Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Profiiliteokset

S. luottaa tulevaisuuteen

Tehdas ilmestyy tyhjälle tontille kaupungin laidalle erään keskiviikon vastaisena yönä. Se todellakin ilmestyy: ohi kiirehtivät työmatkalaiset kauhistelevat tai taivastelevat metsän taakse kasvanutta kummaa möhkälettä, lähes kaikki lehdet kirjoittavat sille vuolain kääntein koko sivun mittaisia ylistyksiä. Tehdas on sillä tavoin ruma kuin erilaisia laitteita valmistavat tehtaat yleensä ovat. Tehtaan katolla loistaa valtavan kokoinen valaistu logo, jotta pimeässä vaeltavat yksilöt näkevät sen mahdollisimman suuren etäisyyden päästä. Tehtaan nimi muodostuu kahdesta eri kielisestä sanasta, yhdessä ne eivät tarkoita mitään. Tehtaan julkisivu muistuttaa näkijöitään tieteiselokuvista: sen lasiseinät heijastavat ympäröivän todellisuuden takaisin kipeästi vääristynein muodoin ja tummansinisin sävyin, sen seiniin voi upota kuin pehmeään pilveen, lukemattomien lasikerrosten lävitse voi vaeltaa tai törmätä nopeasti ja loukata itsensä, seinän äärellä saattaa katsoa nopeasti ylös ja ymmärtää oma paremmuutensa tai katsoa alas ja nähdä savisissa kengissään surkea vähäpätöisyytensä. ”Tehtaaksi” rakennusta kutsuvat he, jotka työskentelevät rakennuksen siinä maanalaisissa kerroksessa, jossa sijaitsee liukuhihna; ”Konttoriksi” sitä sanovat ne, jotka olivat olleet pitkään yliopistoissa ja joilla on aina puhtaat paidat ja hymyt, jotka eivät muistuta väkinäistä irvistystä.  Maanalaisia kerroksia ja maanpäällisiä kerroksia erottaa paksu betoni- ja eristepatja, joka kykenee pysäyttämään huomattavan voimakkaan ydinlaskeuman. Vilkaisu liukuhihnaosastolle riittää selventämään, ettei koko rakennuksen väki mitenkään mahdu sinne katastrofihetken koitettua. S. lukee turvallisuusohjeet tarkoin läpi, eikä missään mainita sitä ketkä työntekijöistä laitetaan polkupyöräkatoksen alle suojaan silloin kun tilat loppuvat kesken. S. saa torstaina työpaikan tehtaalta. Tehtävään ei vaadita sen enempää koulutusta kuin työkokemusta tai sosiaalisia taitoja, joten S. on helppo ja luonnollinen valinta. S. allekirjoittaa työsopimuksen innosta vapisevalla kädellä, ja sen jälkeen hänet työnnetään työkengät kainalossa erään työpisteen ääreen, jossa joku opettaa hänelle työn, jota juuri tässä kohdassa aina tehdään. S.n tulee seistä paikoillaan ja liikkua mahdollisimman vähän. Hänen tulee pitää katseensa noin neljänkymmenenviiden asteen kulmassa alaviistossa ja kääntää päätään rytmikkäästi puolelta toiselle sen mukaan, miten mustasta tyhjyydestä ammentava liukuhihna tärisyttää avoimia laatikoita hänen eteensä. S. saa valokuvan täydellisestä pakkauksesta. S.n tulee katsoa jokaista laatikkoon asetettua, kirkkaan muovin alle peiteltyä tummaa ja mykkää laitetta ja nostaa laatikkoineen syrjään sellaiset yksilöt, jotka eivät näyttäydy asiakkaalle pakkauksenavaushetkellä houkuttelevilta. Toisinaan hän painaa erästä nappia. Siinä kaikki. Hän ei arvioi itse laitteiden ulkonäköä eikä pohdi sitä mitä ne tarkalleen ottaen tekevät tai onko niistä mitään hyötyä tai iloa. Radiokuulosuojaimia saa kääntää isommalle, jos haluaa. S. on kiitollinen tehtaalle, joka ilmestyy keskiviikkona kuin jumalan taikasauvan heilahduksesta juuri häntä varten, sillä tehdas antaa hänelle rahaa, jolla S. ostaa television, josta hän katsoo tehtaan tuotteista tehtyjä mainoksia; tuotteet ovat kalliita, eikä S. halua ottaa pankista lainaa niitä varten. S.llä on useita työkavereita, jotka ovat päätyneet eri syistä mutta samoja reittejä tehtaalle töihin kuin S. Kaikki tiet vievät tehtaaseen mutta yksikään ei johda sieltä pois. Ensimmäisellä kulkukoodin näppäilykerralla luovutetaan pois hahmo, jota kukin on siihen saakka kantanut yllään; jokaiselle annetaan tilalle samankaltaiset huolella suunnitellut ajatukset ja yhdentynyt mieli, jotta yksikään lammas ei enää koskaan hukkuisi. Joku oli joskus vuosia sitten epätoivon ja olemassaoloa koskevan käsittämättömän ahdistuksen vallassa koettanut etsiä salattua reittiä ulos lasimuurien sisältä. Kenties hän oli sen löytänyt, nektariinia pulppuilevan kultaisen maljan, mutta lopulta hän oli palannut takaisin merkillisen kalvakkana ja lopullisen mykkänä. Ruokatunneilla ja kahvitauoilla hänestä levitetään ”Ensimmäisen yrittäjän” legendaa hiljaa korviin kuiskien. S. tapaa tehtaanjohtajan kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta on pikemminkin hyytävä aavistuksen tunne selän takana kuin varsinainen kohtaaminen. Jokin kuitenkin hengittää hänen hikeä kirpoilevan niskansa takana, eikä se ole kukaan liukuhihnan muista työntekijöistä. Aavistus selvästi tuijottaa häntä ja sanoo: ”Typerys.” Sen hengitys haisee lämpimälle metallille, sellaiselle jolla oli leikattu juuri teurastetun eläimen lihaa. Toisella kerralla S. menee lippalakkiaan rutistellen johdon eteen puhumaan työntekijöiden oikeuksista. S.ään kohdistetaan kuuma ja niin kirkas keltainen valo, ettei hän voi erottaa henkilöä, jolle hän osoittaa sanansa. Hahmo valojen takana saattaa kuunnella häntä. Hetken hiljaisuuden jälkeen ääni vyöryy S.ää kohti kumeana ja hitaasti artikuloiden: ”Typerys.” Kirkas valo sammuu ja S. kuulutetaan takaisin liukuhihnalle mutta uuteen paikkaan, aivan hihnan kaukaisimpaan päähän, johon mennessä merkitykselliset työt on jo tehty. ”Oliko se edes ihminen?” ja ”Tuntuiko sen iho suomuiselta tai karvaiselta?” häneltä kysytään. Paniikintunteesi hälvenee, sulaa pois, hätää ei ole, mitään hätää ei ole, olet tässä ja nyt etkä muualla missään, hengitä, ajattele meren sineä ja taivaan avaruutta ja pilviä, lintuja, ajattele kevyinä ohi lipuvia kauniita pilviä, hengitä… hengitä. Linja-autot nielevät työntekijöiden joukkoa sisäänsä kuin käärme hiiriperhettä. He matkustavat hiljaa hartiat rutussa paikkaan, jota ei ole merkitty kaupungin karttaan ja jossa suoraan ja rehellisesti puhuminen kielletään. ”Globaali taloustilanne” ja ”merkittävä notkahdus tilauskannassa” pyörii S.n mielessä silloin kun he hyvässä järjestyksessä nousevat takaisin linja-autoihin, jotka kakistelevat heidät kidastaan ulos tehtaan valokyltin alla. S. kävelee suoraan taukotilaan ja lämmittää keskeltä kylmäksi jäävää maksalaatikkoaan. Hän syö, ajattelee hieman ja menee kahvikuppi kädessään polttamaan kaksi tupakkaansa aitaukseen, jonka viereen kasvaa talvella likainen lumivuori ja kesällä horsmia ja heinää. Nyt kasvillisuus leviää jo aitauksen sisäpuolelle. S. huomaa, että jotkin hänelle tuntemattomat linnut pesivät muutaman metrin päässä tupakannatsakukkulasta. S. päättää ostaa lintukirjan ja selvittää, mitä lajia nuo niin mukavasti visertävät linnut edustavat. S. ei pidä ketuista, jotka kesyyntyvät liian helposti. Eräs vähiten aroista ketuista lähestyy S.ää ja katsoo tätä kuten lemmikki yleensä katsoo. S. tuijottaa yksinkertaista eläintä takaisin ja tiuskaisee: ”Typerys.” S. nykäisee ikävästi karmeihin nirskahtavan oven auki, astuu sisään ja sytyttää kaikki kolme otsalamppuaan. Hän nousee portaat ylös uuteen taukotilaansa, harmaat pienet hiiret ja mustaselkäiset kiiltävät torakat säikähtävät valoja ja luikkivat nopeasti koloihinsa tai rappaushalkeamien taakse väliaikaiseen turvaan. S. tiskaa kupin kylmällä vedellä ja nostaa sen kuivumaan kuivauskaappiin, jossa on mukin lisäksi yksi syvä posliinilautanen ja ruostumattomasta teräksestä valmistettu haarukka. Jossain räjähtää jälleen kappale lasiseinää rikki. Joku suurempi lintu voi nyt pesiä konttoripöydän alle kuin vuoren seinään. S. arvioi paikan äänen suunnan ja voimakkuuden perusteella ja ajattelee toimenpiteitä, joilla jatkuvaa rakenteiden vääntymistä voi estää ja vahinkoja minimoida. S. ei halua kuolla työtapaturmassa.  S. palaa työpisteensä ääreen, istuu alas ja koettaa käynnistää liukuhihnaansa. Mitään ei tapahdu, mutta S. ei ylläty. S. lyö moottorin kylkeä kuin vanhaa televisiota vasaralla, joka on peräisin lukitusta varastosta, jossa kiinteistönhoitaja säilyttää työkalujaan. Perjantaina iltapäivällä S. voitelee samasta paikasta löydetyllä punertavalla öljyllä linjaston juuttuneet laakerit ja takkuavat rullat. S. kantaa pyöräkatoksesta halkoja kamiinaan ja avaa itse valmistamallaan hienolla lumilapiolla maantienvarteen johtavan polun. Hän näkee kaksi jänistä ja ajattelee kettuja. ”Pitkään jatkunut negatiivinen talouskasvu” lukee kosteusvaihtelujen kupristamassa A4-kokoisessa paperissa, jota S. säilyttää pölyisen ohjausyksikkönsä kylkeen sinitarralla kiinnitettynä. ”Työvoimatarpeen uudelleenarviointi”, lukee S. ääneen. S. lipaisee nenästä valuvan tipan kielelleen ja odottaa jännittyneenä mustasta tyhjyydestä pian esiin täriseviä laatikoita, joiden kiiltävien muovien alla lepää mykkiä laitteita, jotka ovat viattomia ja kauniita kuin meikattu nuori ruumis.


-Juha J. Lamminaho

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

Ei vielä yhtään pistettä

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty