Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Kai ne siksi sanovat sitä lahjaksi.

Hengitykset sointuvat, rinnat kohoilevat, räpytellään, toistaan hakeva kaikki... tanssipari tuntee toisen ensi kertaa otteessaan. Ei mitään niin...ei sen kaltaista...lähimpänä lienee kuvaus valoon tottuvista silmistä - ei sekään! Mitään ei voi väittää korvikkeeksi edes hyvällä tahdolla. Vain iho on iholle ihoa!

Kuin voi kieli menettää makunsa, silmä teränsä, korva kaikunsa ja tuoksu kaikota sieraimista, samoin menettää iho makunsa, hajunsa, lämmön, tuoksun... Se oppii araksi, unohtaa muistot, menettää saadun ja pettää sille kerran annetun; muut aistit ovat pakollisia, niiden käyttäminen jatkuvaa ja tasaista, huomaamattomuuteen asti välttämätöntä. Vain kosketus on ainoa joka ei saa lautasta yksinäisen lounaspöydässä. Rahalla, niin, sitä toista sillä saa - vaan ei kosketusta. Ei ihoa, ei siten. Tästä ahdingosta ainoa vihje ulospäin juontuu silmiin, kun et enää pakollakaan luo muihin pitkiä katseita, tuskin katsot kohti käteltäessä, väistät naisen hymyn piiloutumalla kulmiesi taakse eikä toveriesi hyvä tahto nauliudu harhailevaan katseeseesi.

Mikään ei surkastu kuten kosketus.

Kosketus kuihtuu kasaan kuin pihan perälle nälkiintymään jätetty rakki. Se raapii pimeässä pakkasessa kyntensä ja anturansa verille sen liekaa kahlitsevaan metallisalpaan, sokeutuu kaihin runtelemana ja syötyään mielipuolisessa nälässä oman kielensä se viimeisenä unohtaa nimensä. Lopulta tuo varjonsa varjo on niin tottunut sielunsa orpouteen, että sille jäljellä koko maailmassa on enää vain se itse. Tylsämieliseksi taantuneessa yksinäisyydessään aivan kuin sen katse, myös puheääni on jo aikaa sitten vaihtunut hiljaiseen tyhjyydentapaiseen ei-mihinkään. Vain olemassaolon pakko on ainoa seikka jota se voi nimittää omaisuudekseen.

Kuvitelkaapa olla niin kauan vailla toisen kosketusta, että kätellessä itkettää ja stondaa. Kuvitelkaa miltä tuntuu yltiöruuhkaisen juustopuodin kassajonossa kaatua teidät etuillessaan kumoon töytäisseen jalkoihin ja ärtymyksen sijaan tuntea valtavaa kiitollisuutta! Mikään ei kuole ja synny niin raivolla kuin kosketus! Mikään ei elä niin pientä hetkeä ja katoa niin kauaa! Mikään ei koskaan puhu tai vaikene samoin. Se on ensimmäinen mitä maailmalta saat ja viimeinen mitä pois viedään. Synnytyksessä ensimmäistä kertaa keuhkoihisi räjähdyksen lailla syöksyvä ilma on ihmiselle suurin mahdollinen kipu. Paskimman saat siis heti lähtöviivalla, toisen huipun etsit itsellesi. Kai ne siksi sanovat sitä lahjaksi.

Pitkän tauon jälkeen. Pitkän tauon kaikesta.
-Kai Talvinen

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty