Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Elää jotta voisi kuolla

En minä paljoa pyydä
en välitä, en ole kiinnostunut
siitä onko huomenna vatsani täysi
katto pääni päällä vai sammalta selkäni alla

Pyydän vain pientä kipinää
epätoivoa ja elämänjanoa
en kaipaa merkitystä, en sisältöä
vain halun olla olemassa huomennakin

En minä muuta pyydä, mutta oi jos saisin
vakaan tahdon, kiihkeät tunteet
tyhjän todellisuuden jotta voisin
taistella päiväni, voimani loppuun

Purisin hampaani halki ja ikenet verille
rakastaisin, pettyisin – ja rakastaisin uudelleen
ahmisin sisääni kaiken eteeni tuodun
ja ulostaisin kohta sen maahan
veisin paskani pellolle – ja sinne uutta elämää toisin

Energia virtaisi Auringosta maahan
maasta kasveihin, kasveista eläimiin, kaikkeuteen
lopulta minuun – ja minusta maahan
mässäilisin elämällä, eläisin, kuolisin ja
jatkaisin virran mukana

En olisi yksi – olisin kaikki
vaikka vain olemalla yksi, erillinen
pitämällä kiinni hallussaan olevasta elämästä
taistelemalla siitä, tuhoamalla sitä ulkopuolellaan
voi todella olla osa elämää ja sen kiertoa

Vaan tässä olen olematta, ilman tahtoa
Ei! en kaipaa elämäniloa - vain viettiä selviytyä
sitä joka saa niin ihmisen kuin eläimen
tappamaan, rakastamaan ja tulemaan tapetuksi
jopa kasvit kehittämään myrkkyjä
ja talvenkin tullen
kääntymään kohti aurinkoa

Ilman tätä viettiä
olen mutten elä
enkä ilman elämää
voi koskaan todella kuolla

Mitä on onni ilman kärsimystä
sitä on kuolema ilman elämää
äly ilman tunnetta
ja ajatus ilman ajattelijaa

Sitä minä olen
metsä ilman puita
ja joki ilman uomaa

Kulutan kyllä elämää, mutta ei
se sisälläni pysy, eikä jatka kiertoaan
se sammuu

Minä olen elämän musta aukko
tyhjiössä palava tuli
joka kuluttaa kaiken
ei savua, eikä jätä jälkeensä tuhkaa

Minä olen makean veden allas
josta juomalla et saa janoasi sammumaan
jonka vedellä kastellut tulppaanit kuolevat kuivuuteen

Olen autiomaa, jossa tuulet eivät puhalla
eivätkä sateet kostuta kamaraa
joka on kuin uni ilman uneksijaa

Kaipaus jolla ei ole kohdetta
maaliviiva ilman lähtöruutua
ja määränpää ilman matkaa

Keuhkot jotka hengittävät
aina vain sisään päin, eivät koskaan ulos
tunteet joita ei koeta
ja rakkaus jota ei pueta sanoiksi

Olen sana joka on vapautunut merkityksistään
sana joka on kirjoitettu unohtuneella kielellä
jota ei koskaan puhuttu

Minä olen jumala jota yksikään kansa
ei koskaan palvonut
minä olen jumala joka ei tee ihmeitä
jumala joka ei edes harkinnut luomista

Minä olen jumala joka ei ole kuollut
vain lakannut olemasta
sillä en koskaan elänyt

En minä paljoa pyydä
vain olla ihminen
ja kuolla

Angstia ilon kautta.
-Riku Jaakkola

Annetut kommentit

Jos tämä runo ei sisällä mitään lainattua, niin silloin puhumme suuresta runoudesta. Hämmästyttävän
voimaperäisestä, filosofisesta ja psykologisesta oivaltavaisuudesta, joka on puettu runon muotoon.
Runo on elämänviisautta "pullollaan", mutta ei sisällä viisastelua. Runossa on rehellistä tunneperäisyyttä, jota tässä kyetään kuvailemaan elävästi. Raamatullisilta vaikuttavat kuvaukset
nostavat mieleen kuitenkin "epäilyksen kyykäärmeen", voisiko olla niin, että runoilija on tahtomattaan
samaistunut kielellisesti joihinkin kauniisiin kertomuksiin, joita "isossa kirjassa" tarjotaan?
Kiitos kommentista. Runon mahtipontinen tyyli todellakin on samaistettavissa raamatulliseen kieleen. En tahdo selittää liikaa, mutta pyrin tällä ratkaisulla tuomaan runoon jännitettä omnipotenssin ja olemattomuuden samanaikaisuuden välille. Pyrin myös helpottamaan lukijan samaistumista runominään käyttämällä tuttuja ilmauksia ja kliseitä, mutta muuttaen niiden merkityssisällöt. Esim: ei näe metsää puilta –> metsä ilman puita. Onnistumiseni tässä jää lukijan arvioitavaksi.
Oih epätoivo.
Minäkin näen tässä jotakin raamatullista, paatokseen kallistuvaa. Mutta myös Fernando Pessoa tuli mieleeni vahvasti heti ensilukemalla. Tämä on hieno runo.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.33 (3 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty