Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Niin kauan on siitä kun viimeksi soitin ovikelloasi

Sukkahousuistasi puolet roikkuivat perässäsi
pelästyneenä varjona, kompastut, sanoin
rakastavan huolehtivalla äänellä, ei, en ehkä
voinut rakastaa sinua enää,
elämä hallitsee sinua kuoleman otteella,
nauroimme kyyneleet silmissä, loputtomasti,
kunnes tunsimme pohjatonta kipua

Hauraan, kyynelehtivän hymysi vierellä muistelin
kuinka ennen painoin nenäni tukkaasi,
kuinka sivelin hartioittesi taakkaa,
kerran sitten sinä halusit vain
tuntea unohduksen leimahduksia,
katsella ruskein läpitunkemattomin silmin ja
nähdä kaikkea sellaista, johon minulla ei koskaan ollut avainta

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Sami Vainikka

Annetut kommentit

Koskettava. 5p.
Hyvä rytmi ja mielenkiintoinen sisältö.
Tätä haluan vain "katsella" kuvina jotka runoilija luo - onnistuneesti - ehkä välillä liioitellen, mutta
mukaansa tempaavasti. Ja jotenkin pelkään että tässä on todellisuuspohjaa, joka viittaa...
Naisen silmin ja tuntein tässä on jotain epätasa-arvoa. Jota maailma tietysti ja aina on täynnä, mutta rakkausrunossa se ei ole tarpeen. Jo ensimmäinen säe tökkii, vaikka olisikin ehkä vitsiksi tarkoitettu. Olen tänä aamuna yliherkkä miehiselle ylemmyydelle... sori!
Maria, runo puhuu lähes aidosta tilanteesta. Addikti ihminen, oli mies tai nainen, on ihan tasa-arvoista.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (4 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty