Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

Hän, joka kutsui tulen

Isä nukkui vielä, kun aamulla lähdin.        
Verstaalla ei oltu siivottu sitten hermaioksen. Eikä siivottaisi tänäänkään.      
Huomenna… olisi jo turhaa.

Työ oli ollut kuivumassa yön yli ja olisi valmis, kun Minerva toisi päiväkahvin.
Ehkä korvapuusteja. Rakastin korvapuusteja.
Rakastin häntä.

”Kuinka kaunis äitisi onkaan”, Minerva sanoi sen nähdessään.  
”Sinä siinä olet.”
”Ai. No kuinka kaunis minä olenkaan!”, Minerva nauroi.
”Niin. Niinhän sinä olet.”
Hymyillen hän pussasi minua poskelle, kutsui käsilaukustaan perhosen ja puhalsi sen patsaan otsalle.  

Ymmärsin, että veli oli tuhlannut kaiken.
Nopeuden. Voiman. Rohkeuden.
”Älä sinä samalla tavalla”, isä oli sanonut. Enhän minä, kun ei ole mistä tuhlata.

Ellen… Niin.
Ellen.

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Jarno Laitinen

Annetut kommentit

Hieno katkelma. Taas jäi fiilis, että tämä on osa jotain isompaa kokonaisuutta. Sanojen rytmi ja kieli toimivat mallikelpoisesti.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (2 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty