Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Rajaton maa

Olin avonainen lipas, sinun muistoillesi.
Ei kenenkään maa, sinun poluillesi.

Olin pohjaton kaivo, vain sinun itkujasi varten.
Tyhjä avaruus sinun huutojesi kaikua vapaasti.

Olin rajaton maa, rajattomuuttasi varten.
Katoton talo, jotta voisit nousta korkealle.

Ja niin lensit pois, ja minä eksyin tyhjyyteen.
Mutta nyt olen taas tässä, löysin tien takaisin.

Rakensin kylmiltä tuulilta majan itselleni,
ylleni suojaavien siipien hellän katoksen.

Ja olen tässä kuten ennenkin olin.

Rakensin rajat, jotta voisit tuntea minut.
Pystytin seinät, meidän nojata niihin.
Asetin katon, suojaamaan kun sadepisarat lyövät lujaa.

Avasin oven ja annoin sinun tulla vieraakseni.


-Tuija Karhinen

Annetut kommentit

Mielestäni 'avonainen lipas' rivi sopisi yhteen 'pohjattoman kaivon' rivin kanssa. Ja ei kenenkään maa yhteen sitten tyhjän avaruuden kanssa.

Muuttaisin kolmannessa kappaleessa rajattoman maan mereksi, koska se maa tuli jo toisella rivillä. Rajattomuuttasi sanan muuttaisin kiertolaisuudeksi, rauhattomuudeksi, sitoutumattomuudeksi tai vapaudeksi. 4 p.
Paljon kaipausta, täyttämättömiä tunteita yleensäkin ehyyttä hakeva kaunis runo 5p.
Minusta 7 alun säettä olisi tosi hurja ja väkevä runo sellaisenaan. Rajojen rakentaminen on hienoa ja onnellinen loppu mielestäni latistaa. Mutta tämä on vain yhden lukijan ajatus, älä muuta mitään, tämä on sinun runosi.
Kiitos kommenteista! Tämä on vanha runo ja jotenkin hyvin vilpittömästi aikanaan kirjoitettu. En muuta sitä, vaikka hyviä muutosehdotuksia Janilta tulikin.
Tästä runostasi pidän. Me olemme täsmälleen sitä mitä olemme. Joskus jopa saatamme lyödä hynttyyt yhteen, kun metsäpolulla toisiamme vastaan tulemme.
Minä koen tämän runosi hyvin avarana. Jotenkin siinä tuntuu leijuvan kevyt ilmavuus, johon lukija voi pudota ja leijua runoon. Osumatta, tai pikemminkin törmäämättä mihinkään, mikä karahtaisi ikävästi. Leijua kuin höyhen tuulettomassa aamuilmassa. Runo kuvaa sielukkaasti sitä, kuinka runohenkilö luo ympärilleen ja valitulleen vapauden ja tilan jossa elää kahlitsemattomuuttaan. "Ja olen tässä kuten ennenkin olin" Luoden kuitenkin sen turvallisen varmuuden, ettei mikään voi muuttua peruuttamattomasti.

Ja silti runo jättää lukijalle pienen arvoituksen pohdittavaksi, tehden kokonaisuudesta omanlaatuisensa. Yksillisen. Kauniisti.
Kiitos Ceero kauniista kommentistasi! :)
Vahva runo. Parhaita runojasi, joita olen saanut lukea. Minuakin latistaa hiukan tuo viimeinen rivi, koska se alleviivaa tämän liiaksi. Taidokkaita ja kauniita kielikuvia. 5p.
Kiitos paljon Harri! Ehkä on totta, että lopussa avaan runon liian auki.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.33 (6 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty