Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Profiiliteokset

Sähkömaa

Tämä hiljaisuus ei ole hiljaisuutta
eikä ahdistavaa, koska en kuule, kuinka tulitikku putoaa tulitikkutytön kädestä, joka eli aikana, jolloin banaanit jonottivat jäädäkseen autojen alle. Tai höyryvaunujen, joiden höyry oli hiekkaa ja katastrofin aineksia. Sinä aikana ilmassa oli katastrofin puuskia kuin tornadoja, jotka hoitivat tuulipölytyksen mehiläisten puolesta eikä karhunpennuille jäänyt yhtään hunajaa makeannälkkäänsä, koska pikkupojat - satuprinssien alut - huokailivat täysiä vatsojaan nuoleskellen tahmaisia sormiaan, jotka vielä joskus oppivat osoittelemaan maalaisjuntteja nauraen. Ja maalaisjuntit ratsastivat vanhoilla hevosillaan maanteitä pitkin, koska pellot olivat tuhoutuneet katastrofinpuuskissa. Ja sellaisia vanhoja hevosia oli uurteina pistaasipähkinöiden kuorissa ja sellaisia hevosia oli tatuoitu nuorten naisten lapaluiden väliin. Ja ne pistaasipähkinät olivat siihen tulitikkutytyön aikaan vielä kirkkaan punaisia, kuten paprikat tai tomaatit tai lihavan miehen kasvot juoksulenkin jälkeen. Paitsi että lihavia miehiä ei ollut vielä silloin tulitikkutytön aikaan, koska banaanit jonottivat junien alle ja pöly täytti keuhkot ja taikurit taikoivat valkoisia pupuja hatustaan, koska niiden kotimetsät olivat savea ja kaikki ruoka oli savikasveja ja savi ei ole kovin hyvää ravintoa, vaikka siihen aikaan ei tiedettykkään ravintoarvoista mitään.

Palaan tähän hiljaisuuteen, joka on täynnä melua ja pikkuhiljaa alkaa ahdistaa, kuin vaaniva tiikeri. Tiikerin raidathan minulla jo on, mutta saalistani ei näy, vaikka kuinka etsin, koska on pimeää ja pimeässä en tunne värejä, vaikka näen satoja sateenkaaria ja tulitikkutytön tulitikun tulen. Juoksen ylös, alas, ylös, alas, koputan ilmaa, joka kaikuu ja metsä ei vastaa, vaikka huudan sitä nimeltä.

Tässä kasvoni vääntyvät ja muovautuvat, vaikka olen sähkömaassa, enkä tulitikkutytön aikaisessa savimaassa ja tupakan savu täyttää keuhkoni. Tunnen kirvelyä silmissäni, kun tulitikkutyttö purskahtaa nauruun tulitikun tulen sammuessa. Minä olen karhunpentu makeannälässä, minä syön punaisen pistaasipähkinän, toivoen eläväni tulitikkutytön ajassa. Minä rakastan paprikoita ja sitä lihavaa miestä ja jalkojeni haavoja maantiestä. Minä, minä ja tulitikkutyttö, minä ja hevoset ja maalaisjuntti, minä ja rikkaat kultapojat ja kaikki me tulitikkutytön ajassa ja sen jälkeen eläjät olemme kaikkien näiden katastrofien aiheuttajia, mutta ahdistuksen ja pimeyden seassa kuitenkin ehkä hitusen onnellisia. Minä ainakin hymyillen juoksen ylös ja alas kunnes pääsen banaanien jonon hännille etsimään satuprinssejä ja prinsessoita ja väistelemään höyryvetureita. Minä itken kaivaten tulitikkutytön aikaa, mutta nauran tyytyen tähän kaikkeen meluisassa hiljaisuudessa.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Heta Hurme

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty