Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Toivo Aaretti s.4.11.1889

lapsuuteni oli ihanaa aikaa
sain olla kotona
oppia kaikki maatalon työt
isältä ja äidiltä

Hilja siskosta oli seuraa
minusta tuli hänen tukensa
Hilja oli niin pelokas
arka ja syrjääntahtova

ei sen koulusta olisi mitään tullut
ellen olisi kulkenut
aina sen vierellä
kun sairaana jäin pois koulusta

jäi Hiljakin
opettaja ei siitä melua nostanut
tunsi Hiljan ja ymmärsi
en minäkään maailmalle halunnut

mutta sotaväkeen oli pakko
ja sitten sotaankin
oli se kova paikka
en voinut pelkoani näyttää

edes isälle ja äidille
sitä urakkaa en halua muistella
enkä tarinoita kertoa
kuolemaa se oli ja kärsimystä

jokaisesta kuolleesta
ryssästäkin
ajattelin että jonkun poika
joku äiti sen on synnyttänyt

sitä onnea ei voi kuvata
kun sieltä kotiin pääsin
ehjin nahoin
ja naarmutta

seuraavaan sotaan
olin onneksi jo liian vanha
täällä minua tarvittiin enemmän
vanhemmat jo avuntarpeessa

Hilja niin kangaspuissaan kiinni
ettei siitä mihinkään
pihaa kauemmas ollut
kudontatarpeiden hankinta

kaikki siihen kutomiseen liittyvä
jäi minulle
kun äidistä ei enää ollut
niitä lanka-ja kudekauppoja vihasin

en niistä mitään ymmärtänyt
loimista ja langoista
kai luulivat minua tyhmäksi
vaikka kerroin olevani asiapoikana

iloni oli maanviljely ja karja
rakastin eläimiä
enemmän kuin ihmisiä
ei sitä sopinut sanoa ääneen

vanhempien kuoltua kaikki sujui
entiseen malliin
minä hoidin miesten työt
Hilja hallitsi keittiössä

ja yläkerrassa
ei suostunut huonettaan jättämään
sitä koristi ja sisusti yhtenään
ja minä niitä verhokankaita ja maaleja

hankin kauppiaalta
joka aina ihmetteli
kun eivät varastossa valmiina
olevat sille fröökynälle kelpaa

joskus ihan  hermostuin
luulin kauppiaankin jo tietävän
että Hilja on omanlaisensa
mitä siitä aina vouhkaa

eihän niistä tilauksista tingitty
maksettiin mitä pyysi
joutoaikoina luin ammattikirjoja
maataloutta ja karjanhoitoa

kirjoitin muistiin tapahtumia
tavallista elämääni
opettajan paljon kehumalle
selkeällä käsialallani

helppoa lukea
jos joku niitä joskus
käsiinsä saa
vaan ei meillä kummallakaan

koskaan ollut omaa perhettä
jolle niitä kirjoituksia jättäisi
jos kuitenkin tähän joku tulee
meidän jälkeemme

niin näkee miten elimme
ja miten täällä kuuluu elää
vaan aika kului
ja Hiljan kutomiset jäivät

linnoittautui yhä tiiviimmin kamariinsa
vain keittiöhommat teki alakerrassa
laittoi ruokaa ja hoiti
muut taloustyöt

sitten kerran joulukuussa
yhtenä pakkasaamuna
ei ollutkaan kahvi valmista
kun heräsin

sytyttelin tulen uuniin
odottelin ja vähän kolistelinkin
että heräisi
lukenut tietysti yli puolen yön

viimein kiipesin
narisevat portaat yläkertaan
koputin oveen useasti
ja viimein astuin sisään

Hilja makasi ääneti
Humiseva harju silmillään
tiesin heti
että nyt olen yksin

Hiljaa saatettiin kirkkomaahan
vanhempien viereen
on siellä paikka minullekin
nimikin jo kivessä

vain kuolinpäivä puuttuu
elin kuitenkin vielä kauan
kolme vuosikymmentä
ajan kanssa opin keittiöpuuhat

vaikka alkuun oli kankeaa
onneksi ei ollut kukaan nauramassa
niitä keitoksia
viimeisinä aikoinani

sukulaiset ja naapurit
kovasti toimittivat vanhainkotiin
eivät millään tahtoneet uskoa
että tämä on kotini

koko ikäni
en lähde kuin hautuumaalle
ja niin siinä kävi
kotiin sain kuolla

kauniina kesäpäivänä
kun olin heinän kaatanut
ja saunassa käynyt
naapuri löysi illalla keittiön lattialta

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Toivo istuu kotinsa portailla kesällä muutama vuosi ennen kuolemaansa.
Hymyilee isännänilmein kuvaajalle.
Tietää tämän olevan viimeinen.

-Maria Appola

Annetut kommentit

Mielenkiintoinen on tämäkin. Kolmannen säkeistön "sen" häiritsee lukukokemusta ja seitsemännessäkin säkeistössä yksi kirjoitusvirhe vie vähän syrjään.
Tässä olisi taas proosallisia aineksia. Oletko ajatellut kirjoittavasi proosaa koskaan?
Kiitos Harri kirjoitusvirheen mainitsemisesta! Olen umpisokea noinkin tyhmille virheille omassa tekstissäni. Ja Toivo puhuu niin että käyttää ihmisistä, varsinkin läheisistä, sanaa "se". Sellainen oli ja on ihan tavallista Toivon asuinsijoilla. Ei hänen suuhunsa voinut laittaa "hän" koska Toivo ei olisi missään tapauksessa niin sanonut. Kiitos rakentavasta kommentistasi Harri.
Kiitos Anssi kommentistasi. Kyllä pidän näitä proosarunoina, säemuotoisina sellaisina. Kirsi Kuronen kirjoittaa jopa säemuotoon romaaninsa. Kirstiin tutustuin Päivi Haanpään kurssilla kun Päivi mainitsi säeromaanit.
Tämä oma tyylini oli jo silloin muotoutunut. Koen tämän muodon omakseni. Ja olin tietysti ihmeissäni, että joku muukin on omaksunut samantyylisen kirjoitustavan. Se oli suorastaan kannustavaa. Kiitos huomioistasi.
Ihailtavaa proosallista kuvailua, joka paljastaa kirjoittajan eläytymiskyvyn. Soljuvaa kerrontaa ilman
korulauseita.
Kiitos myös tästä ajatuksestasi.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (6 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty