Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

En sure

yhteinen matka
jostain alkaa, johonkin päättyy

en sure

ei helppo tie lopultakaan
ymmärrystä vain suorissa kohdissa
mutkissa törmäyksiä, vaatimuksia
alistumista

en sure taparakkautta

olenko tullut enemmän minuksi
vai sinä sinuksi
kun katosimme entiseen
se kaikkiko piti repiä nyt esiin

en sure eilistä

emme me toisiamme
menneisyydestä löydä nyt
se vain erottaa meidät
ei se että olisimme muuttuneet liikaa

en sure vieläkään

tästä alkaa uusi matka
ja meidän täytyy nyt erota
tässä risteyksessä

käännyn vasemmalle, sinä oikealle
molemmilla edessään hyvä tie

en siis sure

olihan meillä aikamme


-Tuija Karhinen

Annetut kommentit

Runo kuvaa eron haikeutta. Tunteellinen runo.
Kuva ja analyysi matkasta jota on päätetty olla surematta. Kuitenkin suru tässä on vahvana riveillä ja rivien väleissä. Ristiriita sanojen ja viestin välillä tekee tästä hienon. 4p
Kiitos Maria. Hyvin hoksasit sellaisen ristiriidan, joka itsellekin oli vähän piilossa runoa tehdessä.
Löydän tai pikemminkin näen tässä runossa jonkinlaista hämmennystä, tai ihmettelyä siitä, ettei ero tuonutkaan sitä hiemman pelättyä surua. Aivan kuin ero olisi jo pitkälle sisäistetty ennen toteutumistaan ja nyt, sen käytyä toteen jää jäljelle tietynlainen tyhjyyden vaikutelma surun sijaan.

Samalla aukeaa näkymä uuteen ja ehkä avarampaan, sekä vapaampaan jatkoon löytyneellä tiellä. Ehkä runo on tarkoitettu kuvaamaan surua ja haikeutta, mutta minulle se ei avaudu niin. Haikeutta siitä kylä löydän, kuvaahan runo yhden elämänvaiheen taittumista, mutta myös uuden alkua ja ehkä jopa uuden mahdollisuuden toivetta, onhan molemmilla edessä hyvä tie.
Haikeutta myös siitä, etteivät tähän päättyneeseen tarinaan asetetut toiveet ja tavoitteet sittenkään toteutuneet riittävässä määrin. "olihan meillä aikamme"? Kiitos runohetkestä.
Kiitos Ceero, jotenkin sinunkin analyysisi osui hyvin oikeaan. Ehkä tyhjyys kuvaa vielä paremmin tuota tunnetta kuin suru. Ja hämmennys varsinkin. Olin runoa kirjoittaessa aika pettynyt, mutta samalla tosiaan jollain lailla helpottunut. Suhde, joka oli ollut jo aiemminkin aika vaikea, oli nyt vihdoin saanut loppunsa. Loppu oli aika karu, mutta jotenkin se keveytti oloa. Ehkä runossa on syyllisyyttäkin ripaus, tuo kaikki selittely...mutta kyllä tässä on monenlaista tunnetta ja ihana kuulla, että ne välittyvät noin hyvin lukijalle.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.25 (4 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty