanan lauseet tulevat paikoin niin useiden sarjoissa että rytmi tuntuu töksähtelevältä.

Tässä se kyllä toimii:
"Puhe tulee ja menee. Enimmäkseen olen hiljaa. Kuuntelen muiden kohinaa."

Tämä on sitä lörpöttelyä pahimmillaan:
"Diapam, Lyrica, Rivatril. Yläastekavereistani moni on kuollut. Oikeat kuolinilmoitukset, eikä sattumalta sama nimi. Syntyneissä harvoin oma nimi. Ei edes tarkoituksella."

Lopussa typo: "sillanrakentaja saa PALKAA..."
Vaikutelmana työstämätön tajunnanvirta. Tästä on hyvä rakentaa.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 2.5 (2 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty